Puheet

RSS

Vaihtoehtobudjetin esittelypuheenvuoro

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen

Vaihtoehtobudjetin esittelypuheenvuoro

02.12.2020

 

Arvoisa puhemies,

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetissa vuodelle 2021 huomioidaan koronakriisin aiheuttama vaikea taloustilanne. Kunnat, sairaanhoitopiirit, yritykset sekä työnsä ja toimeentulonsa menettäneet ihmiset tarvitsevat tässä tilanteessa tukea.

 

On perusteltua ottaa velkaa kriisin keskellä. Samalla tarvitsemme päätökset sellaisista rakenteellisista uudistuksista ja työllisyystoimista, jotka antavat luottamuksen siihen, että veloista myös selviydytään. On surkeaa, että hallitus ei ole saanut tarvittavista työllisyystoimista vielä minkäänlaisia esityksiä aikaan, toivottavasti saisitte tähän vauhtia kristillisdemokraattien työllisyyspaketista, jonka julkaisimme viime viikolla vaihtoehtobudjetin yhteydessä. Olisi myös pitänyt perua hallitusohjelman hankkeet, jotka lisäävät pitkällä aikavälillä kuntien, yritysten ja suomalaisten veronmaksajien taakkaa. Kymmenien miljardien velanotosta huolimatta hallitus on ryhtynyt merkittäviin veronkiristyksiin. Tässä tilanteessa tarvitsemme veronkiristysten sijaan veroelvytystä, pitääksemme talouden pyörät pyörimässä.

Eduskuntaryhmämme esittää useita kohdennettuja veronkevennyksiä, joilla parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä sekä ihmisten toimeentuloa. Esitämme polttoaineveron kevennystä, lämmityspolttoaineiden veronkiristyksen perumista sekä kotitalousvähennyksen palauttamista hallituksen viime vuoden leikkausta edeltävälle tasolle. Samalla esitämme tuloverotuksen keventämistä niin, ettei kenenkään palkansaajan verotus kiristy ensi vuonna. Yrittäjyyttä tukisimme nostamalla arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa 20 000 euroon.

Koronakriisin myötä lapsiperheiden taloudelliset haasteet ovat lisääntyneet. Talouden pitkän aikavälin suurin ongelma, syntyvyyden vähentymisen aiheuttama väestön ikärakenteen vääristymä, ei ole hävinnyt mihinkään ajankohtaisen koronakriisin aikana. Esitämme useita parannuksia lapsiperheille. Lapsen saaville perheille ehdotamme 1000 euron kertaluontoista lisälapsilisää. Ottaisimme myös käyttöön tuloverotuksen lapsivähennyksen. Lisäksi KD esittää monilapsisten perheiden varhaiskasvatusmaksujen keventämistä niin, että sisarusten maksut poistettaisiin kokonaan. Tämä lisäisi työllisyyttä ja parantaisi lapsiperheiden asemaa.

KD panostaisi myös oppisopimiskoulutukseen ja torjuisi syrjäytymistä etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan avulla. Toisen asteen opiskelijoiden oppimateriaalilisää korotettaisiin ja se ulotettaisiin koskemaan entistä useampia perheitä. Oppivelvollisuuden laajentamista ei pidä toteuttaa tässä tilanteessa. Hallituksen uudistus uhkaa romuttaa toisen asteen opintojen laadun, kun resurssit kohdennetaan liian myöhään ja niistäkin suuri osa oppimateriaaleihin ja koulumatkoihin. Hallituksen lupaama rahoitus ei riitä korvaamaan kaikkia uudistuksesta syntyviä lisäkuluja.

Lapsiperheiden tilanteen lisäksi kannamme huolta terveydenhoidosta ja erityisesti vanhustenhoidon tilasta. Uuden hoitajamitoituksen täytäntöönpano on siirretty usean vuoden päähän, käytännössä seuraavan hallituksen vastuulle. Moni hoivaa nyt tarvitseva vanhus ei enää näe tuota päivää. KD eduskuntaryhmä lisäisi välittömästi 50 miljoonaa euroa vanhustenhoidon, saattohoidon tason parantamiseksi ja lisähenkilökunnan palkkaamiseksi. Samalla esitämme omaishoidon tuen muuttamista verovapaaksi tuloksi.

Vastoin eduskunnan selkeää tahtotilaa hallitus on jättänyt ruoka-apua jakavien yhdistysten tuen pois talousarviostaan. KD vaatii ruoka-avulle pysyvää määrärahaa sekä selkeitä käytäntöjä ja sääntöjä tuen jakamiseen. Palauttaisimme myös keliakiakorvauksen ja ottaisimme käyttöön terapiatakuun.

Verotuksen painopistettä on siirrettävä terveydelle ja ympäristölle haitallisiin tuotteisiin. KD keventäisi hedelmien ja kasvisten verotusta ja ottaisi samalla käyttöön terveysperusteisen veron tuotteisiin lisätylle sokerille.

Emme hyväksy Suomen osallistumista EU:n elpymisvälineeseen ja vastustamme unionin sisäisten tulonsiirtojen ja yhteisvastuullisuuden kasvattamista. Suomi saa uudesta elpymisvälineestä noin 3 miljardia euroa ja joutuu maksamana siitä yli 6 miljardia. Vuositasolla osallistuminen EU:n elpymispakettiin lisää suomalaisten veronmaksajien taakkaa yli 200 miljoonalla eurolla vuodessa vuosina 2028-2058. Kun EU on kerran ottanut käyttöön yhteisvastuulliset rahanjakomekanismit, on todennäköistä, että niiden kokoa tullaan kasvattamaan jatkossa. KD:n linja merkitsisi jo ensi vuodelle 85 miljoonan euron säästöä jäsenmaksuissa.

Kokonaisuudessaan ryhmämme esittää maltillisia määrärahalisäyksiä. Elvyttäisimme taloutta tarkkaan harkituilla ja kohdennetuilla veronkevennyksillä. Vaihtoehtomme on tasapainoinen, sillä esitämme samalla, miten rahoittaisimme uudistuksemme.

Valtion talouden tulopuolta KD vahvistaisi mm. terveysperusteisen veron käyttöönotolla ja rajaamalla työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovapautta. Menoja ryhmä vähentäisi uudistamalla asumistukijärjestelmää. Kertaluonteisia lisätuloja ryhmän vaihtoehdossa saataisiin perumalla Ilmastorahaston pääomittaminen sekä vähentämällä Sitran pääomaa. Sitralta tuloutettavat varat käyttäisimme kertaluonteisiin avustuksiin yritysvetoisille kehityshankkeille, joiden avulla voidaan saada uutta kasvua.

Vaihtoehtobudjetin yhteydessä KD esitti työllisyyspaketin, jonka avulla voitaisiin tavoitella jopa 100 000 uutta työllistä lähivuosien aikana.

Kokonaisuudessaan KD eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti lisäisi valtion menoja 322 miljoonalla eurolla ja vähentäisi verotuloja 893 miljoonalla eurolla. Lisätuloja ja menosäästöjä vaihtoehtobudjetissa on esitetty 1,6 mrd. euron edestä. Vaihtoehtobudjetti vähentäisi valtion velanottotarvetta vajaalla 500 miljoonalla eurolla.

 

Lisätietoa:
https://www.kd.fi/politiikka/ohjelmat/kdn-vaihtoehtobudjetti-2020/

https://www.kd.fi/politiikka/ohjelmat/kdn-tyollisyyspaketti-2020/

 

KD eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro: Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko VNS 4/2020 vp

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 11.11.2020

Kansanedustaja, ryhmäpj. Päivi Räsänen

Arvoisa puhemies!

 

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä allekirjoittaa selonteon tärkeät pääperiaatteet, laajan yhteisymmärryksen turvata maamme alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys, vahvistaa turvallisuutta ja hyvinvointia sekä maamme kansainvälistä asemaa niin YK:n, EU:n, NATO:n kuin kahdenvälisissäkin suhteissa.

 

Selonteon painotuksissa näkyy hallituksen ideologinen agenda. Sinänsä tärkeitä ilmasto- ja ympäristöasioita mainitaan sanoinakin lähes sata kertaa. Itse pääasia, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja sen tavoitteet uhkaavat jäädä varjoon.

 

Terrorismin uhka saa vakavuuteensa nähden melko pienen osion. Terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä on maassamme useita satoja ja hallituksen myötävaikutuksella Al-Holin leiriltä on tuotu lisää henkilöitä, joilla on kytkentöjä terroristiseen toimintaan. Viimeisimmät iskut Euroopassa ovat osuneet arvojemme ytimeen. Hyökkäykset ovat kohdistuneet kirkkoihin ja synagogiin, joista on perinteisesti haettu turvaa. Tämä uhka on otettava Suomessakin vakavasti.

 

Turkin kannanotot terrori-iskujen jälkeen kuvaavat asenteenmuutosta ja ennustavat radikaali-islamin nousua. Turkin etääntyminen eurooppalaisista arvoista ja kehitys alueensa autoritääriseksi suurvallaksi vaikuttaa merkittävästi Euroopan ja lähialueiden turvallisuuteen. Tämä on näkynyt jo Vuoristo-Karabahin kriisissä Turkin toimiessa avoimesti Armeniaa vastaan.

 

Kiinan kauppapolitiikasta on tullut jykevä osa kansainvälistä turvallisuuspolitiikkaa. Kauppasota on toki parempi, kuin sotilaallinen selkkaus, mutta sen seuraukset voivat olla massiivisia. Kiina vahvistuu taloudellisen menestyksensä ansiosta kovaa vauhtia myös sotilaallisesti.

 

Koronakriisin vaikutukset kansainväliseen politiikkaan ja talouteen tulee huomioida. Rajat ylittävien terveysuhkien, erityisesti pandemioiden torjuminen edellyttää varautumista huoltovarmuuteen lääkkeiden, tarvikkeiden, ruuan ja energian osalta. Suomalaista maataloutta ei selonteossa mainita, mutta näemme sen keskeisenä varautumisen välineenä. Terveysturvallisuutta edistää myös ruohonjuuritasolle kohdennettu kehitysyhteistyö, jonka avulla voidaan ehkäistä kriisejä ja tukea hauraimpia maita.

 

Suomi tavoittelee paikkaa YK:n ihmisoikeusneuvostossa. Tällä hetkellä jäseninä on mm. Afganistan, Pakistan ja Bahrain, joilla on itsellään pitkä matka ihmisoikeuksien toteutumiseen. Suomella tulee olla rohkeutta ottaa esille myös neuvoston jäsenyydestä päättävien maiden ihmisoikeusongelmia.

 

Suomen pyrkimys lisätä vaikutusvaltaansa kansainvälisissä yhteisöissä edellyttää johdonmukaisuutta. Syyskuussa Suomi äänesti mm Saudi-Arabian ja Iranin rinnalla YK:n talous- ja sosiaalineuvostossa resoluution puolesta, jossa kritisoitiin yksipuolisesti Israelia naisten oikeuksien rikkomisesta. Tämä on erikoista, sillä ECOSOC ei ole resoluutioillaan kuluvana vuonna kritisoinut mitään muuta maata Israelin lisäksi. USA, Australia ja Kanada äänestivät vastaan, Saksa pidättäytyi äänestämästä. Sama epäsuhta toistuu muissa YK:n toimielimissä, mukaan lukien yleiskokouksen komiteoissa ja ihmisoikeusneuvostossa, missä ei-demokraattisilla mailla pahimmillaan on lukumääräinen enemmistö.

 

Venäjän toimet Krimin laittomassa valtauksessa, maan sisäisen opposition kohtelussa ja Itämeren alueen sotilaallisissa jännitteissä kertovat lähialueidemme turvallisuustilanteen epävakaudesta. Valko-Venäjän tilannetta selonteossa ei käsitellä lainkaan. Satoja mielenosoituksiin osallistuneita kansalaisia on pidätetty, oppositiojohtajat istuvat vankiloissa tai ovat joutuneet pakenemaan maasta. On häpeä, että Euroopan sydämessä, 500 kilometrin matkan päässä Suomesta, on mahdollista näin räikeästi polkea ihmisoikeuksia, sanan-, uskonnon- ja poliittisen toiminnanvapautta. Tästä ei pidä vaieta, vaan tukea erikseen ja yhdessä Valko-Venäjän demokratiakehitystä, kansalaisyhteiskuntaa ja vapaata mediaa.

 

Ruotsin painoarvo selonteossa on oikeutetusti kasvanut. Tarvitsemme yhä syvenevää ja laajenevaa yhteistyötä Ruotsin kanssa nykyisessä epävarmassa toimintaympäristössä. Turvallisuusyhteistyötä, erityisesti hybridiuhkien torjumiseksi on järkevää edelleen tiivistää myös muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa.

 

 

Neljäs lisätalousarvio 10.6.2020

10.6.2020
Neljäs lisätalousarvio

Puhe Päivi Räsänen, kd

 

Arvoisa puhemies,

 

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä onnittelee uutta valtionvarainministeriä.  Toivotamme viisautta ja siunausta vaativaan tehtäväänne poikkeuksellisen vaikeana aikana!

Käsiteltävä lisätalousarvio ei ole teidän luotsaamanne, mutta nämäkin miljardit te joudutte kuromaan kiinni odotusten kohdistuessa budjettiriiheen ja luvattuihin työllisyys- ja talouden vakauttamistoimiin sekä rakenneuudistuksiin.

Koronavaurioiden torjumiseksi tarvitaan mittavia elvytystoimia. Eduskuntaryhmämme tukee paketin sisältöä sen suurissa linjoissa. Erityisesti kuntien palveluihin, hoito- ja hoivavelan purkamiseen, vanhuspalveluihin, omaishoitoon sekä lasten hyvinvointiin on nyt panostettava. Syrjäytymiskierteeseen ajautuviin nuoriin Suomella ei ole varaa. Ruoka-aputyön valtionavun korotus on tärkeää kaikkein köyhimmille.  Infrastruktuuri-investoinnit erityisesti rautateihin ja teihin ovat oikein ajoitettuja ja tehokkainta elvytystä.

Se, että lisäbudjetti on Suomen historian suurin, ei kuitenkaan ole meriitti. Onkin syytä valiokunnassa huolellisesti arvioida, ovatko kaikki hyvätkin kohteet välttämättömiä juuri lisätalousarviossa ja koronan aiheuttamien vaurioiden torjunnassa. Osa ehdotuksista luo pitkäaikaisen tai pysyvän määrärahan korotustarpeen. Esimerkiksi korkeakoulut ovat saamassa kertaluontoisen 124 miljoonan euron lisärahan uusiin aloituspaikkoihin, hyvä niin – mutta 4800:lle opiskelijalle pelkkä aloituspaikka ei riitä, he tarvitsevat myös tulevina vuosina opettajia ja opetustiloja.

Ihmettelemme myös, miksi kuntien saadessa sinällään tarpeellisen yhteisöveron jako-osuuden korotuksen siitä suurin osa menee 10 suurimmalle kaupungille ilman valtionosuuksien tasausta. Onko tämä aluepoliittisesti oikeudenmukaista?

Miljardeja liikuteltaessa suhteellisuuden taju helposti hämärtyy. Muutamia miljoonia on sen varjolla helppo heitellä sinne tänne. Millä tavoin koronakorjauksiksi lasketaan esimerkiksi Italiassa sijaitsevan Villa Lanten 2 miljoonan euron remontti tai pieni, mutta periaatteellinen panostus saarrossa olevan Iranin maksujenvälitysjärjestelmän luomiseen? Suloiset pandat tarvitsevat bambuja, mutta onko 1,5 miljoonan euron lisätalousarviomomentti oikea? Kun miljardien koronapiikki on auki, tulee vaikutelma, että hankkeita on poimittu kuin valintatalossa heräteostoksia luottokortilla.

Paketin sisältöön sen kokoajat ovat kukin halunneet jättää puumerkkinsä. Poliittista tasapainoa on haettu sulle-mulle -jakopolitiikalla. Esimerkiksi Metsä Groupin infrainvestoinnin vastineeksi on rahaa jaettu ilmastorahastoon, vesiensuojeluun, luonnonsuojeluun ja ulkoilutoimintaan.

Koronakriisin kurittaman maatalouden investointeihin on luvassa maatilatalouden kehittämisrahaston kautta noin 70 miljoonaa, mutta design-museon rakentamiseen ja Kansallisteatterin pienen lavan korjaukseen sitäkin enemmän, yhteensä 90 miljoonaa euroa.

Nämä ovat sinänsä tarpeellisia kohteita, mutta samalla takaraivossa tulisi jyskyttää tieto, että muutaman viikon päätöksillä valtion velkataakkaa kasvatetaan 19 miljardilla eurolla tänä vuonna. Joskus ja jonkun nytkin käsiteltävä lasku on maksettava. Ainoa vastaus tähän on suomalainen työ ja yrittäminen. Siksi kannustamme hallitusta kuuntelemaan herkällä korvalla yrittäjiä, heitä, jotka luovat työtä ja toimeentuloa maahamme.

Odotamme pikaisia päätöksiä työllisyystoimista ja rakenteellisista uudistuksista, joilla pystytään tasapainottamaan ja vakauttamaan taloutta huomioiden koronakriisin korjausvelka ja sitä edeltävät syntyvyyden vähenemisestä aiheutuvat haasteet. Koko laskua ei saa jättää tulevien hallitusten ja tulevien sukupolvien kontolle, vaan työhön on ryhdyttävä nyt. On hyvä, että sote-uudistus on nostettu pöydälle, mutta huolen herätti kysymys, onko luonnosteltu malli irronnut alkuperäisestä tavoitteestaan kestävyysvajeen korjaamiseksi.

Eduskuntaryhmämme kannustaa hallitusta nopeuttamaan tavoitetta sosiaaliturvauudistuksesta. Tarjoamme puolueemme apua sellaisen mallin kehittämisessä, jossa työn tekeminen ja vastaanottaminen on aina kannattavaa.

Lisätalousarviossa aivan oikein todetaan, että ”Kriisin jälkeisen elvytyksen rinnalle on haettava toimet, joilla julkinen talous pysyy vakaalla ja tasapainoisella uralla. Tämä on välttämätöntä ottaen huomioon hallituksen lupaus sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.” Jäämme odottamaan tätä tiekarttaa mahdollisimman pian.

 

 

 

Lähetekeskustelu Julkisen talouden suunnitelmasta 2021-2024

Kansanedustaja, ryhmäpj Päivi Räsänen

KD ryhmäpuheenvuoro

Lähetekeskustelu Julkisen talouden suunnitelmasta 2021-2024

21.4.2020

Julkaisuvapaa puhuttuna

Arvoisa puhemies,

Valtioneuvoston selonteko ei tällä kertaa edes sisällä varsinaista suunnitelmaa tuleville vuosille. Kehysriihen merkittävin päätös oli, ettei päätöksiä nyt tehdä. Tämä on ymmärrettävää, sillä talouden näkymät ovat poikkeuksellisen sumeat. Hallitus joutuu kuitenkin tekemään syksyllä kovia päätöksiä, jos taloutta aiotaan hoitaa kestävällä ja tulevien sukupolvienkin kannalta oikeudenmukaisella tavalla.

 

Koronakriisin hoidossa on tärkeää asettaa toimet niin, että yhteiskunta saadaan avattua niin pian kuin mahdollista, vaarantamatta ihmisten terveyttä ja henkeä. Mitä pikemmin yritystoiminta saadaan jaloilleen, sitä pienemmiksi vauriot jäävät. Akuutin tilanteen hoitaminen vaikuttaa ratkaisevasti myös tarkasteltavien suunnitelmavuosien talouteen.

 

Pitkittyvät sulkutoimet lisäävät mielenterveysongelmia, vanhusten yksinäisyyttä ja lastensuojeluongelmia sekä muiden terveysongelmien kasaantumista.

 

Jotta koronaepidemiasta ei tule pitkäaikainen avoin piikki toistuville miljardiluokan lisävelanotoille, tarvitaan voimakkaita toimia sen nujertamiseksi. Julkisen ja yksityisen sektorin toimijat tulee yhdistää testaamiskapasiteetin lisäämiseen ja altistuneiden jäljittämiseen. Testaamismahdollisuuksista on myös tiedotettava paremmin ja kynnystä testaamiseen edelleen madallettava.

 

Suojavarusteiden hankintaan pitää saada vauhtia ja varusteita jakaa kaikille tarvitseville. Ministeriöiden ja virastojen väliset arvovaltakysymykset eivät saa rajoittaa järjen käyttöä suojavarusteisiin liittyvissä ohjeistuksissa.

 

Vaikka virheitä on tehty, hallitus ansaitsee tunnustuksen siitä, että alkuhitauden jälkeen vaikuttavilla toimilla tartunnat on saatu pysymään hallittavalla tasolla. Sairaala- ja tehohoidon kapasiteetti on toistaiseksi riittänyt.

 

Arvoisa puhemies,

Julkista taloutta heikentävät rakenteelliset ongelmat, ennen muuta väestön ikääntyminen ja työvoiman väheneminen, eivät kuitenkaan häviä epidemian aikana. Hallituksen talouspolitiikan ongelmia ei voi lakaista koronamaton alle.  Selonteossa todetaan, että ”julkista taloutta on supistettava pysyvästi, julkisen talouden tulopohjaa vahvistettava ja tulevaisuuden menopaineita hillittävä rakenteellisin uudistuksin”. Mitään tällaisia toimia hallitus ei kuitenkaan esitä.

 

Ihmettelen, että selonteossa lukitaan vuosi sitten, täysin erilaisissa oloissa, laaditun hallitusohjelman kirjauksia. Nyt olisi tarpeen ennakkoluulottomasti ja ilman arvovaltalatausta uudista hallitusohjelma.

 

Koulujen ja oppilaitosten etäopetus ja varhaiskasvatuksen keskeytymiset tuottavat ennennäkemättömän tarpeen koulupudokkaiden ja syrjäytyvien lasten ja nuorten tukemiseen. Käytettävissä olevat resurssit tarvitaan erityisopetukseen ja opetuksen tukitoimiin, minkä vuoksi on luovuttava ideologisesta ja kalliista esityksestä oppivelvollisuusiän korottamiseksi.

 

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että vanhustenhoidon tason parantamisesta pidetään kiinni. Kustannuksia ei saa jättää kuntien harteille. JTS:n mukaan rahoitus hoidetaan lääkekorvauksien ja lääkärikäyntien KELA-korvauksien leikkauksella, digitalisaatiolla ja hankintojen tehostamisella. Näillä toimilla ei kateta kustannuksia, sen sijaan vaikeutetaan lääkäripalvelujen ja lääkkeiden saatavuutta.

 

Hallituksen tulevaisuusinvestointien rahoittamiseksi tarkoitettua omaisuuden myyntiä siirretään eteenpäin mutta hankkeita edistetään. Kaikki julkisen hallinnon ja yritysten kuluja kasvattavat hankkeet tulee harkita uudelleen. Esimerkiksi hallitusohjelmaan kirjattu sukupuolineutraali sosiaalitunnushanke, joka tuo yrityksille ja julkiseen talouteen miljardien kustannukset, tulee perua. Sen sijaan huoltovarmuuden parantamiseen pitää panostaa. Kriittisten tuotteiden kotimainen valmistus pitää varmistaa tulevaisuudessa. Maatalouden akuutin työvoimaongelman ja kroonisen kannattavuusongelman ratkaiseminen on entistäkin tärkeämpää.

 

Arvoisa puhemies,

Erityisen tärkeää on nyt panostaa perheiden ja lasten hyvinvointiin, sillä ikäluokkien pienentyessä meillä ei ole varaa lasten laajamittaiseen syrjäytymiseen. Lapset joutuvat aikanaan koronavelankin maksamaan väestön ikääntymisen tuoman laskun lisäksi. Ideologisten hankkeiden rahoituksen sijaan resurssit pitää kohdentaa sinne, mistä niissä on kaikkein eniten hyötyä!

Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen

MIEHEKSI JA NAISEKSI HÄN HEIDÄT LOI

HOMOSUHTEET HAASTAVAT KRISTILLISEN IHMISKÄSITYKSEN

Artikkelin on kirjoittanut lääkäri, kansanedustaja Päivi Räsänen.
Myllypaino, Leväsjoki 2004

SUOMEN LUTHER-SÄÄTIÖ
PL 127
00101 Helsinki
www.luthersaatio.com

 

JOHDANTO

 

”Minun Jumalani ei ole tuomion Jumala.” ”Minun kristilliset arvoni merkitsevät rakkautta ja suvaitsevaisuutta, ei homosuhteessa elävien tuomitsemista.” ”Minun Jumalani ei kertonut rakkaudella olevan ehtoja.” ”Minun Raamatussani ei tuomita homoseksuaaleja.” Taannoinen keskustelu parisuhdelaista kirvoitti tällaisia uskontunnustuksia niin Eduskunnan istuntosalissa kuin lehtien sivuilla.

 

Aikamme ihminen on perin juurin individualisti. Hän pidättää itsellään oikeuden linjata oikean ja väärän rajan. Hän haluaa myös itse määritellä, millainen Jumala on. Jumalan Sana saa silloin väistyä, kun ihmisen oma sisäinen valo puhuu. Jos Raamattu ei joltakin osin mahdu oman ajattelun raameihin, sellaiset kohdat joutavat leikattaviksi pois.

 

Kirkon sisällä syntyneen homoseksuaalisia suhteita puoltavan Yhteysliikkeen keulakuvaksi noussut Raija Sollamo myönsi eduskunnassa SETA:n järjestämässä seminaarissa, että Raamatusta ei löydy yhtään kohtaa, jossa osoitettaisiin hyväksyntää homoseksuaaliselle elämänmuodolle. Itse asiassa Raamatun etiikka juuri tässä kysymyksessä on vastustamattoman selkeä. Homoseksuaalisia suhteita pidetään selvästi Jumalan luoman seksuaalisuuden vastaisena toimintana, ei pelkästään Vanhassa testamentissa, vaan vielä voimakkaammin Uudessa testamentissa. Yhteysliikkeen piirissä ei kuitenkaan katsota Raamatun ohjeiden enää soveltuvan tähän aikaan.

 

Eikö kristillisyydessä olekaan keskeisintä rakkaus ilman ehtoja? On varmasti, mutta Jumalan ääretön rakkaus ei ole ristiriidassa hänen tahdonilmauksensa kanssa. Päinvastoin, siksi me armoa tarvitsemmekin, että olemme rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan.

 

Minäkin olisin vuosien varrella saksinut Raamatustani pois monta kohtaa, jos minut olisi valtuutettu rakentamaan oman oikeustajuni mukainen kuva Jumalasta. Olen havainnut, että tämä kertoo vain siitä, miten rajoittunut ja vääristynyt oma ymmärrykseni on. Jumalan Sanan ohjaukseen taipunut ihminen hämmästyy aina uudestaan, miten juuri vaikeasti ymmärrettävät Raamatun opetukset sisältävät Jumalan syviä viisauksia.

 

Omatekoinen ”jumala” on kiva kapistus siihen asti, kun ihminen alkaa toden teolla tarvita Jumalaa. Hädän päivänä itse tehdystä jumalasta ei ole apua. Minulle Raamattu tuli kalliiksi aarteeksi sinä päivänä, kun säikähdin syntisyyttäni ja tajusin olevani syöksykierteessä kohti kadotusta oman uskonnollisuuteni turvin. Ymmärsin, että jos Jumala on, Hän itse ilmoittaa itsensä ja tahtonsa valitsemallaan tavalla. Jos en voi luottaa Raamattuun elävän Jumalan Sanana, en voi olla varma syntieni sovituksesta ja pelastumisestani. Kuinka voisin uskoa Raamatun ihanimman viestin Jeesuksen sovituskuolemasta ja historiallisesta ylösnousemuksesta, jos luulen Raamatun olevan täynnä ajallemme sopimatonta sanomaa? Ja mihin ylipäänsä tarvitsisin ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa, jos Jumala ei ole tuomion Jumala, joka pyhyydessään ei hyväksy syntiä?

 

”Minun jumalastani” on tullut tämän ajan epäjumala. Miten toisenlainen onkaan Jumala, jota Jeesus opetti rukoilemaan: ”Isä meidän, joka olet taivaassa!”  Ei ole sattumaa, että Häntä rukoillaan me-muodossa. Jumala on koko seurakunnan – meidän Jumalamme. Hän ei ole minun mielikuvitukseni, ylivertaisen oikeustajuni ja toiveitteni jumala, vaan elävä, ainoa, kaikkivaltias Jumala, joka on taivaassa.

 

 

  1. VAIKUTUKSET YHTEISKUNNASSA

 

 

ARVOJEN MUUTOS HEIJASTUU LAINSÄÄDÄNTÖÖN

 

Elämme historian vaihetta, jossa kristillisen kulttuurin vaikutus yhteiskuntaan on ohenemassa. Yhteiskunnan moniarvoistuessa joudumme kiihtyvästi tilanteisiin, joissa samanlaisilta kuulostavat tavoitteet tarkoittavatkin toistensa vastakohtia. Se, mitä joku kutsuu tasa-arvoksi, on toisen mielestä syntiä. Se, mitä joku pitää rakkautena, näyttää toisen mielestä suvaitsemattomuudelta.

 

Suunta haastaa kristityt pohtimaan, mihin he perustavat omat eettiset kannanottonsa ja miten he niitä perustelevat. Mikä asema Raamatulla, Jumalan erityisellä ilmoituksella, on muodostettaessa yhteiskunnallisia kannanottoja tai etsittäessä oikean ja väärän rajoja?

 

Kaikki eettiset valinnat perustuvat joidenkin arvojen ja maailmankatsomusten varaan. Mikään linjavalinta ei ole eettisesti neutraali. Olemme useissa ihmisyyttä ja perhettä koskevissa kysymyksissä tienhaarassa, jossa joudumme valitsemaan joko kristillisen arvoperustan tai sen torjuvan trendin.

 

Mitä kauemmas yhteiskunta irrottautuu kristillisestä etiikasta, sitä suuremmaksi nousee tarve tarkistaa luonnollisen moraalilain päätelmiä erityisen ilmoituksen, Jumalan sanan valossa. Ihminen on syntiinlankeemuksen seurauksena moraalisesti turmeltunut, minkä vuoksi hän on taipuva vääntämään luonnollisen moraalilain ajamaan omia itsekkäitä etujaan.

 

Oikeusministeriö asetti joulukuussa 1997 työryhmän selvittämään ”samaa sukupuolta olevien kumppaneiden yhteiselämään liittyvien epäkohtien poistamiseksi tarpeelliset lainsäädäntötoimenpiteet”. Mietintö valmistui toukokuussa 1999. Siinä ehdotettiin, että samaa sukupuolta oleville annettaisiin mahdollisuus virallistaa parisuhteensa. Hallitus teki asiasta mietinnön pohjalta lakiesityksen joulukuussa 2000. Laki virallistetusta parisuhteesta hyväksyttiin eduskunnassa 28.9.2001 äänin 99 puolesta, 84 vastaan. Televisiokamerat ja lehdistö olivat paikalla ja kansa sai seurata, kun maaliskuussa 2002 ensimmäiset homoparit virallistivat suhteitaan maistraateissa. Uusi lainsäädäntö toi virallistetuille homopareille soveltuvin osin samat oikeudet ja velvollisuudet kuin aviopareille.

 

Homoliittojen hyväksyntä merkitsi tosiasiassa syvällisempää arvomuutosta kuin silloin haluttiin tunnustaa. Kun samaa sukupuolta olevien parisuhteet rinnastettiin avioliittoon, avattiin kehitys, jota on vaikea pysäyttää. Parisuhdelain käsittelyn aikana niin oikeusministeri kuin hanketta ajaneet kansanedustajatkin vakuuttivat kirkolle ja seurauksista huolestuneille kristityille, että kirkko saa pitää omat arvonsa ja näkemyksensä homoseksuaalisuudesta. Pian lain hyväksymisen jälkeen oikeusministeri ryhtyi varoittamaan kirkkoa homoliittoon aikovien työntekijöittensä syrjimisestä perusoikeuksiin vedoten.

 

Useat kansanedustajat hyväksyivät homoliiton sillä ehdolla, että uusi perhemuoto ei koskisi lapsia. Kuitenkin hallitus edellytti samanaikaisella ponnella homoparien adoptio-oikeuden lainsäädännön valmistelua. Hallitus ryhtyi valmistelemaan myös esityksiä lesboparien hedelmöityshoidoista. Parisuhteen rekisteröimismahdollisuus oli homoseksuaalien asiaa ajavien välitavoite.

 

 

AVIOLIITON OLEMUS

 

Perheen perusteiden muutos ei ole yhteiskunnallisesti vähäpätöinen kysymys. Muutos ei kosketa vain muutamaa pariskuntaa, vaan syvästi koko yhteiskuntaa. On itse asiassa vaikea keksiä yhteiskunnallista pyrkimystä, joka yhtä voimakkaasti osuisi yhteiskunnan perustusten ytimeen kuin samaa sukupuolta olevien liitto. Sen vuoksi lainsäädännön uudistus herätti poikkeuksellisen voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.

 

Avioliitto on ihmiskunnan historian vanhin sopimus. Se on edelleen yhteiskunnan merkittävin oikeudellinen sopimus. Avioliitto on olemukseltaan ja luomisjärjestyksen mukaan aikuisen miehen ja aikuisen naisen välinen liitto. Heteroseksuaalinen aviosuhde sisältää sukupuolisuuden rikkauden ja ytimen: miehen ja naisen erilaisuudesta nousevan jännitteen sekä periaatteellisen mahdollisuuden yhteisiin lapsiin. Homoseksuaalisesta suhteesta sekä muista seksuaalisista poikkeavuuksista nämä puuttuvat.

 

Avioliitolla tulee olla sen ainutlaatuisten tehtävien vuoksi yhteiskunnassa erityisasema. Kirkkohallituksen lakiesityksestä antamassa kannanotossa todettiin: ”Kirkkohallituksen mielestä avioliiton asettaminen suosituimmuusasemaan tukee tasapainoista elämää ja yhteisöllistä kokonaisetua. Miehen ja naisen välinen avioliitto on seksuaalisuhteen perusmalli ja valtauoma, ja sen varassa yhteiskunnan jatkuvuus on mahdollista. Avioliittoon perustuva perhe on sellainen ihmissukua kannatteleva perusinstituutio, jonka tukeminen on kokonaisedun kannalta tarpeellista ja hyödyllistä.” Lakiesityksen filosofinen lähtökohta oli aivan toinen. Siinä nähtiin epäkohtana, että ”samaa sukupuolta olevien kumppaneiden muodostamat parit jäävät täysin avioliittoa ja aviopuolisoita koskevan sääntelyn ulkopuolelle”.

 

Kirkkohallituksen lausunnossa korostettiin, että yhteistalouksien asemaa säätelevää lainsäädäntöä ei tule kehitellä erityisen seksuaalisen poikkeavuuden pohjalta. Jos haluttaisiin selkeyttää esimerkiksi mahdolliseen yhteiselämän päättymiseen liittyviä ongelmia, lainsäädännön tulisi koskea myös sisarusten tai ystävysten muodostamia yhteistalouksia. Näissä tapauksissa yhteisasumisen perustana ei olisi seksuaalisuhde.

 

 

PERHEARVOJEN MURROS

 

Avioliittoa ja perhettä koskeva lainsäädäntö ei ole koskaan arvoneutraalia. Se on vahvasti sidoksissa niihin yhteiskunnallisiin arvoihin, joiden pohjalle yhteiskuntaa halutaan rakentaa. Emme esimerkiksi hyväksy moniavioisuutta, lähisukulaisten avioliittoja tai lapsiavioliittoja – arvojemme vuoksi.

 

Perhe (äiti ja isä) on yhteiskuntamme tärkein yksikkö, ja avioliitto on lähtökohtaisesti turvallisin malli perheen yhteiseloon. Perheiden hyvinvointi määrittää yhteiskunnan hyvinvoinnin. Perheiden onnellisuuteen liittyy myös aikuisten vastuullinen seksuaalisuus. Länsimainen yhteiskunta on käynyt läpi suuren seksuaalieettisen murroksen viimeisten vuosikymmenten aikana. Seksuaalinen vapaus on osaltaan laskenut parisuhteeseen sitoutumista, mistä erityisesti lapset ovat joutuneet kärsimään.

 

Avioliiton lainsäädäntöä ei ole tarkoitettu tunteen sinetiksi ja rakkauden vakuudeksi, vaan yhteiskunnan jatkuvuuden turvaajaksi. Avioliitto on perheen tukiverkko, jonka tehtävä on ennen muuta taata lapsille pysyvä henkinen koti ja kestävät ihmissuhteet. Perheiden kriisit ovat toki käytännössä jo heikentäneet avioliittoinstituutiota yhteiskuntamme perustana. Perheiden hyvinvointia ei kuitenkaan korjata heikentämällä edelleen avioliiton asemaa.

 

Perhekäsityksen muuttaminen koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja merkitsee irtautumista avioliiton perhekäsityksen kristillisistä juurista, siitä perustasta, joka luetaan kirkollisen vihkimisen yhteydessä: ”Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihasi.” Tälle perustalle on mahdotonta sovittaa kahden miehen tai kahden naisen keskinäistä suhdetta.

 

Muista pohjoismaista löytyy jo useiden vuosien ajalta kokemuksia samaa sukupuolta olevien virallistetun suhteen vaikutuksesta yhteiskuntaan. Homosuhteista puhuttaessa on otettu käyttöön avioliiton terminologia, kuten häät, vihkiminen tai aviopuoliso. Perhekäsityksen muutos näkyy koulujen perhekasvatuksessa, jossa opetetaan, että täysi-ikäisenä voi mennä naimisiin eri tai samaa sukupuolta olevien kanssa. Homopareja on siunattu kirkoissa. Tanskassa ja Ruotsissa puuhataan jo lainsäädännön ja ohjeistuksen laajennusta homoparien adoptio-oikeuteen, lapsettomuushoitoihin ja kirkolliseen vihkimiseen.

 

Pidän täysin mahdollisena, että homoseksuaalisuus voi lisääntyä, kun sitä lainsäädännön tasolla suositaan heteroseksuaalisen aviosuhteen rinnalla. On erikoista väittää, ettei ympäröivällä kulttuurilla ole mitään vaikutusta homoseksuaalisuuden esiintyvyyteen. Esimerkiksi klassisen ajan kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa pederastia eli poikarakkaus ja homoseksuaalisuus olivat yleinen ilmiö. Miesten homoseksuaalisuus hyväksyttiin yleisesti ja sitä myös esiintyi paljon. Toki homoseksuaalisuutta esiintyy niissäkin kulttuureissa, joissa siihen suhtaudutaan torjuvasti. Silti on perusteetonta väittää, että sen esiintyvyys olisi vakio kulttuurista riippumatta.

 

 

LASTEN JA NUORTEN ASENNEKASVATUS

 

Samaa sukupuolta olevien parisuhteen rinnastaminen avioliittoon tuo uusia haasteita lasten kasvattamiseen. Koulujen perhekasvatuksen ja median välityksellä lapsille annetaan viesti monimuotoisesta seksuaalisuudesta. Homoseksuaalisuus normalisoidaan. Homohäitä televisiosta seuratessaan pienikin lapsi oivaltaa, että aikuisena on mahdollista mennä naimisiin eri tai samaa sukupuolta olevien kanssa.

 

Tämä voi lisätä etenkin varhaisnuorten hämmennystä, joiden seksuaali-identiteetti on usein vielä epävarma, mutta seksikokeilut alkavat kuitenkin varhain. Vuonna 1991 yli 34 000 koululaisella tehty tutkimus kertoi, että 12-vuotiaista 25,9 % oli epävarma seksuaalisesta identiteetistään. 18-vuotiaista epävarmoja oli enää viisi prosenttia. Tässä iässä vain joka sadas kuvasi itsensä homoseksuaalina tai biseksuaalina. Valtaosa aiemmin seksuaali-identiteetiltään epävarmoista kehittyi heteroseksuaaleiksi. Mitä varhaisemmassa vaiheessa nuorella on homoseksuaalisia kokemuksia, sitä vaikeampaa tutkimusten mukaan tästä taipumuksesta on myöhemmin päästä eroon.

 

Varhaisnuorten ja nuorten saaman seksuaalikasvatuksen taso on tällä hetkellä luvattoman heikkoa. Niin mediasta kuin koulusta saadun valistuksen sisällöstä puuttuvat avioliiton, uskollisuuden ja sitoutumisen arvot. Seksuaalisen vastuun käsite rajoittuu kondomin käytön muistamiseen. Eräs peruskouluissa jaettava seksuaalivalistusvihkonen (Kumisutra) tiivistää sanoman: ”Ei tarvitse olla rakastunut harrastaakseen seksiä. Seksistä voi iloita ilman sen kummempia sitoumuksia. Kuuma romanssi voi syntyä, huipentua ja loppua puolessa tunnissa.” Seksuaaliarvojen romahdus on aiheuttanut nuorille paineen varhaisiin seksikokemuksiin, joilla mitataan omaa normaaliutta.

 

Nykyisen arvoköyhän, pinnallisen ja seksikokeiluihin yllyttävän seksuaalivalistuksen yhdistyminen homosuhteiden yleiseen hyväksyttynä esittämiseen on erityisen vaarallinen yhdistelmä. Jos pinnalliseen seksuaaliseen arvopohjaan yhdistetään viesti siitä, että yhteiskunnan kannalta on yhtä toivottavaa avioitua myöhemmin joko omaa tai toista sukupuolta olevan kanssa, tällä rohkaistaan selvästi myös varhaisiin homoseksuaalisiin kokeiluihin. Tämä avaa väylän myös seksuaaliseen hyväksikäyttöön, jossa aikuisten miesten on helpompi saada seksikontakteja alaikäisiin poikiin.

 

 

HOMOSEKSUAALISUUS SYNNYNNÄISTÄ?

 

Usein homoseksuaalien ”oikeuksia” puolustavat tahot kysyvät, mitä väliä yhteiskunnan arvomuutoksella on. Vaikka homoliitot uhkaisivatkin avioliittoja, mitä pahaa siitä voi seurata? Mitä pahaa voi olla siitä, että toteuttaa homoseksuaalisuuttaan?

 

Perimmiltään on kysymys siitä, onko homoseksuaalisuus neutraali olotila vai negatiivinen kehityshäiriö ihmisen itsensä kannalta. Jos kyseessä on jälkimmäinen vaihtoehto, homoseksuaalien ”oikeuksien” puolustaminen vahingoittaa näitä ihmisiä edelleen. Tämän lisäksi homoseksuaalien oikeuksien ajaminen edistää yhteiskunnan arvomurrosta, mikä ei ainakaan tue ihmisten kasvua tasapainoiseen aviosuhteeseen.

 

Virallistettua homosuhdetta perusteltiin sillä, että homoseksuaalisuus olisi synnynnäinen ja muuttumaton ominaisuus. Eräs homoliittojen puolesta puhunut kansanedustaja jopa esitti, että meissä kaikissa asuisi seksuaalisen suuntautumisen kaksi puolta, joista toinen on enemmän tai vähemmän esillä.

 

Lääketieteellisissä tutkimuksissa ei ole saatu mitään todisteita väitteille, että homoseksuaalisuus olisi geneettistä, periytyvää tai synnynnäistä. Puheet homoseksuaaligeenien löytymisestä ovat osoittautuneet poikkeuksetta vääriksi. Toisaalta on totta, että homoseksuaaliksi harvoin tietoisesti ryhdytään. Seksuaalisesti poikkeava tunne-elämä on harvoin tahallinen, ihmisen itsensä valitsema tai aiheuttama tila. Sen taustalta voidaan löytää niin varhaislapsuuden kuin murrosiän psykoseksuaaliseen kehitykseen liittyviä häiriöitä. Esimerkiksi seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten riski kehittyä homoseksuaaliksi on muita suurempi.

 

Homoseksuaalinen taipumus ei ole sinänsä mielenterveysongelmaan tai fyysiseen sairauteen verrattava ominaisuus. Sen sijaan tieteellinen todistusaineisto osoittaa vastaansanomattomasti, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Ne, jotka väittävät homouden olevan luonnollinen, ”terve” seksuaalisuuden variaatio, mitätöivät perhetaustatutkimusten todistusarvon poliittisista syistä. Homoaktivistien painostuksen ansiosta poliittiset tavoitteet ovat syrjäyttäneet tieteelliset faktat.

 

Seksuaalisen orientaation muutos on myös mahdollinen. Huomattava osa lesboista on elänyt aiemmin heteroseksuaalisissa suhteissa. Lesboaktivisti Paula Kuosmanen on todennut artikkelissaan ”Lesboäidit ja lapset=lesboperhe?”: ”Suomessa tyypillisin lesboperhemuoto on uusperhe, jossa lasten biologinen äiti on hankkinut lapsensa perinteisessä heteroliitossa ja vasta myöhemmin perustanut uusperheen toisen lesbon kanssa.” Jos taipumus voi muuttua heteroseksuaalisuudesta homoseksuaalisuuteen, miksei se voisi muuttua toiseenkin suuntaan? Seksuaalisen identiteetin eheytyminen kohti normaalia heteroseksuaalista tunne-elämää on mahdollista, jos ihminen on itse motivoitunut ja halukas hoitoon.

 

Seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvoa ajava yhdistys SETA ei edusta kaikkia homoseksuaalisesti tuntevia ihmisiä, sillä eräät homoseksuaalit kokevat sen ideologian kovin vieraaksi itselleen. Monet homoseksuaalit henkilöt ovat saaneet elämäänsä tukea ja rohkaisua sielunhoidossa ja terapiassa tapahtuneen seksuaalisen identiteetin eheytymisen kautta.

 

 

HOMOSEKSUAALIN OIKEUS RAKASTAA?

 

Eikö homoseksuaalilla ihmisellä ole oikeutta rakkauteen? Emmekö luota homoseksuaalien kykyyn rakastaa? Aivan varmasti homot pystyvät rakastamaan siinä missä heterotkin. Lähimmäisenrakkauden tulisi kuulua kaikkiin ihmissuhteisiimme niin eri kuin samaa sukupuolta olevien kesken. Mies voi rakastaa miestä ja nainen naista.

 

Homosuhteessa tai avioliitossa ei ole kysymys pelkästä lähimmäisenrakkaudesta vaan myös seksisuhteesta. Terveessä ihmisyydessä seksi ei kuulu mihin tahansa ihmissuhteeseen. Rakkaus ei tarkoita samaa kuin rakastuminen. Eroottisen rakastumisen olemukseen kuuluu, että ihminen seksualisoi sen, mikä on omalle identiteetille vierasta, ”toista kuin minä”. Homoseksuaalisten ihmisten kehityksessä voidaan usein jo varhaisesta vaiheesta lähtien nähdä vierautta omalle sukupuolelle, jolloin ihminen etsii oman sukupuolensa vieraalta tuntuvaa mysteeriä toisesta samaa sukupuolta olevasta henkilöstä.

 

 

YKSILÖN VAPAUS VS. YHTEISKUNTA

 

Kun homopareja kuitenkin esiintyy, eikö lainsäädännön tulisi mukautua uusiin ilmiöihin? Keskusteluissa jotkut homoliiton puoltajat vetosivat siihen, ettei eduskunnasta käsin voida päättää, millaisia perheitä arjessa syntyy. Väitetään, että homoliitto on jokaisen yksityisasia ja samalla homoliitoille halutaan lain tukea.

 

Myös omasta mielestäni lainsäädännön ei tule liiaksi tunkeutua ihmisten yksityiselämään. Lainsäädännön merkittävä tehtävä on kuitenkin ohjata yhteiskunnan elämää sellaiseen suuntaan, jota pidetään oikeana ja hyvänä. Nuorten varhaisista seksi- ja avosuhteistakaan ei ole tehty sitä johtopäätöstä, että avioliitto avattaisiin alaikäisille. Rinnakkaisten suhteiden aikana ei pidetä tarkoituksenmukaisena sallia moniavioisuutta.

 

Avioliitto tai siihen rinnastettava virallistettu parisuhde ovat julkisia, koko yhteiskuntaa koskettavia instituutioita. Virallistetun parisuhteen lainsäädäntöä haluttiin juuri siksi, että homosuhteet eivät jäisi pelkiksi yksityisasioiksi, vaan saisivat julkisen ja oikeudellisen sopimuksen myötä myös yhteiskunnallista hyväksyntää. Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa homoaktivisti Ulf Månsson tiivisti ajatuksen: ”Parisuhteen virallistaminen merkitsee paljon muutakin kuin taloudellista sitoutumista. Ennen kaikkea se merkitsee yhteiskunnallista hyväksymistä ja asennemuokkausta.” Parisuhdelain tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin, jotta homoseksuaalinen suuntautuneisuus tunnustettaisiin heteroseksuaalisuuden rinnalle tasavertaiseksi tavaksi toteuttaa seksuaalisuutta. Sillä pyritään poistamaan ympäristön syyllistävät asenteet ja homosuhteisiin liittyvä syyllisyys.

 

 

HETEROGEENINEN HOMOKULTTUURI

 

Seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvoa ajava yhdistys SETA edustaa homoseksuaalien lisäksi laajaa kirjoa muitakin seksuaalisia poikkeavuuksia, esimerkiksi biseksuaaleja. On huomattava, että homokulttuuri on osa seksuaalisen poikkeavuuden kokonaisuutta ja myös itsessään moninainen.

 

Homoseksuaalisuuden harjoittamisessa on erotettavissa kaksi päälinjaa: irtosuhteet homoyhteisössä ja pysyvä parisuhde. Irto- ja avosuhteet laillistettiin rikoslain muutoksilla vuonna 1971 ja parisuhteen rekisteröiminen maaliskuussa 2002. Homoyhteisön yleisimpänä mallina vaikuttavat olevan irtosuhteet ja vaihtuvat parisuhteet. Tämän voi väittää olevan seurausta pitkään länsimaisessa kulttuurissa homoihin kohdistuneesta syrjinnästä. Itse näen kuitenkin, että tämä osoittaa jotain myös homoseksuaalisten ihmisten rikkinäisyydestä. Rikkinäisyyttä ei välttämättä itse huomaa tai sitä ei halua tunnustaa ja tämä pätee kaikkiin ihmisiin. Esimerkiksi syrjähyppyjä harrastavat tai työnarkomaanit eivät useinkaan tunnusta välittömiä tarpeitaan tyydyttäessään tekevänsä väärin itseä ja muita kohtaan, ainakaan nykyisten arvojen vallitessa.

 

Heteroita koskien irto- ja avosuhteet ilmentävät pelkoa sitoutumista ja vastuunottoa kohtaan. Homosuhteiden rekisteröimistä on ajettu parisuhteen pysyvyydellä: olisi parempi kannustaa homoja sitoutumaan. Hyvää päämäärää ajetaan väärässä asiassa. Sitoutuminen on tärkeä asia inhimillisessä elämässä, mutta homoseksuaalisuuden harjoittaminen myös pysyvässä parisuhteessa on vahingollista oman itsensä, kumppanin ja ehkä myös muiden läheisten ihmisten kannalta.

 

 

HOMOLIITOT IHMISOIKEUSKYSYMYS?

 

Homoliittojen virallistaminen on arvokysymys, ei ihmisoikeuskysymys. Ihmisoikeusnäkökulma edellyttää, että jokaista ihmistä kohdellaan samanarvoisena kansalaisena riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta. Ihmisoikeusnäkökulma ei edellytä samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Perusoikeuksissamme aivan oikein kielletään ihmisten syrjiminen muun muassa seksuaalisen taipumuksen vuoksi, mutta tämä ei edellytä poikkeavien suhteiden nostamista avioliiton asemaan. Perustuslaissamme kielletään myös syrjintä uskonnollisen vakaumuksen vuoksi, mutta se ei edellytä avioliittolainsäädännön muuttamista moniavioisuuden sallivaksi, vaikka esimerkiksi islamilainen vähemmistö vaatisi sitä ihmisoikeuksiinsa tai yksityiseen seksuaalieettiseen normistoonsa vedoten.

 

Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta tasavertainen ja yhtä arvokas. Ihmisten keskinäinen tasavertaisuus ei kuitenkaan merkitse seksuaalisen käyttäytymisen tasavertaisuutta. Erilaiset tavat toteuttaa seksuaalisuutta eivät ole suinkaan moraalisesti samanarvoisia.

 

 

HOMOPARIEN ADOPTIO-OIKEUS?

 

Homoseksuaalien avioliittoon rinnastetut parisuhteet muuttavat väistämättä käsitystä perheestä myös vanhemmuuden näkökulmasta. Samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta adoptoida lapsi tai saada lapsettomuushoitoja valmistellaan esityksiä. Äiti ja isä lapsen vanhempina korvattaisiin kahdella lesboäidillä tai kahdella homoisällä. Lesboparien tai yksinäisten naisten lapsettomuus ei ole sairaus, vaan luonnollinen olotila. Lapsettomuuden hoitoon tarkoitetun lääketieteellisen avun käyttäminen näissä tilanteissa ei ole perusteltua. Tilanteita, joissa lapselta puuttuu isä, ei pidä ryhtyä keinotekoisesti tuottamaan. Isän puutteesta kärsiviä lapsia kasvaa yhteiskunnassamme muutenkin jo valitettavan paljon.

 

Jokainen tälle planeetalla syntynyt ihminen, yhtä siunattua poikkeusta lukuun ottamatta, on saanut syntynsä biologisesta isästä ja äidistä (Jeesus syntyi, Adam ja Eeva luotiin). Sellaista tilannetta ei ihmiskunnan historiasta tunneta, joissa kaksi naista tai kaksi miestä olisivat kyenneet keskenään lisääntymään. Luonto ei siis tuota vahingossakaan tilannetta, jossa lapsella olisi kaksi äitiä tai kaksi isää. Sukupuolineutraali vanhemmuus ei korvaa luomisjärjestyksen mukaista äitiyttä ja isyyttä.

 

Lasten saaminen ei ole viime kädessä naisen tai miehen ihmisoikeus, mutta lapsella tulisi olla oikeus omassa arjessaan molempiin vanhempiin, äitiin ja isään. Isän merkitystä ei saa kutistaa sukusolujen luovuttajaksi. Tämä on outo signaali aikana, jolloin isiä muutoin pyritään rohkaisemaan vastuuseen jälkeläisistään. Jos isä ei tuo mitään lisäarvoa lasten hoitoon ja kasvatukseen, millä perustein heitä huudetaan vastuuseen perheestään? Tutkimusten mukaan läheinen isä parantaa tyttöjen koulumenestystä, ehkäisee masennusta ja lisää poikien sosiaalisuutta ja ehkäisee aggressiivisuutta.

 

Lainsäädännöllä on kautta aikojen pyritty mahdollisuuksien mukaan turvaamaan isä lapselle. Nyt on jopa pohdittu sitä, voisiko lapsi aivan lähtökohtaisesti, juridisesti olla tyystin isätön, niin että hänellä olisi kaksi äitiä ja biologinen isä jäisi vain siemenen luovuttajan asemaan.

 

Kuitenkin elävä elämä osoittaa, että isättömyys on meidänkin aikanamme tragedia. Ehkä riipaisevin kokemus tästä tuli eräältä yli 80-vuotiaalta naiselta joka edelleen jatkaa taisteluaan tulla tunnustetuksi jo 50 vuotta sitten kuolleen miehen tyttäreksi. Perinnöstä tai rahasta ei tässä tapauksessa ollut kyse, vaan hänen elämänsä suurin toive olisi saada lupa kutsua sitä miestä isäkseen, joka on ollut kuolleena jo puoli vuosi sataa.

 

 

 

  1. RAAMATTU JA KIRKKO

 

 

MUUTTUNUT LAINSÄÄDÄNTÖ JA SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAINEN KIRKKO

 

Kirkon sisällä on törmätty yhteiskunnallisen lain ja Raamatun periaatteiden väliseen ristiriitaan. Kumpaa sen tulisi noudattaa: valtion perustuslakia vai kirkon opin ylintä ohjetta, Raamattua? Jo ennen parisuhdelain hyväksyntää kävi ilmeiseksi, että lain voimaantulon jälkeen homoseksuaalisten suhteiden hyväksyntään liittyvät paineet tulevat kohdistumaan Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Monet parisuhdelain hyväksynnän kannalle kallistuneet kansanedustajat vakuuttivat, että kirkolla tulee jatkossakin olla oikeus pitäytyä Raamatun perheopetukseen myös suhteessa homoseksuaalisuuteen. Taistelu kirkon sisällä oli kuitenkin jo käynnissä. Pieni, mutta äänekkäästi esiintyvä Yhteysliike vaatii, että kirkon työntekijöiden tulisi saada hyväksyntä homoseksuaalisessa suhteessa elämiseensä. Kirkolliskokouksessa jätettiin ehdotus homoparien siunaamiskaavaksi. Välittömästi lain hyväksymisen jälkeen muutamat piispat ohjeistivat työntekijöitään pidättäytymään homoliittojen ja homoparien kotien siunaamisesta.

 

Suomen perustuslain 18 § edellyttää, ettei ketään saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä. Jos kirkko haluaa rajoittaa perusoikeuksia, rajoitukset tulee kirjata kirkkolakiin. Tämän vuoksi kirkkolaissa on esimerkiksi säädös, jonka mukaan kirkon viranhaltijan on oltava kirkon jäsen. Muutoin muslimiksi kääntyneen suntion tai kirkosta eronneen virastotyöntekijän erottaminen virasta voisi olla perustuslain vastaista. Kirkon saatettaisiin tulkita rikkovan perusoikeuksien mukaista työntekijöidensä uskonnonvapautta.

 

Koska oikeus perheeseen on perustuslaillisesti suojattu, miten kirkko voisi vaatia omia työntekijöitään pidättäytymään homoliitosta, joka on laissa määritelty avioliittoon rinnastuva perhemuoto? Kirkon tulisi mahdollisia riitatilanteita ajatellen säätää kirkkolaissa samaa sukupuolta olevien parisuhteita koskeva rajoitus työntekijöilleen. Kirkon on kuitenkin vaikea pysyä uskollisena omille arvoilleen yhteiskunnassa, jota normittavat vieraat arvot. Kirkon johto on vaikean valinnan edessä. Vielä 2003 syksyllä asia jätettiin kirkolliskokouksessa ratkaisematta ja odottamaan ajan kulumista.

 

 

KRISTUKSEN SANA JA HOMOSEKSUAALIT

 

Kirkon johdon taholta on pohdittu sitä, löytyykö Raamatusta riittäviä tai selkeitä perusteita ottaa kantaa homoseksuaalisuuteen. On todettu, että jos tietäisimme, mitä Jeesus sanoisi homoseksuaalisuudesta, niin noudattaisimme sitä ”tukka putkella”.

 

Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa on kohtia, joissa käsitellään homoseksuaalisuuden harjoittamista. Jokaisessa kohdassa se on selvästi Jumalan tahdon vastaista. 1. Moos. 19:1-11 Sodoman miehet halusivat maata Lootin luo saapuneet miehet, jotka olivat enkeleitä. Tilanne on uhkaava ja väkivaltainen, ja kaikki osapuolet tietävät, että kyseessä on paha teko (kaupungin miehet sanoivat jakeessa 9 Lootille: ”Nyt sinun käy vielä pahemmin kuin noiden miesten!”).

 

Mooseksen laissa homoseksuaalisuuden harjoittaminen kielletään selväsanaisesti (3. Moos. 18:22): ”Älä makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.” Rangaistus oli ankara (3. Moos. 20:20): ”Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja ovat itse ansainneet kuolemansa.”

 

Jeesus ei yhdessäkään puheessaan tehnyt tyhjäksi Vanhan testamentin lakia, ei myöskään homoseksuaalisuuden harjoittamisen osalta. Seksuaalikysymyksissä esimerkiksi Jeesuksen ja aviorikoksesta tavatun naisen kohtaamisessa (Joh. 8) hän ei tehnyt tyhjäksi aviorikoslakia (”Mene, äläkä enää tee syntiä.”). Jeesus ei tehnyt tyhjäksi rangaistusta, koska hän itse kärsi ristillä myös naisen rangaistuksen (”En tuomitse minäkään.”). Jeesus tarjoaa siis pelastusta jokaiselle meistä, koska me kaikki olemme rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan (”Se teistä, joka on synnitön…”). Jeesus ei poistanut lakia, vaan täytti lain (Matt. 5:17,18), oli synnitön ja kuoli syntiemme tähden.

 

Koko Raamattu on pohjimmiltaan Kristuksen sanaa. Hänen opetuksiaan eivät ole ainoastaan evankeliumikirjat, vaan myös esimerkiksi apostoli Paavalin kirje Rooman seurakunnalle. Apostoli Paavali pitää homoseksuaalisuutta Jumalan luomisjärjestyksen vastaisena (Room. 1:24-32):

Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa — olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.

 

Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä. Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin.

 

Apostoli Paavali näkee homoseksuaalisuuden ilmenemisen ja sen hyväksyttynä pitämisen seurauksena Jumalan kunnioituksesta luopumisesta. Homoseksuaalisuus oli näkyvä ja yleisesti hyväksytty ilmiö Roomassa, jonne Paavali kirjeensä kirjoitti. Lopuksi apostoli hämmästelee niitä, jotka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädökseen, ja silti jatkavat luomisjärjestyksen ja Jumalan tahdon vastaisia tekojaan tai ”vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät”.

 

Apostoli Paavali osoittaa, että jo yleinen ilmoitus riittää todistamaan ihmisen langenneisuuden Jumalan edessä. Homoseksuaaliset suhteet ovat Paavalin näkemyksen mukaan selkeä esimerkki luomisjärjestyksen vastaisesta käyttäytymisestä. Jos yleiseen oikeustajuun perustuva ymmärryksemme ei olisi synnin vääristämä, pystyisimme luonnostamme oivaltamaan homoseksuaalisuuden luonnonvastaiseksi, vaikka emme olisi kuulleetkaan Raamatusta. Erityisen ilmoituksen, Jumalan Sanan valossa, suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen ei pitäisi olla mitään epäselvää. Paavali viittaa ”Jumalan vanhurskaaseen säädökseen”, jonka mukaan ”ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet.”

 

Toisessa kohdassa Paavali kirjoittaa vielä näin (1. Kor. 6:9,10): ”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.”

 

Eräät piispat ovat raamatuntulkinnassaan vedonneet siihen, että nykyisin homoseksuaalisuuden synnystä tiedetään enemmän kuin Raamatun kirjoittamisen aikoihin. Totta, tiedämme sen olevan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Alkoholismin taustalta on puolestaan löydetty geneettistä alttiutta, haitallisia ympäristötekijöitä ja käyttäytymismalleja sekä rikollisen taipumuksen taustalta esimerkiksi yhteys tarkkaavaisuushäiriöön. Tulisiko rikollisuus sallia, jos siihen on pakottava taipumus? Jos kerran homoseksuaalisuus on kehityshäiriö, sen harjoittamiseen ei tule kannustaa.

 

 

MINKÄLAISTA HOMOSEKSUAALISUUDEN HARJOITTAMISTA RAAMATTU TARKOITTAA?

 

Toisinaan väitetään, että Raamattu kieltäisi vain miesten alisteisen, hyväksikäyttöön perustuvan homosuhteen. Tällä pyritään osoittamaan, että muunlaista homoseksuaalisuutta ei esiintynyt, tai että Raamattu hyväksyisi kaikki rakkaudelliset ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuvat suhteet.

 

Näille väitteille ei kuitenkaan löydy perusteita Raamatun teksteistä itsestään. Esimerkiksi edellä mainitussa Raamatun kohdassa Room. 1:26-27 sanotaan näin:

Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.”

 

Teksti puhuu miehistä ja naisista, jotka tasavertaisesti (”himo toisiaan kohtaan”) syttyvät himosta samaa sukupuolta olevia henkilöitä kohtaan ja toteuttavat himonsa. On hyvä huomata, että edellä puhutaan todella myös naisista.

 

Antiikin aikana esiintyi miesten välisten alisteisten seksisuhteiden lisäksi myös sekä miesten että naisten välisiä tasavertaisia seksisuhteita, joita Roomalaiskirjeessä pidetään luomisjärjestyksen vastaisina jumalattomuuden ilmentyminä. Jo antiikin Kreikassa esiintyi miesten välistä rakkautta, joka oli sekä henkistä että fyysistä. Esimerkiksi Platonin mukaan vain miesten välinen rakkaus oli todellista rakkautta. Miehen ja naisen välinen rakkaus ei yltänyt tähän, koska nainen oli henkisiltä kyvyiltään miehen ja eläimen välimaastossa. Siksi naisen ja miehen välinen rakkaus oli hänen mukaansa vain lihallista ja tarkoitettu miehen halujen tyydyttämiseen ja lasten tekemiseen. Homoseksuaalisten suhteiden kirjo näyttää siis olleen yhtä laaja kuin tämän päivän länsimaisessa kulttuurissa. Miksi Paavali olisi tarkoittanut vain alistavaa homosuhdetta, kun hän ei mainitse mitään alistamiseen viittaavaa?

 

 

LUONNOLLISTA VAI LUONNOTONTA?

 

Toisinaan luonnolla perustellaan muiden asioiden ohella myös homoseksuaalisuutta joko luonnolliseksi tai luonnottomaksi. Vapaata seksiä kannattavat hakevat tyypillisesti esikuvansa ihmisen eläimellisestä luonnosta ja ehkä lisäksi myös useiden kumppanien kanssa parittelevista lajeista. Homoseksuaalisuuden hyväksymistä perustellaan sillä, että sitä esiintyy myös eläinkunnassa.

 

Ihminen on Raamatun mukaan luomisen perusteella Jumalan kuva. Hänellä on erityisasema luomakunnassa. Ihmisellä on vastuu teoistaan Jumalan edessä, ja erotuksena eläimiin hänelle on mahdollista hillitä halujaan. Ihmisen ei siis tule käyttäytyä eläimellisesti halujensa vietävänä. Toisaalta me elämme Jumalan luomassa maailmassa ja kaikki Jumalan luoma on hyvää. Hän on luonut miehen ja naisen elämän rikkaudeksi myös seksuaalisen nautinnon. Vastuullisessa naisen ja miehen välisessä aviosuhteessa, Jumalan tarkoittamassa viitekehyksessä, seksi on luonnollista.

 

Syntiinlankeemuksen todellisuus merkitsee sitä, että Jumalan luomistyö on monin tavoin turmeltunut. Me emme elä enää täydellisessä ja synnittömässä paratiisissa. Myös Jumalan luoma seksuaalisuus on vääristynyt. Homoseksuaalisuuden esiintyvyydestä ihmiskunnassa ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että homoseksuaalisuus olisi sinänsä Jumalan luomaa.

 

EVANKELIUMI JA ARMO KUULUVAT KAIKILLE

 

Kohua herättäneessä Ecce Homo –valokuvanäyttelyssä Jeesus esitettiin homoseksuaalien seurassa nykypäiväisissä tapahtumissa. Näyttelyn sanoma oli, että Jumalan rakkaus koskee myös homoseksuaalisuudessa eläviä ihmisiä. Totta, Jumala rakastaa ihan jokaista syntistä ihmistä. Mutta tämä ei tee tyhjäksi sitä, että Jumala vihaa syntiä.

 

Homoliittojen hyväksyntää vaaditaan usein lähimmäisenrakkauteen vedoten. Raamatun ohjeita pidetään merkittävinä vain siinä määrin kuin niiden noudattaminen toteuttaa lähimmäisen rakkauden periaatetta. Lähimmäisen rakkaus sisältää kuitenkin myös varoittamisen ihmiselle itselleen vahingollisesta toiminnasta. Rakastava lähimmäinen varoittaa ystäväänsä heikoille jäille menemisestä aivan samoin kuin homoseksuaalisista teoista.

 

Paavali rinnastaa synnin tekemisen ja sen hyväksymisen pitäen niitä hätkähdyttävästi yhtä tuomittavina (Room. 1:32). Kirkko on suuressa vaarassa langeta osoittamaan hyväksyntää homoseksuaalisille suhteille. Samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaaminen tai kirkon työntekijän homoliiton salliminen merkitsisivät jo selkeää hyväksynnän osoittamista näille suhteille. Samalla kirkko menettäisi mahdollisuutensa ulottaa lain ja evankeliumin sanoma homoseksuaaleille. Jumala rakastaa homoseksuaaleja ihmisiä niin paljon, että hän haluaa myös heitä vetää lain sanan kautta Kristuksen yhteyteen ja osallisiksi evankeliumista.

 

Alkuseurakunta ei mukautunut aikansa yhteiskunnallisiin arvoihin. Kirkon tehtävä on kertoa suomalaisille, miten Jumalan sana suhtautuu homoseksuaalisuuden harjoittamiseen. Kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliuminkin. Kirkon tehtävä on myös omalla esimerkillään näyttää, että Jumalaa tulee totella enemmän kuin ihmistä. Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti niin homosuhteista kuin muista avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista.

 

Seurakunnissa tulee löytyä enemmän tilaa ja rakkautta niille ihmisille, joiden kipuna on homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus. Armon sanoma kuuluu kaikille syntisille ja rikkinäisille. Maailmassa ei löydy ketään, jonka miehisyys tai naiseus olisi täydellistä ja eheää.

 

 

HAASTE RUKOUKSEEN

 

Ruotsissa tuli vuoden 2003 alusta voimaan laki, joka koskettaa oikeutta opettaa Raamatun homoseksuaalisuutta käsitteleviä kohtia. Henkilö, joka levittää lausuntoja, joissa homoseksuaalisuutta väitetään synniksi, voidaan tuomita kiihotuksesta kansanryhmää vastaan kahdeksi vuodeksi vankilaan. Jos rikkomus katsottaisiin vähäiseksi tai epäilty suostuisi perumaan puheitaan, hän voisi selviytyä pelkillä sakoilla tai ehdonalaisella.

 

Oikeusoppineiden tulkinnan mukaan Raamatun tekstien toistaminen historiallisina asiakirjoina ei vielä olisi rikos. Sen sijaan rikoksen tuntomerkit täyttyvät, jos pappi saarnassaan selittää, että Raamatun opetusten mukaan tulee elää myös tänään. Naapurimaan kuulumiset on syytä ottaa vakavasti, sillä Suomi näyttää monessa suhteessa seuraavan perässä – ennemmin tai myöhemmin.

 

Tulemmeko näkemään uutisia, joissa ruotsalaisia pappeja talutetaan saarnatuolista käsiraudoissa poliisikuulusteluihin? Kuulemmeko viestejä seurakunnista, joissa rukoillaan vankilaan teljetyn paimenen puolesta? Itse asiassa pahinta on, jos Ruotsissa lain voimaan tultua mikään ei muutukaan. Entä jos lainsäätäjä toteaa tyytyväisenä, että laki on osoittautunut tarpeettomaksi hätävarjeluksi? Eihän papeilla ole mitään pelättävää, jos he eivät ole tähänkään asti opettaneet, että homosuhteet ovat Jumalan tahdon vastaisia.

 

Onko tällainen lakiehdotus lopulta seurausta siitä, että seurakunta on jo monessa kohdin vapaaehtoisesti luopunut Raamatusta? Luottamusta Jumalan Sanaan ei voi osittaa. Jos Jumalan Sanan luotettavuus kielletään yhdessä kohdassa, se merkitsee pohjimmiltaan epäilyn kohdistamista itse Jumalaan. Siksi on mahdotonta lakaista maton alle pelastuksen kannalta ”kehällisiä” kysymyksiä, jotta seurakuntalaisten rauhaisa yhteiselo ei häiriintyisi. Jos kirkko ei pidä kiinni hyökkäysten kohteena olevista Jumalan Sanan kohdista, lopulta myös evankeliumin ydin on uhattu.

 

Perkeleen perimmäisenä tavoitteena on estää syntisen tie Kristuksen luo. Keinot ovat yhtä vanhat kuin ihmiskunnan historia: ”Onko Jumala todellakin sanonut?” Eeva tuli tämän kysymyksen kautta petetyksi hirmuisin seurauksin. Asia tuntui silloinkin melko kehälliseltä, olihan kyseessä vain yksi puu muiden joukossa.

 

Ruotsista saamassani viestissä ihmetellään, miksi kristityt ovat hiljaa. Miksi kukaan ei kutsu rukoukseen tai paastoon? Mitä sanoisimme tänään profeetta Jesajasta, joka Jumalan käskystä kulki kolme vuotta avojaloin ja vaatteetta merkkinä siitä, miten pakkosiirtolaisia tultaisiin kuljettamaan häpeällisesti takapuolet paljaina? Profeetallista ääntä tarvitsisimme tänäänkin. Henkilökohtaisesti toivon, että hätä ei kasva niin suureksi, että tarvitaan Jesajan tyylilajia. Mutta paimenten tulisi uskaltaa tarttua juuri niihin teemoihin, joissa kysellään: ”Onko Jumala todellakin sanonut?” Ruotsin terveiset toimikoot kutsuna rukoukseen – niin itsemme kuin ruotsalaisten puolesta.

 

 

LOPUKSI

 

Sain muutama kuukausi sitten sähköpostiviestin, jossa kysyjä ihmetteli sitä, että pidin Raamatun perheopetusta edelleen ajankohtaisena. Hän kysyi: ”Jos Raamattu näin harvinaisen yksiselitteisesti kertoo tosiasioita, niin voitko aivan kirkkain silmin väittää uskovasi tarinaan siitä, kuinka meri halkesi taikasauvan iskusta, miten Jeesus ruokki jättimäisen väkijoukon muutamalla kalalla ja parilla leivällä jne. Ja jos aivan tosissasi uskot näitä tarinoita, niin miten voit kenenkään kuvitella ottavan itsesi vakavasti? Ja jos taas et usko, vaan pidät niitä kuvainnollisina esimerkkeinä Jumalan voimasta tms., niin miksi Raamattu toimii tietokirjana esim. homo-kysymyksessä?”

 

Vastasin kysyjälle, että minun mielestäni Raamatun käsittämättömin ihme on kristinuskon keskeisin väite: Jeesuksen ylösnousemus kuolleista. Lääkärin näkökulmasta se on täysi mahdottomuus. Kuollut ei voi herätä henkiin. Jos Jumala tekee tällaisen ihmeen, miksei hän voi tehdä muitakin ihmeitä? Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on koko kristinuskon ydin. Sen varassa Raamattu kaatuu tai seisoo. Jos siihen ei usko, kristinuskosta ei jää mitään jäljelle. Jos taas sen uskon, minun on johdonmukaista uskoa kaikki, mitä Kristus muutoin opettaa Raamatussa apostolien ja profeettojen kautta.

 

Luottamus Jumalan sanaan ja evankeliumin ilo ja varmuus kulkevat käsi kädessä. Aikamme pahimpia ilonpilaajia ovat sellaiset opit, joilla nakerretaan luottamusta Raamattuun Jumalan Sanana. Jos Jumala ei ole pyhä Jumala, joka tuomitsee Raamatussa kerrotulla tavalla synnin – myös homoseksuaalisen käyttäytymisen kohdalla, miksi Jumalan Pojan täytyi kuolla? Jos kiellämme ihmisiltä oikeuden synnin tuntoon, varastamme heiltä myös evankeliumin ilon ja varmuuden. Varmuus taivaasta lepää sen varassa, että Kristus on varmasti sovittanut todelliset syntimme ja noussut ylös kuolleista.

Ryhmäpuhe: Valtioneuvoston tiedonanto hallitusohjelmasta

 

Kansanedustaja, KD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä

Ryhmäpuheenvuoro 16.12.2019

Valtioneuvoston tiedonanto: Valtioneuvoston tiedonanto hallitusohjelmasta

 

Arvoisa puhemies,

Hallituskriisissä ja siitä seuranneessa tuolileikissä on koeteltu kansalaisten luottamusta politiikkaan. Moni kysyy, ajavatko poliitikot ja puolueet tämän maan vai vain oman puolueensa etua. Siksi nopea paluu politiikan arkisiin kysymyksiin on paikallaan. Uusvanhan hallitusohjelman pohja rakentuu sen oletuksen varaan, että talouden kasvusuunta jatkuu. Jo keväällä oli tiedossa, että näin tuskin käy. OECD varoitti marraskuun ennusteessaan, että vuonna 2021 Suomen bruttokansantuote laskisi 0,9 prosenttia.

Päivitetty hallitus aloittaa tilanteessa, jossa teollisuudessa käydään työtaisteluja. Lakot ja epävarmuus työmarkkinoilla vaikuttavat suoraan vientituloihin ja verokertymään. Keskeisten vientimaidemme, kuten Saksan talous on hiipumassa ja teollisuutemme tilauskirjat ohenevat. Tuotantolinjoja on ajettu alas lakoista riippumatta. Lisäksi esimerkiksi suomalainen teräs kilpailee edelleen samoilla markkinoilla huomattavasti kilpailukykyisemmän mutta monin verroin saastuttavammin tuotetun kiinalaisen teräksen kanssa. Tästä ilmastokaan ei kiitä.

Samoin kolmen miljardin tulevaisuusinvestointeihin on kirjattu suuri joukko normaaleja juoksevia menoja. Jo ensi vuoden budjetissa niin sanottuja tulevaisuushankkeita rahoitetaan valtion omaisuuden myynnillä. Voimmeko luottaa siihen, että hallitus tekee tässä viisaita ja suomalaisten etua palvelevia päätöksiä? Omistajapolitiikkaan tarvitaan ryhtiä, ei enää sotkuja.

Hallituksen talouslaskelmat on tehty sen varaan, että työllisyysaste saadaan nostettua 75 %:iin. Toimet ovat ristiriidassa tavoitteen kanssa. Kotitalousvähennyksen leikkaaminen heikentää työllisyyttä ja lisää harmaata taloutta. Polttoaineveron korotukset syövät niin ikään ostovoimaa ja yritysten kannattavuutta.

Pääministerin aiempi visiointi kuuden tunnin työpäivästä herättää myös huolen, sillä Suomi tarvitsee menestyäkseen työtä ja yrittämistä enemmän, ei vähemmän.

Pienet ja keskisuuret yritykset ovat juuri niitä, joissa syntyy uusia työpaikkoja. Niitä syntyisi vielä enemmän, jos työpaikoilla voitaisiin sopia nykyistä joustavammin paikallisista työehdoista. Työllisyyttä parannettaisiin uudistamalla sosiaaliturvaa ottamalla käyttöön KD:n kannustava perusturvamalli, joka tekee työttömälle työn vastaanottamisen aina kannattavaksi.

Myös SOTE- uudistus olisi tärkeä saada viimein etenemään. Tämän kohdalla on ollut huolestuttava hiljaisuus. Olemme koko syksyn odottaneet Rinteen hallituksen lupaamaa lakiesitystä hoitajamitoituksesta, mutta nyt on käynyt ilmi, että se ei valmistukaan tänä vuonna. Pelkät pykälätkään eivät muutu hoitaviksi käsiksi, tarvittaisiin riittävä rahoitus, josta ei ole mitään tietoa. On kestämätöntä, että talousvaikeuksissa painivat kunnat irtisanovat tai lomauttavat henkilöstöään samaan aikaan, kun hoitajia tarvittaisiin lisää vanhuspalveluihin. Arvoisa hallitus, tämä on hoidettava, muuten luottamus demokratiaan horjuu pahasti, sillä kaikki puolueet ennen vaaleja lupasivat vanhuspalvelut kuntoon.

Hallituspohjan ideologiset linjaukset näkyvät ehdotuksessa translaista, jossa sukupuolen vaihtaminen eriytetään lääketieteellisestä arviosta ja hoidoista henkilön omaan ilmoitukseen ja kokemukseen perustuvaksi. Tämä ei palvele lapsen etua. On uskaliasta ja myös luonnontieteen näkökulmasta ristiriitaista, jos äitiyden ja isyyden käsitteet irrotetaan biologiasta.

Harhaanjohtavaa argumenttia pakkosterilisaatiosta ei pidä niellä, sillä sitä ei nykyisessä prosessissa ole. Lisääntymiskyvyttömyys seuraa siitä, jos lääkehoitojen ja leikkausten avulla kehoa yritetään muuttaa vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi.

Syntyvyyden rajun laskun kääntäminen vaatii pikaisia toimia, ei pelkkiä työryhmiä ja strategioita. Perheitä ei tule holhota valtiovallan määräämillä perhevapaiden kiintiöillä, vaan äideillä ja isillä tulee olla oikeus päättää, miten lastenhoito järjestetään. Pakkokiintiöt johtaisivat vanhempien työnteon ja hoitovastuun lisäsääntelyyn sekä satojen miljoonien lisäkustannuksiin.

Viestit lasten ja nuorten pahoinvoinnista on otettava vakavasti. Perheet ja lapset tarvitsevat entistä enemmän tukea, sillä lopulta koko yhteiskunnan hyvinvointi rakentuu perheiden hyvinvoinnin varaan.

Arvoisa puhemies,

Rinteen hallituksen ero ja Marinin hallituksen muodostaminen antoivat hallituspuolueille mahdollisuuden tarkistaa hallitusohjelmaa vastaamaan talouden tilaa ja asiantuntijoiden näkemyksiä tarvittavista työllisyystoimista. Marinin hallitus ei muuta pilkkuakaan, millä valitettavasti on vielä kallis hinta.

 

 

Ryhmäpuhe KD:n vaihtoehtobudjetista

Päivi Räsänen (kd.)
Ryhmäpuheenvuoro KD:n vaihtoehtobudjetista
Keskustelu oppositioryhmien vaihtoehtobudjeteista 20.11.2019

 

Arvoisa puhemies,

Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetti ensi vuodelle koostuu kolmesta paketista, kolmesta merkittävästä kokonaisuudesta, joihin haluamme kiinnittää huomiota ja joihin toivomme lisäpanostuksia. Nämä kolme kokonaisuutta liittyvät perheisiin, terveyteen ja hyvinvointiin sekä koko Suomen elinvoimaisuuteen.

Syntyvyyden rajun laskun kääntäminen vaatii yhteiskunnallisia toimia. Vaikuttavan perhe- ja väestöpolitiikan avulla voidaan poistaa epävarmuustekijöitä, jotka vaikuttavat negatiivisesti syntyvyyteen. Hallitus esittää 10 euron korotusta perheen neljännelle ja viidennelle lapselle. Tämä on hyvä, mutta ei ratkaise väestöongelmaa. Suuria perheitä Suomessa on niin vähän, että tämä korotus merkitsee vain 0,4 % koko lapsilisämomentista.

 

Erityisesti ensimmäisten lasten määrä on vähentynyt. Esitämme lapsilisän korotuksen ulottamista kaikkia perheitä koskevaksi. Jokainen lapsi on yhtä arvokas ja tervetullut. Uudistamme aiemman ehdotuksemme 1000 euron kertaluonteisesta vauvarahasta sekä tuloverotuksen lapsivähennyksen palauttamisesta.

 

Ennen vaaleja hallituspuolueet Keskustaa lukuun ottamatta lupasivat lähes 100 euron korotusta opintotukeen. Nämä lupaukset ovat kuihtuneet vajaaksi kahdeksi euroksi. Ehdotamme opintorahan korotukseen 40 miljoonan euron vuosittaista panostusta. Lisäksi nostaisimme opiskelijaperheiden huoltajalisää 150 euroon kuukaudessa. Panostaisimme myös peruskoulun ryhmäkokojen pienentämiseen, millä pystyttäisiin torjumaan lasten syrjäytymistä ja koulukiusaamista.

 

Hallitus on nostamassa kansaneläkettä ja takuueläkettä. Tämä on oikea suunta, vaikka luvattu satanen onkin kutistunut muutamaan kymppiin. Hallitus kuitenkin unohtaa työeläkettä saavat eläkeläiset. KD keventäisi eläkeläisten verotusta yli 200 miljoonalla eurolla eläketulovähennystä korottamalla. Tämä parantaisi monen pientä työeläkettä saavan taloudellista asemaa.

Vanhustenhoidossa on tällä hetkellä pahoja puutteita niin laitoksissa kuin kotihoidossa, erityisesti hoitohenkilökunnan liian pienestä määrästä johtuen. Ikääntyneiden väestönosuuden kasvaessa vanhustenhoidon tilanne jatkaa heikkenemistään, mikäli tilanteeseen ei puututa välittömästi. On kestämätöntä, että talousvaikeuksissa painivat kunnat irtisanovat tai lomauttavat henkilöstöään samaan aikaan, kun hoitavia käsiä tarvittaisiin lisää vanhuspalveluihin. Hallituksen päätös hoitajamitoituksesta ei riitä parantamaan tilannetta ilman riittävää rahoitusta. KD eduskuntaryhmä esittää 150 miljoonan euron lisäystä vanhustenhoidon tason parantamiseksi. Palauttaisimme myös keliakiakorvauksen ja diabeteslääkkeiden korvattavuuden leikkauksia edeltävälle tasolle. Lääkekorvausjärjestelmää uudistaisimme siten, että alkuvuoden kulurasitus on mahdollista jakaa useammalle kuukaudelle.

 

Hallituksen talouslaskelmat on tehty sen varaan, että työllisyysaste saadaan nostettua 75 %:iin. Hallituksen toimet ovat kuitenkin ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa. Kotitalousvähennyksen leikkaaminen heikentää kotitalouksien mahdollisuuksia teettää työtä. Se myös lisää harmaata taloutta. Polttoaineveron korotukset syövät niin ikään ihmisten ostovoimaa ja yritysten kannattavuutta. KD peruisi hallituksen esittämän leikkauksen kotitalousvähennykseen ja polttoaineveron kiristämisen.

 

Asumiskustannusten nousu ja liikkumisen rajoittaminen iskevät erityisen pahasti maaseudun väestöön. Harvaan asutun maaseudun ihmisiä ei tule unohtaa. Keskeiset palvelut tulee taata koko maassa ja ryhmämme esittää mm. pienten kuntien lukioiden tukemista Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmän suosituksen mukaisesti.

 

Vaihtoehtobudjetin osana KD eduskuntaryhmä esittää useita työllisyyttä parantavia keinoja. Suomessa on noin 50 000 järjestäytymätöntä yritystä. Nämä pienet ja keskisuuret yritykset ovat juuri niitä, joissa syntyy uusia työpaikkoja. Niitä syntyisi vielä enemmän, jos näillä työpaikoilla voitaisiin sopia nykyistä joustavammin paikallisista työehdoista. Oppisopimuskoulutusta edistäisimme lisäämällä siihen kohdistuvaa tukea sekä porrastamalla harjoittelupalkkoja. Pidemmällä aikavälillä työllisyyttä parannettaisiin uudistamalla sosiaaliturvaa ottamalla käyttöön KD:n kannustava perusturvamalli.

 

Arvoisa puhemies,

Vahvemman työllisyyskehityksen lisäksi KD esittää tulopuolen vahvistusta mm. terveysperusteisen veron kautta. Vero kohdistuisi tasapuolisesti eri tuoteryhmiin ja perustuisi elintarvikkeisiin lisättyyn sokeriin. Muun muassa Evira ja THL ovat puhuneet terveysperusteisen veron puolesta. Verolla edistettäisiin terveyttä sekä vähennettäisiin terveydenhoidon kustannuksia. Kokonaisuudessaan KD eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti lisäisi menoja ja keventäisi verotusta reilulla 900 miljoonalla. Tulopuolta vahvistettaisiin noin 1 400 miljoonalla eurolla. Vaihtoehtomme on 500 miljoonaa euroa ylijäämäinen verrattuna hallituksen esittämään talousarvioon.

 

http://www.kd.fi/vaihtoehtobudjetti

https://www.kdpuolue.fi/kd/files/2019/10/KDn-vaihtoehtobudjetti-2020web-1.pdf

https://www.kdpuolue.fi/vaalit/files/2019/11/KD_VB_2020b.pdf

 

Katsaus Puoluekokouksessa 2019

Katsaus Puoluekokouksessa Oulussa 24.8.2019

julkaisuvapaa klo 14.15

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen

 

Hyvä puoluekokousväki,

Eduskunnan syyskausi starttaa käyntiin muutaman viikon päästä. Hallituksen kuherruskausi on ollut poikkeuksellisen lyhyt – pitkin kesää olemme seuranneet hallituskumppaneiden keskinäistä naljailua ja täysin vastakkaisiin suuntiin ajavia ehdotuksia. Vaikuttavia toimenpiteitä tarvitaan kuitenkin pian.

Vastikään julkaistu valtiovarainministeriön talousarvioehdotus herättää kysymyksiä hallituksen kyvystä hoitaa maan taloutta vakaalla ja kestävällä tavalla. Odotettavaa on, että hallituspuolueet ja ministeriöt tulevat vaatimaan omia lisäyksiään budjettiin ja lopputulos on maamme historian euromääräisesti suurin valtion budjetti. Sen sijaan tulopuolella ei vastaavaa kehitystä ole tiedossa. Tulot perustuvat toiveisiin dynaamisista vaikutuksista, joita ei puolestaan tule, ellei työllisyys ja tuottavuus kehity voimakkaasti. Kunnianhimoisilta työllisyys- ja taloustavoitteilta puuttuvat tehokkaat keinot. Suomi tarvitsee menestyäkseen myös työtä ja yrittämistä enemmän, ei vähemmän.

Oppositioryhmänä laadimme tasapainotetun vaihtoehtobudjetin, jonka peruspilareita ovat työn ja yrittäjyyden edellytysten turvaaminen, ikäihmisten ja lasten aseman parantaminen sekä vastuullinen talous, millä varmistetaan, että heikommassa asemassa olevista pystytään pitämään huolta myös tulevaisuudessa.

Hyvä puoluekokousväki

Nostan esiin muutamia ajankohtaisia ja tulevan syksyn poliittisia kysymyksiä.

Syntyvyys on sukeltanut Suomessa pohjalukemiin, mikä aiheuttaa vuosikymmeniksi pahenevan epätasapainon julkiseen talouteen.

Perhepolitiikalla voidaan vaikuttaa syntyvyyteen, vaikka sitä usein vähätellään. Perheille on annettava mahdollisuus hankkia sellainen määrä lapsia, josta he unelmoivat. Lapsen elämän arvon mittaaminen ilmastopäästöissä kuvaa lapsiin kohdistuvaa kielteistä arvoilmapiiriä maassamme. Suomessa otettiin viime vuonna enemmän uusia koiranpentuja kuin vauvoja. Kukaan ei ole kuitenkaan ehdottanut, että jokainen luopuisi yhdestä lihaa syövästä lemmikistä. Suomi tarvitsee enemmän lapsia, ei vähemmän.

Perheitä ei tule holhota valtiovallan määräämillä perhevapaiden kiintiöillä, vaan äideillä ja isillä tulee olla oikeus päättää, miten lastenhoito järjestetään. Pakkokiintiöt johtaisivat vanhempien työnteon ja hoitovastuun lisäsääntelyyn sekä satojen miljoonien lisäkustannuksiin.

Suomalaiset ovat tässä asiassa sillä linjalla, jota kristillisdemokraatit ovat johdonmukaisesti edustaneet. Marraskuussa 2018 julkaistussa Väestöliiton perhebarometrissa kävi ilmi, että suomalaiset perheet haluavat itse päättää perhevapaiden käytöstä.

Hallitusohjelmaan sisältyvä monilapsisten perheiden ja yksinhuoltajien lapsilisän nostaminen ovat kannatettavia, mutta nämä lisäykset kohdistuvat pieneen ryhmään. Valtaosa perheistä, 1-3 lapsen perheet näkyvät ohjelmassa huonosti.

Hallituksen ehdottama translainmuutos, jossa sukupuolen vaihtaminen eriytetään lääketieteellisestä arviosta ja hoidoista henkilön omaan ilmoitukseen ja kokemukseen perustuvaksi, ei myöskään tue lapsen etua.

Harhaanjohtavaa argumenttia pakkosterilisaatiosta ei pidä niellä, sillä mitään pakkosterilisaatiota ei nykyisessä prosessissa ole. Lisääntymiskyvyttömyys seuraa siitä, jos lääkehoitojen ja leikkausten avulla kehoa yritetään muuttaa vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi. Jos sukupuolen vaihtamisessa ei enää edellytetä lääketieteellistä arviota ja hoitoa, silloin juridinen mies voi olla biologisesti täysin nainen ja päinvastoin. Se murentaisi isyyden ja äitiyden käsitteet.  Lapsen synnyttävä äiti voisi olla juridinen mies tai nainen voisi olla lapsen biologinen isä.

Nykyisissä kouluryhmissä on jatkuvasti enemmän erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Vieraskielisten, psyykkisesti oirehtivien ja levottomien oppilaiden tarpeet syövät opettajien voimavaroja. Erityistarpeisiin nähden ryhmäkoot ovat liian isoja. Tämän seurauksena ne oppilaat, jotka tarvitsevat tukea, eivät saa tukea, ja muut taas eivät saa tarpeeksi opetusta, kun opettajan aika menee tukea tarvitseville.

Poliittisessa kentässä vallitsee laaja yksimielisyys vanhustenhoidon lakisääteisen hoitajamitoituksen tarpeesta. Samaa tarvitaan opetusalalle. Tätä on vuosikausia vastustettu opetuksen järjestäjien omaan harkintaan vedoten. Ongelmat ovat kuitenkin kasvaneet, joten nyt olisi aika tunnustaa, että laissa tulee selkeästi säätää, kuinka monta oppilasta saa olla yhdellä opettajalla.

Hallituksen aie oppivelvollisuusiän nostamisesta ei ratkaise peruskouluvaiheessa tai jopa sitä ennen alkanutta syrjäytymisen ongelmaa, sen sijaan nämä resurssit tulisi panostaa perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen ja erityisopetukseen.

Vanhustenhoidossa on pahoja puutteita niin laitoksissa kuin kotihoidossa. Monen omaishoitajan hoivataakka on sydäntä särkevän raskas. Paljon hoivaa tarvitsevien määrä kasvaa tulevaisuudessa. Suomessa on jo yli miljoona 65 vuotta täyttänyttä kansalaista ja Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan v. 2030 heitä on 1,5 miljoonaa.

Pääsyy vanhustenhoidon ongelmiin on se, että hoitohenkilökunnan määrä on riittämätön. Valtionvarainministeriön tulevan vuoden budjettiehdotuksessa vanhuspalveluihin osoitetulla 5 miljoonan euron määrärahalla ei vaalilupauksia lunasteta – summa on kaksi prosenttia siitä tavoitteesta, että hoitajamitoitus nostetaan yhdessä sovittuun 0,7:ään. Puuttumaan jää 98 % rahoituksesta.

Vanhukset tarvitsevat hyvän hoitonsa nyt. Korjausten viivyttely merkitsee sitä, että hoivaa tarvitsevien vanhusten kohdalla aika ajaa elämän ohi.

Sananvapaus ja uskonnonvapaus ovat perustuslakiin kirjattuja ihmisoikeuksia, mutta niiden käytännön toteutuminen ei ole itsestään selvää, ellei niitä puolusteta ja käytetä.

Uskonnonvapaus on sekä perusoikeus että ihmisoikeus, joka kuuluu jokaiselle riippumatta siitä, onko hän turvapaikanhakija vai syntyjään suomalainen. Jokainen saa päättää uskontonsa ja vakaumuksensa ilman että viranomainen tutkii sen aitouden. Suomessa asuvat ovat tällä hetkellä eriarvoisessa asemassa tämän perusoikeuden suhteen.

Useat turvapaikkaa hakeneet ovat Suomessa kääntyneet kristityiksi, ottaneet kasteen ja kertoneet siitä omaisilleen. Käytettävissä olevan maatiedon pohjalta esimerkiksi islamista kristinuskoon kääntynyttä ei voi palauttaa Afganistaniin. Kuitenkin maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden kielteisten päätösten perusteluissa on saatettu kiistää kristillisen vakaumuksen aitous. Tämä on merkillistä, sillä eivät Taliban tai suvun kunniaa puolustavat vainoajat tutki kristillisen uskon syvyyttä. Kuolemanrangaistukseen riittää se, että on julkisesti luopunut islamista.

Suomalaisen ruuan puolustaminen on nostettava kansalliseksi kärkitavoitteeksi EU-puheenjohtajuuskaudella. Kotimainen ruuantuotanto on edelleen tärkeää paitsi laadun ja turvallisuuden näkökulmasta, myös huoltovarmuuden ylläpitämiseksi.

Maatalous muodostaa kolmanneksen EU:n budjetista. Maataloustukia ollaan uudessa budjettiesityksessä leikkaamassa Suomen osalta jopa 420 miljoonaa euroa seitsemän vuoden kehyskauden aikana, mikä vastaa noin yhden vuoden Suomen koko maataloustuloa. Suomen pitää vaikuttaa aktiivisesti EU:n maatalouspolitiikan kehitykseen ja varmistaa, että erityisolomme huomioidaan.

Uusi Veikkaus on ajanut itsensä kriisiin venyttämällä vastuullisuuden rajoja. Suomalaista rahapelijärjestelmää leimaa paradoksi: halu ylläpitää ja kasvattaa rahapelituottoja ja vähentää ja ehkäistä rahapelihaittoja.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan Suomessa on yli 120 000 peliongelmaista ihmistä. Liki neljännes pelituotoista tulee ongelmapelaajilta.

Rahapelaaminen on Suomessa hyvin keskittynyttä – noin 5 % pelaajista häviää puolet Veikkauksen tuotosta (n.1,8 miljardia euroa). Peliriippuvuus on yleisintä työttömillä, lomautetuilla ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla tai pitkäaikaisesti sairailla. Sen sijaan rahapeliautomaattien sijoittelu on eurooppalaisittain poikkeuksellisen hajautettua, n 20 000 pelikonetta mm kaupoissa, kioskeilla, ravintoloissa ja huoltoasemilla.

Peliautomaatteja on Suomessa erityisesti sellaisilla asuinalueilla, joissa koulutus- ja tulotaso ovat matalia ja työttömyysluvut korkeita.

Rahapelaaminen on tulonsiirtoa syrjäytyneiltä hyväosaisille ja aiheuttaa kärsimystä uhkapelikierteessä oleville ja heidän läheisilleen. Vuonna 2022 pelikoneisiin on tulossa tunnistautumispakko, mutta se ei yksin riitä ehkäisemään haittoja. Nyt on oikea hetki keskittää pelikoneet valvottuihin pelisaleihin.

Puolueväen keskuudessa on käyty keskustelua siitä, millaisilla ulostuloilla eduskuntaryhmän tulisi näkyä julkisuudessa. Hyvät puoluekokousedustajat, nyt teillä on otollinen tilaisuus evästää meitä siitä.

On hyvä huomioida se, että tiedottamisemme ei ole yhtä kuin julkisuuskuva. Teemme ryhmänä ja yksittäin päivittäin kannanottoja, tiedotteita ja lehtikirjoituksia politiikan kaikilta sektoreilta, mutta median julkisuuskynnyksen ylittämisestä päättävät toimittajat. Joku ulostulo saattaa nousta suureen keskusteluun yhden instagramviestin tai twiitin pohjalta, joskus suurella vaivalla tehty ja laajasti tiedotettu poliittinen ohjelma ei nouse käytännössä edes puolueen jäsenistön tietoon.

On arvosteltu myös sitä, että ns kolmen A:n moraalikysymykset – avioliitto, abortti ja alkoholi – nousevat tärkeysjärjestyksessä ohi vaikkapa nuuskan vapauttamisen tai kirkon verotusoikeudesta luopumisen. Kolmen A:n allergia ja arkuus on leimannut puolueen sisäistä keskustelua niin kauan kuin olen puoluetoiminnassa ollut mukana, -90 –luvun alusta lähtien. Minulle se oli aluksi hämmentävää, sillä lähdin nuorena lääkärinä tämän puolueen toimintaan juuri kristillisen ihmiskuvan takia, siksi, että elämää puolustetaan rohkeasti alusta loppuun asti.

On epä-älyllistä leimata vaikkapa kysymys abortista tai eutanasiasta puoluetoiminnassa pelkästään moraalikysymyksiksi. Niissä samoin kuin muissakin arastelluissa A-kysymyksissä on kysymys lainsäädännöstä, ja vaikkapa alkoholipolitiikassa myös valtion budjettimenoista sekä verotuksesta. Näitä asioita koskevat päätökset tehdään eduskunnassa.

Jos Suomessa tehdään lähes 10 000 raskaudenkeskeytystä vuosittain, n. koululuokallinen joka päivä, tästä on uskallettava puhua ja siihen on yritettävä vaikuttaa! Ei kai kukaan vakavissaan väitä, että nuuskan myynnin vapauttaminen olisi poliittisesti painavampi kysymys kuin syntymättömän lapsen elämän suojelu?

Hyvät puoluejäsenet,

Eduskuntaryhmämme jatkaa viime kauden kokoonpanolla, entistä kokeneempana ja osaavampana. Eduskunnan kokoonpanon ja arvopohjan muutos tekee haasteestamme entistä merkityksellisemmän ja tarpeellisemman. Puolueellemme eduskunnassa on tilaus ja tärkeä vaikuttamisen aika!

Muutokset valiokuntapaikoissa tuovat uusia painotuksia eduskuntatyöhömme. Vaalituloksen perusteella olisimme saaneet vain muutaman valiokuntapaikan, mutta onnistuimme neuvottelemaan kuuden varsinaisen paikan lisäksi jopa seitsemän varajäsenyyspaikkaa merkittävistä valiokunnista.

Myös kokonaan uusi tiedusteluvaliokunta, jonka jäsen olen, tuo vastuullisia haasteita edustajan työhön. Samoin EU-puheenjohtajuus tarjoaa mahdollisuuden nostaa esille oman linjamme ja vahvan osaamisemme.

Oppositiossa yhdessä perussuomalaisten ja kokoomuksen kanssa tähtäämme rakentavaan yhteistyöhön mutta myös erottautumiseen omalla profiililla ja omilla vaihtoehdoilla.

Kristillisdemokraattisessa ideologiassa jokaisen ihmisen ainutlaatuinen, jakamaton ihmisarvo on kaiken poliittisen toiminnan perusta. Silloin myös kaikkein heikoimmista huolehditaan. Ahkeruus, rehellisyys, kohtuullisuus, työn ja yrittämisen arvostus, perheistä huolehtiminen ja yhteisvastuun periaate ovat niitä kristillisestä maailmankuvasta perittyjä arvoja, joita eduskuntaryhmänä puolustamme kaikessa päätöksenteossa.

MITEN TÄHÄN ON TULTU? SUOMALAISEN ETUANASIAKESKUSTELUN TAUSTOJA JA ARGUMENTTEJA

 

 

Hyvät kuulijat!

 

Keskustelu eutanasiasta on kohonnut suomalaisessa yhteiskunnassa nyt aivan uudelle aallonharjalle. Esiin nousevat suuret ja ajattomat kysymykset kuolemasta, elämän arvosta, ihmisoikeuksista ja kärsimyksestä. Erityisen henkilökohtaisella, kipeälläkin tasolla kannanotot koskettavat parantumattomasti sairaita ja vammaisia ihmisiä sekä heidän omaisiaan, heitä hoitavia lääkäreitä ja hoitajia.

 

Toimin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä vuosina 2003–2007, jolloin valmistelimme terveydenhuollon tulevaisuutta koskevan laajan selvityksen. Julkaisua varten tilatussa asiantuntijoiden esiselvityksessä ”Suomen terveydenhuollon tulevaisuudet” arveltiin, että monet muut maat seuraavat Hollannin ja Belgian esimerkkiä ja että Suomi saa oman eutanasialakinsa 10-15 vuoden kuluessa. Arvion perustana oli yhä vahvistuva eutanasiaa suosiva kansalaismielipide.

 

Kuopion yliopistossa vuonna 1998 tehdyn tutkimuksen mukaan 42 % väestöstä hyväksyi eutanasian parantumatonta syöpää sairastavan potilaan pyynnöstä ja, hämmästyttävää kyllä, vieläkin enemmän, 48 % väestöstä oli valmis hyväksymään vaikeasti kehitysvammaisten tai dementiaa sairastavien vanhusten surmaamisen ilman potilaan omaa pyyntöä.

 

10 vuoden ajan eutanasian kannatus on ollut 75 prosentin luokkaa. Tulos huolestuttaa, mutta uskon sen perustuvan osittain tiedon puutteisiin ja pelkoihin, osittain myös elämän arvoon liittyvien käsitysten muutokseen.

 

Lännen median 7.2 julkaistussa haastattelussa Karinakodin vastaava lääkäri Riitta Lahtonen kertoo: ”Meillä oli täällä kerran pariskunta, joka erään kyselyn yhteydessä ilmoitti kannattavansa eutanasiaa. Rouva oli potilaana ja mies istui hänen vierellään joka päivä. Loppuvaiheessa rouvan oireet vaikeutuivat ja hänet sedatoitiin (rauhoitettiin lääkkeillä uneen). Hän kuoli rauhallisesti. Jälkeenpäin mies tuli puhumaan minulle ja kertoi, että tätä juuri he olivat tarkoittaneet eutanasialla. Hän sanoi, ettei olisi halunnut, että vaimolle annetaan lopetuspiikki kuin koiralle.”

 

Mielipidetiedusteluihin osallistuvilla saattaa olla virheellisiä käsityksiä eutanasiasta, kuten Karinakodin pariskunnalla. Eutanasia ei tarkoita tarpeettomien hoitojen riisumista ja oireenmukaiseen hoitoon siirtymistä, vaan Hollannin lainsäädännön mahdollistamaa toimenpidettä, jossa lääkäri oikeasti surmaa myrkkyruiskeella potilaansa. Mitä kauempana ihminen on kuolevan potilaan hoidosta, sitä enemmän hän tutkitusti kannattaa eutanasiaa. Lääkäriliiton tuoreen tutkimuksen mukaan kuolevia potilaita hoitavista lääkäreistä vain 17% kannatti eutanasiaa.

 

On selvää, että näin vahva kannatus ulottaa vaikutuksensa myös poliittisiin päättäjiin. Eduskunta kävi torstai-iltana pitkän keskustelun kansalaisaloitteesta, jossa ehdotetaan, että eduskunta ryhtyy lainvalmistelutoimenpiteisiin eutanasialain säätämiseksi ja eutanasian laillistamiseksi Suomessa.

 

Eutanasiaa perustellaan kahdella argumentilla: parantumattomasti sairaan potilaan kärsimyksillä ja hänen itsemääräämisoikeudellaan päättää kuolemastaan.  Terveydenhuollon etiikka ja saattohoidon keinovalikoima eivät puolla kumpaakaan perustelua.

 

Saattohoito on kehittyneempää kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Vaikeatkin kivut voidaan hoitaa oireettomiksi. Samat opioidit, joita käytetään vaikean kivun hoitoon, lievittävät tehokkaasti myös hengenahdistuksen tunnetta.

Jos muut keinot eivät riitä lievittämään levottomuutta, hengenahdistusta, psyykkistä ahdistusta tai kipua, potilas voidaan nukuttaa palliatiiviseen sedaatioon määräajaksi, ja levättyään hän voi taas herätä. Sedaatio ei ole eutanasiaa, toisin kuin kansalaisaloitteen tekijät väittävät.

 

Käsite ”oikeus kuolla” on harhaanjohtava ja itsessään ristiriitainen. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset tunnustavat ihmisen oikeuden elämään, eivät oikeutta kuolemaan.

Missään maailman maassa potilaalle ei ole turvattu lakisääteistä ”oikeutta kuolla”, ei Hollannissakaan.

 

Itsemääräämisoikeuden ydin on siinä, että potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta, mutta ei oikeutta päättää itse, mitä hoitoa hänelle annetaan. Miksi juuri eutanasia olisi poikkeus tästä periaatteesta?

 

Eutanasiaa edistetään luomalla uusia termejä tai käyttämällä todellisuuden häivyttämiseksi kiertoilmaisuja, kuten kuolinapu, avustettu kuolema tai arvokas kuolema. Eduskunnan käsittelyyn tuodussa kansalaisaloitteessa ehdotetaan laillista eutanasiaa ”hyvän kuoleman puolesta”.

 

Mitä on hyvä kuolema? Kun puhutaan hyvästä kuolemasta, tarkoitetaan itse asiassa elämää. Elämä ennen kuolemaa viimeisiä sekunteja myöten voi olla hyvää tai huonoa, mutta itse kuolema on raja, jota emme pysty arvottamaan.

 

Eutanasian puolustajat puhuvat usein oikeudesta kuolla arvokkaasti. Tämä toive on oikeutettu ja se on otettava vakavasti. Arvokkaalla kuolemalla tulisi kuitenkin tarkoittaa hyvää palliatiivista eli oireita lievittävää hoitoa ja saattohoitoa. Ihmisen surmaaminen ei ole arvokasta toimintaa.

Osallistuin tammikuussa Lääketiedetapahtumaan, jossa sain rintaani tämän lääkärin tehtävää kuvaavan pinssin: ”Elämän puolustaja”.

 

Lääkärit ovat saaneet tiedollisen ja asenteellisen koulutuksen suojelemaan elämää.

Mikäli ihmisellä ajateltaisiin olevan oikeus päättää omasta kuolemastaan toisen ihmisen tekemänä, tämä väistämättä merkitsisi jollekin lankeavaa velvollisuutta suorittaa surmaaminen. Eutanasia merkitsisi suurta muutosta lääkärin eettisessä asennoitumisessa.

 

Ihmiselämän kunnioituksen periaatteen murtuminen olisi lääkärien kohdalla erityisen vakavaa. Jos elämän tuhoamisen periaate hyväksyttäisiin parantumattomien sairauksien hoitovalikoimaan, lääkäri voisi alkaa asenteellisesti suosia valintoja, jotka eivät edistäkään potilaan elämää.

 

Kansalaisaloite eutanasian sallimisesta menee osittain pidemmälle kuin Hollannin laki esittäessään lääkärille velvollisuutta ohjata eutanasiaa pyytävä potilas toiselle lääkärille, mikäli hän ei vakaumuksensa mukaan hyväksy potilaan surmaamista.

 

Eutanasia on erotettava sellaisesta oireiden hoidosta, jonka sivuvaikutuksena elämä saattaa lyhentyä. Lääkäri joutuu useissa tilanteissa punnitsemaan lääkkeiden tai muiden hoitotoimenpiteiden hyötyjä ja haittoja. Lääkehoidon tarkoituksena ei koskaan ole tappaa potilasta, vaikka sen käyttöön saattaisi liittyä jopa kuolemaan johtavia sivuvaikutuksia. Saattohoidossa käytettyihin vahvoihin huumaaviin kipulääkkeisiin, kuten morfiiniin ja muihin opioideihin, liittyy väärinkäsityksiä. Palliatiivisessa hoidossa annokset saattavat olla suuria. Eri potilailla on myös erilainen kyky sietää opioideja. Oikein käytettynä palliatiivisessa hoidossa ne saattavat pidentää elinpäiviä, sillä krooninen kipu uuvuttaa potilaan. Eutanasialääkärit eivät käytä surmaamiseen morfiinia, vaan lihaksia halvaannuttavia ja sydämen pysäyttäviä aineita. Näitä aineita ei käytetä saattohoidossa.

 

Päätös eutanasiasta jäisi viime kädessä aina lääkärille, joka joutuisi arvioimaan potilaan kokeman kärsimyksen määrää. Psyykkinen ahdistus ja masennus, ihmissuhdeongelmat ja yksinäisyys aiheuttavat usein somaattista sairauttakin sairastavalle enemmän kärsimystä kuin fyysinen kipu. Millainen kärsimys arvioitaisiin riittäväksi, jotta päätös eutanasiasta laukeaisi?

Sairauden viimeisten vaiheiden kärsimys saattaa olla enemmän omaisten kuin kuolevan kärsimystä. Potilaan oma kokemusmaailma tietoisuuden hämärtyessä saattaa olla hyvin toisenlainen kuin ulkopuolisen tarkkailijan näkemys.

 

Ihmisellä on myös oikeus muuttaa näkemystään. Miten potilaan aiempaan eutanasiatoiveeseen tulee suhtautua, jos hän ei akuutissa tilanteessa enää kykene ilmaisemaan senhetkistä tahtoa? Kun yli 80-vuotiaita hoitotestamentin laatineita suomalaisia haastateltiin, puolet heistä toivoikin elvytystä nykyisessä tilanteessaan. Elämänhalu on sairaudenkin tilassa ja kuoleman lähestyessä usein paljon vahvempi kuin terveenä osaamme ajatella. 

 

Eutanasian kuuluminen hoitovalikoimaan kannustaisi masentuneita ihmisiä tähän ratkaisuun. Samalla sillä viestittäisiin asennetta vammaisten ja sairaiden ihmisten elämän arvottomuudesta. Valtaosan itsemurhista tekevät nuoret, fyysisesti terveet ihmiset. Kun itsemurhia pyritään ehkäisemään yleisesti, miksi emme tukisi myös vammaisten tai vanhusten elämänhalua loppuun asti?

 

Eutanasiaa vaativassa kansalaisaloitteessa edellytetään, että lääkäri on vakuuttunut, ettei potilas kärsi arvostelukykyään heikentävästä psykiatrisesta sairaudesta. Aloitteen mukaan kliininen depressio tulee aina hoitaa ennen eutanasiapäätöksen tekemistä. Miten voidaan varmistua, ettei vakavasti sairaan ihmisen kuoleman toive nouse masennuksesta? 

 

Jokaisen ihmisen elämään sen jossakin vaiheessa kuuluvat erilaiset kärsimykset ja rajoitteet. Kukaan ei pysty tekemään kaikkea sitä, mitä jossain vaiheessa elämäänsä haluaisi. Herkästi erehdymme arvioimaan toisen ihmisen elämän mielekkyyttä oman elämäntilanteemme näkökulmasta. Terve ja toimintakykyinen ihminen saattaa pitää halvaantuneen tai sairaalavuoteeseen sidotun ihmisen elämää hyödyttömänä ja arvottomana kärsimyksenä. Jos nuorelta ihmiseltä kysytään, haluaisiko hän tulla elvytetyksi elämään pyörätuolissa, useimmat vastannevat, etteivät halua. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että sairastuneet tai vammautuneet löytävät elämänhalun ja mielekkyyden alkuvaiheen järkytyksestä ja masennuksesta toivuttuaan.

 

 

Hollannin tilastot osoittavat, että merkittävin syy eutanasian pyytämiseen ei ole kipu, vaan yksinäisyys ja pelko joutua riippuvaiseksi muiden avusta. Potilas itse saattaa myös kokea olevansa rasitukseksi tai hyödytön sairautensa vuoksi, joko kuviteltujen tai todellisten asenteiden vuoksi. Potilaan kuolemantoive sisältääkin kysymyksen: ”Välittääkö kukaan minusta? Olenko jo täysin tarpeeton?” Tällaiseen kyselyyn ei tule vastata kuolinpiikillä, vaan inhimillisellä välittämisellä ja tasokkaalla saattohoidolla.

 

Kuolemaa ei voi tarkastella vain yksilön oman valinnan näkökulmasta. Kuolemalla on suuri yhteisöllinen merkitys. Itsemurha koskettaa kipeästi kymmenien, jopa satojen ihmisten elämää. Sama koskee eutanasiaa, jota puolustetaan sillä perusteella, että ihmisellä tulisi olla oikeus päättää omasta kuolinhetkestään.

 

Eutanasiakeskustelun ajankohtaistuminen liittyy kahteen yhteiskunnalliseen ilmiöön: toisaalta pelkoon ja epäilyihin terveydenhuoltojärjestelmämme kyvyttömyydestä huolehtia kuolevien potilaiden inhimillisestä, yksilöllisestä ja arvokkaasta hoidosta, ja toisaalta yleiseen ihmiskuvan muutosprosessiin. 

 

Sain puhelinsoiton naiselta, joka kysyi: ”Tarkoittaako saattohoito sitä, että potilas siirretään osaston varastohuoneeseen, eikä anneta hänelle ruokaa eikä juomaa?” Hän kertoi sairaasta puolisostaan, jolle oli sairaalassa ilmoitettu aloitettavan saattohoito ja joka oli samana päivänä siirretty ylipaikalle varastohuoneeseen.

 

Eutanasiaa puoltavat kansalaiset ilmaisevat usein pelon joutua persoonattomaan liukuhihnamaiseen hoitoon, jossa heidän yksilöllisiä tarpeitaan tai toiveitaan ei oteta huomioon. Tämän tulisikin johtaa koko terveydenhuoltojärjestelmämme vakavaan itsetutkiskeluun.

 

Eutanasiakeskustelu tekee palvelun suomalaiselle yhteiskunnalle, jos se johtaa laadukkaan palliatiivisen ja saattohoidon turvaamiseen kaikille tarvitseville. Sen turvaamiseksi tarvitsemme saattohoitolain, jota kannatti 70 % kuolevia potilaita hoitavista lääkäreistä. Ministeri Rehula ei luvannut saattohoitolakia, kun sitä häneltä kyselytunnilla tiedustelin. Siksi olen tehnyt lakialoitteen, jossa potilaalle säädettäisiin oikeus saattohoitoon asuinpaikasta ja sairauden laadusta riippumatta.

 

Puhe Parempaa saattohoitoa eutanasian sijaan -seminaarissa 4.3.2017 Pikkuparlamentissa.

Ajankohtaiskeskustelu ääriliikkeistä ja väkivallasta Suomessa: Jokaisen täysi ihmisarvo ei ole KD:lle mielipide, vaan luovuttamaton vakaumus

 

Ajankohtaiskeskustelu ääriliikkeistä ja väkivallasta Suomessa 5.10.2016
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmä ryhmäpuheenvuoro
Kansanedustaja Päivi Räsänen

Arvoisa puhemies,

”Suomen vaikein sana on nyt ”yhdessä””. Eilisen Helsingin Sanomien otsikon jutussa ei käsitelty itsenäisyytemme satavuotisteemaa ”Yhdessä” eikä väkivaltaisia ääriliikkeitä ja vihapuhetta. Otsikko on kuitenkin osuva myös tämän päivän keskusteluun.

Yhdessä toimiminen ei ole aina helppoa, mutta se on ainoa tie yhteiskunnan menestymiseen. Toivon, että tämä keskustelu antaa vahvan viestin siitä, että me yhdessä puolustamme jokaisen Suomessa asuvan oikeutta elämään ja turvallisuuteen.

Vihapuhe synnyttää vihatekoja. Erityisesti meillä päättäjillä on iso vastuu, miten käytämme sanoja. Väestöryhmien hyvien suhteiden rakentamiseen tarvitaan niin päättäjien, viranomaisten kuin koko kansalaisyhteiskunnan yhteistä ponnistelua.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ei hyväksy rasismia. Jokaisen ihmisen täysi ihmisarvo ei ole meille mielipide vaan luovuttamaton vakaumus.

Sosiaalisen median keskusteluissa yhden ääriliikkeen laittomuuksia puolustellaan usein toisen ääriliikkeen laittomilla toimilla. Toistensa vastapooleja eivät kuitenkaan ole oikeiston ja vasemmiston ääriliikkeet, tai kantasuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten radikalisoituneet ryhmittymät. Nämä kaikki ovat radikalisoitumisen eri muotoja ja yhtä haitallisia yleiselle turvallisuudelle. Näiden vastakohta on järjestäytynyt, demokraattinen yhteiskunta. Mielenosoittaminen kuuluu demokraattiseen yhteiskuntaan, mellakointi ja väkivalta eivät.

Viimeisimmän ihmisoikeusselonteon mukaan: ” Vihapuhe rajoittaa sanavapautta luomalla yleistä turvattomuuden ilmapiiriä. Vihapuheen kohteena olevien henkilöiden oikeus oman mielipiteen ja identiteetin esiintuomiseen ilman pelkoa saattaa vaarantua.” Avoimen rasistinen puhe luo pelon ilmapiiriä, joka heikentää maahanmuuttajien mahdollisuuksia ja ehkä myös halua tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Kärjistävistä lausunnoista tulee helposti itseään toteuttava ennustus. Rasismin aikaansaamasta kielteisestä kehästä seuraa syrjäytymistä ja houkutusta radikalisoitumiseen ja rikolliseen elämäntapaan.

Ääriliikkeisiin ajautumisen taustalla, riippumatta aatteesta, on usein syrjäytymistä ja näköalattomuutta. Kielteisen kehän kääntäminen myönteiseksi vaatii yhteisöllisten työtapojen tuomista kouluihin, tehokasta kotouttamista sekä toimia nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Koulutus- ja työllisyysasteen nostaminen ovat myös yhteiskuntarauhaa lisääviä toimia. Turvallisuusuhkien torjumiseksi tarvitaan myös resursseja ja toimivaltuuksia turvallisuusviranomaisille.

Arvoisa puhemies,

Eduskuntaryhmämme on vakavasti huolestunut poliisin resurssien riittävyydestä ja samalla sisäisen turvallisuuden heikkenemisestä. Jo ensi vuonna poliisien määrä uhkaa vähetä yli 200:lla ja 7000 poliisin raja alittua. Jätimme perjantaina talousarvioaloitteen 22 miljoonan euron lisäyksestä poliisin määrärahoihin. Toivomme hallituspuolueilta ymmärrystä ja kannatusta aloitteellemme. Pelkät eduskunnassa lausutut korulauseet eivät valitettavasti riitä ääriliikkeiden torjumiseen. Siihen ei myöskään riitä muutaman poliisin siirtäminen kentältä netin ääreen. Keskeistä on, että poliisilla on maanlaajuisesti riittävät henkilöstövoimavarat, jotta se voi hoitaa hyvin tehtävänsä ja puuttua ilmenneisiin uhkatekijöihin ajoissa.

Arvoisa puhemies,

Jakautunut kansakunta on heikko kansakunta. Tarvitsemme puheenvuoroja ja äänenpainoja, joissa erilaisia mielipiteitä kuunnellaan ja kunnioitetaan, erilaisia ihmisiä arvostetaan ja joissa pidetään huolta, että kaikki pysyvät kyydissä mukana. Olemme liian pieni kansa siihen, että joku suljetaan joukosta pois. Vikojen ja erimielisyyden etsimisen ja korostamisen sijaan huomiota pitää kiinnittää asioihin, jotka meitä yhdistävät. Toivon, että viime aikaisista synkistä tapahtumista alkaisi myönteinen kehitys, jonka myötä jokaiselle yksilölle kuuluva ihmisarvo palautetaan yhteiskuntamme perusperiaatteeksi ja sitä toteutetaan myös käytännön elämässä.