Kävin kansakouluni aikana, jolloin lauantait olivat vielä koulupäiviä ja aikuisille työpäiviä. Kuusipäiväinen työviikko oli itsestäänselvyys. Myöhemmin vapaita lauantaipäiviä perusteltiin rästiin kertyvillä kotitöillä. Siivouspäivä oli osa viikkorytmiä, jossa kuusi päivää on tarkoitettu työlle ja yksi levolle.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan joulukuussa julkaisemassa analyysissa ”Hupenevat työtunnit” todetaan, että yksityisellä sektorilla kokoaikaisena työskentelevän vuosittainen työaika on alentunut viidenneksellä vuodesta 1960. Suomalainen tekee koko työuransa aikana noin 70 000 työtuntia. Työuran työtuntien määrä on laskenut viime vuosikymmeninä yli 4 600 tunnilla.
Analyysissä esitetyn laskelman mukaan yksityisen sektorin työtuntien laskutrendin kääntäminen vaatisi huomattavaa pidennystä työuriin. Vuonna 1980 työnteon aloittaneen työntekijän pitäisi tehdä melkein kolme vuotta nykyistä pidempään töitä, jotta hänen työuransa tuntimäärä yltäisi samalle tasolle kuin työuransa vuosina 1960–2000 tehneen työntekijän. Suomalaisen työuran pituus on kuitenkin pysynyt melko vakaasti 40-vuotisena.

Kun väestö ikääntyy ja työikäisen väestön osuus väestöstä vähenee, samalla paine työn määrän ja työn tuottavuuden nostamiseen kasvaa, jotta työtuntien hinnat pysyisivät yrityselämän kannalta kohtuullisina. Keskusteluun on heitetty erilaisia ehdotuksia ongelman ratkaisemiseksi: eläkeiän korotus, kaksi työtuntia lisää viikkoon, ensimmäiset sairauslomapäivät palkattomiksi, kotihoidontuen lyhentäminen, ikääntyvien työntekijöiden palkanalennus ja opiskeluajan lyhennys. Ehdotukset on nopeasti ammuttu alas – suurelta osin täysin aiheellisesti. On kuitenkin selvää, että työ on kaiken menestyksen perusta. Työnteon edellytykset on turvattava. Nyt on avoimen keskustelun aika. Miten sinä lisäisit suomalaisen työn määrää?

julkaistu kolumnina kd-lehdessä 10.1.2013