Meneillään oleva talouskriisi on heikentänyt merkittävästi eurooppalaisten tunnetta turvallisuudesta ja luottamusta yhteiskunnan toimivuuteen erityisesti niissä maissa, joissa sen vaikutukset ovat olleet suurimmat, kuten Kreikassa ja Espanjassa.

Tästä kertovat uutiskuvat mieltään osoittavista, levottomista ihmismassoista Euroopan maaperällä. Myös Egyptistä kantautuvat levottomat viestit kumpuavat samoista talouden ja yhteiskunnan ongelmista, vaikkakin isommassa mittakaavassa.

Eräs selkeä keino jolla taloudellisen taantuman vaikutuksia sisäiseen turvallisuuteen voidaan estää, on harmaan talouden, sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastainen toiminta. Harmaan talouden torjunta onkin ollut eräs hallituksen keskeisiä painopistealueita. Olemme laatineet harmaan talouden ja talousrikostorjunnan ohjelman, mikä sisältää konkreettisia toimenpiteitä, kuten ns. ”pimeän” työvoiman käytön vaikeuttamisen rakennustyömailla käyttämällä kuvallisia henkilökortteja.

Myös EU-tasolla harmaata taloutta vastaan kamppaillaan hartiavoimin. Tämä on talouskriisin vaivaaman Euroopan yhteinen tavoite, joka vaatii yhteistyötä ja toimenpiteitä, joista esimerkkinä on komission ehdotus direktiiviksi rikoshyödyn jäädyttämisestä.

Toinen talouskriisin negatiivisista seurauksista on nuorisotyöttömyyden kasvu, jonka vaikutukset näkyvät pahimmillaan vuosikymmenien päässä. Osa työttömiksi joutuvista nuorista saattaa passivoitua ja jäädä kokonaan syrjään yhteiskunnasta ja työmarkkinoilta, pahimmassa tapauksessa ohjautua rikolliselle uralle. Tästä syystä koko Euroopan turvallisuuden kannalta olisi tärkeää, että nuoret löytäisivät työpaikan ja sitä kautta paikkansa yhteiskunnassa.

 

julkaistu kolumnina KD-lehdessä 31.1.2013.

Berner Oy sai viime viikolla Suomen työelämäpalkinnon senioriohjelmastaan, jonka tuloksena keskimääräinen vanhuuseläkkeelle siirtymisen ikä oli vuonna 2011 yrityksessä noussut 63,6 vuoteen, kun keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä on Suomessa 60,5 vuotta. .
Vastaaviin tuloksiin on päässyt myös Abloy ikämestariohjelmallaan. Yksityiseltä sektorilta löytyy muitakin hyviä käytänteitä, joissa ikääntyneen työntekijän työurasuunnittelulla ja hyvällä esimiestyöllä on pystytty vähentämään sairauspoissaoloja, pidentämään työuria ja siten lisäämään yrityksen tuottavuutta.
Näissä yrityksissä on panostettu ns. ikäjohtamiseen, jonka tarkoituksena on varmistaa hiljaisen tiedon siirtyminen sekä osoittaa arvostusta ikääntyvien kokemusta, osaamista ja sitoutumista kohtaan. Työaikoja on saatu pidennettyä joustavoittamalla työaikoja ja -tehtäviä henkilön mukaan ja mm. luomalla eläkkeelle jääville henkilöstöpankki, johon heillä on mahdollisuus ilmoittautua ja jonka kautta heidät on voitu kutsua hoitamaan sijaisuuksia tai kausiluonteisia tehtäviä.
Näitä hyviä käytäntöjä tulisi hyödyntää tehokkaammin myös julkisella sektorilla, jossa keinoja kokeneiden työntekijöiden jaksamiseksi ja viihtymisen parantamiseksi on käytetty vähemmän.
Vuonna 2011 työkyvyttömyyseläkkeelle joutui mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriön vuoksi yli 1500 alle 30-vuotiasta. Se tarkoittaa keskimäärin neljää nuorta joka päivä. Vuodesta 2006 lähtien masennuksen takia eläköityneiden nuorten määrä on kasvanut 42 prosenttia. Ikääntyvien työntekijöiden huomioimisen ohella tarvitaan tehokkaita keinoja ennaltaehkäisemään nuorten syrjäytymistä työelämästä sekä työkyvyttömyyttä aiheuttavia sairauksia.

 

julkaistu kolumnina KD-lehdessä 24.1.2013.

Suomessa on tarkkaan arvioitu Norjan 22.7.2011 tapahtumat ja pyritty tunnistamaan suomalaisen toimintajärjestelmän vahvuudet ja heikkoudet vastaavanlaisessa tilanteessa. Meillä on paljon vahvuuksia, joista keskeisimpiä ovat kunnallisten ja valtiollisten viranomaisten yhteistoimintaa tukevat viesti- ja tietojärjestelmät sekä viranomaisten hyvä toimintakyky. Suomalaiset viranomaiset ovat tottuneet toimimaan yhdessä ja käyttämään yhteisiä järjestelmiä. Lainsäädäntö tukee hyvin yhteistoimintaa.
Myös Suomen hätäkeskusjärjestelmä on vahvuus. Norjassa eri viranomaisilla on omat hätäkeskuksensa, mistä syystä tieto ei välittynyt viranomaisten välillä. Suomen vahvuus on, että poliisi, pelastustoimi ja Rajavartiolaitos toimivat alueellisesti laajemmissa ja vahvemmissa organisaatioyksiköissä kuin Norjassa vastaavat organisaatiot.
Norjan joukkosurman kaltaisissa tapauksissa erityisen haasteen Suomessakin muodostaa aiotun teon paljastaminen, ennalta estäminen ja siihen puuttuminen ajoissa. Tämä edellyttää., että viranomaiset tunnistavat nykyistä paremmin heikkoja signaaleja esimerkiksi sosiaalisesta mediasta ja pystyvät yhdistämään saamiaan tietoja keskenään.

Lainsäädäntöä tulisikin kehittää niin, että mahdollistetaan salassapitosäännösten estämättä eri viranomaisten, esimerkiksi poliisin sekä sosiaali- ja terveysviranomaisten, yhteistyö sellaisissa tilanteissa, joissa mahdollisesta väkivaltateon tekijästä on olemassa vain heikkoja signaaleja.

Kunta- ja palvelurakenneuudistusta tehtäessä tulisi ottaa huomioon eri viranomaisten aluerajat, jotta ne eivät ole esteenä väkivallan ennalta estämisessä ja paljastamisessa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Päivi Räsänen

 

julkaistu kolumnina kd-lehdessä 17.1.2013.

Kävin kansakouluni aikana, jolloin lauantait olivat vielä koulupäiviä ja aikuisille työpäiviä. Kuusipäiväinen työviikko oli itsestäänselvyys. Myöhemmin vapaita lauantaipäiviä perusteltiin rästiin kertyvillä kotitöillä. Siivouspäivä oli osa viikkorytmiä, jossa kuusi päivää on tarkoitettu työlle ja yksi levolle.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan joulukuussa julkaisemassa analyysissa ”Hupenevat työtunnit” todetaan, että yksityisellä sektorilla kokoaikaisena työskentelevän vuosittainen työaika on alentunut viidenneksellä vuodesta 1960. Suomalainen tekee koko työuransa aikana noin 70 000 työtuntia. Työuran työtuntien määrä on laskenut viime vuosikymmeninä yli 4 600 tunnilla.
Analyysissä esitetyn laskelman mukaan yksityisen sektorin työtuntien laskutrendin kääntäminen vaatisi huomattavaa pidennystä työuriin. Vuonna 1980 työnteon aloittaneen työntekijän pitäisi tehdä melkein kolme vuotta nykyistä pidempään töitä, jotta hänen työuransa tuntimäärä yltäisi samalle tasolle kuin työuransa vuosina 1960–2000 tehneen työntekijän. Suomalaisen työuran pituus on kuitenkin pysynyt melko vakaasti 40-vuotisena.

Kun väestö ikääntyy ja työikäisen väestön osuus väestöstä vähenee, samalla paine työn määrän ja työn tuottavuuden nostamiseen kasvaa, jotta työtuntien hinnat pysyisivät yrityselämän kannalta kohtuullisina. Keskusteluun on heitetty erilaisia ehdotuksia ongelman ratkaisemiseksi: eläkeiän korotus, kaksi työtuntia lisää viikkoon, ensimmäiset sairauslomapäivät palkattomiksi, kotihoidontuen lyhentäminen, ikääntyvien työntekijöiden palkanalennus ja opiskeluajan lyhennys. Ehdotukset on nopeasti ammuttu alas – suurelta osin täysin aiheellisesti. On kuitenkin selvää, että työ on kaiken menestyksen perusta. Työnteon edellytykset on turvattava. Nyt on avoimen keskustelun aika. Miten sinä lisäisit suomalaisen työn määrää?

 

julkaistu kolumnina kd-lehdessä 10.1.2013

Vaaliton vuosi 2013 on KD:n toimintasuunnitelmassa nimetty ideologisen keskustelun ja yhdessä tekemisen teemavuodeksi, huipentuen elokuun lopun puoluekokoukseen Hämeenlinnassa. Tarvitsemme vaikeisiin hallituslinjauksiin ja suunnan etsimiseen sinun apuasi. Toivon, että olet aktiivisesti antamassa oman panoksesi yhteiseen työhömme.
Lähdimme puolitoista vuotta sitten raskaalle hallitustaipaleelle harteillamme vastuun arvokas taakka. Olemme puolueena oppineet tuntemaan, mitä tuon vastuun kantaminen vaikeina aikoina tarkoittaa.
Alkava vuosi ja sen tuomat päätökset kuvastavat hallitustaipaleen ensimmäisen ylämäen jälkeen avautuvaa maisemaa. Talouden tilanne on huolestuttava. Suomesta katoavat työpaikat. Työttömyyden kasvu, vientiteollisuuden tilausten lasku ja yritysten kannattavuuden heikentyminen näkyvät selkeämmin. Suomi on jo vajonnut taantumaan. Astumme alkavaan hallitusvuoteen keskittymällä juuri kilpailukyvyn, kasvun ja työllisyyden vahvistamiseen, jolla pyrimme nostamaan Suomea matalasuhdanteesta. Väestön ikääntymisen hidastaessa talouskasvua ja lisätessä palveluiden tarvetta kaipaamme myös rakenteellisia uudistuksia, joilla saamme lisättyä työtuntejamme. Nuoret on saatava työelämään entistä nopeammin. Työssä jaksamista tulisi puolestaan parantaa siten, että sairauspoissaoloja kertyisi vähemmän.
Eurooppalaiseen yhteistyöhön liittyvässä keskustelussa on mietittävä kestäviä ratkaisuja, ja päätökset on tehtävä perustellusti ja harkiten. Muutosten keskellä kaikkein tärkeimmästä on pidettävä huolta. Lapsiperheet tarvitsevat erityistä huomiota haastavina aikoina eikä sinänsä tärkeitä talouden tasapainotuksia saa tehdä perheiden kustannuksella. 90-luvun alun kokemukset kertovat, että niillä eväillä ei jakseta kauas.

 

julkaistu kolumnina kd-lehdessä 3.1.2013

Rikosseuraamuslaitos jätti osana valtion tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelmaa oikeusministeriölle ehdotuksen, että sen ylläpitämistä vankilapapeista luovuttaisiin ja vankilasielunhoito siirrettäisiin seurakuntien vastuulle. Ehdotus olisi vankilasielunhoidon kannalta tuhoisa.
Jokaisella on Suomessa perustuslaillinen oikeus uskonnon harjoittamiseen. Koska vanki ei voi osallistua vapaan yhteiskunnan seurakuntaelämään, valtionhallinto huolehtii oikeuden toteutumisesta järjestämällä vankilasielunhoitoa. Moni vanki on sielunhoidon kautta löytänyt elämälleen uuden suunnan ja päässyt eroon yhteiskunnalle kustannuksia tuottavasta rikoskierteestä.
Rikosseuraamusvirasto perustelee ehdotustaan säästöpaineiden ohella sillä, että monikulttuurisessa yhteiskunnassa ei ole tasapuolista kaikkia kirkkoja ja uskontoja kohtaan, että sen palkkalistoilla on luterilaisia pappeja. Kuitenkin evankelisluterilaisen kirkon ohella myös vapaat kristilliset seurakunnat ja jopa islamilaisen yhteisön edustajat ovat ilmaisseet vankan tukensa nykyiselle järjestelmälle. Eri seurakuntien piirissä toimiva vankilalähetys ja -ystävätoiminta on usein aktiivisten vapaaehtoisten varassa ja yhteistyö vankilapappien kanssa on ollut ratkaisevaa työn onnistumisen kannalta.
Käytännössä ehdotuksen toteutuminen johtaisi vankilasielunhoidon romahtamiseen, jota pyrittäisiin korvaamaan kenties yksittäisillä seurakuntien työntekijöiden vierailuilla vankiloissa. Taloudellisten säästöpaineidenkaan keskellä emme voi laiminlyödä ihmisten perusoikeuksien toteutumista vankeuden aikana ja romuttaa toimivaa järjestelmää vankilasielunhoidossa.

julkaistu kolumnina kd-lehdessä 20.12.2012

Ampuma-aseilla tapahtuneet tapaturmat ja tahalliset, ihmishenkiäkin vaatineet teot ovat lisänneet keskustelua aseturvallisuudesta. Eduskunta hyväksyi aselain uudistuksen ensimmäisen osan vilkkaan keskustelun saattelemana vuonna 2011. Aselain uudistamiseen on liittynyt paljon ristiriitaisia näkökantoja ja moni ehti jo tuomitsemaan kesken olevan uudistuksen toisen vaiheen ennen kuin varsinaisesta esityksestä oli kuulunut mitään. Nyt asettamani työryhmä on saanut pohjatyönsä valmiiksi ja ehdottaa useita tarkennuksia aseiden säilyttämiseen, joilla on tarkoitus paikata aikaisempaa tulkinnanvaraista ohjeistusta. Työryhmän peruslinjauksessa aseet on säilytettävä lukittuina ilman mitään poikkeuksia. Erityisen vaarallisen tai useamman kuin viiden aseen osalta aseet tulisi säilyttää hyväksytyssä turvakaapissa tai poliisilaitoksen hyväksymissä säilytystiloissa. Tämä vastaa jo suurelta osin harrastajien nykyistä käytäntöä ja selkeyttää ohjeita turvalliseen ja vastuulliseen aseiden säilyttämiseen. Uuden lain tehtävänä onkin edistää aseturvallisuutta pitkäjänteisesti huomioiden samalla harrastajat sekä asealan sidosryhmät aina yhdistyksistä elinkeinoa harjoittaviin yrityksiin. Aselain ohella myös ampumaratalainsäädäntö uudistetaan. Aikaisempi ”Keisarin armollinen asetus ampumaratojen laittamisesta ja kunnossapidosta” vuodelta 1915 ehdotetaan korvattavaksi uudella ampumaratalailla.
Aseturvallisuutta ei voida kuitenkaan parantaa pelkästään aselainsäädännön kautta. Aseiden väärinkäyttö liittyy sosiaalisen syrjäytymisen, päihdeongelmien ja mielenterveysongelmien kehään, jonka purkamiseen tarvitaan monen hallinnonalan yhteistyötä.

julkaistu kolumnina kd-lehdessä 13.12.2012.

”Elleivät nämä meidän isämme olisi niin kärsivällisesti tehneet työtä, niin olisi maamme nyt leivätön erämaa. Elleivät he olisi vaeltaneet Jumalan pelossa ja lapsiansa kasvattaneet totisen Jumalan tuntemiseen, niin olisimme nyt sokeita pakanoita. Elleivät he olisi lapsilleen opettaneet hyödyllisiä tietoja, me olisimme nyt tietämättömiä metsäläisiä. Elleivät he olisi suojelleet maata vihollisten väkivallalta, niin ei meillä nyt olisi lakia, ei oikeutta eikä vapautta. Sillä tämä maa on paljon kovaa kärsinyt kylmän ilmanalansa tähden ja vieraat kansat ovat sitä sortaneet…

Meidän tulee kunnioittaa heitä niin kuin isää ja äitiä, jotta menestyisimme ja kauan eläisimme siinä maassa, jonka Jumala on meille antanut.”

Sakari Topelius muistuttaa kiitollisuuden ja menestymisen yhteydestä. Yhteisön tulevaisuus ei perustu ainoastaan huolenpidolle tulevaisuuden sukupolvesta, vaan myös kiitollisuudelle sitä sukupolvea kohtaan, joka on hyvinvointimme rakentanut. Jos laiminlyömme kunnioituksen vanhempaa ikäpolvea kohtaan, niitämme hedelmänä yhteisöämme kannattelevien arvojen inflaation. Kiittämättömyys ei tuo menestystä.

Itsenäisyyspäivän aaton täysistunto keskittyi kunnianosoitukseen veteraaneille Suomen itsenäisyyden 95-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Sotainvalidien oikeutta laitoshuoltoon laajennetaan ja sotaveteraanien kuntoutusmäärärahoja lisätään.

Laitoshoidon korvaukseen oikeutettujen sotainvalidien piiriä laajennetaan laskemalla haitta-asteraja 25 prosentista 20 prosenttiin. Veteraanikuntoutukseen lisätään 6 miljoonaa euroa aiemmin esitetyn n. 31 miljoonan euron lisäksi.

Ensi vuonna toteutuvassa vanhuspalvelulaissa turvataan ikäihmisten oikeus tarpeen mukaisiin palveluihin, ei ainoastaan oikeutta palvelutarpeen arviointiin kuten tähän asti. Vanhuspalvelujen parantamiseksi kunnat saavat nykyiseen verrattuna uutta rahaa vuositasolla 150 miljoonaan euroa. Lisäksi omaishoidon tukipalveluja parannetaan 10 miljoonan euron lisärahoituksella.

Kristillisdemokraattien aloitteesta laissa on toteutumassa ikääntyneiden avioparien oikeus asua yhdessä riippumatta eroista heidän hoivan tarpeessaan. Tällä hetkellä puolisot, jotka ovat luvanneet olla yhdessä kunnes kuolema heidät erottaa, saattavat joutua asumuseroon kunnallisella päätöksellä.

Myötätunto, kunnioitus ja kiitollisuus ovat kolme tärkeää käsitettä, jotka luovat pohjan sivistykselle ja keskinäiselle huolenpidolle. Itsekeskeisessä mielihyväkulttuurissa nämä asenteet jäävät oman edun tavoittelun, kateuden ja katkeruuden jalkoihin. Siksi on tärkeää yhteisöllisesti pysähtyä itsenäisyyspäivänä muistamaan, millaisin uhrauksin hyvinvointiamme, vapauttamme ja oikeuksiamme on puolustettu ja rakennettu. Kiitollisuus maamme isille ja äideille merkitsee hyvää tulevaisuutta lapsillemme.

Hallitusohjelman tavoitteena on vähentää raskaudenkeskeytyksiä ja selvittää tarve myöhäisimmän viikkorajan muutokseen sekä terveydenhuollon henkilöstön oikeuteen eettisin perustein kieltäytyä toimenpiteen suorittamisesta.

Abortti on Suomessa vaiettu aihe, vaikka se koskettaa paljon ajateltua laajempaa joukkoa. Aborttilain säätämisestä lähtien on tehty yli puoli miljoonaa aborttia. Tällä hetkellä keskeytetään noin 10 000 raskautta vuodessa eli yli 30 joka päivä. Keskuudessamme on satoja tuhansia naisia, jotka ovat omassa kehossaan kokeneet abortin, saman verran isiä, kymmeniä tuhansia abortteihin osallistuneita terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja satoja lakien säätämisestä vastuullisia päättäjiä.

Läntisen Euroopan maista ainoastaan Suomessa ja Ruotsissa terveydenhuollon henkilöstöllä ei ole lakiin perustuvaa oikeutta kieltäytyä vakaumuksen perusteella suorittamasta abortteja tai laatimasta niihin liittyviä lausuntoja. Kansalaisten perusoikeuksien kannalta on sietämätöntä, että Suomessa on mahdotonta erikoistua gynekologiksi jos vakaumuksellisena lähtökohtana on se, että raskaana olevan naisen tullessa vastaanotolle edessäni on kaksi potilasta, enkä halua sitä toista tappaa.

Euroopan neuvosto edellytti vuonna 2010, että kaikkien jäsenmaiden tulee turvata hoitohenkilökunnalle omantunnonvapaus kieltäytyä abortin tai eutanasian suorittamisesta. Sekä Maailman että Suomen lääkäriliitot ovat saman vaatimuksen takana.

Elämänsuojelua edistävien lainsäädäntöuudistusten lisäksi tarvitsemme nykyistä parempaa tukea vaikeissa elämäntilanteissa lastaan odottaville äideille. Vaihtoehdoksi elämän lopettamiselle tulee nostaa myös mahdollisuus antaa lapsi adoptoitavaksi johonkin niistä tuhansista lapsettomista kodeista, joihin lasta hartaasti toivotaan ja odotetaan.

 

julkaistu kd-lehdessä kolumnina 29.11.2012.

”Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee, joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.” Olin avaamassa taidenäyttelyn, jolla juhlistettiin neljännesvuosisadan täyttänyttä Kaarisiltaa, taidekeskusta ja erityisammattioppilaitosta, joka on saanut nimensä Aale Tynnin tunnetusta runosta. Esillä oli kehitysvammaisten henkilöiden taidetta – kuvataidetta, muotoilua ja musiikkia. Taide ja innostuneet taiteilijat puhuttelivat. He tekivät kaarisiltaa yli kyvyttömyyden nähdä jokaisessa ihmisessä täysi ihmisarvo. Ihmisarvo ei saa riippua siitä, kuinka paljon tarvitsemme läheistemme tai yhteiskunnan tukea ja hoivaa.

Maailman 700 miljoonaa vammaista henkilöä muodostavat yhden eniten syrjäytyneistä ryhmistä. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi joulukuussa 2006 vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Sopimuksen tarkoituksena on taata vammaisille henkilöille kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet, sekä edistää vammaisten henkilöiden synnynnäisen arvon kunnioittamista. Kristillisdemokraatit kiirehtivät sopimuksen ratifioimista myös Suomessa.

Askel oikeaan suuntaan otettiin viime viikolla valtioneuvoston tehdessä periaatepäätöksen, jonka mukaan jokaisella kehitysvammaisella ihmisellä on oikeus omaan kotiin, oikeus asua samoin kuin muutkin kuntalaiset ja saada tarvitsemansa palvelut. Periaatepäätös ohjaa kuntia lakkauttamaan asteittain vammaisten ihmisten laitosasuminen sekä kehittämään asumisen tukemiseksi tarvittavia palveluja ja asuinympäristöjä. Päämääränä on, että vuoden 2020 jälkeen kukaan vammainen henkilö ei asu laitoksessa.

Puoluehallituksemme hyväksymä tuore vammaispoliittinen ohjelma rakentaa omalta osaltaan siltaa vammaisten henkilöiden täysille oikeuksille ja osallisuudelle yhteiskuntaamme.

 

julkaistu kolumnina kd-lehdessä 22.11.2012