Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen on ehdottanut, että sosiaali- ja terveyspalveluista vastuullisille itsehallinto-alueille valittavat päättäjät valittaisiin ns maakuntavaaleissa listavaalilla. Puolueet listaisivat ehdokkaat haluamaansa järjestykseen. Äänestäjät voisivat valita vain puoluelistojen välillä. Tosiasiallinen valinta henkilöiden kesken tehtäisiin jo ennakolta puolueen päättävissä elimissä. Listavaalit veisivät valtaa kansalaisilta pieniin puolue-eliitin piireihin. Tosiasiassa merkittävimmät päätökset tehtäisiin silloin puoluetoimistoissa, ei äänestyskopeissa.

Äänestäjien kannalta olisi myös sekavaa, jos valtiollisissa vaaleissa olisi käytössä erilaisia vaalitapoja. Eduskuntavaaleissa, EU-vaaleissa ja kunnallisvaaleissa on käytössä vaalijärjestelmä, jossa äänestäjä osallistuu äänellään sekä henkilön että listan valintaan.

 

Suomen olisi viisasta tehdä päätös määräaikaisten sisärajatarkastusten palauttamisesta, vaikka EU-maiden kesken ei yhteistä päätöstä siitä syntyisikään. Tätä puoltaa ennen muuta Ruotsin kohonnut terrorismin uhka-arvio. Ruotsissa arvioidaan olevan terroritekoihin kykeneviä ja halukkaita rikollisryhmiä. Mahdolliset rikolliset saattavat olla myös Ruotsin omia kansalaisia, jotka vapaan liikkuvuuden turvin voisivat matkustaa myös Suomeen. Viranomaisemme ovat ansiokkaasti tehostaneet turvapaikanhakijoiden ulkomaalaisvalvontaa Pohjois-Suomen raja-alueilla, mutta sen avulla ei pystytä valvomaan kaikkea sisärajojen yli tapahtuvaa matkustamista.  

Sisärajatarkastukset mahdollistaisivat rekisteritarkastukset, joissa voi löytyä viitteitä henkilön kytköksistä terrorismiin tai muuhun vakavaan rikollisuuteen. Rajavartiolaitoksen, poliisin ja maahanmuuttoviraston rekistereistä löytyvät sekä kotimaiset että kansainväliset etsintäkuulutukset, matkustuskiellot, rikosilmoitustiedot, väärät henkilötiedot, maahantulokiellot, karkotukset ja käännytykset. 

Sisärajatarkastusten määräaikainen asettaminen edellyttää myös riittävien resursseja viranomaisille. On selvää, että rajavartiolaitos ei selviytyisi tehtävistä nykyisten määrärahojen puitteissa. Turvallisuudesta huolehtiminen maksaa, mutta on muistettava, että valtion ydintehtävä on taata kansalaistensa turvallisuus.  

Schengen-sopimus mahdollistaa kansallisen päätöksen määräaikaisten sisärajatarkastusten asettamisesta.

 

Viranomaisille tarvitaan riittävät valtuudet, keinot ja resurssit ennaltaehkäistä terrori-iskuja

• tietoliikennetiedustelusta ja jälkikäteen ilmoitettavasta kotietsinnästä tarvitaan lait

Pariisin terrori-isku on järkyttävä ja täysin tuomittava. Se kääntää myös uuden aikakauden terroristijärjestö Isisin toiminnassa – nyt laajamittainen isku kohdistettiin ensimmäisen kerran Eurooppaan. Isku tulee entisestään kiihdyttämään keskustelua ja toimia sisäisen turvallisuuden parantamiseksi Euroopan tasolla. Schengenalueen ulkorajojen valvonta tulee saada pitäväksi ja sisärajoillakin tilapäisiä tarkastuksia tulee rohjeta käyttää harkinnan ja tarpeen mukaan.

Vaikka Suomeen kohdistuvan terrori-iskun riski on edelleen matala, se on kuitenkin mahdollinen ja valitettavasti viime aikoina kasvanut. Tästä kertoo suojelupoliisin tuore päivitys uhka-arvioon. Suomessa asuu satoja henkilöitä, joilla on yhteyksiä terrorismiin. Viranomaisilla tulee olla riittävät valtuudet, keinot ja resurssit ennaltaehkäistä mahdollisia terrorismirikoksia. Puutteita korjaavaa lainsäädäntöä on tarpeen kiirehtiä.

Valtion turvallisuutta uhkaavien rikosten ennalta estämisen kannalta on tärkeää, että valtiojohto ja turvallisuusviranomaiset saavat oikeaa tietoa uhkista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi Ruotsissa on arvioitu, että tietoliikennetiedustelun avulla on pystytty estämään terroritekoja.

Suomessa ei tällä hetkellä ole lainkaan sellaista tiedustelulainsäädäntöä, joka mahdollistaisi kansallisen turvallisuuden takaamiseksi tapahtuvan tiedonhankinnan esimerkiksi terrorismista. Tämä on poikkeuksellista niin pohjoismaiden kuin EU-maidenkin keskuudessa.

Tämän vuoden alussa, aivan ministerikauteni loppuvaiheessa sisäministeriössä tehtiin perusteellinen selvitys ns jälkikäteen ilmoitettavasta kotietsinnästä. Selvityksen mukaan tiedonhankintakeinoihin pitää lisätä jälkikäteen ilmoitettava kotietsintä, jotta rikossuunnitelmat pystytään havaitsemaan riittävän ajoissa. Samankaltainen lainsäädäntö on jo käytössä muissa Pohjoismaissa sekä suuressa osassa muita EU-maita.

Oikeudesta tehdä kotietsintöjä ilman ennakkoilmoitusta olisi hyötyä erityisesti terrorismirikosten estämisessä. Jälkikäteen ilmoitettavan etsinnän salliminen mahdollistaisi esimerkiksi tietokoneella olevan materiaalin tutkimisen, joka voi olla tekojen estämisen kannalta aivan ratkaisevaa.

 

Miten pitäisi reagoida valesivuston julkaisemaan huuhaauutiseen, jossa väitetään henkilön sanoneen jotakin, mitä hän ei ole koskaan sanonut? Julkisen sanan neuvoston uusi, ensi vuoden alusta toimikautensa aloittava puheenjohtaja Elina Grundström tarttui hiljattain ongelmaan. Hän totesi, että tahallaan valheellista tietoa välittävät sivustot uhkaavat sananvapautta. Netissä esiintyy uutispalveluina enenevästi valesivustoja, jotka julkaisevat tarkistamattomia ja virheellisiä tietoja. Useat valejutut ovat koskeneet maahanmuuttoa, etnisiä tai uskonnollisia vähemmistöjä, terveyttä tai julkisuuden henkilöiden tekemisiä. Tyylilajina saattaa olla myös satiiri, mutta kun jutut irrotetaan sivustosta ja niitä jaetaan eteenpäin, valitettavan monet lukijat erehtyvät pitämään lukemaansa totena. Surukseni olen tehnyt havainnon, että medialukutaito ei ole some-Suomessa korkealla tasolla. Kaikenlaista huuhaata levitetään eteenpäin ja uskotaan.  

Elina Grundström muistuttaa, että valesivustot eivät ole journalismia: ”Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta kenelläkään ei ole oikeutta omiin faktoihinsa. Journalismin ydin on se, että faktat ovat oikein.” 

Pitäisikö levitetty virheellinen tieto oikaista? Onko kyse peräti rikoksesta, silloin kun henkilön kunniaa loukataan laittamalla hänen sanomakseen valheellisia väitteitä? Pitäisikö siis tehdä tutkintapyyntö poliisille? 

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja Tietoinfo-sivuston valeuutisesta, jossa väitetään, että olisin paikallisradion haastattelussa ottanut kantaa nuorten seksuaalisuuteen ja yksityiselämään liittyviin ikärajoihin. Juttu on alusta loppuun keksittyä pötyä. Valejuttu on suunnattu sisällöltään murrosikäisille ja valitettavasti näyttää siltä, että monet heistä luulevat sitä todeksi. Ihmettelen myös sitä, että täysi–ikäisetkin jakavat huuhaa-uutista eteenpäin. Mitä pitäisi siis tehdä?

 

Olemme tottuneet jonottamiseen terveydenhuollossa samaan tapaan kuin aikoinaan ruokakaupoissa Neuvostoliitossa. Jonot eivät ole kuitenkaan luonnonlaki silloin kun tuotantoa on riittävästi ja sitä tehdään potilaan tai asiakkaan ehdoilla. Osana sotepalvelujen uudistusta lisätään potilaan valinnanvapautta. Valinnanvapauslainsäädännön myötä käyttäjä voi itse valita palveluiden julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin (järjestökentän) tuottajan 1.1.2019 lähtien. Toivon, että valinnanvapaus ulottuu myös itsehallintoalueiden välille, niin että potilas voi joustavasti valita asiointi- tai työssäkäyntialueensa hoitoyksikön. Valinnanvapauden laajentamisen tarkoituksena on turvata nykyistä nopeampi hoitoon pääsy. Valinnanvapaus ja terve kilpailu voi parhaimmillaan johtaa siihen, että jatkossa terveyspalveluihin ei jonoteta. Jonot eivät tuo kenellekään säästöä, vaan ne lisäävät kustannuksia, kun tutkimuksiin tai leikkaukseen pääsyä odotellessa kertyy kustannuksia sairauspäivärahoista ja lääkehoidoista.

Itsehallintoalueille etsitään nimeä. Mielestäni lääni olisi lyhyt, perinteikäs, kunniakas ja kansalaisille ymmärrettävä nimi alueille. Sotea ohjaavat päättäjät olisivat lääninvaltuutettuja. Läänit ovat 1600-luvulta lähtien olleet hallintoalueita aina vuoteen 2010 saakka, jolloin kaikki läänit lakkautettiin. Sen jälkeen keskiportaan aluehallintoa ovat hoitaneet mm. avit (aluehallintovirastot) ja elyt (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset), toivottavasti eivät tulevaisuudessa ihat (itsehallintoalueet).

 

Tänään eduskunnassa käydään tärkeä lähetekeskustelu sukupuolineutraalin avioliittolain liitännäislaeista. Olisin halunnut olla keskustelussa mukana, mutta minulla on juuri samaan aikaan parlamentaarisen sote-ryhmän kokous, jossa olen puolueemme ainoa edustaja.

 

Olen pettynyt siihen, että hallitus päätti tuoda liitännäislait eduskunnan käsittelyyn, vaikka kansalaisaloite nykyisen avioliittolain säilyttämiseksi keräsi yli 100 000 nimeä ja on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Liitännäislait liittyvät oleellisesti viime eduskunnan hyväksymään sukupuolineutraaliin avioliittolakiin, jonka olisi määrä tulla voimaan maaliskuussa 2017. Aito avioliitto- kansalaisaloite pyrkii kumoamaan tämän. Hallituksen olisi pitänyt odottaa, että eduskunta saa käsiteltäväkseen nyt jätettävän uuden kansalaisaloitteen ja pääsee äänestämään siitä ennen kuin se esittelee liitännäislait. Kansalaiset ovat ilmaisseet vahvan tukensa kansalaisaloitteelle nykyisen avioliiton säilymisen puolesta. Heidän äänensä tulee kuulla ja ottaa vakavasti.

 

Demokratiaan kuuluu sanan- ja mielipiteenvapaus. Demokratiaan kuuluu myös se, että vaaleissa valittu eduskunta voi muuttaa edellisen eduskunnan tekemiä päätöksiä. Näin tapahtuu jatkuvasti. Pääministeri Sipilän hallitusohjelmassa ei ole otettu asiaan kantaa, mutta hallitus voi niin tahtoessaan joko edistää tai jarruttaa sukupuolineutraalin avioliittolain voimaan saattamista tai jopa estää sen.

 

Avioliitto on erityinen instituutio. Se on ihmiskunnan historian vanhin ja edelleen yhteiskunnan merkittävin julkinen ja oikeudellinen sopimus. Miehen ja naisen välinen avioliitto on kulttuurisesti yleinen, ihmisen luonnolliseen ymmärrykseen perustuva käsitys uskontokunnista riippumatta ja myös ateistisissa maissa. Avioliittolakiesityksen muutokset ovat historiallisesti ja kulttuurisesti merkittäviä, koskettavat perusoikeuksia ja vaatisivat siksi laajaa lausuntokierrosta sekä vaikutusarviointia. Esityksen valmistelussa on kiirehditty ja isoja periaatteellisia kysymyksiä on käsitelty ikään kuin teknisinä yksityiskohtina. En näe lakimuutosten kiirehtimistä perusteltuna.

 

Sukupuolineutraalia avioliittoa markkinoitiin ”tasa-arvoisena”. Avioliitto on kuitenkin oikeudellisesti tasa-arvoinen ja yhdenvertainen jo nyt. Puolisoiden tasavertaisuus on nykyiseen lakiin kirjoitettu periaate. Sama mahdollisuus solmia avioliitto on jokaisella naimattomalla täysi-ikäisellä. Sukupuolikiintiö, jollaisia yhteiskunnan monilla osa-alueilla tasa-arvon nimissä ajetaan, on avioliitossa jo lähtökohtana. Aviopuolisoista on 50% miehiä ja 50% naisia.

 

Avioliittoinstituutio on asetettu tuomaan yhteiskunnan heikoimmille jäsenille – lapsille – mahdollisimman turvallinen ja vakaa kasvuympäristö. Lain merkittävin muutos koskisi lapsia, mutta asiaankuuluvaa lapsivaikutusten arviointia ei ole tehty. Oikeusministeri Jari Lindströmillä (ps) olisi ollut mahdollisuus vaatia tätä arviointia, sillä avioliittolain liitännäislait on valmisteltu oikeusministeriössä.

 

Tänään käsiteltävissä liitännäislakiesityksissä arvioidaan, että maistraatin työmäärä voi lisääntyneiden siviilivihkimysten myötä hetkellisesti kasvaa, mutta suurempaan kasvuun ei uskota. Esitys jättää huomioimatta, että kristilliset kirkot, jotka suorittavat suurimman osan avioliittoon vihkimisistä, eivät ole vielä muodostaneet kantaa uuteen tilanteeseen. On mahdollista, että avioliittokäsityksen eriytymisen seurauksena osa kirkkokunnista luopuu vihkimisoikeudesta. Tämä lisäisi maistraattien kuluja merkittävästi. Arvio maistraattien kasvavista kuluista voidaan tehdä uskottavasti vasta, kun kirkkokuntien päätökset ovat tiedossa.

 

Äitiys ja isyys ovat ihmiskunnan historian syvimpiä käsitteitä, ensimmäisiä sanoja, jotka lapsi yleensä kulttuurista riippumatta oppii. Äitiyden ja isyyden pohjana on biologinen todellisuus. Jokainen lapsi on saanut alkunsa yhdestä isästä ja yhdestä äidistä. Lapsella ei luonnostaan voi olla yhtä aikaa kahta äitiä tai kahta isää. Elämme merkillistä aikaa, jossa äitiyttä ja isyyttä joudutaan puolustamaan ikään kuin ne olisivat jonkun uskonnollisen ääriryhmän keksintöjä.

 

Merkittävä joukko maita tulisi sukupuolineutraalin avioliittolain myötä kieltämään adoptiot Suomeen, mikä vaikeuttaisi kaikkien parien adoptiomahdollisuuksia. Tästä kärsivät lasta toivovat avioparit sekä ne lapset vaikkapa Venäjällä, joiden mahdollisuus tulla adoptoiduksi Suomeen estyy.

 

Mikään kansainvälinen sopimus ei edellytä avioliittolain muuttamista. Avioliiton rajaaminen yhden miehen ja yhden naisen väliseksi on perusteltua, koska tämä suhde poikkeaa kaikista muista ihmissuhteista. Siihen perustuu yhteiskuntamme jatkuvuus ja uusiutuvuus. Sukupuolten toisiaan täydentävä erilaisuus ja yhteys ovat sivilisaatiomme perusta.

 

Päivi Räsänen

kansanedustaja (kd)

 

 

Jätin tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa edellytän lainsäädännön ja rangaistusjärjestelmän muutoksia niin että yhteiskuntaa pystyttäisiin paremmin suojelemaan vaarallisilta vangeilta.  

Useista henkirikoksista ja törkeistä raiskauksista tuomittu sarjakuristajaksi nimetty henkilö pääsi pakenemaan avovankilasta. Henkilön vaarallisuus on ilmeinen, sillä hän syyllistynyt useisiin väkivaltarikoksiin aiemminkin vankilasta vapauduttuaan. Hänet onneksi saatiin pian kiinni.  

On syytä kiinnittää huomioita vaarallisten vankien oikeaan sijoittamiseen, mutta samalla herää huoli ympäröivän yhteiskunnan turvallisuudesta heidän vapautumisensa jälkeen. 

Rangaistusjärjestelmämme on ongelmallinen, sillä varsinkin ensikertalaisuus tai nuori ikä voivat lyhentää tuomitun vapausrangaistuksen varsin lyhyeksi. Ensikertalaiset pääsevät vapaiksi kärsittyään puolet rangaistuksesta. Ehdonalaiseen vapauteen on mahdollista päästä, kun kaksi kolmannesta rangaistusajasta on kulunut. Vankeinhoidollinen ensikertalaisuus tarkoittaa sitä, että vanki ei ole vapautumistaan seuranneiden kolmen vuoden aikana syyllistynyt uusiin, vankeustuomioon johtaneisiin rikoksiin. Vankeinhoidollisesti ensikertalaiseen sovelletaan laitosajan pituuden suhteen samaa sääntöä kuin tosiasiallisesti ensimmäistä kertaa vankilassa olevaankin. 

Elinkautiseen tuomitun rikollisen tapaus otetaan käsittelyyn Helsingin hovioikeudessa hänen suoritettuaan rangaistusta 12 vuotta, 21 vuotta nuorempana tehdystä rikoksesta 10 vuotta. Tähän saakka pisin yhtämittainen vankeusaika myös elinkautisvangeilla on ollut noin 15 vuotta. On myös ongelmallista että osittainen syyntakeettomuus lyhentää tuomiota, mutta toisasiallisesti tällainen henkilö on usein ympäristölleen vaarallisempi.  

Yhteiskunnan turvallisuutta ei nykyisin oteta riittävästi huomioon vangin vapautumisessa tai pääsyssä ehdonalaiseen vapauteen. Oikeuspsykiatrinen vaarallisuusarvio tulisi olla edellytys sille, että vanki voi vapautua elinkautisesta vankeudesta tai tultuaan tuomituksi henkirikoksesta osittaisesti syyntakeettomana. 

Erityisen julmia henkirikoksia tehneen elinkautisvangin tulisi joutua kärsimään elinkautisen tuomion kokonaisuudessaan.