Keski-Suomalainen lehden otsikossa samoin kuin sen seurauksena STT:N ja Ylen uutisissa on väärä tieto siitä, että olisin ehdottamassa rangaistusten koventamista asiattomien hätäkeskuspuheluiden kohdalla. En ole tällaista ehdotusta tehnyt. Toimittaja sitä itse ehdotti haastattelussa, jolloin totesin, että Kouvolassa aloitettavan yleisneuvontapalvelun tarkoituksena on vähentää hätäkeskuksiin kuulumattomien puheluiden määrää. Lisäksi totesin, että kansalaisia on edelleen tarpeen valistaa siitä, että ilkivaltaiset tai asiattomat puhelut voivat viivästyttää toisen ihmisen kiireellisen avun saamista. Mahdollista toistuvasti samasta numerosta tapahtuvan häiriköinnin rangaistavuutta (jota siis toimittaja ehdotti) voitaisiin selvittää tai harkita, mikäli näillä ei saada tulosta. En ole siis aikeissa ehdottaa enkä ole ehdottanut asiattomien hätäkeskuspuheluiden rangaistavuutta, sillä luotan siihen, että Kouvolan yleisneuvolapalvelun ja valistuksen avulla pystytään asiattomat hätäkeskuspuhelut pitämään hallinnassa.

Poliisitoimen osalta hallituksen kehyspäätös tuo merkittävän helpotuksen. Poliisimäärärahoja lisätään kehyskaudella vuositasolla niin, että vuonna 2015 lisämääräraha on 30 miljoonaa euroa. Neuvottelutulos on
erinomainen, kun samaan aikaan kaikilta hallinnonaloilta leikataan yhteensä yli miljardin euron verran valtiontalouden tasapainottamiseksi. Kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen on näin asetettu etusijalle. Ilman tätä päätöstä poliisien työttömyys olisi uhannut nousta 500 poliisimieheen ja poliisien määrä vähentyä jopa 800 poliisimiehellä. Nyt pystymme pitämään poliisimäärän nykyisellä tasolla ja nujertamaan poliisityöttömyyden.

Samalla käynnistetään poliisihallinnon rakenneuudistus, jonka tavoitteena on yksinkertaistaa organisaatiota, keventää hallintoa ja vahvistaa panostusta kenttä- ja rikostutkintatehtäviin. Mitään poliisille kuuluvia tehtäviä ei ajeta alas, vaan päinvastoin tehostetaan, kun yksikköjen määrä vähenee. Lisäksi poliisi tasapainottaa talouttaan, mikä edellyttää tietoteknisten hankkeiden toteuttamista, sähköisen asioinnin lisäämistä ja palveluverkkouudistusta, mm. toimipisteiden määrän karsimista. Näillä toimenpiteillä: merkittävillä määrärahalisäyksellä, säästötoimenpiteillä ja hallinnon keventämisellä pystytään turvaamaan poliisimiesten määrän säilyminen sekä poliisin toimintakyky hyvällä tasolla kaikkialla maassa.

Pelko kotihoidontuen leikkauksesta herätti kehysriihen alla keskustelua. Kristillisdemokraattien kanta oli selkeä ja tiukka. Emme hyväksy kotihoidontuen tason tai keston leikkausta. Toisin kuin Keskustan puheenjohtaja tulkitsi, opposition välikysymys ei ratkaissut asiaa, vaikka sen pohjalta keskustelu olikin rakentavaa ja ajankohtaista. Puolueemme ehdoton kanta asiassa oli ratkaiseva.

Päivi Räsänen

 

Kolumni on julkaistu kd-lehdessä 29.3.2012.

Pelko kotihoidontuen leikkauksesta herätti kehysriihen alla keskustelua. Kristillisdemokraattien kanta oli selkeä ja tiukka. Emme hyväksy kotihoidontuen tason tai keston leikkausta. Toisin kuin Keskustan puheenjohtaja tulkitsi, opposition välikysymys ei ratkaissut asiaa, vaikka sen pohjalta keskustelu olikin rakentavaa ja ajankohtaista.

Puolueemme oli aikoinaan ensimmäisenä avaamassa tietä kotihoidontuelle, jota perusteltiin vauvaperheiden ”pesimisrauhan” turvaamisella. Marraskuussa 1976 Martti Miettusen vähemmistöhallitus tarvitsi SKL:n tukea budjetin läpiviemiseksi vuodelle 1977. Yhdeksi ehdoksi SKL:n ryhmä asetti kotihoidon tuen aloittamisen. Puolueemme vaatimuksesta kotihoidon tuki aloitettiin 1977 siten, että valtioneuvosto alkoi myöntää kotihoidon tuen kokeiluihin valtionavustusta. Vuonna 1980 kotihoidon tuki muutettiin kokeilusta valtakunnalliseksi käytännöksi ja vuonna 1985 astui voimaan laki lasten kotihoidon tuesta. Puolueemme perhepoliittiseen ohjelmaan sisältynyt tavoite kotihoidontuen käynnistämisestä saatiin siis alkuun aloitteestamme 35 vuotta sitten vuonna 1977.

Kotihoidontuki on edelleen tarpeellinen tarjotessaan valinnanvapauden perheille lastenhoidon järjestämisessä. Päätökset pikkulapsen hoitopaikasta tulee saada tehdä keittiöpöydän äärellä, ei poliitikkojen neuvottelupöydissä. Pienellä lapsella tulee olla oikeus oman vanhemman syliin. Kolmen ikävuoden raja on perusteltu niin kehityspsykologian kuin infektiotautiriskien näkökulmasta.

Kotihoidontuen lyhentäminen lisäisi välittömiä kustannuksia kunnallisen päivähoidon järjestämiseksi. Kunnallinen päivähoitopaikka maksaa yhteiskunnalle varovaisestikin arvioiden yli kaksi kertaa enemmän kuin kotihoidontuki. Erityisen kallista on juuri pienten lasten hoitaminen päivähoidossa. Hallitus teki viisaan linjauksen kehyspäätöksessään.

Poliisitoimen osalta hallituksen kehyspäätös tuo merkittävän helpotuksen. Hallitus linjasi poliisin pidemmän aikavälin resurssisuunnitelman. Poliisimäärärahoja lisätään kehyskaudella vuositasolla niin, että vuonna 2015 lisämääräraha on 30 miljoonaa euroa. Määrärahalisäys on erinomainen päätös, kun samaan aikaan kaikilta hallinnonaloilta leikataan yhteensä yli miljardin euron verran valtiontalouden tasapainottamiseksi. Kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen on asetettu etusijalle. Ilman tätä päätöstä poliisien työttömyys olisi uhannut nousta 500 poliisimieheen ja poliisien määrä vähentyä jopa 800 poliisimiehellä. Nyt pystymme pitämään tällä kehyskaudella poliisimäärän nykyisellä tasolla ja nujertamaan poliisityöttömyyden.

Samalla käynnistetään poliisihallinnon rakenneuudistus, jonka tavoitteena on yksinkertaistaa organisaatiota, keventää hallintoa ja samalla vahvistaa panostusta kenttä- ja rikostutkintatehtäviin. Mitään poliisille kuuluvia tehtäviä ei lopeteta tai ajeta alas, vaan päinvastoin tehostetaan, kun yksikköjen määrä vähenee. Lisäksi poliisi toteuttaa osana taloutensa tasapainottamista toimenpiteet, jotka merkitsevät menotason alentumista v. 2016 yhteensä 35 miljoonalla eurolla. Tämä edellyttää tietoteknisten hankkeiden toteuttamista, sähköisen asioinnin lisäämistä ja palveluverkkouudistusta, mm. toimipisteiden määrän karsimista. Näillä toimenpiteillä: merkittävillä määrärahalisäyksellä, säästötoimenpiteillä ja hallinnon keventämisellä pystytään turvaamaan poliisimiesten määrän säilyminen sekä poliisin toimintakyky hyvällä tasolla kaikkialla maassa.

Hätääntynyt perhe etsi 12-vuotiasta poikaa, joka oli hävinnyt ryhmämatkalla Jerusalemiin. Isälle nousi mieleen kahden tuhannen vuoden takaa toisen isän, Joosefin samanlainen tilanne. Esikoisemme oli lähtenyt omatoimisesti seikkailemaan ryhmän levähdyspaikalta ja eksyi miinoitettuun maastoon. Helpotus oli suuri, kun tunnin kuluttua itsekin pelästynyt poika löytyi ehjänä.

Esikoisen seikkailu miinakentällä pysäytti ajattelemaan sitä ahdinkoa, jonka keskellä alueen ihmiset joutuvat elämään. Itsemurhapommittajien uhka voi vaania aivan tavallisen arjen keskellä. Miltä itsestämme tuntuisi, jos naapurimaan johtaja antaisi lausunnon, jossa uhataan pyyhkäistä isänmaa pois kartalta? Jerusalemin heprealaisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan kolme neljästä israelilaisesta tuntee jatkuvaa pelkoa.

Arabikevät heijastuu Israelin turvallisuustilanteeseen ja alueen vakauteen. Egyptin entistä arabien johtajamaan asemaa kansainvälisessä politiikassa havittelee Turkki, joka kasvattaa vaikutusvaltaansa. Myös Iran yrittää vaikuttaa alueen hapuileviin hallintoihin. Syyrian kestämätön tilanne aiheuttaa jännitteitä ja pelkoa sekä maan sisällä että naapurimaissa.

Arabimaissa ei ole Israelin tavoin demokratian perinnettä. Demokraattiset vaalit voivat yhtä hyvin nostaa valtaan avoimen vihamielisiä ja toimintatavoiltaan epädemokraattisia voimia, kuten kävi Hamasin noustua valtaan Gazassa.

Palestiinan valtion profiilin nostaminen kohti itsenäistä valtiota riitaisella tavalla voi kärjistää Lähi-idän konfliktia. Yksipuolinen itsenäisyysjulistus ei ratkaise avoimia kysymyksiä vakavista turvallisuusongelmista, Jerusalemin ja palestiinalaispakolaisten asemasta tai rajalinjauksista.

Palestiinan valtiota ei pidä tunnustaa ilman Israelin kanssa neuvoteltua rauhansopimusta. Suomen ja EU:n tulee tukea pyrkimyksiä rauhaan saamalla rauhanneuvottelut käyntiin pikaisesti.

 

kolumni on julkaistu kd-lehdessä 22.3.2012.

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen esittää eutanasian laillistamista virallisessa valtiopäivätoimessaan. Miksi kärsivän potilaan aktiivinen surmaaminen myrkkyruiskein pitäisi laillistaa nyt, kun sitä ei hyväksytty aikana, jolloin moni kuoleva joutui viimeisinä elinhetkinään kiduttaviin kärsimyksiin?

Saattohoito on kehittyneempää kuin koskaan aiemmin historiassamme. Terveydenhuollosta löytyvät keinot hallita kipua, poistaa pahoinvointia ja lievittää mielialahäiriöitä. Pahinkin kipu kyetään poistamaan. Äärimmäisenä keinona saattohoidossa voidaan käyttää sedatointia, jolla tarkoitetaan vaikeasti oireilevan, kuolemaa lähestyvän potilaan uneen vaivuttamista tilanteessa, jossa muilla keinoin ei saada kärsimyksiin lievitystä.

Hollannissa tuli vuonna 2002 voimaan laki, joka mahdollistaa laillisen eutanasian jopa 12-vuotiaalle lapselle. Käytäntö on vaikuttanut lääkäreiden etiikkaan niin, että laillisten eutanasioiden ohella arviolta tuhat ihmistä vuodessa tapetaan ilman potilaan pyyntöä.

Hollannin tilastot osoittavat, että merkittävin syy eutanasian pyytämiseen ei ole kipu, vaan yksinäisyys ja pelko joutua riippuvaiseksi muiden avusta. Potilaan kuolemantoive sisältääkin useimmiten kysymyksen: ”Välittääkö kukaan minusta? Olenko jo täysin tarpeeton?” Tällaiseen kyselyyn ei tule vastata kuolinpiikillä, vaan inhimillisellä tuella, välittämisellä ja tasokkaalla saattohoidolla. Eutanasialailla viestittäisiin asennetta vammaisten ja sairaiden ihmisten elämän arvottomuudesta.

Eutanasian kansansuosion yhtenä tekijänä on yhteiskunnalle saatava kustannussäästö. Kun 50 % terveydenhuollon kustannuksista menee väestön viimeisten kolmen elinkuukauden hoitoon, eutanasiasta saattaa pahimmillaan tulla houkutteleva vaihtoehto niukkenevien terveydenhuollon resurssien aikana.

Tätä perustelua kansallissosialistitkin aikoinaan käyttivät. Ennen toista maailmansotaa Saksaan perustettiin eutanasiainstituutteja, joihin kuljetettiin lyhyessä ajassa 275 000 ihmistä; kehitysvammaisia, mielisairaita, vanhuksia ja kroonisesti sairaita. Eutanasiaa puolustettiin yhteiskunnalle koituvan taloudellisen hyödyn lisäksi myös kärsimysten lopettamisella, armeliaisuudella ja omaisten rasituksen helpottamisella.

Mikäli ihmisellä ajatellaan olevan oikeus päättää kuolemastaan toisen ihmisen teon kautta, tämä väistämättä merkitsee jollekin velvollisuutta suorittaa surmaaminen. Lääkäriliiton julkaisemassa ”Lääkärin etiikka” ohjeistossa otetaan yksiselitteisen kielteinen kanta eutanasiaan. Maailman lääkäriliiton kannan mukaan eutanasia on ristiriidassa lääketieteen eettisten periaatteiden kanssa ja lääkärien tulisi pidättyä siitä, vaikka se olisi maan lakien mukaan sallittua. Hippokrateen valassa vakuutetaan: ”En tule antamaan kenellekään kuolettavaa myrkkyä, jos minulta sellaista pyydetään, enkä mitään neuvoa sen valmistamiseen.”

Ihmiselämän kunnioituksen periaatteen murtuminen olisi lääkärien kohdalla erityisen vakavaa. Jos elämän tuhoamisen periaate hyväksyttäisiin hoitovalikoimaan, lääkäri voisi alkaa asenteellisesti suosia valintoja, jotka eivät edistäkään potilaan elämää. Pohjimmiltaan on kysymys ihmiselämän ainutlaatuisen arvon kunnioituksesta.

Valtaosan itsemurhista tekevät nuoret, fyysisesti terveet ihmiset. Kun itsemurhia pyritään ehkäisemään yleisesti, miksi emme tukisi myös vammaisten, parantumattomasti sairaiden tai vanhusten elämänhalua loppuun asti? Jokaiselle ihmiselle elämä on hänen ainoansa – ainutlaatuinen loppuun asti. Kuolinpiikit eivät kuulu ihmisten hoitoon – ne jääkööt eläinlääkäreiden käyttöön tarpeen vaatiessa.

Hyvä saattohoito on oikea vastaus vaatimuksiin eutanasian laillistamiseksi. Saattohoidon osaaminen tulee saada osaksi niin lääkäreiden kuin muun terveydenhoitohenkilöstön peruskoulutusta. Hyvällä kuolemalla on suuri yhteisöllinen merkitys. Suomalainen yhteiskunta kykenee hoitamaan jokaisen kuolevan tasokkaasti ja ihmisarvoisesti, kun vain yhdessä niin päätämme tehdä.

 

Päivi Räsänen

sisäasiainministeri (kd)

Kolumni on julkaistu Kaupunkisanomissa 9.3.2012

Perhe on ihmisen tärkein läheisverkosto, ja sen tehtävä on tuottaa hyvinvointia, turvallisuutta, hoivaa ja rakkautta kaikille jäsenilleen eri elämänvaiheissa. Kristillisdemokraateille perhepolitiikka ei ole vain yksi kevyt politiikan reuna-alue, vaan syvästi ideologinen sydämen asia. Hyvä perhepolitiikka tulee nähdä keinoksi kilpailukykyisen Suomen rakentamisessa. Suomen tulevaisuus rakennetaan perheissä.

Perhe- ja väestöpolitiikan kannalta on ongelmallista, että politiikkaa usein tehdään lyhytjänteisesti neljän vuoden, vaalikauden mittaisissa pätkissä. Ensi vuonna syntyvät lapset antavat työpanoksensa yhteiskunnalle vasta reilun 20 vuoden kuluttua. Poukkoileva väestöpolitiikka on osittain syynä valtiontalouden kestävyyttä uhkaavaan ongelmaan, huoltosuhteen heikkenemiseen.

Suomalaiset haaveilevat suuremmista perheistä kuin he todellisuudessa tulevat saamaan. Suomalainen nainen haluaa keskimäärin 2,4 lasta, mutta saa 1,8. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut vähitellen ja on nyt 28 vuotta. Yliopisto-opiskelijoilla eli noin kolmasosalla ikäluokasta se on siirtymässä reilusti yli 30 vuoteen, mikä lisää lapsenhankintaan liittyviä terveydellisiä ongelmia, lapsettomuutta ja samalla johtaa kalliiden hedelmättömyyshoitojen lisääntyvään tarpeeseen. Syyksi lasten hankinnan viivästymiselle ilmoitettiin yhteiskunnan heikko tuki lapsiperheille ja toisaalta työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet.

Kotihoidontuen leikkausta lyhentämällä sen kestoa on perusteltu keinona sekä valtiontalouden tasapainotukseksi että rakenteelliseksi uudistukseksi naisten työllisyysasteen nostamiseksi. Molemmat perustelut ovat huonoja ja vääriä.

Kotihoidontuen lyhentäminen lisäisi välittömiä kustannuksia kunnallisen päivähoidon järjestämiseksi. Kunnallinen päivähoitopaikka maksaa yhteiskunnalle varovaisestikin arvioiden yli kaksi kertaa enemmän kuin kotihoidontuki. Erityisen kallista on juuri pienten lasten hoitaminen päivähoidossa.

Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan huoltosuhteen vääristymän aiheuttaman kestävyysvajeen ratkaisemiseksi. Tarvitsemme lisää työntekijöitä. On kuitenkin väärin repiä pienten lasten vanhemmat työelämään siinä vaiheessa, jossa lapsen etu on saada hoivaa omalta vanhemmaltaan. Väestön ikääntyminen johtuu juuri siitä, että syntyvyys on vähentynyt. Kotihoidontuen leikkaus olisi perhepoliittisesti väärä viesti lapsiperheille.

Tärkein perustelu alle kolmevuotiaiden lasten oikeudelle täysipäiväiseen kotihoidontukeen on lapsen etu. Pienellä lapsella tulee olla oikeus oman vanhemman syliin. Kolmen ikävuoden raja on perusteltu niin kehityspsykologian kuin infektiotautiriskien näkökulmasta. Alle kolmevuotias ei tarvitse kehityksensä kannalta niinkään virikkeitä tai ikätovereita vaan pysyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen vanhempaansa. Alle kolmevuotiaat ovat myös suurimmassa riskissä infektiokierteisiin lapsiryhmissä. Kotihoidossa pikkulasten korvatulehdusriskit ovat huomattavasti pienemmät kuin päiväkotiryhmissä.

Kotihoidontuki tarjoaa perheille valinnanvapauden, jota ei tule kaventaa. Perheet voivat valita kunnallisen kokopäivähoidon, osittaisen hoitovapaan tai kotihoidon. Kotihoidontuki mahdollistaa myös molempien vanhempien osapäivätyön, jolloin hoitovastuu jaetaan. Osapäivätyön kehittämisen jarruna ei ole kotihoidontuki vaan joustamaton työelämä. Päätökset pikkulapsen hoitopaikasta tulee saada tehdä keittiöpöydän äärellä.

Mikään viranomais- tai palvelujärjestelmä ei voi korvata perhettä kasvattajana ja hyvinvoinnin tuottajana. Kun perhe voi huonosti, lisääntyvät myös sosiaali- ja terveydenhuollon välttämättömät menot. Siksi tarvitaan erityistä panostusta ennaltaehkäiseviin ja varhaisen puuttumisen palveluihin sekä lastensuojelua edistävään lainsäädäntöön. Toki tarvitsemme raskasta psykiatriaa ja lastensuojelua, mutta jos peruspalvelujen muodostama pohja vuotaa, suuret paineet kasaantuvat kalliisiin korjaaviin hoitoihin. Jos kouluterveydenhuolto, ennaltaehkäisevät kotipalvelut ja neuvolat toimivat ja kouluryhmät ovat riittävän pienet, tarve kalliimmilla erityispalveluille vähenee.

Perheiden tukemisessa on myös kysymys koko yhteiskunnan arvoista. Niitä ei voi säätä lailla tai rakentaa rahalla. Perhearvojen vahvistamiseen tarvitaan koko kansalaisyhteiskuntaa.

 

Päivi Räsänen

sisäasiainministeri (kd)

kolumni julkaistu Hämeen Sanomissa 9.3.2012

Kristityt ovat maailman vainotuin uskontokunta. Noin 200 miljoonaa kristittyä kärsii jonkin asteisesta vainosta.

Ulkomaalaislakimme mukaan hakijalle annetaan turvapaikka, jos hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi uskontonsa johdosta ja pelkää turvautua maansa suojeluun. Jokainen tapaus arvioidaan, tutkitaan ja ratkaistaan yksilöllisesti hakijan kotimaan olosuhteet huomioon ottaen.

YK:n käsikirjan mukaan pelkkä tiettyyn ryhmään kuuluminen ei yleensä riitä perusteeksi pakolaisasemalle. Turvapaikkapuhuttelussa yritetään arvioida uskon tai kääntymisen aitoutta, jotta voidaan varmistua siitä, että hakijoita kohdellaan tasapuolisesti. Samalla selvitetään, onko seikka tullut hakijan kotivaltion viranomaisten tietoon, voiko se tulla viranomaisten tietoon ja mitkä ovat seuraukset, jos asia tulee kotivaltion viranomaisten tietoon. On kuitenkin selvää, että uskonnollisen vakaumuksen arviointi ulkopuolelta on vaikeaa.

Ministerillä ei ole toimivaltaa puuttua Maahanmuuttoviraston tekemiin päätöksiin. Maahanmuuttovirasto on itsenäinen toimija, jolle päätäntävalta on annettu, ja jonka ratkaisuja ei arvioida ministeriössä vaan tuomioistuimissa. Kielteisistä turvapaikkapäätöksistä myös yleensä valitetaan, mutta lähes poikkeuksetta ne ovat pysyneet tuomioistuinkäsittelyissä ennallaan.

Ministerinä olen pyrkinyt avaamaan keskusteluyhteyksiä eri toimijoiden välillä ja korostanut useissa sisäisissä keskusteluissa asian tärkeyttä sekä uskonnollisen vainon todellisuutta ja laajuutta eri puolilla maailmaa. Saan kerta toisensa jälkeen kuulla luotettavilta tahoilta kertomuksia, jotka koettelevat omaa oikeustajuani. Siitä syystä haluan, että asiaan kiinnitetään jatkossakin erityistä huomiota ministeriössämme.

julkaistu kolumnina kd-lehdessä 1.3.2012

Kotihoidontuen leikkausta lyhentämällä sen kestoa on perusteltu keinona sekä valtiontalouden tasapainotukseksi että rakenteelliseksi uudistukseksi naisten työllisyysasteen nostamiseksi. Molemmat perustelut ovat huonoja ja vääriä.

Kotihoidontuen lyhentäminen lisäisi välittömiä kustannuksia kunnallisen päivähoidon järjestämiseksi. Kunnallinen päivähoitopaikka maksaa yhteiskunnalle varovaisestikin arvioiden yli kaksi kertaa enemmän kuin kotihoidontuki. Erityisen kallista on juuri pienten lasten hoitaminen päivähoidossa.

Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan huoltosuhteen vääristymän aiheuttaman kestävyysvajeen ratkaisemiseksi. Tarvitsemme lisää työntekijöitä. On kuitenkin väärin repiä pienten lasten vanhemmat työelämään siinä vaiheessa, jossa lapsen etu on saada hoivaa omalta vanhemmaltaan. Väestön ikääntyminen johtuu juuri siitä, että syntyvyys on vähentynyt. Kotihoidontuen leikkaus olisi perhepoliittisesti väärä viesti lapsiperheille.

Tärkein perustelu alle kolmevuotiaiden lasten oikeudelle täysipäiväiseen kotihoidontukeen on lapsen etu. Pienellä lapsella tulee olla oikeus oman vanhemman syliin. Kolmen ikävuoden raja on perusteltu niin kehityspsykologian kuin infektiotautiriskien näkökulmasta. Alle kolmevuotias ei tarvitse kehityksensä kannalta niinkään virikkeitä tai ikätovereita vaan pysyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen vanhempaansa. Alle kolmevuotiaat ovat myös suurimmassa riskissä infektiokierteisiin lapsiryhmissä. Kotihoidossa pikkulasten korvatulehdusriskit ovat huomattavasti pienemmät kuin päiväkotiryhmissä.

Kotihoidontuki tarjoaa perheille valinnanvapauden, jota ei tule kaventaa. Perheet voivat valita kunnallisen kokopäivähoidon, osittaisen hoitovapaan tai kotihoidon. Kotihoidontuki mahdollistaa myös molempien vanhempien osapäivätyön, jolloin hoitovastuu jaetaan. Osapäivätyön kehittämisen jarruna ei ole kotihoidontuki vaan joustamaton työelämä. Päätökset pikkulapsen hoitopaikasta tulee saada tehdä keittiöpöydän äärellä.

Palaan vielä lyhyesti anniskeluaikakeskusteluun. Vastareaktio kertoo suomalaisten tunnepitoisesta suhteesta alkoholiin. Maltillinen keskustelu näyttää olevan vaikeaa. Ehdotus anniskeluaikojen aikaistamisesta ei ole uusi eikä edes minun ideani, vaan toin poliisikunnan toiveen yhtenä keinona keventää viranomaisten työtaakkaa. Kenenkään vapaa-ajan viettoa en halua holhota, anniskeluaikojen aikaistaminen ei tarvitse edes tarkoittaa aukioloaikojen lyhentämistä. Anniskeluaikoja ei päätetä sisäministeriössä vaan sosiaali- ja terveysministeriössä.

Aukioloaikoihin liittyvä adressi kertoo vain yhden näkemyksen ravintola-alalta. Olen saanut myös keikkamuusikoilta ja ravintolatyöntekijöiltä runsaasti kannustavaa palautetta ravintoloiden valomerkkien aikaistamisesta.

Keikkamuusikko kertoo soittavansa ravintolassa aamuyön tunneille ja päättää viestinsä: ”On epäinhimillistä soittaa 3.30:een asti. Ikäviä nämä työajat ovat etenkin perheellisille ja ikääntyneemmille ravintolamuusikoille ja viihdetaitelijoille.”

Lähes koko elämänsä ravintolamuusikkona toiminut henkilö kertoo nähneensä ravintolakulttuurin muuttumisen. Aiemmin asiakkaat tulivat ravintolaan kello 19–20 selvin päin syömään ja tanssimaan, jolloin heitä palveltiin eteisessä, keittiössä, salissa ja orkesterikorokkeella. Kello 21 suosituimpiin paikkoihin oli jo pitkät jonot, kun taas nykyisin aamuneljältä sulkeutuvat ravintolat avaavat ovensa vasta kello 21. Asiakkaat tulevat ravintolaan juovuspäissä keskiyöllä, jolloin ravintolasta on muodostunut jatkopaikka. Viihdetaitelijat ja artistit ovat jo vuosia toivoneet mahdollisuutta esiintyä aikaisemmin.

Useissa ravintola-alan työntekijöiltä saamissani viesteissä kannatetaan aukioloajan lyhentämistä, koska silloin asiakkaat tulisivat ravintolaan aiemmin ja käyttäisivät enemmän rahaa ruokiin ja juomiin. Näille viesteille on yhteistä se, että niissä pidetään ongelmallisena epäinhimillisen pitkiä työpäiviä ja sitä, että asiakkaat tulevat ravintolaan vasta puolen yön jälkeen valmiiksi humaltuneina, jolloin he eivät pysty tilaamaan enää mitään. Jos asiakkaat tulisivat ravintolaan aiemmin, he olisivat paremmassa kunnossa ja ostokykyisempiä. Alkoholilain 24 §:n mukaan selvästi päihtyneelle henkilölle ei saa anniskella.

Ravintola-alalla on tietenkin kova kilpailu. Mutta jos ravintoloita kohdellaan aukioloaikojen lyhentämisessä tasavertaisesti, ei kilpailutilanne vääristy. Pitkällä tähtäimellä aukioloaikojen lyhentäminen voisi tuoda etuja koko elinkeinolle ja rajoittaisi epätervettä kilpailua sekä järjestyshäiriöitä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen juomatapatutkimuksesta ilmenee, että suomalaisten alkoholinkäyttö on viime vuosikymmeninä myöhentynyt, ja erityisesti myöhään aamuyöstä jatkuva humalajuominen on yleistynyt voimakkaasti 2000 -luvun taitteeseen saakka. Tutkimuksen mukaan aamuyön tunneilla päättyvä juominen on tyypillisesti humalahakuista juomista. Tutkimuksesta nousee esille kaksi tärkeää havaintoa: Päihtyneiden pelkääminen on pelkästään 2000 -luvulla lisääntynyt jopa 50 %, ja nuorista naisista yli 70 % kertoo pelänneensä julkisella paikalla tai kadulla. Tutkimuksen mukaan 18 % nuorista miehistä on joutunut päihtyneen henkilön lyömäksi. Humalajuomisen voidaan siis sanoa tuottavan väkivaltaa. Alkoholi on edelleen suurin kansanterveysongelmamme.