Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Tampere 17.6.2012
WYCLIFFE RAAMATUNKÄÄNTÄJÄT 40 VUOTTA SUOMESSA

Arvoisat Wycliffe-järjestön edustajat, hyvä juhlaväki
Lämmin kiitos kutsusta osallistua juhlaanne. Tuon teille valtioneuvoston tervehdyksen ja kiitoksen arvokkaasta työstänne!
Raamatun kääntäminen ei ole yhden tai kahden vuoden projekti. Vaatii valtavaa pitkäjänteisyyttä ensin tutkia kieltä, luoda kielioppi ja lopulta kääntää Raamattu uudelle kielelle. Kielen tutkimus on ainutlaatuista, ammattitaitoa vaativaa kulttuurityötä ja tämän tehtävän rinnalla tapahtuva lukutaidon opettaminen avain kokonaisille kansoille hyvinvointiin. Lukutaito on ihmisoikeus, joka mahdollistaa koulunkäymisen ja joka on perusta yhteiskunnallisen tasa-arvon ja demokratian edistymiselle. Keskeisintä on kuitenkin se, että mahdollisuus lukea Raamattua omalla kielellä avaa kokonaan uuden mahdollisuuden sille, että Jumalan sana voi avautua ja usko syntyä.

Ilman mahdollisuutta ymmärtää, mitä opetetaan, sanoma voi vääntyä niin kuin aikana, jolloin kirkoissa puhuttiin vain latinaa. Pappi lausui ehtoollista jakaessaan sanat: ”Hoc est corpus.” eli ”Tämä on ruumiini.” Kieltä taitamaton, opetusta vaille jäänyt kansa ymmärsi vain, että sanoihin liittyi jotain taianomaista. Niin monissa kielissä sanat muotoutuivat toiseen käyttöön muodossa ”Hokkus pokkus”.
Samaan aikaan syntyi myös toinen käännöskömmähdys joka vaikuttaa vielä tänäkin päivänä. Sanan tuomiokirkko taustalla on latinankielen kotia tarkoittava sana domus, joka ymmärrettiin ruotsin kielen sanan ”dom” pohjalta väärin tuomioksi. Varsinainen merkitys olisi piispan kotikirkko. Samalla tavalla kävi sanan kirkkoherra kanssa, ruotsin herde, kyrkoherde, eli paimen muuttui suomennoksessa herraksi.
Tuomio ja herra kuulostavat varsin toiselta kuin koti ja paimen. Varsinkin kristillisen seurakunnan alkutaipaleella assosiaatiot olisivat varmasti olleet erilaiset, mikäli olisi käytetty oikeaa sanaa. Osaava ja ammattimainen käännöstyö on avainasemassa, kun halutaan välittää kristillinen sanoma ymmärrettävästi eteenpäin.

Martti Lutherin ja muiden uskonpuhdistajien lähtökohta oli palaaminen perusasioiden ääreen. Latinan kielen saama taianomainen asema asetettiin kyseenalaiseksi ja tavoitteeksi otettiin Raamatun kääntäminen alkukielestä kansankielelle. Lutherin visio raamatun kääntämisestä saksaksi edisti samalla saksan kirjakielen syntymistä. Ratkaisevaa oli itse päämäärä eli raamatun alkuperäisen sanoman välittäminen kansalle ja kieli oli tärkein väline tässä pyrkimyksessä. Tavoite yksityisen ihmisen omakohtaisesta uskosta ja Raamatun opetuksiin pohjautuvasta eettisen vastuun ottamisesta johti lukutaidon lisääntymiseen ja kansansivistyksen nousuun.
Suomenkielinen Raamattu täyttää tänä vuonna 370 vuotta. 1500-luvulla latinaa taitava maanviljelijän poika Mikael Agricola lähti opiskelemaan yliopistoon Saksaan. Siellä professori Martti Lutherin oppilaana Agricola omaksui ajatuksen, että kirkossa pappien täytyy puhua kansan kielellä. Agricola pyysi Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Vaasalta rahaa, jotta voisi kääntää Uuden Testamentin. Suomen kirjakielen isä ei saanut avustusta, mutta ryhtyi silti työhön ja käänsi Uuden Testamentin omalla kustannuksellaan. Hänen keksimiään sanoja ovat mm. Luoja ja Vapahtaja. Agricolan toiminta-ajatus on meille nyt itsestäänselvyys, mutta aikanaan hätkähdyttävä: ”Kyllä Se kuulee Suomen kielen Joka ymmärtää kaikkein mielen”. Wycliffen toiminnassa ollaan Agricolan jäljillä.

Raamatussa on myös ajatuksia, jotka osoittavat sen kirjoittajien olleen hyvin selvillä inhimillisen työn vajavaisuudesta. ”Sillä tietomme on vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista.” (1 Kor 13). Myös käännöstyöhön liittyy monia ongelmia, jotka parhaiten tuntevat tässä työssä mukana olleet. Kulttuuristen taustatekijöiden huomioonottaminen ja välittäminen uudessa kontekstissä käsitettävällä tavalla eivät ole helppo haaste. Afrikassa Ambomaalla 1800-luvulla toiminut suomalainen lähetyssaarnaaja Martti Rautanen käytti apunaan paikallisia luodessaan ambokielen oppikirjaa ja tehdessään kirkollisten tekstien käännöstyötä. Kun aina ei löytynyt sanoja, jouduttiin turvautumaan piirroksiinkin kysymyksien esittämisessä. Vasta parin vuoden kuluttua selvisi, että Isä meidän- rukouksen ambokielisessä versiossa ei pyydettykään ”Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme” vaan ”Anna meille meidän jokapäiväinen kilpikonnamme”. Käännöstyössä apuna ollut paikallinen oli ymmärtänyt leivän kuvan kilpikonnaksi. Viljaa ei Ambomaalla nautittu leipänä vaan puurona.

Kirjoitetun kielen vaikutusta ja kokemuksia sen äärellä kuvaa myös kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven pääteos Seitsemän veljestä. Siinä seurataan nuorten ihmisten ponnistelua kirjasivistyksen piiriin lukutaidottomuudesta. Raamatunluvulla ja kirkollisilla teksteillä on siinä keskeinen rooli. Lukutaidon myötä veljeksille avautui muukin kehitys, ja kirja on kertomus siitä, miten he löytävät paikkansa yhteiskunnassa. Monille vähemmistökulttuureille, joiden pieni kieliryhmä on kulttuurisesti heikossa asemassa, saattaa raamatunkäännös olla myös kulttuurinen tukiranka, jonka varassa muukin henkinen perintö saa paremmat kasvumahdollisuudet ja säilymisen edellytykset.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielipoliittisessa ohjelmassa muutaman vuoden takaa todetaan: ”Kieli on ihmisen ajattelun ja vuorovaikutuksen perusta. Kielen avulla ihminen tulee tietoiseksi itsestään, muodostaa omat käsityksensä ja myös kommunikoi ympäristön kanssa. Tällä tavalla kieli rakentaa yhteistä maailmaamme ja kulttuuriamme.”
”Ajatteluamme rakennamme nimenomaan äidinkielen avulla. Osaamme perustella ajatuksiamme parhaiten omalla äidinkielellämme. Omasta kielestämme meillä on herkin kielivaisto, ja omalla kielellämme osaamme parhaiten esittää sävyjä ja vivahteita. Äidinkielellä on jokaiselle ihmiselle syvä henkilökohtainen merkitys.”

Olen työssäni sisäministerinä joutunut tai päässyt useisiin tilanteisiin, joissa käytössä on minulle vieras kieli. Toisinaan läsnä on tulkki, jonka avulla saan ilmaista itseäni omalla äidinkielelläni. Kun käytössä on oma kieli, on paljon syvällisemmät mahdollisuudet sekä ymmärtää puhuttua että ilmaista itseään. Omalla äidinkielellä on myös paremmat mahdollisuudet ymmärtää ja siten kuulla, mitä Raamatussa opetetaan.
Noin 80 % maailman ihmisistä voi lukea Uutta testamenttia omalla kielellään. Silti vielä tarvitaan käännös yli 5000 kielellä. Joku on laskenut, että kolehtiin annetusta eurosta noin viisi senttiä kohdistuu työhön, jolla pyritään tavoittamaan kansoja, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia.
Tunnustustenvälinen Wycliffe Raamatunkääntäjät –yhdistys tarvitsee uskollisia ja sitoutuneita tukijoita, niin yksittäisiä lähettäjiä kuin yhteisöjä ja seurakuntia.

Sisäasiainministeriön alainen Poliisihallitus sai vuoden 2010 alussa vastuulleen lakkautetuilta lääninhallituksilta valtakunnallisiin rahankeräyksiin liittyvät tehtävät. Tämän jälkeen nousi tulkintaongelmaksi laissa edellytetyn yleishyödyllisyyden määritelmä kun rahankeräysluvan hakijana on rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta tai uskonnollisen arvopohjan perusteella toimiva yhteisö tai säätiö. Kysymys oikeudesta kerätä varoja ja myös omin varoin tukea uskonnollista toimintaa on vakava, se on osa uskonnonvapautta. Olemmekin sisäasiainministeriön poliisiosastolla linjanneet hiljattain, että kaikki aatteellinen yhdistystoiminta tulee lupaharkinnassa asettaa yhdenvertaiseen asemaan. Uskonnollinen toiminta on nähtävä lähtökohtaisesti yleishyödylliseksi toiminnaksi. Tältä pohjalta olen myös käynnistämässä lainsäädäntöhanketta, jonka tavoitteena on selkeyttää kirkkojen, seurakuntien ja uskonnollisten yhteisöjen oikeuttaa kerätä varoja toimintaansa yksilöiden ja yhteisöjen parhaaksi, yhteiseksi hyväksi.
Raamatun käännöstyön merkitys ei rajoitu ajallisiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, vaan sillä on ajaton merkitys ikuisuuden näkökulmasta. Pelastava, taivaaseen kantava usko syntyy Jumalan sanan kautta. Roomalaiskirjeessä vakuutetaan: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.”

Parhaita ohjeita, mitä itse olen elämän varrella saanut, oli nuorena saatu kehotus lukea Raamattua päivittäin. Raamattu on Jumalan rakkauskirje ihmiselle. Kun seurustelin puolisoni Niilon kanssa, olimme erossa toisistamme muuttaman kuukauden, kun hän oli lyhtyaikaisella lähetystyökeikalla ulkomailla. Kun postilaatikosta nousi kirje häneltä, en jäänyt miettimään, mitä kaikkea minun täytyy tehdä, ennen kuin päivästä löytyy joku tuokio kirjeen lukemiseen. Varmasti luin sen heti. Kun ymmärrämme Raamatun Jumalan rakkauden viestinä meille, tartumme siihen päivittäin samalla innolla kuin sulhaselta saatuun kirjeeseen. Haluan olla itseäni ja meitä kaikkia rohkaisemassa siihen, että päivittäin tartumme Jumalan pyhään sanaan.
Jeesuksen opetuslapsi Johannes, joka oli saanut läheltä seurata Jeesuksen elämää vuosikausia, todisti hänestä: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme; ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh 1:14) Jeesus oli opetuslapsilleen aivan ainutlaatuinen persoona. Hän on täynnä armoa ja totuutta. Hänessä yhdistyvät nämä molemmat. Samalla Johannes ytimekkäästi kuvasi sen, mitä Jumala meille puhuu Sanansa välityksellä: Hän puhuu armosta ja totuudesta, evankeliumista ja laista. Jeesuksen armo ei ole välinpitämättömyyttä synnistä, sormien läpi katsomista tai kaiken sallivuutta, vaan se kulkee yhdessä totuuden kanssa. Monet loukkaantuivat Jeesukseen, koska hän paljasti ihmisen syntisyyden tai sitten toisaalta siihen, että hän armahti syntisiä. Toisten kohdalla sama sana synnytti synnintunnon, uskon ja uuden elämän. Näin käy tänäänkin, kun Jumalan Sanaa, lakia ja evankeliumia, pidetään esillä.
1 Pietarin kirjeessä Raamattu kuvataan Jumalan eläväksi ja pysyväksi Sanaksi. Jumalan Sana ei muutu. Yhteiskuntajärjestykset, kulttuurit ja aatteet vaihtuvat, mutta Jumalan meidän Luojamme sana pysyy samana ja on aina yhtä ajankohtainen. Jumala on uskollinen, hän pysyy sanansa takana.
Jumalan sana on elävä. Se ihmeellisellä tavalla luettuna tai kuultuna vaikuttaa ja tekee työtä ihmisessä. Jumalan sana osoittaa meidät syntisiksi, armoa tarvitseviksi ja se synnyttää uskon ja rakkauden ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Jeesukseen.
Arvoisa juhlaväki,

näillä sanoilla haluan onnitella teitä Wycliffen raamatunkääntäjät, kaikki jotka olette olleet tavalla tai toisella työssä mukana näiden 40 vuoden aikana, hyvät tukijat ja kannattajat. Te olette työllänne rakentamassa monen kansakunnan keskuudessa edellytyksiä paremmalle huomiselle ja yhteiskunnan kestävälle perustalle. Samalla te olette myös valmistamassa tietä tulevaisuudelle, josta Filippiläiskirjeessä sanotaan: ( 2:10-11) Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ”Jeesus Kristus on Herra.”
Toivotan teille innostavaa ja uudistavaa juhlavuotta sekä menestystä ja siunausta tuleville vuosille tärkeässä työssänne!

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Kirkolliskokous ti 8.5.2012 klo 14
Turun kristillinen opisto

 

 

Herra arkkipiispa
arvoisat kirkolliskokouksen jäsenet
hyvät kuulijat

 

”Rakastatko sinä Jeesusta?” Viisivuotias tyttö pysäytti pyhäkoulumatkallaan vastaan pyöräilevän vankilanjohtajan esittäen kysymyksen. Tilanteesta häkeltynyt johtaja otti yhteyden tytön äitiin kehottaen harkitsemaan, olisiko syytä ottaa tyttö pois pyhäkoulusta. Äiti ei säikähtänyt, vaan antoi pyhäkoulun jatkua.

Äitini on kertonut tämän tapauksen omasta lapsuudestani. En itse sitä muista, sen sijaan muistan vaikuttavat kotiseurakuntani pyhäkouluhetket, joita sunnuntaisin piti vuorotellen kaksi miestä, sikalanhoitaja ja työmestari. He saattoivat tulla vankilasta kesken työpäivän sikalanhajuisena, saappaat jalassa pitämään kylän lapsille pyhäkoulua. Olen kiitollinen sille elämäni perustalle, jonka sain seurakuntani kautta.

Kirkon ydintehtävä toteutuu siellä, missä kohdataan ihmisiä ja pidetään esillä kirkon ydinsanomaa. Tätä tehtäväänsä toteuttaessaan kirkot ja kristilliset järjestöt vaikuttavat paitsi yksilöiden koko elämänkaareen, myös yhteiskunnan vakauteen, turvallisuuteen ja talouteen paljon syvemmin kuin usein osaamme ajatella. Kestävät arvot ja elämän mielekkyys ovat koko hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Etiikka ei synny tyhjiössä. Arvot jäävät tyhjiksi sanoiksi, jos niitä ei kyetä maailman katsomuksellisesti määrittelemään.

 

Bästa kyrkomötesdelegater!

 

Kyrkans centrala uppgift förverkligas där man möter människor och håller framme kyrkans centrala budskap. När kyrkan och de kristna organisationerna förverkligar den uppgiften påverkar de inte bara individens liv utan också på samhällets stabilitet, säkerhet och ekonomi på ett mycket större sätt än man ofta tänker sig.

Tänä keväänä on muisteltu 100 vuotta sitten uponneen Titanicin kohtaloa. Blogisti Harry Reeder muistutti, että toisin kuin aiheesta kertovassa elokuvassa esitetään, todellisuudessa yläluokkaisetkin miehet uhrasivat elämänsä naisten ja lasten puolesta, joista enemmistö oli palvelijoita ja kotiapulaisia. Suuronnettomuutta seuraavien päivien aikana analyyseissa toistuvasti esitettiin yksi kysymys: ”Miksi he uhrautuivat?” Vastaukseksi nostettiin kristillinen hyve uhrautuvaisuudesta ja Raamatusta nousevat opetukset Kristuksen uhrautuvan esikuvan mukaisista miehen velvollisuuksista suhteessa naisiin ja lapsiin. Hän kysyy, voisivatko samat hyveet toteutua narsistisessa kulttuurissamme, jonka tunnusmerkkeinä ovat itsekeskeisyys, mielihyvien hakeminen sekä oman itsensä ylentäminen?

Rehellisyys ja työmoraali ovat edellytyksenä sille, että saamme verotuloja, joilla hyvinvointia voidaan ylläpitää. Tasapainoiset perheet, kestävät avioliitot ja vastuullinen vanhemmuus ovat edellytyksiä lasten ja nuorten kehitykselle. Yhden nuoren syrjäytymisen ehkäisy aiheuttaa yli miljoonan euron säästön yhteiskunnalle koituvissa kustannuksissa.

Lutherin terävät sanat osuvat ajallemme: ”Mitä hyötyä olisi siitä, että omistaisimme ja tekisimme kaiken muun ja olisimme kuin pelkkiä pyhimyksiä, jos jättäisimme suorittamatta sen, minkä vuoksi pääasiallisesti elämme, nimittäin nuorison hoidon? Luulen myös, ettei mikään ulkonainen synti paina maailmaa Jumalan edessä niin raskaana ja ansaitse niin hirveää rangaistusta kuin juuri se, jonka teemme jättäessämme lapset vaille kasvatusta.”

Suomessa on yli 30 000 nuorta, jotka eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi. Heitä ei näy missään tilastoissa. Väestön ikääntyessä pienenevän työikäisen väestönosuuden tulisi olla entistä työkykyisempää ja terveempää. Vuoteen 2020 mennessä Suomeen tarvitaan runsaat 150 000 uutta työntekijää.

Työelämästä ja koulutuksesta syrjäytyneet, päihdeongelmaiset nuoret miehet työllistävät poliisia sekä terveydenhuoltoa ja täyttävät vankilat ja päätyvät ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Syrjäytymisen juuret ovat usein jo lapsuudessa.

Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käynnisti tammikuussa selvityksen perhe- ja lastensurmista, joiden määrä on viimeisen vuoden aikana noussut hälyttävästi. Perhe- ja lastensurmat käydään yksitellen läpi vuodesta 2003 lähtien ja etsien tietoa siitä, miten viranomaiset tai muut tahot voisivat ennalta ehkäistä tapahtumia.

Syrjäytymisen ehkäisy on hallituksen keskeinen tavoite ja kärkihankkeena nuorten yhteiskuntatakuu, jolla jokaiselle nuorelle turvataan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Tässä työssä tarvitsemme koko yhteiskunnan yhteistä tahtotilaa ja talkoohenkeä, myös kirkon osallistumista hankkeeseen. Yhteistyön muotoja tullaan rakentamaan kuluvan vuoden aikana.

Kirkolla on vahva ja arvostettu rooli perheiden tukemisessa, perheneuvonnassa ja ennaltaehkäisevässä lapsi- ja nuorisotyössä. Järjestöt, seurakunnat ja yhteisöt voivat tukea nuorten kasvuympäristöä silloin kun perheen voimat eivät siihen riitä. Hyvässäkään taloudellisessa tilanteessa viranomaiset eivät voi vastata hyvinvoinnista ilman kansalaistoiminnan tukea. Kansalaisyhteiskunnan, lähimmäisyyden ja vapaaehtoistoiminnan arvo nousee entisestään taloudellisesti tiukkana aikana. Pidän tärkeänä myös sitä, että koulujen oman uskonnon opetuksen asema edelleen turvataan ja arvokasvatusta vahvistetaan.

 

Arvoisat kirkolliskokousedustajat!

 

Teidät on valittu edustajiksi kirkon ylimpään päättävään elimeen. Osalla teistä on jo pitkä kokemus kirkolliskokoustyöstä, mutta edustajien enemmistö on tällä kertaa ensikertalaisia.

Tämä perinteinen kahvihetki on muistutus kirkon ja valtiovallan hyvistä suhteista. Yhteistyötä tarvitaan mutta valtiovallan tulee kunnioittaa kirkon oikeutta määrätä omista asioistaan. Kirkon ja valtion suhteiden kehityksessä lähdettiin jo 1860-luvulla erkanemaan vanhasta pohjoismaisesta valtiokirkkomallista. Kirkkolain säätämisessä kirkolle luotiin vahva autonomia ja kirkon ylimmäksi päättäväksi elimeksi perustettiin kirkolliskokous.

Siitä eteenpäin kirkon ja valtion suhteista on vähä vähältä purettu valtiokirkollisia piirteitä. Valtiovallan osuutta kirkon hallintoa ja toimintaa koskevassa päätöksenteossa on supistettu. Tänään valtion osallistuminen kirkon päätöksentekoon rajoittuu lähinnä siihen, että hallitus, presidentti ja eduskunta osallistuvat kirkkolain säätämiseen sekä siihen, että yksi edustaja kirkolliskokouksessa on valtioneuvoston nimeämä.

Kirkkolain yksityiskohtaista sääntelyä siirrettiin vuonna 1994 kirkon oman päätösvallan piiriin kuuluvaan kirkkojärjestykseen ja kirkon vaalijärjestykseen. Kuitenkin edelleen melko pienetkin muutokset kirkon hallinnossa ja toiminnassa edellyttävät hallituksen ja eduskunnan lainsäädäntöprosessia.

Kirkon itsehallintoa vahvistaisi entisestään, jos kirkkolakia kehitettäisiin yleispiirteisempään suuntaan, ja kirkon toiminnan ja hallinnon yksityiskohtaista sääntelyä siirrettäisiin kirkolliskokouksen omaan päätösvaltaan. Kirkkolainsäädännön kodifiointityön yhteydessä on erinomainen tilaisuus tarkastella kirkkolakia tästä näkökulmasta.

Kyrkans autonomi i förhållande till staten är mycket stark. Kyrkans autonomi skulle stärkas ytterligare om kyrkolagen utvecklades i mer allmän riktning och om kyrkomötet gavs allt mer beslutanderätt i fråga om den detaljerade regleringen av kyrkans verksamhet och förvaltning. Kodifieringen av kyrkolagstiftningen erbjuder ett utmärkt tillfälle att granska kyrkolagen ur det perspektivet.

 

Arvoisat kirkolliskokousedustajat!

 

Sain pöydälleni hiljattain esityksen, jonka liitteenä oli toistakymmentä lausuntoa ja päätöstä eri käsittelyvaiheista alkaen kirkkovaltuustosta, kirkkoneuvostosta, kirkkoherralta, tuomikapitulilta, maanmittaustoimistolta, maakuntamuseolta, museovirastolta, kirkkohallituksen kansliapäälliköltä ja arkkipiispalta. Monen portaan läpi käynyt esitys tuli opetusministeriöön, jossa sitä käsitteli yliarkkitehti ja lopulta kirkkoministeri. Päätös koski Peräseinäjoen sankarihautausmaan nimikilpien tekstin taustan syventämistä muutamalla millimetrillä. Vastaavat pöydälleni päätyneet esitykset ovat koskeneet mm. kirkon valaistuksen uudistamista ja hautausmaan aidan korjaamista. En kyseenalaista kulttuurihistoriallisten näkökohtien huomioimista enkä vähättele hienotunteisuutta vaativien päätösten merkitystä, mutta uskon, että päätökset olisi mahdollista tehdä huomattavasti yksinkertaisemmin ja sillä hallinnon portaalla, jolla on myös paras asiantuntemus.

Kirkolliskokous onkin saamassa esityksen kirkollisten rakennusten suojelua koskevien säännösten muuttamisesta, jossa luovuttaisiin alisteisuudesta opetus- ja kulttuuriministeriölle. Esitys on kannatettava ja kannustan edelleen keventämään ja yksinkertaistamaan hallintoa ja päätöksentekoa.

Valtionhallinnossa, esimerkiksi sisäministeriössä tehdään parhaillaan uudistuksia, joiden tavoitteena on hallintorakenteiden ohentaminen, ydintoimintoihin keskittyminen ja toisaalta suorittavan työn vahvistaminen. Euro on tässä kovana konsulttina, vaikea taloustilanne pakottaa tekemään uudistuksia, jotka muutenkin olisivat järkeviä. Kirkko on saman haasteen edessä. Seurakuntien ja kirkon talouden näkymät lähivuosille heikkenevät. Kirkon jäsenmäärän väheneminen alkaa vaikuttaa voimakkaammin myös verotulojen kehitykseen. Tavoitamme huonosti erityisesti nuoria aikuisia, mikä on huolestuttavaa senkin takia, että yhä useampi lapsi jää kastamatta ja vaille kristillistä kasvatusta.

Seurakuntarakenteen uudistaminen liittyy osaltaan valmisteilla olevaan kuntarakenneuudistukseen. Seurakuntarajojen on lain mukaan seurattava kuntarakennetta. Jos kuntia yhdistetään, myös vastaavien seurakuntien on yhdistyttävä tai muodostettava seurakuntayhtymä. Kunnallisten palvelujen tuottamisen näkökulmasta tehdyt päätökset eivät aina johda seurakuntien toiminnan kannalta parhaaseen ratkaisuun. Onkin paikallaan etsiä uusia malleja, joissa seurakuntarakennetta voitaisiin kehittää kirkon omista lähtökohdista käsin.

Toisaalta myös seurakuntarakenteen kehittämisen taustalla on samankaltaisia tarpeita, joiden vuoksi kuntarakennetta ollaan uudistamassa. Erityisesti pienissä seurakunnissa hallinto voi olla vaikea järjestää yhtä tehokkaasti kuin suuremmissa yksiköissä. Seurakunta ei kuitenkaan ensi sijassa ole hallinnollinen ja taloudellinen kokonaisuus, vaan niiden kristittyjen yhteisö, jotka kokoontuvat viettämään yhteistä jumalanpalvelusta.

Tältä kannalta mielenkiintoisilta vaikuttavatkin ehdotetut mallit, joissa seurakunnat voisivat säilyä alueeltaan pienempinä jumalanpalvelus- ja lähiyhteisöinä ja ainoastaan taloudelliset ja hallinnolliset tehtävät keskitettäisiin laajempiin yksiköihin.

Tässä tilanteessa on erityisen tärkeä pitää huolta siitä, että niukkenevat voimavarat käytetään oikeisiin tarkoituksiin. Nyt on loistava hetki tehdä uusia linjauksia, joiden seurauksena toiminta ja tarmo keskittyvät ydintehtävään; ihmisten kohtaamiseen ja pitämään esillä kirkon ydinsanomaa Jeesuksesta, syntien sovittajasta, jotta hän voisi tulla rakkaaksi yhä useammalle ihmiselle.

 

Bästa kyrkomötesdelegater och publik!

 

Med dessa ord hälsar jag det nya kyrkomötet på statsrådets vägnar, och önskar er Guds välsignelse och ledning i beslutsfattandet som kommer att påverka vår kyrka och samhälle långt in i framtiden.

Hyvät kuulijat!

 

Näillä sanoilla tuon valtioneuvoston tervehdyksen työnsä aloittavalle uudelle kirkolliskokoukselle ja samalla toivotan teille Jumalan siunausta ja ohjausta tehdessänne kirkkomme ja yhteiskuntamme kannalta kauaskantoisia ratkaisuja!