”Taas linnut laulujansa, livertää kauniisti.” Mutta laulavatko koululaiset enää Suvivirttä kevätjuhlissaan? Viestit eri puolilta Suomea kertovat, että koulujen joulujuhlista oli jätetty yhä useammassa tapauksessa kristilliseen kulttuuriperintöön viittaavat ainekset pois. Onko sama käymässä kevätjuhlien Suvivirrelle?

Uskonnonvapauslakia on usein tulkittu väärin painottaen negatiivista uskonnonvapautta, oikeutta kieltäytyä uskonnonharjoittamisesta. Usein tähän liittyy myös ylitulkinta, jossa koulujen ja päiväkotien yhteisistä tilaisuuksista karsitaan varmuuden vuoksi pois nekin vuosisataiset perinteet, jotka aivan hyvin voisivat jatkua. Vuonna 2003 voimaan tulleen uskonnonvapauslain perusteluissa todettiin, että uudistuksen tarkoituksena ei ollut muuttaa koulujen käytäntöjä uskonnollisten päivänavauksien, jumalanpalvelusten ja kristilliseen perinteeseen kuuluvien juhlien osalta.

Oppilaalla on oikeus omantunnon syistä kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta, esimerkiksi koulujumalanpalveluksesta. Sen sijaan kristilliset juhlatraditiot, kuten Suvivirsi, joulukuvaelma tai ”Enkeli taivaan” ovat osa suomalaista kulttuuria, ei uskonnon harjoittamista. Näiden sisällyttäminen koulun joulujuhlaan ei edellytä lupien kyselemistä huoltajilta. Edes ”Isä meidän”- rukous päivänavauksessa tai uskonnontunnilla ei muuta tilaisuutta lain tarkoittamaksi uskonnonharjoittamiseksi.

Kaikilla lapsilla, niin kristityillä, muslimeilla kuin uskonnottomilla on oikeus tutustua kulttuurisiin juuriimme. Maahanmuuttajalasten integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ei edistä se, että eristämme heidät siitä arvotraditiosta, joka on muokannut yhteiskuntaamme satojen vuosien ajan. Jos emme itse arvosta ja tunne omaa uskonperinnettämme, kuinka voimme olettaa tänne tulijoiden sitä kunnioittavan?

Suvivirren tavoin myös oman uskonnon opetus herättää keskustelua puolesta ja vastaan. Pidän tärkeänä sitä, että uskonnonopetuksen perustana säilyy oman uskonnon opetus. Moniarvoistuvassa yhteiskunnassa uskonnollinen lukutaito tulee yhä tärkeämmäksi. Uskontojen kohtaamisen näkökulmasta suomalainen uskonnon opetus on yllättävänkin moderni ja toimiva, pedagogisen kotiseutuperiaatteen mukainen malli: siinä avaudutaan tutkimaan ja kohtaamaan muita uskontoja oman perinteen kautta. Mitä paremmin nuoremme ymmärtävät oman kristillisen kulttuuriperintömme merkityksen, sitä parempi kyky heillä on ymmärtää muiden uskontojen edustajia ja uskonnon vaikutusta yksilöiden ja yhteisöjen elämään.

Perusopetusasetukseen kirjattiin hiljattain tärkeä tavoite kristillisten perinteiden tuntemisen ja ymmärtämisen edistämisestä opetuksessa. Tällä vahvistetaan arvokasvatuksen asemaa perusopetuksessa hallitusohjelman edellyttämällä tavalla. Sivistysvaliokunta on korostanut sekä perusopetuslain että uskonnonvapauslain yhteydessä kristillis-humanistisen perinteemme tuntemisen tärkeyttä. Nyt sitä koskeva kirjaus on myös perusopetusta koskevassa asetuksessa mukana.

Oppilaamme tarvitsevat tiedon lisäksi mahdollisuutta keskusteluun ja elämän suurten kysymysten pohtimiseen. Uskonnon ja elämänkatsomustiedon tunnit antavat tilaa tälle keskustelulle, jolla on myös henkistä hyvinvointia edistävä vaikutus.
Maailmankatsomuksellisesti määritellyt arvot antavat lapsille tässä ajassa kipeästi tarvittavia välineitä hahmottaa oikean ja väärän rajoja. Kristillinen kulttuuriperintö sekä oman uskonnon kouluopetus ovat suomalainen vahvuus, jota on tarpeetonta piilotella tai hävetä.
Päivi Räsänen

Julkaistu Ilkassa 30.4.2013.