Tehtäviini kirkkoministerinä ja valtioneuvoston määräämänä kirkolliskokousedustajana kuuluu kahvipuhe puolivuosittain viikoksi kokoontuvalle kirkolliskokoukselle.
Sisäministerille kuuluvalla hallinnonalalla on viime vuosina tapahtunut onnettomuuksia, ampumisvälikohtauksia ja perhesurmia, jotka ovat koskettaneet suurta joukkoa suomalaisia. Usein juuri kirkko on tarjonnut turvan ja lohdun tilanteissa, joissa joudutaan suurten menetysten äärellä pohtimaan perimmäisiä elämänarvoja. Valtioneuvoston turvallisuusstrategiassa kirkolle onkin annettu erityinen tehtävä huolehtia suomalaisten henkisestä kriisinkestävyydestä.

Uskonnonvapaus on maassamme turvattu. Kirkon suhteet valtiovaltaan ovat toimivat ja kirkon toimintaa arvostetaan laajalti. Enemmistökirkon kovimmat haasteet nousevat kirkon itsensä sisältä. Uskon kristillisiin oppeihin on romahtanut melko lyhyessä ajassa. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan vuonna 1999 Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi 69 prosenttia suomalaisista, vuonna 2011 enää 36 prosenttia. Vaikka kirkko on jäsenmäärällä mitattuna yhä enemmistökirkko, kristillisen uskon perusopetukset eivät enää ole enemmistönäkemyksiä.
Seurakuntien rahoitustilanne on tiukentumisesta huolimatta vielä sellainen, että työntekijöitä on voitu palkata ja toimintaa on pystytty ylläpitämään. Taloudellinen niukkuus tarjoaa aina myös momentumin uudistukseen, jossa karsitaan vähemmän tärkeää tai jopa strategisen tavoitteen kannalta vahingollista ja keskitytään oleelliseen. Onnistuessaan uudistukset merkitsevät sekä hallintomenojen vähenemistä että henkilöstön voimavarojen kohdentamista eduskunnan hyväksymään kirkkolaissa säädettyyn ydintehtävään: Jumalan sanan levittämiseen ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseen.

Julkaistu kolumnina KD-lehdessä 16.5.2013.