Tiedote 31.5. 2013
Vapaa julkaistavaksi

 

Sisäasiainministeri Päivi Räsäsen kannanotto:
Oppilaat eri katsomustaustoista voivat osallistua Suvivirren laulamiseen

 

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen on huolissaan virheellisistä käsityksistä, joiden vuoksi monet koulut ovat luopuneet pitkästä perinteestä laulaa Suvivirsi koulujen kevätjuhlissa. On esitetty myös käsityksiä, että ei-luterilaiset oppilaat pitäisi poistaa juhlasta Suvivirren ajaksi. Ministeri Räsänen korostaa kannanotossaan, että käsitys on virheellinen:
– Oppilaiden uskonnollisten taustojen erilaisuus ei ole peruste Suvivirren poistamiselle koulun kevätjuhlista. Ei-luterilaisia oppilaita ei todellakaan tarvitse eikä heitä pidä siirtää pois kevätjuhlasta Suvivirren ajaksi. Viime vuoden kesäkuussa annettuun perusopetusasetukseen on kirjattu, että kristillisten perinteiden tuntemista ja ymmärtämistä edistetään opetuksessa. Tämä asetus koskee kaikkia oppilaita riippumatta uskontokunnasta.
– Koulut voivat ymmärtää tämän asetuksen hallituksen antamana vahvana lausuntona Suvivirren säilyttämisen puolesta, vaikka päättävätkin itsenäisesti juhliensa sisällöstä. Linjauksen tavoitteena oli välttää tarpeetonta väittelyä Suvivirren tai seimikuvaelman mukana olosta koulujen juhlissa. Ikävää kuulla, että vääriä käsityksiä edelleen on.
– Myös perusopetuslain sekä uskonnonvapauslain perusteluissa korostetaan kristillis-humanistisen perinteemme tuntemisen tärkeyttä. Uskonnonvapauslain perusteluissa todetaan, että lain tarkoituksena ei ole muuttaa koulujen käytäntöjä uskonnollisten päivänavauksien, jumalanpalvelusten ja kristilliseen perinteeseen kuuluvien juhlien osalta. Oppilaalla on oikeus omantunnon syistä kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta, esimerkiksi koulujumalanpalveluksesta. Sen sijaan kristilliset juhlatraditiot, kuten Suvivirsi, joulukuvaelma tai ”Enkeli taivaan” ovat osa suomalaista kulttuuria, ei uskonnon harjoittamista. Näiden sisällyttäminen koulun juhlaan ei edellytä lupien kyselemistä huoltajilta.
Lisätietoja: Erityisavustaja Andrei Nahkala, p. 071 878 8212, [email protected]

Kesän alkajaisiksi Vihreiden puoluekokous ehdottaa merkittävää vapautusta Suomen alkoholimyyntiin. Esityksen mukaan oluen, viinin ja siiderin myynti kotiin sallittaisiin ravintoloissa kaikkina viikonpäivinä klo 9 – 21.

Esitys merkitsisi viinien vähittäismyynnin tuloa huoltamoille ja kauppoihin. Viiniä eivät myisi vain tasokkaat ravintolat, vaan myös kuppilat, kulmapitseriat ja markettien kahvilat, joita perustettaisiin muutoksen myötä todennäköisesti lisää. Pahimmassa tapauksessa meillä olisi nykyisten 350 Alkon myyntipisteen lisäksi pian 10 000 uutta ”mini-Alkoa”.

Aloite on hallitusohjelman vastainen. Hallitusohjelmassa linjataan, että vähittäismyynti pysyy Alkon yksinoikeutena ja että alkoholihaittoja torjutaan saatavuuden ja hinnan sääntelyllä. Vaikea on sovittaa ehdotusta yhteen myöskään hallituksen syrjäytymistä ehkäisevän kärkitavoitteen kanssa.

Puoluekokouksen linjaus merkitsee muutosta vihreiden aiemmin maltilliseen päihdepolitiikkaan, jonka mukaan alkoholimyynnin vapauttamista on vastustettu ja päihdehaittojen merkitys kansanterveydelle ja -taloudelle on tunnustettu.

Saatavuuden helpottaminen on säännönmukaisesti lisännyt alkoholin kulutusta ja sen mukanaan tuomia haittoja. Keskioluen myynnin vapauttaminen 1969 johti myös väkevien alkoholijuomien myynnin kasvuun ja alkoholikuolemien kaksinkertaistumiseen. Alkoholi on tällä hetkellä työikäisten miesten yleisin kuolinsyy. Alkon monopoliin pohjautuva alkoholijuomien vähittäismyynti ovat tärkein saatavuutta rajoittava tekijä.

Vihreät esittivät myös pienpanimotuotteiden ja tilaliköörien myynnin mahdollistamista tilaviinien myynnin tapaan. EU-lainsäädäntö ei tätä mahdollista. Marjaviinien tilamyynti sallitaan, koska marjaviineillä ei ole kilpailijoita EU:ssa, mutta suomalaisilla oluilla ja likööreillä on.

 

Kolumni on julkaistu kd-lehdessä 30.5.2013.

Eurovaaleihin on vuosi aikaa. On aika käydä keskustelua Eurooppa-politiikkamme tavoitteista. Europarlamentaarikkomme slogania mukaillen kristillisdemokraateilla on tehtävä Euroopassa. Tahdomme olla mukana rakentamassa Eurooppaa, jonka perustana ovat ihmisarvo, vapaus, vakaus ja hyvinvointi.
Eurooppa on enemmän kuin euro tai EU. Eurooppaan ei voi liittyä eikä siitä voi erota. Oikeus- ja sisäasiat ovat esimerkki eurooppalaisen yhteistyön tarpeesta. Meillä on yhteiset ulkorajat valvottavana ja rajat ylittävää rikollisuutta on torjuttava yhdessä. Euroopan yhdentyneet sisämarkkinat ovat tarjonneet suomalaisille yrityksille 500 miljoonan ihmisen kotimarkkinat.
Kristillisdemokraattinen liike ei rajoitu Suomen rajojen sisälle, se ei lähtökohtaisesti ole sisään kääntynyttä nurkkapatriotismia vaan kansallisrajat ylittävä globaali aate. Kristillisdemokraattinen puolue on ollut Euroopassa voima, joka on ajanut demokraattista kehitystä ja sosiaalisesti vastuullista markkinataloutta. Euroopan nousu sotien jälkeen on osoitus kristillisdemokraattisen politiikan voimasta. Eurooppalaisen kristillisdemokratian lähtökohta politiikalle on kristillinen ihmis- ja perhekäsitys. EPP-puolueen ohjelma on hyvin lähellä kansallisen puolueemme ydintavoitteita. Tulevissa eurovaaleissa teemmekin työtä paitsi suomalaisen kristillisdemokratian eteen myös sen eteen, että kristillisdemokraattinen politiikka saisi entistä tukevamman jalansijan Euroopassa.
Eurooppalaista yhteistyötä voidaan lisätä asioissa, joissa yhdessä toimiminen tuottaa lisäarvoa. Sellaista ylikansallista sääntelyä, jonka tavoitteet voidaan paremmin saavuttaa kansallisella tasolla, emme kannata. Päätökset on tehtävä lähellä ihmistä eikä syvenevä integraatio saa olla itseisarvo.

 

Kolumni on julkaistu kd-lehdessä 23.5.2013.

Tehtäviini kirkkoministerinä ja valtioneuvoston määräämänä kirkolliskokousedustajana kuuluu kahvipuhe puolivuosittain viikoksi kokoontuvalle kirkolliskokoukselle.
Sisäministerille kuuluvalla hallinnonalalla on viime vuosina tapahtunut onnettomuuksia, ampumisvälikohtauksia ja perhesurmia, jotka ovat koskettaneet suurta joukkoa suomalaisia. Usein juuri kirkko on tarjonnut turvan ja lohdun tilanteissa, joissa joudutaan suurten menetysten äärellä pohtimaan perimmäisiä elämänarvoja. Valtioneuvoston turvallisuusstrategiassa kirkolle onkin annettu erityinen tehtävä huolehtia suomalaisten henkisestä kriisinkestävyydestä.

Uskonnonvapaus on maassamme turvattu. Kirkon suhteet valtiovaltaan ovat toimivat ja kirkon toimintaa arvostetaan laajalti. Enemmistökirkon kovimmat haasteet nousevat kirkon itsensä sisältä. Uskon kristillisiin oppeihin on romahtanut melko lyhyessä ajassa. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan vuonna 1999 Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi 69 prosenttia suomalaisista, vuonna 2011 enää 36 prosenttia. Vaikka kirkko on jäsenmäärällä mitattuna yhä enemmistökirkko, kristillisen uskon perusopetukset eivät enää ole enemmistönäkemyksiä.
Seurakuntien rahoitustilanne on tiukentumisesta huolimatta vielä sellainen, että työntekijöitä on voitu palkata ja toimintaa on pystytty ylläpitämään. Taloudellinen niukkuus tarjoaa aina myös momentumin uudistukseen, jossa karsitaan vähemmän tärkeää tai jopa strategisen tavoitteen kannalta vahingollista ja keskitytään oleelliseen. Onnistuessaan uudistukset merkitsevät sekä hallintomenojen vähenemistä että henkilöstön voimavarojen kohdentamista eduskunnan hyväksymään kirkkolaissa säädettyyn ydintehtävään: Jumalan sanan levittämiseen ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseen.

 

Julkaistu kolumnina KD-lehdessä 16.5.2013.

Euroopan hätänumerojärjestö EENA:n myönsi tänä keväänä Suomelle palkinnon Euroopan parhaasta hätäkeskusjärjestelmästä. Suomen vahvuutena on järjestelmä, jossa poliisilla, pelastustoimella ja sosiaali- ja terveystoimella on yhteinen hätäkeskus sekä yhteinen hätänumero 112. Tämä on meille itsestäänselvyys, mutta ei vielä kaikkialla Euroopassa.
Kävin tutustumassa Puolan hätäkeskusjärjestelmään. Siellä tavoitteena on päästä 16 alueelliseen hälytyskeskukseen nykyisten 670:n sijaan. Kansalaiset eivät ole tyytyväisiä sekavaan nykyjärjestelmään, jossa eri viranomaisilla on omia hälytysnumeroitaan ja erillisiä hälytyskeskuksia. Tiedonkulku viranomaiselta toiselle tuo viiveitä, jonka seurauksena avun perille saaminen hidastuu.

Samanlaisia hätäkeskustoiminnan uudistuksia on vireillä useissa muissakin maissa, mm naapurimaassamme Ruotsissa. Norjassakin herättiin kesän 2011 traagisten tapausten tutkinnassa huomaamaan hajanaisen hätäkeskusjärjestelmän aiheuttamat tiedonkulut ja johtamisen ongelmat.

Suomessa toiminnan ja tehokkuuden parantamiseksi hätäkeskusalueita kootaan edelleen suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja parin vuoden kuluessa siirrytään kuuden hätäkeskuksen järjestelmään. Väestöpohjaltaan hätäkeskusalueet ovat vielä silloinkin melko pieniä. Moni eurooppalainen hätäkeskus on väestöpohjaltaan suurempi kuin koko Suomen väkimäärä.
Riittävän suuri hätäkeskus lisää turvallisuutta ja toimintavarmuutta, sillä pienen hätäkeskuksen henkilöstö ylikuormittuu helpommin ruuhka-aikoina, joita voi tulla esimerkiksi myrskyjen tai suuronnettomuuksien vuoksi tai vilkkaina juhlapyhinä.
Uusi tietojärjestelmä mahdollistaa verkottumisen niin, että hätäkeskukset pystyvät tukemaan toisiaan ottamalla tarvittaessa toiseltakin alueelta tehtäviä hoidettavaksi. Jos esimerkiksi Turussa hätäkeskus ruuhkautuu pahasti, voisi vaikkapa Porin hätäkeskus ottaa Varsinais-Suomen puheluita hoidettavakseen.
Paikallistuntemuksen tuomaa lisäarvoa ei voi vähätellä. Kuitenkin jo aiempien hätäkeskusten alueiden koko oli useita kymmeniä kuntia, jolloin päivystäjät joutuivat säännöllisesti käsittelemään tehtäviä hyvinkin laajoilta alueilta. Tulevassa tietojärjestelmässä pyritään parantamaan avun tarvitsijan paikantamista niissä tapauksissa, joissa hän itse ei osaa sitä tehdä.

Hätäkeskusuudistukseen on liittynyt paljon turhia huolia ja tietämättömyyttä. On esimerkiksi pelätty, että ambulanssin tai poliisipartion paikalle tuloon menisi aikaisempaa pidempi aika, kun hätäkeskus siirtyy etäämmälle. Näin ei käy, sillä viranomaisyksiköiden toimipisteet eivät muutu hätäkeskuksen sijaintipaikan muuttuessa. Tärkeintä turvallisuuden kannalta on hätäkeskuksen riittävä miehitys, päivystäjien ammattitaito ja toimiva tietojärjestelmä. Siihen käynnissä oleva hätäkeskusuudistus tähtää.
Päivi Räsänen

sisäministeri

Kolumni on julkaistu Itä-Hämeessä 9.5.2013

HARVA-hankkeessa on pohdittu, miten harvaan asutuilla alueilla varmistetaan turvallisuuspalveluiden saatavuus ja viranomaisten yhteistyö. Pilottihankkeista on tarkoitus ottaa parhaat käytännöt käyttöön koko maassa. Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että Poliisin, pelastuslaitoksen ja rajavartijoiden välillä on jo nyt melko hyvin toimivaa yhteistoimintaa. Rajavartiolaitos suorittaa poliisin puolesta kymmeniä tehtäviä, sekä toteuttaa yhteispartiointia. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa yhä useammin liikenneonnettomuuspaikalla tai rattijuopon kintereillä on rajavartija, ei poliisi. Lapissa rajamiehet ovat puolestaan osallistuneet ensivastetoimintaan jo jonkin aikaa ja toimintaa suunnitellaan myös Kainuuseen.
Toimintaa voidaan kehittää syventämällä yhteistyötä erityisesti rikostorjunnassa, mutta on myös tärkeää miettiä eri toimivaltakysymyksiä. Tämä koskee lähinnä rajavartijoiden toimivaltuuksia yhteispartioissa poliisin kanssa. Asia on tarkoitus selventää valmisteilla olevassa rajavartiolainsäädännössä siten, että rajavartiomiehellä olisi näissä tilanteissa toimivalta suorittaa poliisilain 2 ja 3 luvussa mainittuja toimenpiteitä. Lisäksi lähimmän partion käytännöllä turvataan avun saaminen onnettomuuspaikalle mahdollisimman nopeasti siten, että lähimpänä oleva tehtävään soveltuva partio vastaa toimenpiteistä siihen saakka, kun paikalle saapuva vastuuviranomainen ottaa tilanteen haltuun. Tilanteesta riippuen lähin partio voi myös toteuttaa tarvittavat toimenpiteet vastuuviranomaisen ohjaamana ja johtamana.
Viranomaisyhteistyön kehittämistyötä kokonaisvaltaisemman tilannekuvan parantamiseksi on toteutettu jo teknisesti hätäkeskusuudistuksessa ja viranomaisten yhteisen kenttäjohtamisjärjestelmän kehittämishankkeessa.

Julkaistu kolumnina KD-lehdessä 2.5.2013

”Taas linnut laulujansa, livertää kauniisti.” Mutta laulavatko koululaiset enää Suvivirttä kevätjuhlissaan? Viestit eri puolilta Suomea kertovat, että koulujen joulujuhlista oli jätetty yhä useammassa tapauksessa kristilliseen kulttuuriperintöön viittaavat ainekset pois. Onko sama käymässä kevätjuhlien Suvivirrelle?

Uskonnonvapauslakia on usein tulkittu väärin painottaen negatiivista uskonnonvapautta, oikeutta kieltäytyä uskonnonharjoittamisesta. Usein tähän liittyy myös ylitulkinta, jossa koulujen ja päiväkotien yhteisistä tilaisuuksista karsitaan varmuuden vuoksi pois nekin vuosisataiset perinteet, jotka aivan hyvin voisivat jatkua. Vuonna 2003 voimaan tulleen uskonnonvapauslain perusteluissa todettiin, että uudistuksen tarkoituksena ei ollut muuttaa koulujen käytäntöjä uskonnollisten päivänavauksien, jumalanpalvelusten ja kristilliseen perinteeseen kuuluvien juhlien osalta.

Oppilaalla on oikeus omantunnon syistä kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta, esimerkiksi koulujumalanpalveluksesta. Sen sijaan kristilliset juhlatraditiot, kuten Suvivirsi, joulukuvaelma tai ”Enkeli taivaan” ovat osa suomalaista kulttuuria, ei uskonnon harjoittamista. Näiden sisällyttäminen koulun joulujuhlaan ei edellytä lupien kyselemistä huoltajilta. Edes ”Isä meidän”- rukous päivänavauksessa tai uskonnontunnilla ei muuta tilaisuutta lain tarkoittamaksi uskonnonharjoittamiseksi.

Kaikilla lapsilla, niin kristityillä, muslimeilla kuin uskonnottomilla on oikeus tutustua kulttuurisiin juuriimme. Maahanmuuttajalasten integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ei edistä se, että eristämme heidät siitä arvotraditiosta, joka on muokannut yhteiskuntaamme satojen vuosien ajan. Jos emme itse arvosta ja tunne omaa uskonperinnettämme, kuinka voimme olettaa tänne tulijoiden sitä kunnioittavan?

Suvivirren tavoin myös oman uskonnon opetus herättää keskustelua puolesta ja vastaan. Pidän tärkeänä sitä, että uskonnonopetuksen perustana säilyy oman uskonnon opetus. Moniarvoistuvassa yhteiskunnassa uskonnollinen lukutaito tulee yhä tärkeämmäksi. Uskontojen kohtaamisen näkökulmasta suomalainen uskonnon opetus on yllättävänkin moderni ja toimiva, pedagogisen kotiseutuperiaatteen mukainen malli: siinä avaudutaan tutkimaan ja kohtaamaan muita uskontoja oman perinteen kautta. Mitä paremmin nuoremme ymmärtävät oman kristillisen kulttuuriperintömme merkityksen, sitä parempi kyky heillä on ymmärtää muiden uskontojen edustajia ja uskonnon vaikutusta yksilöiden ja yhteisöjen elämään.

Perusopetusasetukseen kirjattiin hiljattain tärkeä tavoite kristillisten perinteiden tuntemisen ja ymmärtämisen edistämisestä opetuksessa. Tällä vahvistetaan arvokasvatuksen asemaa perusopetuksessa hallitusohjelman edellyttämällä tavalla. Sivistysvaliokunta on korostanut sekä perusopetuslain että uskonnonvapauslain yhteydessä kristillis-humanistisen perinteemme tuntemisen tärkeyttä. Nyt sitä koskeva kirjaus on myös perusopetusta koskevassa asetuksessa mukana.

Oppilaamme tarvitsevat tiedon lisäksi mahdollisuutta keskusteluun ja elämän suurten kysymysten pohtimiseen. Uskonnon ja elämänkatsomustiedon tunnit antavat tilaa tälle keskustelulle, jolla on myös henkistä hyvinvointia edistävä vaikutus.
Maailmankatsomuksellisesti määritellyt arvot antavat lapsille tässä ajassa kipeästi tarvittavia välineitä hahmottaa oikean ja väärän rajoja. Kristillinen kulttuuriperintö sekä oman uskonnon kouluopetus ovat suomalainen vahvuus, jota on tarpeetonta piilotella tai hävetä.
Päivi Räsänen

 

Julkaistu Ilkassa 30.4.2013.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista alkaa koordinoida uusi työryhmä, joka koostuu ministereistä ja eduskuntaryhmien puheenjohtajista. Työtä ei aloiteta alusta, vaan tavoitteena on sovittaa yhteen kuuden eri puolueen näkemykset siitä, millä tavoin hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet toteutetaan tähän asti tehdyn selvitystyön pohjalta.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen on poikkeuksellisen vaikea haaste. Väestörakenteen ikääntyessä väestön palvelutarve kasvaa. Työikäisen väestönosuuden supistuessa näköpiirissä siintää jo kasvava pula terveydenhoitohenkilöstöstä. Jos verotulot vähenevät, palvelujen rahoitus käy yhä haasteellisemmaksi. Palvelumenojen kasvaessa ja toisaalta rahoituksen vähentyessä palvelutaso uhkaa rapautua. Tätä ei voi sallia. Palvelut on pelastettava!

Tarvitaan uudistuksia, joilla voidaan keventää hallintoa ja turvata varsinainen suorittava työ. Sote-uudistus kytkeytyykin kiinteästi kuntauudistukseen, sillä kunnat kantavat vastuun palvelujen järjestämisestä, silloinkin kun palveluja tuotetaan ulkoistamalla tai ostamalla.

Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon palveluja on pystyttävä jatkossa katsomaan kokonaisuutena. Erilliset hallinnot ovat osaltaan johtaneet siihen, että terveyskeskukset ovat vaikeuksissa. Jos perusterveydenhuolto ei toimi, paine kasaantuu kalliiseen erikoissairaanhoitoon. Ennaltaehkäisevien ja varhaisvaiheen palveluiden puuttuminen johtaa siihen, että sairaudet pahenevat ja vaativat huomattavasti kalliimpia hoitoja.

Soteuudistuksen tärkein tavoite on siirtää painopiste sairauksien ja ongelmien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen hoitamiseen. Näin säästetään kustannuksia ja turvataan jokaiselle hyvä hoito ja nopea apu.

 

julkaistu kolumnina KD-lehdessä 25.4.2013.

Tänään eduskunnassa on käyty lähetekeskustelua maamme
historian ensimmäisestä kansalaisaloitteesta. Aloitteessa esitetään turkistarhauksen
kieltoa, jolle en itse näe perusteluja. Eläinten hyvinvoinnista tulee toki
huolehtia kaikkien tuotantoeläinten kohdalla.

Kansalaisaloitteen käsittelyä ja sen painoarvoa on ruodittu
mediassa viime kuukausien aikana. Näen kansalaisaloitteet tärkeinä
kansalaiskeskustelun kanavina ja uusien avauksien virittäjinä.
Kansalaisjärjestöillä ja kansalaisyhteiskunnalla on korvaamaton tehtävänsä
suomalaisessa yhteiskunnassa. Kansalaisaloitteita tuleekin käsitellä
arvokkaasti eduskuntatyössä. Aloitteen arvokkaan käsittelyn takaa mielestäni
lähetekeskustelu täysistunnossa ja aloitteen lähettäminen valiokuntaan
jatkokäsittelyyn, kuten muidenkin eduskunta-aloitteiden kohdalla on käytäntö.
Valiokunnat päättävät aloitteen jatkokäsittelystä puhemiesneuvoston
ohjeistuksen mukaisesti.

Suomalainen poliittinen järjestelmä perustuu
edustukselliseen demokratiaan. Kansalaisaloite on puolestaan uusi suoran
demokratian väline perinteisen järjestelmän rinnalla. On muistettava, että
edustukselliselta painoarvoltaan 50 000 kansalaisen aloite vastaa kolmen
kansanedustajan luottamuspohjaa. Aika näyttää miten nämä kaksi instrumenttia
muovautuvat yhteen. Kansalaisaloitteen toimivuuden arvioimisen aika ei ole nyt
vaan vasta sen jälkeen kun aloitteiden käsittelystä on saatu tarpeeksi
kokemusta. Joka tapauksessa suomalaisessa demokratiassa on tänään otettu uusi
askel.

Alkoholilainsäädäntöä koskevassa keskustelussa on käytetty osuvaa ilmaisua ”humalan kulttuurisen paikan haastaminen”. Suomalaisessa yhteiskunnassa on vaikea tehdä päätöksiä, joilla humalakulttuuria suitsitaan tehokkaasti, vaikka haitat ovat yleisesti tiedossa. Alkoholimainonnan rajoittamisessa otetaan lähiaikoina annettavassa hallituksen esityksessä tervetullut askel tiukempaan suuntaan.
Lapsiin ja nuoriin kohdistuvan mainonnan keinoja tullaan rajoittamaan siten, että yleisillä paikoilla toteutettu alkoholimainonta kielletään. Tätä kieltoa lieventää kuitenkin se, että alkoholimainontaa ja sponsorointia saa harjoittaa yleisötapahtumissa. Urheilutapahtumat ja konsertit eivät ole lasten jokapäiväistä elinympäristöä, mutta ne ovat tilanteita, joihin juuri siksi liittyy voimakas myönteinen elämys. Tulemme aiempien linjaustemme mukaisesti edelleen jatkossa vaatimaan, että tältä osin mainontaa rajoitetaan. Vielä ei tavoitteeseen valitettavasti päästy.
Televisio- ja radiomainontaan tulee yhdenmukainen tiukka aikaraja. Sen lisäksi erittäin kannatettava uudistus on peliin, arpajaisiin tai kilpailuihin osallistumiseen liittyvän mainonnan kieltäminen. Kuluttajien itse tuottamaa ja jakamaa aineistoa ei saisi myöskään jatkossa käyttää osana mainontaa. Käyttäjien kuvaamat humalapitoiset huumorivideot panimon sivustoilla kielletään.
Kristillisdemokraatit olisivat halunneet, että mainontaa koskevassa päätöksenteossa olisi otettu vahvemmin huomioon terveyden ja turvallisuuden eikä talouden näkökulma. Mielikuvamainonnan toteutumatta jääminen asettaa paineita alkoholilain kokonaisuudistukselle. Kun ongelmien laajuus on tiedossa, myös ratkaisujen tulee olla päättäväisiä ja haastaa humaltumisen asema osana suomalaisuutta.
Miksi mainontaa on rajoitettava ja tulisi rajoittaa nyt saavutettua askelta tiukemmin? Mielikuvamainonta aikaistaa alkoholin juomisen aloittamisikää. Kun viinimaa Ranskassakin vain tuotetiedot saa esittää, mutta mielikuvamainonta on kiellettyä, viinamaa Suomessa pitäisi pystyä samaan.

julkaistu kolumnina KD-lehdessä 18.4.2013