Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen on ehdottanut, että sosiaali- ja terveyspalveluista vastuullisille itsehallinto-alueille valittavat päättäjät valittaisiin ns maakuntavaaleissa listavaalilla. Puolueet listaisivat ehdokkaat haluamaansa järjestykseen. Äänestäjät voisivat valita vain puoluelistojen välillä. Tosiasiallinen valinta henkilöiden kesken tehtäisiin jo ennakolta puolueen päättävissä elimissä. Listavaalit veisivät valtaa kansalaisilta pieniin puolue-eliitin piireihin. Tosiasiassa merkittävimmät päätökset tehtäisiin silloin puoluetoimistoissa, ei äänestyskopeissa.

Äänestäjien kannalta olisi myös sekavaa, jos valtiollisissa vaaleissa olisi käytössä erilaisia vaalitapoja. Eduskuntavaaleissa, EU-vaaleissa ja kunnallisvaaleissa on käytössä vaalijärjestelmä, jossa äänestäjä osallistuu äänellään sekä henkilön että listan valintaan.

Suomen olisi viisasta tehdä päätös määräaikaisten sisärajatarkastusten palauttamisesta, vaikka EU-maiden kesken ei yhteistä päätöstä siitä syntyisikään. Tätä puoltaa ennen muuta Ruotsin kohonnut terrorismin uhka-arvio. Ruotsissa arvioidaan olevan terroritekoihin kykeneviä ja halukkaita rikollisryhmiä. Mahdolliset rikolliset saattavat olla myös Ruotsin omia kansalaisia, jotka vapaan liikkuvuuden turvin voisivat matkustaa myös Suomeen. Viranomaisemme ovat ansiokkaasti tehostaneet turvapaikanhakijoiden ulkomaalaisvalvontaa Pohjois-Suomen raja-alueilla, mutta sen avulla ei pystytä valvomaan kaikkea sisärajojen yli tapahtuvaa matkustamista.  

Sisärajatarkastukset mahdollistaisivat rekisteritarkastukset, joissa voi löytyä viitteitä henkilön kytköksistä terrorismiin tai muuhun vakavaan rikollisuuteen. Rajavartiolaitoksen, poliisin ja maahanmuuttoviraston rekistereistä löytyvät sekä kotimaiset että kansainväliset etsintäkuulutukset, matkustuskiellot, rikosilmoitustiedot, väärät henkilötiedot, maahantulokiellot, karkotukset ja käännytykset. 

Sisärajatarkastusten määräaikainen asettaminen edellyttää myös riittävien resursseja viranomaisille. On selvää, että rajavartiolaitos ei selviytyisi tehtävistä nykyisten määrärahojen puitteissa. Turvallisuudesta huolehtiminen maksaa, mutta on muistettava, että valtion ydintehtävä on taata kansalaistensa turvallisuus.  

Schengen-sopimus mahdollistaa kansallisen päätöksen määräaikaisten sisärajatarkastusten asettamisesta.

Viranomaisille tarvitaan riittävät valtuudet, keinot ja resurssit ennaltaehkäistä terrori-iskuja

• tietoliikennetiedustelusta ja jälkikäteen ilmoitettavasta kotietsinnästä tarvitaan lait

Pariisin terrori-isku on järkyttävä ja täysin tuomittava. Se kääntää myös uuden aikakauden terroristijärjestö Isisin toiminnassa – nyt laajamittainen isku kohdistettiin ensimmäisen kerran Eurooppaan. Isku tulee entisestään kiihdyttämään keskustelua ja toimia sisäisen turvallisuuden parantamiseksi Euroopan tasolla. Schengenalueen ulkorajojen valvonta tulee saada pitäväksi ja sisärajoillakin tilapäisiä tarkastuksia tulee rohjeta käyttää harkinnan ja tarpeen mukaan.

Vaikka Suomeen kohdistuvan terrori-iskun riski on edelleen matala, se on kuitenkin mahdollinen ja valitettavasti viime aikoina kasvanut. Tästä kertoo suojelupoliisin tuore päivitys uhka-arvioon. Suomessa asuu satoja henkilöitä, joilla on yhteyksiä terrorismiin. Viranomaisilla tulee olla riittävät valtuudet, keinot ja resurssit ennaltaehkäistä mahdollisia terrorismirikoksia. Puutteita korjaavaa lainsäädäntöä on tarpeen kiirehtiä.

Valtion turvallisuutta uhkaavien rikosten ennalta estämisen kannalta on tärkeää, että valtiojohto ja turvallisuusviranomaiset saavat oikeaa tietoa uhkista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi Ruotsissa on arvioitu, että tietoliikennetiedustelun avulla on pystytty estämään terroritekoja.

Suomessa ei tällä hetkellä ole lainkaan sellaista tiedustelulainsäädäntöä, joka mahdollistaisi kansallisen turvallisuuden takaamiseksi tapahtuvan tiedonhankinnan esimerkiksi terrorismista. Tämä on poikkeuksellista niin pohjoismaiden kuin EU-maidenkin keskuudessa.

Tämän vuoden alussa, aivan ministerikauteni loppuvaiheessa sisäministeriössä tehtiin perusteellinen selvitys ns jälkikäteen ilmoitettavasta kotietsinnästä. Selvityksen mukaan tiedonhankintakeinoihin pitää lisätä jälkikäteen ilmoitettava kotietsintä, jotta rikossuunnitelmat pystytään havaitsemaan riittävän ajoissa. Samankaltainen lainsäädäntö on jo käytössä muissa Pohjoismaissa sekä suuressa osassa muita EU-maita.

Oikeudesta tehdä kotietsintöjä ilman ennakkoilmoitusta olisi hyötyä erityisesti terrorismirikosten estämisessä. Jälkikäteen ilmoitettavan etsinnän salliminen mahdollistaisi esimerkiksi tietokoneella olevan materiaalin tutkimisen, joka voi olla tekojen estämisen kannalta aivan ratkaisevaa.

Miten pitäisi reagoida valesivuston julkaisemaan huuhaauutiseen, jossa väitetään henkilön sanoneen jotakin, mitä hän ei ole koskaan sanonut? Julkisen sanan neuvoston uusi, ensi vuoden alusta toimikautensa aloittava puheenjohtaja Elina Grundström tarttui hiljattain ongelmaan. Hän totesi, että tahallaan valheellista tietoa välittävät sivustot uhkaavat sananvapautta. Netissä esiintyy uutispalveluina enenevästi valesivustoja, jotka julkaisevat tarkistamattomia ja virheellisiä tietoja. Useat valejutut ovat koskeneet maahanmuuttoa, etnisiä tai uskonnollisia vähemmistöjä, terveyttä tai julkisuuden henkilöiden tekemisiä. Tyylilajina saattaa olla myös satiiri, mutta kun jutut irrotetaan sivustosta ja niitä jaetaan eteenpäin, valitettavan monet lukijat erehtyvät pitämään lukemaansa totena. Surukseni olen tehnyt havainnon, että medialukutaito ei ole some-Suomessa korkealla tasolla. Kaikenlaista huuhaata levitetään eteenpäin ja uskotaan.  

Elina Grundström muistuttaa, että valesivustot eivät ole journalismia: ”Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta kenelläkään ei ole oikeutta omiin faktoihinsa. Journalismin ydin on se, että faktat ovat oikein.” 

Pitäisikö levitetty virheellinen tieto oikaista? Onko kyse peräti rikoksesta, silloin kun henkilön kunniaa loukataan laittamalla hänen sanomakseen valheellisia väitteitä? Pitäisikö siis tehdä tutkintapyyntö poliisille? 

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja Tietoinfo-sivuston valeuutisesta, jossa väitetään, että olisin paikallisradion haastattelussa ottanut kantaa nuorten seksuaalisuuteen ja yksityiselämään liittyviin ikärajoihin. Juttu on alusta loppuun keksittyä pötyä. Valejuttu on suunnattu sisällöltään murrosikäisille ja valitettavasti näyttää siltä, että monet heistä luulevat sitä todeksi. Ihmettelen myös sitä, että täysi–ikäisetkin jakavat huuhaa-uutista eteenpäin. Mitä pitäisi siis tehdä?

Olemme tottuneet jonottamiseen terveydenhuollossa samaan tapaan kuin aikoinaan ruokakaupoissa Neuvostoliitossa. Jonot eivät ole kuitenkaan luonnonlaki silloin kun tuotantoa on riittävästi ja sitä tehdään potilaan tai asiakkaan ehdoilla. Osana sotepalvelujen uudistusta lisätään potilaan valinnanvapautta. Valinnanvapauslainsäädännön myötä käyttäjä voi itse valita palveluiden julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin (järjestökentän) tuottajan 1.1.2019 lähtien. Toivon, että valinnanvapaus ulottuu myös itsehallintoalueiden välille, niin että potilas voi joustavasti valita asiointi- tai työssäkäyntialueensa hoitoyksikön. Valinnanvapauden laajentamisen tarkoituksena on turvata nykyistä nopeampi hoitoon pääsy. Valinnanvapaus ja terve kilpailu voi parhaimmillaan johtaa siihen, että jatkossa terveyspalveluihin ei jonoteta. Jonot eivät tuo kenellekään säästöä, vaan ne lisäävät kustannuksia, kun tutkimuksiin tai leikkaukseen pääsyä odotellessa kertyy kustannuksia sairauspäivärahoista ja lääkehoidoista.

Itsehallintoalueille etsitään nimeä. Mielestäni lääni olisi lyhyt, perinteikäs, kunniakas ja kansalaisille ymmärrettävä nimi alueille. Sotea ohjaavat päättäjät olisivat lääninvaltuutettuja. Läänit ovat 1600-luvulta lähtien olleet hallintoalueita aina vuoteen 2010 saakka, jolloin kaikki läänit lakkautettiin. Sen jälkeen keskiportaan aluehallintoa ovat hoitaneet mm. avit (aluehallintovirastot) ja elyt (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset), toivottavasti eivät tulevaisuudessa ihat (itsehallintoalueet).