Valtiovallan ja kirkon suhde
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Turun kristillinen opisto 7.11.2011 klo 14
Kirkolliskokouksen kahvitilaisuus
Herra arkkipiispa,
arvoisat kirkolliskokousedustajat,
hyvät kuulijat!
Minulla on ilo kirkollisasioista vastaavana ministerinä tuoda kirkolliskokoukselle valtioneuvoston tervehdys. Ministereiden työnjako on järjestetty aikaisemmasta poiketen niin, että kirkollisasiat kuuluvat vastuualueeseeni sisäasiainministerinä. Ministeriöiden vastuunjako ei ole muuttunut. Virkamiestasolla kirkollisasioita hoidetaan opetus- ja kulttuuriministeriössä, samassa yksikössä ja samojen virkamiesten toimesta kuin aikaisemminkin.
Kirkollisella elämällä on erittäin ajankohtaisia yhtymäkohtia niin sisäisen turvallisuuden parantamiseen kuin ihmisarvoiseen maahanmuuttopolitiikkaan, jossa myös enenevästi tarvitaan uskonnollista lukutaitoa. Tiukan taloudenpidon aikana korostuu koko kansalaisyhteiskunnan merkitys lähimmäisten turvallisuudesta huolehtimisessa. Haastan myös kirkon mukaan niihin talkoisiin, joilla voimme saavuttaa hallitusohjelmaan asetetun tavoitteen, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015.
Ärade publik!
Som den minister som har ansvar för de kyrkliga ärendena har jag glädjen att framföra statsrådets hälsning till er alla. Det kyrkliga livet har många aktuella gemensamma nämnare med arbetet att förbättra den inre säkerheten och en människovärdig invandringspolitik. Under en tid med hård ekonomisk press betonas hela medborgarsamhällets betydelse när man ska ta hand om sin nästa och sin nästas trygghet. Jag vill utmana kyrkan att delta i ett gemensamt talkoarbete för att förverkliga regeringsprogrammets målsättning om att göra Finland till Europas tryggaste land år 2015.
Valtion tehtävä suhteessa kirkkoon ja uskonnollisiin yhdyskuntiin on ennen kaikkea uskonnonvapauden turvaaminen. Näen tehtävän laajemmin kuin pelkästään klassisen vapausoikeuden näkökulmasta. Sen lisäksi, että julkisen vallan tulee pidättyä loukkaamasta yksilön uskonnonvapautta, sen tulee myös aktiivisesti edistää edellytyksiä uskonnonvapauden toteutumiselle. Tähän velvoittaa nimenomainen perustuslain säännös, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Sen vuoksi pidän tärkeänä, että valtiovalta omalta osaltaan turvaa kirkollisen ja uskonnollisen toiminnan oikeudelliset ja taloudelliset edellytykset.
Uskonnonvapaudelle perusoikeutena on ominaista, että siihen liittyy vahvasti yhteisöllinen elementti. Vaikka perusoikeudet muodollisesti ja perinteisen näkökannan mukaan koskevat yksittäistä ihmisyksilöä, uskonnonvapaus käytännössä ulottaa monella tavalla vaikutuksensa myös uskonnollisiin yhteisöihin. Uskonnonvapauteen liittyy kiinteästi myös uskontoon tai vakaumukseen perustuvan syrjinnän kielto.
Bästa publik
Statens uppgift i förhållande till kyrkan och de religiösa samfunden är framför allt att trygga religionsfriheten. Som minister med ansvar för kyrkoärenden anser jag min viktigaste uppgift vara att främja förutsättningarna för religionsfriheten och att trygga så bra och jämlika verksamhetsförutsättningar som möjligt för alla religiösa samfund.
Uskonnonvapaus saattaa meille suomalaisille kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta maailmanlaajuisesti näin ei ole. Sain vastuulleni rinnakkaispuheenjohtajuuden viime kuussa Filippiineillä järjestetyssä Aasian ja Euroopan maiden yhteistyöelimen ASEM Interfaith dialogue- konferenssissa, jossa kävi kipeästi ilmi se, miten vaikeaa on turvata tämä perustava ihmisoikeus monissa valtioissa. Kokouksessa painotettiin uskonnon merkitystä maahanmuuttajien integroitumisessa yhteiskuntaan. Uskonnollinen yhteisö merkitsee sosiaalista verkostoa, jossa maahanmuuttajat voivat luontevasti solmia ystävyyksiä kantaväestön kanssa. Muihin uskontokuntiin kuuluvien ihmisten arvostaminen ja heidän uskonnonvapautensa kunnioittaminen ei merkitse sitä, että omasta uskonnollisesta vakaumuksesta pitäisi tinkiä. Kristillistä kulttuuria ei tarvitse ryhtyä ohentamaan eri uskontoihin kuuluvien maahanmuuttajien vuoksi.
Uskonnonvapaus on universaali ihmisoikeus, joka merkitsee oikeutta harjoittaa ja toteuttaa omaa uskontoa, oikeutta uskonnottomuuteen sekä oikeutta vaihtaa uskontoa. Kirkolliskokouksen kynnyksellä on hyvä muistaa se, että kristityt ovat vainotuin uskontokunta koko maailmassa. Joka päivä useita satoja kristittyjä menettää henkensä uskonsa vuoksi. Eilen uutisoitiin viikonvaihteen Nigerian kirkkoiskuissa kuolleen 150 ihmistä. Erityisesti on syytä puolustaa islamilaisen väestön oikeutta täyteen uskonnonvapauteen, sillä heiltä usein puuttuu oikeus vaihtaa uskontoa. On arvokasta, että Suomi on maa, joka tarjoaa myös uskonsa vuoksi vainotuille turvapaikan ja pakolaisaseman. Kirkolla ja sen jäsenillä on tänä aikana suuri haaste korottaa äänensä ja toimia uskonsa vuoksi vainottujen puolesta ja toivottaa heidät tervetulleiksi myös seurakuntayhteyteen.
Uskonnonvapauden tilaa on syytä tarkastella myös Suomessa ja kansankirkossamme. Lukiolaispoika otti yhteyden uuden uskonnonvapauslain tultua voimaan. Rehtori oli kieltänyt hänen vetämänsä, välitunnilla kokoontuneen raamattupiirin vetoamalla uuteen lakiin. Vastaavia yhteydenottoja tuli eri puolelta Suomea. Tulkinta oli väärä. Uskonnonvapaus ei ole ainoastaan eikä edes ensisijaisesti oikeutta kieltäytyä uskonnonharjoittamisesta. Lainsäätäjän lähtökohta oli toinen: varmistaa positiivinen oikeus uskonnonharjoittamiseen. Se kuuluu myös tuolle lukiolaispojalle. Hallituksen esityksessä myös todettiin, että uuden uskonnonvapauslain tarkoituksena ei ollut muuttaa koulujen käytäntöjä uskonnollisten päivänavauksien, jumalanpalvelusten ja kristilliseen perinteeseen kuuluvien juhlien osalta. Toisena esimerkkinä nostan kätilön, joka joutui syvään henkiseen kriisiin ja pitkälle sairauslomalle osallistuttuaan myöhäisen raskaudenkeskeytyksen suorittamiseen vastoin omaa vakaumustaan. Suomi ja Ruotsi ovat ainoat maat läntisessä Euroopassa, joissa terveydenhuoltohenkilöstöllä ei ole lakiin kirjattua oikeutta kieltäytyä vakaumuksen tai uskonnon perusteella abortin suorittamisesta. Uskonnonvapauden tila kapenee, jos sitä ei käytetä ja jos sitä ei puolusteta. Siksi uskonnonvapauden myönteistä tulkintaa tulee rohkeasti painottaa.
Sisäasiainministeriön alainen Poliisihallitus sai viime vuoden alussa vastuulleen lakkautetuilta lääninhallituksilta valtakunnallisiin rahankeräyksiin liittyvät tehtävät. Tämän jälkeen nousi tulkintaongelmaksi laissa edellytetyn yleishyödyllisyyden määritelmä kun rahankeräysluvan hakijana on rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta tai uskonnollisen arvopohjan perusteella toimiva yhteisö tai säätiö. Kysymys oikeudesta kerätä varoja ja myös omin varoin tukea uskonnollista toimintaa on vakava, se on osa uskonnonvapautta. Olemmekin sisäasiainministeriön poliisiosastolla linjanneet hiljattain, että kaikki aatteellinen yhdistystoiminta tulee lupaharkinnassa asettaa yhdenvertaiseen asemaan. Uskonnollinen toiminta on nähtävä lähtökohtaisesti yleishyödylliseksi toiminnaksi. Tältä pohjalta olemme asettaneet työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää myös verotusoikeudellisten kirkkojen ja seurakuntien mahdollisuutta tällä hetkellä laista ulos rajattuihin rahankeräyslupiin.
Samalla kun puolustamme uskonnonvapautta globaalisti ja suomalaisessa yhteiskunnassa, on syytä kääntää katse myös kansankirkkomme sisään. Onko tilanteita, joissa voitaisiin nykyistä paremmin tukea kirkon sisällä vaikuttavien erilaisten liikkeiden ja yhteisöjen toimintaa, vaikkapa oman jäsenistön yhdenvertaista mahdollisuutta käyttää yhteisiä tiloja tai jakaa yhdessä kerättyjä varoja? Kysymys on haastava suuressa enemmistökirkossa, jossa vanhat ja uudet herätysliikkeet ja järjestöt ovat merkittävä voimavara.
Kristillisellä kirkolla on läpi historian ollut suuri vaikutus yhteiskuntiin. Sain havainnollistavan kokemuksen Roomassa syvällä maan alla katakombeissa, kokoontumistiloissa, jonne varhaiset, vainotut kristityt kokoontuivat ja jonne he myös hautasivat omaisensa. Pitkien pimeiden tunnelikäytävien varrella oli tuhansia kallioon louhittuja hautapaikkoja useissa kerroksissa päällekkäin. Pienten hautojen määrä kosketti. Roomalaiset harjoittivat perhesuunnittelua jättämällä vastasyntyneitä lapsia heitteille, mikä koitui etenkin tyttöjen ja säännönmukaisesti vammaisten lasten kohtaloksi. Kristityt keräsivät lapset huostaansa, niin elävät kuin jo kuolleet. He eivät jättäneet edes kuolleiden vauvojen ruumiita lojumaan jokien pientareille kuin eläinten raatoja. Minua pysäytti se, miten tuo uskonnollinen vähemmistö rohkeni vaikeassa tilanteessa toimia arvojensa pohjalta myös käytännössä. Pienen ja heikonkin Jumalan kuvaksi luodun elämän pyhyyttä kunnioitettiin. Samalla näillä arjen teoilla oli historiallisesti merkittävä vaikutus yhteiskuntaan. Lastensuojelu, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioitus samoin kuin muu lainsäädäntömme ja sivistyksemme perusta on nojannut vahvasti kristinuskon mukanaan tuomaan ihmiskuvaan. Kirkolla on suuri mahdollisuus ja haaste myös tässä ajassamme toimia edelläkävijänä pitäessään esillä ydinsanomaansa Jeesuksesta, syntien sovittajasta.
Rooman vainotuille kristityille apostoli Paavali kirjoitti aikoinaan ajattoman kehotuksen Room 12:2: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”. Kirkon vahvuus kaikkina aikoina on ollut siinä, että se on seisonut omilla jaloillaan, pitänyt kiinni omasta perustastaan. Tässä on paradoksi. Kirkon vaikutusmahdollisuus yhteiskuntaan vaatii joskus yleisen eetoksen kyseenalaistamista, kun se on oman arvoperustan kanssa ristiriidassa.
Kirkkoa kuunnellaan, ja lopulta myös kunnioitetaan, kun se pysyy vahvasti omalla perustallaan.
Kirkolliskokous ja Suomen eduskunta ovat kirkon perustan kirkkolain ensimmäiseen pykälään muotoilleet ajattomasti: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.”
Kirkon oma, valtiovallan hyväksymä erityistehtävä suomalaisessa yhteiskunnassa nousee tältä pohjalta, Raamattuun perustuvasta kristillisestä uskosta.
Bästa åhörare!
Ärkebiskop Mäkinens visa ord under regeringsförhandlingarnas öppningsseremoni visar på ett gott samarbete mellan stat och kyrka. För många av oss tror jag att det betydde mycket att Ni önskade oss Guds välsignelse i en stund då vi hade stora utmaningar framför oss. För min egen del vill jag nu önska kyrkomötesdelegater och personalen Guds välsignelse och hans vishet inför alla viktiga beslut den här veckan!
Hyvät kuulijat!
Kirkon ja valtion hyvästä yhteistyöstä kertoo se, miten arkkipiispa Mäkinen oli viisaasti evästämässä hallitusneuvottelijoita hallitusohjelman rakentamisen avaustilaisuudessa. Uskon, että monelle meistä tuossa haastavassa tilanteessa merkitsi paljon se, että toivotitte Jumalan siunausta neuvotteluihin. Omasta puolestani toivotan nyt teille arvoisa arkkipiispa ja kirkolliskokousedustajat sekä henkilökunta Jumalan siunausta ja Hänen antamaansa viisautta kokousviikon tärkeisiin ratkaisuihin!