Pakolaisten uudelleensijoittamista kolmansissa maissa olevilta pakolaisleireiltä suoraan EU-maiden kuntien asukkaiksi tulisi lisätä niiden toimien rinnalla, jotka parantavat pakolaisten selviytymistä kolmansissa maissa. Tämä ns. kiintiöpakolaisjärjestelmä on konkreettinen keino osoittaa solidaarisuutta ja tukea kriisimaiden naapurissa sijaitsevia, suurten paineiden alla toimivia valtioita kohtaan.

 

Hallituksen uudesta sote-ratkaisusta viikonloppuna pidetty tiedotustilaisuus oli hienoin poliittinen tiedotustilaisuus, missä olen koskaan ollut. Sote-malliksi saatiin sellainen ratkaisu, joka on jo pitkään ollut ihannemallini ja jonka KD on tuonut toistuvasti neuvottelupöytiin: viisi vahvaa sote-aluetta, joiden vastuulle tulee kaikkien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen. Tämän mallin taakse saatiin lopulta myös oppositiopuolueet.

Täysimittainen uudistus on rohkea mutta tässä tilanteessa ainoa oikea ratkaisu. Pitkään vaarana oli, että sote-uudistuksessa päästään vain nimellisiin muutoksiin, jotka eivät olisi tuoneet apua nykyjärjestelmän keskeisimpiin ongelmiin.

Peruspalvelut ovat viime vuosikymmeninä rapistuneet suhteessa erikoispalveluihin. Tämä näkyy muun muassa siinä, että peruspalvelujen henkilöstömäärä on kehittynyt heikosti suhteessa palvelutarpeeseen.

Pidän erityisen tärkeänä, että uudistuksessa turvataan lähipalvelujen, kuten neuvoloiden, terveyskeskusten ja sosiaalipalvelujen säilyminen lähellä. Laadukkaat perustason sosiaali- ja terveyspalvelut vähentävät painetta kalliimmista erikoispalveluista. Samalla ihmiset kokevat saavansa apua nopeammin.

Viiden sote-alueen malli mahdollistaa toimivat hoitoketjut perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Malli antaa lisäksi uusia mahdollisuuksia terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen purkamiseen.

Integroidun sote-mallin merkittävin hyöty on mielestäni siinä, että se kannustaa panostamaan ennaltaehkäiseviin ja oikea-aikaisiin, kustannuksia säästäviin palveluihin. Kun kaikki palvelut päätetään samassa pöydässä, painopistettä pystytään siirtämään peruspalveluihin.

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen teki tänään päätöksen, jonka mukaan virsiä tai rukouksia sisältävät aamunavaukset ja päättäjäistilaisuudet ovat ongelmallisia uskonnonvapauden, yhdenvertaisuuden ja julkisen vallan neutraaliuden kannalta. Opetushallitus on ryhtynyt toimiin uusien ohjeistuksien antamiseksi kouluille.

Apulaisoikeuskanslerin päätös on hämmentävä. Perustuslakivaliokunta, joka toimii maassamme myös perustuslakituomioistuimena, on lausunut uskonnonharjoittamisesta kouluissa, että ”opetuksessa ja kasvatuksessa tulisi yleisesti myös kunnioittaa yksilön vakaumusta, lapsen oikeuksia ja huoltajan oikeutta vastata lapsen kehityksestä.” Ketään ei saa velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoitukseen, mutta ”tämän säännöksen tarkoituksena ei ole estää muiden positiivista uskonnon harjoittamisen vapautta.”

Pitää muistaa, että uskonnonvapaudella ja sen myönteisellä tulkinnalla on Suomessa pitkät ja vahvat juuret. Perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden tunnustaa uskoaan ja harjoittaa sitä, asemasta tai ammatista riippumatta. Usko saa näkyä ja kuulua.

Uskonnonvapaus kyllä merkitsee myös oikeutta olla uskomatta. Tämä oikeus ei kuitenkaan tarkoita, että muiden positiivista uskonnonvapautta rajoitettaisiin. Vapaus uskoa sekä ilmaista ja harjoittaa uskoaan on perustava ihmisoikeus, se turvataan myös kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, kuten YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa.

Opetushallitus ja koulut on nyt asetettu todella hankalaan tilanteeseen, kun toimivia käytäntöjä ja suomalaiseen kulttuuriin olennaisesti kuuluvia perinteitä joudutaan arvioimaan uudelleen hyvin ristiriitaisten tulkintojen pohjalta.

 

Vuosina 2011 ja 2012 Suomessa tapahtui poikkeuksellisen monta perhesurmaa, jotka järkyttivät koko maata. Lainsäädännössä lapsen asema on periaatteessa vahva. Myös Suomen vahvistama lapsen oikeuksien sopimus asettaa lapsen edun aina etusijalle. Perhesurmat nostivat esille kysymyksen siitä, toteutuvatko lainsäädännön takaamat lapsen oikeudet käytännössä.

Perhesurmien taustoista laaditut selvitykset osoittavat, että viranomaisten välinen yhteistyö ei ole riittävää surmien ennalta ehkäisemiseksi. Myös tammikuun lopussa julkaistun sisäministeriön asettaman työryhmän loppuraportista selviää, että lainsäädäntö ei tue moniammatillista viranomaisyhteistyötä. Yhtenä toimenpiteenä työryhmä esitti, että viranomaisilla tulisi olla oikeus ilmoittaa oma-aloitteisesti poliisille tietoja, jos viranomaisella on vakava huoli väkivallan uhasta. Tällä hetkellä tietoa voidaan antaa vain poliisin sitä kysyessä. Osa työryhmän esittämistä toimenpiteistä on tarkoitus saada valmiiksi jo tällä hallituskaudella. Hyvä esimerkki moniviranomaisyhteistyöstä on Ankkuri-toimintamalli, jolla autetaan erityisesti syrjäytymisvaarassa olevia nuoria sekä puututaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan.

1990-luvun alussa lastensuojelun asiakkaina oli Suomessa vain noin 10.000 lasta ja 80 000 perhettä sai kunnallista kotipalvelua. Nyt luvut ovat toisinpäin: lastensuojelun asiakkaita on noin 80.000 lasta ja vain 9 000 perhettä saa jonkinlaista kotiapua. Valitettavasti usein säästöpaineiden edessä ennalta ehkäisevistä palveluista karsitaan sillä seurauksella, että jälkilasku on moninkertainen. Imatralla lastensuojelun kulut romahtivat, kun kunta päätti investoida perhetyöhön. Panostamalla ennaltaehkäisyyn voidaan vähentää raskaampia ja kalliimpia toimenpiteitä kuten poliisin hälytystehtäviä, oikeusprosesseja ja laitoshoitoa.

Päivi Räsänen

kolumni julkaistu Kd-lehdessä 13.3.2014

 

Huumeidenkäyttö aiheuttaa miljoonille ihmisille EU:ssa huomattavia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Vähintään 85 miljoonaa eurooppalaista aikuista on käyttänyt laitonta huumausainetta jossakin vaiheessa elämäänsä. Unionin alueella kuolee joka vuosi noin 6 500 henkilöä huumeiden yliannostukseen ja 1 700 henkilöä huumeidenkäytön seurauksena saatuun HIV-/AIDS-tartuntaan. Erityisenä huolena ovat viime vuosina olleet muuntohuumeet, joita tavataan Euroopassa enenevässä määrin.

EU:n huumemarkkinoilla liikkuu vähintään 300 erilaista muuntohuumetta ja uusia ilmaantuu jatkuvasti. Vuonna 2012 EU:n varhaisvaroitusjärjestelmän kautta ilmoitettiin 73 uudesta psykoaktiivisesta aineesta. EU:n komissio esitti viime syksynä järjestelmää muuntohuumeiden kieltämisen nopeuttamiseksi. Tällöin yksittäisiä aineita koskevat päätökset tulisivat suoraan sovellettaviksi kaikissa jäsenmaissa.  Lähtökohtaisesti Suomi kannattaa komission esitystä. Suomessa selvitetään myös mahdollisuutta siirtyä muuntohuumeiden ainekohtaisesta kieltämisestä aineryhmittäiseen luokitteluun. Aineryhmittäinen luokittelu on tehokkaampaa. Esimerkiksi Tanska ja Norja kieltävät aineita ryhmittäin.

Suomessa muuntohuumeita on voitu kansallisesti säätää huumausaineiksi eduskunnan vuonna 2011 hyväksymän huumausainelain muutoksen jälkeen. Muutoksen myötä poliisilla on ollut paremmat mahdollisuudet saada aineita pois katukaupasta ja tulli on pystynyt pysäyttämään internetin kautta tilattuja aineita. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen (EMCDDA) julkaiseman Euroopan huumeraportti 2013 mukaan Suomi on Euroopan maista kolmantena huumekuolemien määrässä. Huumausaineiden torjunta ja huumeriippuvuuden vähentäminen ovat vakava haaste, jossa tarvitaan kansalliset rajat ylittävää yhteistyötä.

julkaistu kolumnina kd-lehdessä 27.2.2014.

 

”Tarkoittaako saattohoito sitä, että potilas siirretään osaston varastohuoneeseen, eikä anneta hänelle ruokaa eikä juomaa?” Sain yhteydenoton naiselta, jolle olisi ilmoitettu puolisolle aloitettavasta saattohoidosta. Samana päivänä potilas oli siirretty ylipaikalle varastohuoneeseen.

Länsimaissa suurin osa sairauksiin kuolevista viettää elämänsä viimeiset päivät sairaalassa. Sairaaloiden valmiudet vastata kuolevan ja hänen läheistensä tarpeisiin vaihtelevat. Puutteellisesti järjestetty saattohoidon koulutus ja hoidon organisointi lisäävät kansalaisten epätasa-arvoa. Laadukas saattohoito tulee turvata lainsäädännön keinoin kaikille sitä tarvitseville niin sairaala-, laitos- kuin kotihoidossa.

Suomessa arviolta 12 000 potilasta tarvitsisi vuosittain erityisosaavaa saattohoitoa. Saattohoidon tavoitteena on, että parantumattomasti sairaan ihmisen kuolema olisi arvokas, kivuton ja turvallinen. Kuolema on aina myös yhteisöllinen asia ja siksi ihmisarvoinen saattohoito on tärkeää paitsi potilaan myös hänen läheistensä kannalta.

Saattohoitopalveluiden riittävyyden ja laadun parantaminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Suomessa toimii tällä hetkellä viisi saattohoitokotia, joissa hoidetaan vuosittain noin 3 000 saattohoitoa tarvitsevaa.  Tasokkaassa saattohoidossa hallitaan kipua, poistetaan pahoinvointia ja lievitetään tarvittaessa mielialahäiriöitä. Saattohoidossa on mahdollista käyttää myös sedatointia, eli vaikeasti oireilevan, kuolemaa lähestyvän potilaan uneen vaivuttamista, mikäli muut keinot eivät auta. Eutanasia ei kuulu, eikä sen tule kuulua, hyvän saattohoidon keinovalikoimaan.

Keneltäkään ei saa riistää elämää tahallisesti, sanotaan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Belgian parlamentti päätti kuitenkin jatkaa eutanasian edistämistä ja laajensi eutanasian aikuisista sairaisiin lapsiin. Eutanasiakuolemat ovat olleet Belgiassa jatkuvassa kasvussa. Vuonna 2003 Belgiassa suoritettiin 235 eutanasiaa, mutta viime vuonna luku oli jo 1780. Hollannissa 2,8 % kuolemista tapahtuu eutanasian kautta. Näistä 79 % koskee syöpäpotilaita. Eutanasian osuus syöpäkuolemista on 7,6 %. Luvuista voi tehdä sen johtopäätöksen, että eutanasialla korvataan saattohoitoa sekä Belgiassa että Hollannissa.

Maailman lääkäriliiton mukaan eutanasia on ristiriidassa lääketieteen eettisten periaatteiden kanssa ja lääkärien tulisi pidättyä siitä, vaikka se olisi laillistettu. Hippokrateen valassa vakuutetaan: ”En tule antamaan kenellekään kuolettavaa myrkkyä, jos minulta sellaista pyydetään, enkä mitään neuvoa sen valmistamiseen.”

Suomessa Hollantia vastaava eutanasiakuolleisuus tarkoittaisi vuosittain 1500 eutanasiaa, joista noin tuhat tehtäisiin syöpäpotilaille. Luku on korkea. Käytäntö muuttaisi sairaaloiden toimintakulttuuria ja lääkärin työnkuvaa. Ihmiselämän kunnioituksen periaatteen murtuminen olisi lääkärien kohdalla erityisen vakavaa.

Jos eutanasia laillistettaisiin, paine hyvän saattohoidon järjestämiseen vähenisi. Emme tarvitse eutanasiaa saattohoidon korvikkeeksi.

Päivi Räsänen

Sisäministeri (kd)

Kolumni julkaistu Ilkassa.

 

Hallitusohjelmassa sovittiin päihdeäitien hoidon varmistamisesta lainsäädännöllä. Olen huolestunut tiedoista, joiden mukaan päihdeäitien tahdosta riippumattoman hoidon kehittämisestä tällä vaalikaudella oltaisiin luopumassa. Jokainen päihdepäivä altistaa kohdussa elävän lapsen vaurioille. Siksi toivon hankkeen etenevän.

Suomessa arvioidaan syntyvän vuodessa noin 100 päihteiden vakavasti vaurioittamaa FAS- ja noin 150 lievemmin vammautunutta FAE-lasta. Joidenkin arvioiden mukaan alkoholi vaurioittaa jopa tuhatta sikiötä vuosittain pysyvästi. Yhä useammin sairaaloissa hoidetaan myös huumeäitien ja sekakäyttäjien lapsia.

Äitien vieroitushoitoon sijoittaminen ja lasten vammautumisen ehkäiseminen on paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti kannattavaa. Vapaaehtoisuuteen pohjautuvan päihdekuntoutuksen tulee olla ensi sijalla. Äärimmäisissä tapauksissa tulee kuitenkin olla mahdollisuus tahdosta riippumattomaan hoitoon syntymättömän lapsen suojelemiseksi. Muutama kuukausi pakkoraittiutta on pieni hinta toisen ihmisen läpi elämän kestävien vammojen ehkäisystä.

Tanskan ja Norjan kokemukset vahvemmista keinoista päihdeäitien auttamiseksi ovat tuoneet hyviä tuloksia. Raskausaikana nainen on erityisen motivoitunut pääsemään irti päihteistä. Jokainen äiti, myös päihderiippuvainen, pohjimmiltaan haluaa lapsensa parasta. Kyseessä on ennen kaikkea myös naisen oma etu: hän pääsee pitkäjänteiseen hoitoon, ja lapsi syntyy terveempänä. Molempien edellytykset selvitä tulevista vuosista paranevat.

Tahdosta riippumaton hoito tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä harkitsemaan omaa vanhemmuuttaan. Tämä voi olla käännekohta naisen elämässä. Yhteiskunta on välinpitämätön, jos se ei tue äitiä silloin, kun hänen omat voimansa eivät riitä.

 

 

 

”Yleensä ajatus on, että tuloksia saadaan vain antamalla lisäresursseja, eli käytännössä rahaa. Tutkimuksemme osoitti, että tuloksia voidaan saavuttaa myös tekemällä asioita paremmin”, toteaa Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen ja Aalto-yliopiston tutkija Matti Sarvimäki Helsingin Sanomien haastattelussa (13.1.14).

Tutkija Sarvimäki viittaa tutkimukseen, joka todistaa 90-luvun lopulla tehdyn kotouttamispolitiikan muutoksen onnistuneeksi. Lainmuutos paransi kotouttamistoimiin osallistuneiden maahanmuuttajien tulotasoa 47 % ja vähensi merkittävästi sosiaalietuuksien käyttöä. Tulokset saatiin aikaan toiminnan kehittämisellä, laittamatta kolikkoakaan lisärahaa. Työvoimakoulutuksen pääpaino asetettiin kielikoulutuksen ja integroitumisen edistämiseen. Työvoimahallinnon työntekijöille annettiin myös lisää vapauksia suunnitella kotouttamistoimia.

Tutkimukset siis todistavat, että hyvä ei aina ole kallista. Asioita voidaan tehdä samalla rahalla paremmin. Tällä hallituskaudella samaa periaatetta on noudatettu myös maahanmuuttajien oleskelulupien käsittelyssä. Käsittelyä on nopeutettu ja samalla on säästetty päätösten odotteluun kuluvaa rahaa. Viime vuonna Maahanmuuttovirasto käsitteli yli 1200 hakemusta enemmän kuin mitä samana ajanjaksona jätettiin. Jonojen purkamisen seurauksena vastaanottokeskuskapasiteetin tarve on vähentynyt.

Hallituksen rakennepaketissa on pitkälti kyse myös siitä, että etsitään tapoja tehdä asiat viisaammin. On viisaampaa panostaa resursseja ennen kaikkea syrjäytymisen ehkäisyyn kuin syrjäytymisestä koituviin kuluihin. Näin verovarat riittävät pidemmälle ja myös vahvistavat koettua hyvinvointia sekä sisäistä turvallisuutta.

kolumni julkaistu kd-lehdessä 30.1.2014

 

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen kouluterveyskyselyn 2013 tuloksista kävi ilmi, että nuorten suhtautumisessa koulunkäyntiin on tapahtunut muutos positiiviseen suuntaan. Kyselyn mukaan nuoret kokevat tulevansa yhä paremmin kuulluiksi kotona ja koulussa. Koulunkäynti koetaan mielekkäänä. Valtakunnalliseen kyselyyn vastasi noin 183 000 14–20-vuotiasta nuorta peruskouluista, lukioista ja ammatillisista oppilaitoksista.

2000- luvun alkuun verrattuna niin peruskoululaisten kuin lukiolaisten alkoholinkäyttö on vähentynyt. Huumekokeilut sen sijaan ovat ammattikouluissa lisääntyneet ja erityisesti tytöt kärsivät masennuksesta ja ahdistuneisuudesta. On hälyttävää, että n. 40 prosenttia peruskoulun ja lukion oppilaista kokee vaikeaksi päästä tapaamaan koulupsykologia tai –lääkäriä. Kouluterveydenhuolto on keskeinen väline psyykkisten, sosiaalisten ja päihdeongelmien varhaisessa havaitsemisessa. Ennaltaehkäisyn kannalta tapahtuu merkittävä edistys, kun syksyllä astuu voimaan oppilashuoltolaki, jonka mukaan opiskelijalle on turvattava mahdollisuus keskustella opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa seitsemän oppilaitoksen työpäivän kuluessa. Kiireellisessä tapauksessa mahdollisuus on järjestettävä samana tai seuraavana työpäivänä. Toimivalla opiskelijahuollolla ja nuorisotakuulla on mahdollista parantaa nuoren ikäluokan hyvinvointia.

Haasteita silti edelleen on. 13-21-vuotiaiden ikäluokassa masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt tasaisesti viiden viime vuoden aikana. Vuonna 2012 Kela maksoi vammaistukea 15 500 lapselle mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi, kun vuonna 2000 tukea sai 11 000 lasta. Mielenterveyden palvelujen lisäksi tarvitsemme koko kansalaisyhteiskuntaa kantamaan vastuuta nuorista.

 

 

Joitain vuosikymmeniä sitten uskottiin, että uskonnon merkitys maailmassa vähenee. Maassamme alkoi keskustelu uskonnonopetuksen tarpeellisuudesta. On käynyt juuri päinvastoin kuin ennakoitiin: kansainvälistyvässä maailmassa uskonnon ja uskontojen tuntemuksen merkitys on kasvanut ja uskonnollinen lukutaito on yhä tärkeämpää. Keskustelu uskonnonopetuksen tarpeellisuudesta nousee kuitenkin edelleen aika ajoin pintaan, viimeksi ulkoministeri Erkki Tuomiojan aloitteesta.

Ministeri Tuomioja ehdottaa lukion uskonnonopetuksesta luopumista perustellessaan historian opetuksen tärkeyttä näillä sanoilla: ”Se joka ei tiedä miten ja mistä olemme siihen tulleet, missä tänään olemme, ei voi myöskään nähdä tulevaisuuteen ja ottaa sitä haltuunsa.” Hän myös mainitsee, että historiaa heikosti tuntevat ovat muita alttiimpia populismille ja kansankiihotukselle.

Tuomiojan perustelut ovat hyvät, nimittäin sekä uskonnon- että historianopetuksen puolustamiseen. On vaikea ymmärtää, miten näistä perusteluista seuraisi johtopäätös, että uskonnonopetusta ei lukiossa tarvittaisi. Uskonto ja historia ovat oppiaineina samaan tapaan toisiaan tukevia ja täydentäviä kuin matematiikka ja fysiikka, ja siksi niitä ei tule asettaa vastakkain.

Uskonto ja historia ovat lukion yleissivistävyyden kulmakivet. Lukion tuntijakouudistusta pohtinut työryhmä pitää tärkeänä lukion yleissivistävyyden vahvistamista ja esittää yhden uskonnonkurssin säilyttämistä pakollisena. Useampikin kurssi olisi tarpeen, koska Tuomiojan sanoin: ”Maailma suorastaan huutaa yhteisen menneisyyden ja kulttuuriperimän parempaa tuntemusta.”

Päivi Räsänen

Kolumni julkaistu kd-lehdessä 16.1.2014.