Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Kirkolliskokous ti 8.5.2012 klo 14
Turun kristillinen opisto
Herra arkkipiispa
arvoisat kirkolliskokouksen jäsenet
hyvät kuulijat
”Rakastatko sinä Jeesusta?” Viisivuotias tyttö pysäytti pyhäkoulumatkallaan vastaan pyöräilevän vankilanjohtajan esittäen kysymyksen. Tilanteesta häkeltynyt johtaja otti yhteyden tytön äitiin kehottaen harkitsemaan, olisiko syytä ottaa tyttö pois pyhäkoulusta. Äiti ei säikähtänyt, vaan antoi pyhäkoulun jatkua.
Äitini on kertonut tämän tapauksen omasta lapsuudestani. En itse sitä muista, sen sijaan muistan vaikuttavat kotiseurakuntani pyhäkouluhetket, joita sunnuntaisin piti vuorotellen kaksi miestä, sikalanhoitaja ja työmestari. He saattoivat tulla vankilasta kesken työpäivän sikalanhajuisena, saappaat jalassa pitämään kylän lapsille pyhäkoulua. Olen kiitollinen sille elämäni perustalle, jonka sain seurakuntani kautta.
Kirkon ydintehtävä toteutuu siellä, missä kohdataan ihmisiä ja pidetään esillä kirkon ydinsanomaa. Tätä tehtäväänsä toteuttaessaan kirkot ja kristilliset järjestöt vaikuttavat paitsi yksilöiden koko elämänkaareen, myös yhteiskunnan vakauteen, turvallisuuteen ja talouteen paljon syvemmin kuin usein osaamme ajatella. Kestävät arvot ja elämän mielekkyys ovat koko hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Etiikka ei synny tyhjiössä. Arvot jäävät tyhjiksi sanoiksi, jos niitä ei kyetä maailman katsomuksellisesti määrittelemään.
Bästa kyrkomötesdelegater!
Kyrkans centrala uppgift förverkligas där man möter människor och håller framme kyrkans centrala budskap. När kyrkan och de kristna organisationerna förverkligar den uppgiften påverkar de inte bara individens liv utan också på samhällets stabilitet, säkerhet och ekonomi på ett mycket större sätt än man ofta tänker sig.
Tänä keväänä on muisteltu 100 vuotta sitten uponneen Titanicin kohtaloa. Blogisti Harry Reeder muistutti, että toisin kuin aiheesta kertovassa elokuvassa esitetään, todellisuudessa yläluokkaisetkin miehet uhrasivat elämänsä naisten ja lasten puolesta, joista enemmistö oli palvelijoita ja kotiapulaisia. Suuronnettomuutta seuraavien päivien aikana analyyseissa toistuvasti esitettiin yksi kysymys: ”Miksi he uhrautuivat?” Vastaukseksi nostettiin kristillinen hyve uhrautuvaisuudesta ja Raamatusta nousevat opetukset Kristuksen uhrautuvan esikuvan mukaisista miehen velvollisuuksista suhteessa naisiin ja lapsiin. Hän kysyy, voisivatko samat hyveet toteutua narsistisessa kulttuurissamme, jonka tunnusmerkkeinä ovat itsekeskeisyys, mielihyvien hakeminen sekä oman itsensä ylentäminen?
Rehellisyys ja työmoraali ovat edellytyksenä sille, että saamme verotuloja, joilla hyvinvointia voidaan ylläpitää. Tasapainoiset perheet, kestävät avioliitot ja vastuullinen vanhemmuus ovat edellytyksiä lasten ja nuorten kehitykselle. Yhden nuoren syrjäytymisen ehkäisy aiheuttaa yli miljoonan euron säästön yhteiskunnalle koituvissa kustannuksissa.
Lutherin terävät sanat osuvat ajallemme: ”Mitä hyötyä olisi siitä, että omistaisimme ja tekisimme kaiken muun ja olisimme kuin pelkkiä pyhimyksiä, jos jättäisimme suorittamatta sen, minkä vuoksi pääasiallisesti elämme, nimittäin nuorison hoidon? Luulen myös, ettei mikään ulkonainen synti paina maailmaa Jumalan edessä niin raskaana ja ansaitse niin hirveää rangaistusta kuin juuri se, jonka teemme jättäessämme lapset vaille kasvatusta.”
Suomessa on yli 30 000 nuorta, jotka eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi. Heitä ei näy missään tilastoissa. Väestön ikääntyessä pienenevän työikäisen väestönosuuden tulisi olla entistä työkykyisempää ja terveempää. Vuoteen 2020 mennessä Suomeen tarvitaan runsaat 150 000 uutta työntekijää.
Työelämästä ja koulutuksesta syrjäytyneet, päihdeongelmaiset nuoret miehet työllistävät poliisia sekä terveydenhuoltoa ja täyttävät vankilat ja päätyvät ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Syrjäytymisen juuret ovat usein jo lapsuudessa.
Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käynnisti tammikuussa selvityksen perhe- ja lastensurmista, joiden määrä on viimeisen vuoden aikana noussut hälyttävästi. Perhe- ja lastensurmat käydään yksitellen läpi vuodesta 2003 lähtien ja etsien tietoa siitä, miten viranomaiset tai muut tahot voisivat ennalta ehkäistä tapahtumia.
Syrjäytymisen ehkäisy on hallituksen keskeinen tavoite ja kärkihankkeena nuorten yhteiskuntatakuu, jolla jokaiselle nuorelle turvataan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Tässä työssä tarvitsemme koko yhteiskunnan yhteistä tahtotilaa ja talkoohenkeä, myös kirkon osallistumista hankkeeseen. Yhteistyön muotoja tullaan rakentamaan kuluvan vuoden aikana.
Kirkolla on vahva ja arvostettu rooli perheiden tukemisessa, perheneuvonnassa ja ennaltaehkäisevässä lapsi- ja nuorisotyössä. Järjestöt, seurakunnat ja yhteisöt voivat tukea nuorten kasvuympäristöä silloin kun perheen voimat eivät siihen riitä. Hyvässäkään taloudellisessa tilanteessa viranomaiset eivät voi vastata hyvinvoinnista ilman kansalaistoiminnan tukea. Kansalaisyhteiskunnan, lähimmäisyyden ja vapaaehtoistoiminnan arvo nousee entisestään taloudellisesti tiukkana aikana. Pidän tärkeänä myös sitä, että koulujen oman uskonnon opetuksen asema edelleen turvataan ja arvokasvatusta vahvistetaan.
Arvoisat kirkolliskokousedustajat!
Teidät on valittu edustajiksi kirkon ylimpään päättävään elimeen. Osalla teistä on jo pitkä kokemus kirkolliskokoustyöstä, mutta edustajien enemmistö on tällä kertaa ensikertalaisia.
Tämä perinteinen kahvihetki on muistutus kirkon ja valtiovallan hyvistä suhteista. Yhteistyötä tarvitaan mutta valtiovallan tulee kunnioittaa kirkon oikeutta määrätä omista asioistaan. Kirkon ja valtion suhteiden kehityksessä lähdettiin jo 1860-luvulla erkanemaan vanhasta pohjoismaisesta valtiokirkkomallista. Kirkkolain säätämisessä kirkolle luotiin vahva autonomia ja kirkon ylimmäksi päättäväksi elimeksi perustettiin kirkolliskokous.
Siitä eteenpäin kirkon ja valtion suhteista on vähä vähältä purettu valtiokirkollisia piirteitä. Valtiovallan osuutta kirkon hallintoa ja toimintaa koskevassa päätöksenteossa on supistettu. Tänään valtion osallistuminen kirkon päätöksentekoon rajoittuu lähinnä siihen, että hallitus, presidentti ja eduskunta osallistuvat kirkkolain säätämiseen sekä siihen, että yksi edustaja kirkolliskokouksessa on valtioneuvoston nimeämä.
Kirkkolain yksityiskohtaista sääntelyä siirrettiin vuonna 1994 kirkon oman päätösvallan piiriin kuuluvaan kirkkojärjestykseen ja kirkon vaalijärjestykseen. Kuitenkin edelleen melko pienetkin muutokset kirkon hallinnossa ja toiminnassa edellyttävät hallituksen ja eduskunnan lainsäädäntöprosessia.
Kirkon itsehallintoa vahvistaisi entisestään, jos kirkkolakia kehitettäisiin yleispiirteisempään suuntaan, ja kirkon toiminnan ja hallinnon yksityiskohtaista sääntelyä siirrettäisiin kirkolliskokouksen omaan päätösvaltaan. Kirkkolainsäädännön kodifiointityön yhteydessä on erinomainen tilaisuus tarkastella kirkkolakia tästä näkökulmasta.
Kyrkans autonomi i förhållande till staten är mycket stark. Kyrkans autonomi skulle stärkas ytterligare om kyrkolagen utvecklades i mer allmän riktning och om kyrkomötet gavs allt mer beslutanderätt i fråga om den detaljerade regleringen av kyrkans verksamhet och förvaltning. Kodifieringen av kyrkolagstiftningen erbjuder ett utmärkt tillfälle att granska kyrkolagen ur det perspektivet.
Arvoisat kirkolliskokousedustajat!
Sain pöydälleni hiljattain esityksen, jonka liitteenä oli toistakymmentä lausuntoa ja päätöstä eri käsittelyvaiheista alkaen kirkkovaltuustosta, kirkkoneuvostosta, kirkkoherralta, tuomikapitulilta, maanmittaustoimistolta, maakuntamuseolta, museovirastolta, kirkkohallituksen kansliapäälliköltä ja arkkipiispalta. Monen portaan läpi käynyt esitys tuli opetusministeriöön, jossa sitä käsitteli yliarkkitehti ja lopulta kirkkoministeri. Päätös koski Peräseinäjoen sankarihautausmaan nimikilpien tekstin taustan syventämistä muutamalla millimetrillä. Vastaavat pöydälleni päätyneet esitykset ovat koskeneet mm. kirkon valaistuksen uudistamista ja hautausmaan aidan korjaamista. En kyseenalaista kulttuurihistoriallisten näkökohtien huomioimista enkä vähättele hienotunteisuutta vaativien päätösten merkitystä, mutta uskon, että päätökset olisi mahdollista tehdä huomattavasti yksinkertaisemmin ja sillä hallinnon portaalla, jolla on myös paras asiantuntemus.
Kirkolliskokous onkin saamassa esityksen kirkollisten rakennusten suojelua koskevien säännösten muuttamisesta, jossa luovuttaisiin alisteisuudesta opetus- ja kulttuuriministeriölle. Esitys on kannatettava ja kannustan edelleen keventämään ja yksinkertaistamaan hallintoa ja päätöksentekoa.
Valtionhallinnossa, esimerkiksi sisäministeriössä tehdään parhaillaan uudistuksia, joiden tavoitteena on hallintorakenteiden ohentaminen, ydintoimintoihin keskittyminen ja toisaalta suorittavan työn vahvistaminen. Euro on tässä kovana konsulttina, vaikea taloustilanne pakottaa tekemään uudistuksia, jotka muutenkin olisivat järkeviä. Kirkko on saman haasteen edessä. Seurakuntien ja kirkon talouden näkymät lähivuosille heikkenevät. Kirkon jäsenmäärän väheneminen alkaa vaikuttaa voimakkaammin myös verotulojen kehitykseen. Tavoitamme huonosti erityisesti nuoria aikuisia, mikä on huolestuttavaa senkin takia, että yhä useampi lapsi jää kastamatta ja vaille kristillistä kasvatusta.
Seurakuntarakenteen uudistaminen liittyy osaltaan valmisteilla olevaan kuntarakenneuudistukseen. Seurakuntarajojen on lain mukaan seurattava kuntarakennetta. Jos kuntia yhdistetään, myös vastaavien seurakuntien on yhdistyttävä tai muodostettava seurakuntayhtymä. Kunnallisten palvelujen tuottamisen näkökulmasta tehdyt päätökset eivät aina johda seurakuntien toiminnan kannalta parhaaseen ratkaisuun. Onkin paikallaan etsiä uusia malleja, joissa seurakuntarakennetta voitaisiin kehittää kirkon omista lähtökohdista käsin.
Toisaalta myös seurakuntarakenteen kehittämisen taustalla on samankaltaisia tarpeita, joiden vuoksi kuntarakennetta ollaan uudistamassa. Erityisesti pienissä seurakunnissa hallinto voi olla vaikea järjestää yhtä tehokkaasti kuin suuremmissa yksiköissä. Seurakunta ei kuitenkaan ensi sijassa ole hallinnollinen ja taloudellinen kokonaisuus, vaan niiden kristittyjen yhteisö, jotka kokoontuvat viettämään yhteistä jumalanpalvelusta.
Tältä kannalta mielenkiintoisilta vaikuttavatkin ehdotetut mallit, joissa seurakunnat voisivat säilyä alueeltaan pienempinä jumalanpalvelus- ja lähiyhteisöinä ja ainoastaan taloudelliset ja hallinnolliset tehtävät keskitettäisiin laajempiin yksiköihin.
Tässä tilanteessa on erityisen tärkeä pitää huolta siitä, että niukkenevat voimavarat käytetään oikeisiin tarkoituksiin. Nyt on loistava hetki tehdä uusia linjauksia, joiden seurauksena toiminta ja tarmo keskittyvät ydintehtävään; ihmisten kohtaamiseen ja pitämään esillä kirkon ydinsanomaa Jeesuksesta, syntien sovittajasta, jotta hän voisi tulla rakkaaksi yhä useammalle ihmiselle.
Bästa kyrkomötesdelegater och publik!
Med dessa ord hälsar jag det nya kyrkomötet på statsrådets vägnar, och önskar er Guds välsignelse och ledning i beslutsfattandet som kommer att påverka vår kyrka och samhälle långt in i framtiden.
Hyvät kuulijat!
Näillä sanoilla tuon valtioneuvoston tervehdyksen työnsä aloittavalle uudelle kirkolliskokoukselle ja samalla toivotan teille Jumalan siunausta ja ohjausta tehdessänne kirkkomme ja yhteiskuntamme kannalta kauaskantoisia ratkaisuja!