Turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa räjähdysmäisesti

 

Sisäministeriön julkaisemat arviot turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta taloudellisesti vaikeana aikana ennakoivat merkittävää muutosta suomalaisessa yhteiskunnassa. Viime vuonna Suomeen saapui 3651 turvapaikanhakijaa, tänä vuonna ennakoidaan 15 000 uutta hakijaa. Tilanne huolestuttaa myös siksi, että maahanmuutosta käyty keskustelu on jo entisestään yhteiskuntaa jakavaa ja kärjistynyttä.

Perussuomalainen puolue ei aavistanut hakijoiden vyöryä antaessaan keväällä vaalilupauksen 200 – 300 miljoonan euron leikkauksista maahanmuuttokuluihin. Nyt eduskunta joutuu päinvastoin käsittelemään kymmenien miljoonien eurojen lisäyksiä maahanmuuttokuluihin samalla kun koulutuksesta, terveydenhuollosta ja vanhuspalveluista leikataan.

Maahanmuuttokeskustelussa tarvitaan nyt kovaa faktaa ennakkoluuloisten huhupuheiden ja unelmahötön sijaan. Turvapaikanhakijoiden sisäisistä siiroista EU-maasta toiseen tulee luopua, sillä se kasvattaa entisestään laittoman ihmissalakuljetuksen vetovoimaa. Todennäköisesti jo pelkkä päätös sisäisistä siirroista on kasvattanut salakuljettajien markkinoita. Sen sijaan tulisi panostaa kiintiöpakolaisiin, jotka otetaan suoraan pakolaisleireiltä. Turvapaikanhakijoista valtaosa on nuoria terveitä miehiä, joista suuri osa palautetaan takaisia kotimaihinsa. Sen sijaan pakolaisleireillä asuu naisia, lapsia ja muita haavoittuvassa asemassa olevia, joilla ei edes ole varaa maksaa tuhansia euroja rikollisjärjestöille.

Hallituksen kaavailemat resurssit poliisille ja muille tuvallisuusviranomaisille eivät tule riittämään tässä tilanteessa. Turvapaikanhakijoiden joukosta on kyettävä seulomaan mahdolliset turvallisuusuhat yhteiskunnalle.

Samalla on tiukasti huolehdittava siitä, että turvapaikkaa hakevia kohdellaan ihmisarvoisesti eikä minkäänlaiselle rasismille saa antaa kasvualustaa.