Vuosina 2011 ja 2012 Suomessa tapahtui poikkeuksellisen monta perhesurmaa, jotka järkyttivät koko maata. Lainsäädännössä lapsen asema on periaatteessa vahva. Myös Suomen vahvistama lapsen oikeuksien sopimus asettaa lapsen edun aina etusijalle. Perhesurmat nostivat esille kysymyksen siitä, toteutuvatko lainsäädännön takaamat lapsen oikeudet käytännössä.
Perhesurmien taustoista laaditut selvitykset osoittavat, että viranomaisten välinen yhteistyö ei ole riittävää surmien ennalta ehkäisemiseksi. Myös tammikuun lopussa julkaistun sisäministeriön asettaman työryhmän loppuraportista selviää, että lainsäädäntö ei tue moniammatillista viranomaisyhteistyötä. Yhtenä toimenpiteenä työryhmä esitti, että viranomaisilla tulisi olla oikeus ilmoittaa oma-aloitteisesti poliisille tietoja, jos viranomaisella on vakava huoli väkivallan uhasta. Tällä hetkellä tietoa voidaan antaa vain poliisin sitä kysyessä. Osa työryhmän esittämistä toimenpiteistä on tarkoitus saada valmiiksi jo tällä hallituskaudella. Hyvä esimerkki moniviranomaisyhteistyöstä on Ankkuri-toimintamalli, jolla autetaan erityisesti syrjäytymisvaarassa olevia nuoria sekä puututaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan.
1990-luvun alussa lastensuojelun asiakkaina oli Suomessa vain noin 10.000 lasta ja 80 000 perhettä sai kunnallista kotipalvelua. Nyt luvut ovat toisinpäin: lastensuojelun asiakkaita on noin 80.000 lasta ja vain 9 000 perhettä saa jonkinlaista kotiapua. Valitettavasti usein säästöpaineiden edessä ennalta ehkäisevistä palveluista karsitaan sillä seurauksella, että jälkilasku on moninkertainen. Imatralla lastensuojelun kulut romahtivat, kun kunta päätti investoida perhetyöhön. Panostamalla ennaltaehkäisyyn voidaan vähentää raskaampia ja kalliimpia toimenpiteitä kuten poliisin hälytystehtäviä, oikeusprosesseja ja laitoshoitoa.
Päivi Räsänen
kolumni julkaistu Kd-lehdessä 13.3.2014