Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Kirkolliskokous 6.11.2012
Turun kristillinen opisto
Herra arkkipiispa, arvoisat kirkolliskokousedustajat, bästa publik!
Mieheni synnyttyä viisilapsisen perheen kuopuksena kylään tullut vieras kiusoitteli sisaruksia kyselemällä pikkuveljen myyntihintaa. Kolmevuotias sisko haki tuohtuneena virsikirjan, piteli sitä käsissään väärin päin ja vastasi napakasti: ”Tässä kirjassakin sanotaan, että Niilo-Pekkaa ei myydä mistään hinnasta.” Kolmevuotias oivalsi kristillisen ihmiskuvan ytimen. Jokainen ihminen kokoon, väriin, ikään tai tuottavuuteen katsomatta, on luotu Jumalan kuvaksi ja sen vuoksi ihmisarvoa ei mitata rahassa, se on aina ehdoton ja täysi.
Kirkolla on koko historiansa ajan ollut yhteiskunnassamme arvojen suunnannäyttäjän tehtävä. Nelivuotiskertomuksen otsikko ”Haastettu kirkko” kuvaa iskevästi kirkon tilannetta moniarvoistuvassa Suomessa. Jäsenmäärän lasku, toimituksiin ja jumalanpalveluksiin osallistumisen sekä keskeisiin oppeihin uskomisen heikkeneminen merkitsevät kirkkoa hengellisenä auktoriteettinaan pitävien vähenemistä. Silti kirkkoa edelleen vakavasti kuunnellaan ja kirkon kannanotoilla on merkittävä painoarvo niin julkisessa sanassa kuin vaikkapa eduskunnan istuntosalissa.
Fyraårsberättelsen ”utmanad kyrka” beskriver kyrkans situation i dagens Finland med en bred flora av värderingar. De som håller kyrkan som sin andliga auktoritet minskar. Trots det kyrkans ställningstaganden har en samhällelig betydelse både i det offentliga ordet eller till exempel i riksdagens plenisal.
Värderade kyrkomötesdelegater!
I mitt tal lyfter jag upp tre aktuella teman som utmanar både staten och kyrkan att försvara människovärdet och att respektera livet.
Nostan esiin kolme ajankohtaista aihetta, joissa niin valtiolle kuin kirkolle lankeaa haaste puolustaa ihmisarvoa ja elämän kunnioitusta ja jotka toisaalta jakavat voimakkaasti mielipiteitä.
”Muukalaista älä sorra, sillä te tiedätte muukalaisen mielialan, koska itsekin olette olleet muukalaisina Egyptin maassa”. Israelin kansalle annettu, edelleen ajankohtainen neuvo kertoo ihmisyhteisöjen raadollisesta todellisuudesta kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa. Muukalaisvastaisten ja rasististen ääriliikkeiden haasteeseen tulee vastata rohkeasti muistaen Martin Luther Kingin sanoja: ”Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus.”
Muualta tulleiden määrä kasvaa työn, opiskelun ja perhesiteiden vuoksi mutta myös turvapaikkaa hakevina. Suomi kuuluu maailmassa ja Euroopassa harvoihin maihin, jotka ottavat vastaan kiintiöpakolaisia, hallitusohjelman mukaan 750 vuosittain. Maahanmuuttajien kotouttamisen tasoon ei voi olla tyytyväinen. Siitä kertoo kolminkertainen työttömyysriski kantaväestöön verrattuna.
Eduskuntatalon edessä nälkälakkoa pitäneet afgaanimiehet muistuttavat kipeästi turvapaikkaa hakevien hädästä. Myös kirkollisten vaikuttajien taholta on kiinnitetty huomiota heidän tilanteeseensa.
Maahanmuuttovirasto arvioi jokaisen hakemuksen yksilöllisesti, lakien ja kansainvälisten sopimusten pohjalta. Päätösten perusteluja ei voi käsitellä julkisuudessa salassapitovelvollisuuden vuoksi. Afganistanin turvallisuustilanne vaihtelee merkittävästi maakunnittain. Kielteisen päätöksen saaneella on mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen, joka arvioi valituksia itsenäisesti. Valituksen ollessa vireillä virasto ei voi ottaa asiaa uudelleen käsittelyyn, vaan se ratkaistaan oikeudessa.
Ulkomaalaislakiin ja perustuslakiin sisältyy ehdoton palautuskieltopykälä. Ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
Oikeusvaltion keskeisiin periaatteisiin kuuluu eriytetty lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta. Oman kulttuurinsa pohjalta hakijat voivat olettaa, että Suomessa poliitikot voisivat painostaa oikeuslaitosta tai viranomaisia. Päätökset yksittäisten henkilöiden turvapaikoista eivät Suomessa ole poliittisia! Eduskunnalla tai ministerillä ei ole lainmukaista toimivaltaa ratkaista turvapaikkahakemuksia. Tällä turvataan hakijoiden keskenään tasavertainen asema riippumatta tukijoukkojen koosta tai demonstraatioista. Muidenkin turvapaikanhakijoiden terveyden kannalta on vaarallista antaa signaalia nälkälakosta toimivana vaikuttamiskeinona.
Tänä syksynä pyritään päätökseen EU:n yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä. Yhtenäisillä menettelyillä ja vastaanotto-olosuhteilla vähennetään myös painetta siirtyä maasta toiseen paremman suojelun toivossa.
On syytä arvioida jatkuvasti, tukeeko kansallinen lainsäädäntömme niin yksilöiden kuin yhteiskunnan kannalta inhimillistä ja kestävää maahanmuuttopolitiikkaa. Erityistä huomiota olen kiinnittänyt turvapaikkapäätösten pohjana olevan maatiedon ajantasaisuuteen. Keväällä maahanmuuttovirasto teki tärkeän linjauksen, jonka mukaan turvapaikkaa hakevalta ei enää edellytetä uskonnollisen vakaumuksen salaamista välttyäkseen vainolta. Kiitän kirkkoa arvokkaasta työstä maahanmuuttajien ihmisarvoisen kohtelun edistämiseksi. Kannustan edelleen etsimään uusia väyliä ystävyyden ja yhteyden luomiseksi kantaväestön ja maahantulijoiden kesken.
Toiseksi nostan esiin keskustelun eutanasiasta. Kirkolla on siihen erityistä asiantuntemusta sairaalasielunhoidon osaamisen ja terveydenhuollon etiikkaan vaikuttaneen kristillisen ihmiskuvan kautta. Kirkon selkeää ääntä odotetaan tilanteessa, jossa lähes 80 % suomalaisista on ilmaissut kannattavansa eutanasialakia. Olisiko nyt tilausta viidennen käskyn selitykselle? Eutanasia ei tarkoita tarpeettomien hoitojen riisumista vaan potilaan elämän lopettamista esimerkiksi myrkkyruiskeella.
Saattohoito on kehittyneempää kuin koskaan historiassamme. Kipua ja ahdistusta voidaan hallita ja kärsivä potilas voidaan tarvittaessa sedatoida, vaivuttaa uneen. Kuolemaa ei voi tarkastella vain yksilön oman valinnan näkökulmasta. Kuolema on mitä suurimmassa määrin yhteisöllinen asia. Itsemurha koskettaa kipeästi kymmenien, jopa satojen ihmisten elämää. Sama koskee eutanasiaa, jota puolustetaan sillä perusteella, että ihmisellä tulisi olla oikeus päättää omasta kuolinhetkestään.
Lääkäriharjoittelussa kohtasin vanhuksen, joka kertoi halvaannuttuaan masentuneena kyselleensä lääkäriltään: “Mitä hyötyä meistä raihnaisista vanhuksista kenellekään on? Joutaisimme kuolla pois.“ Hän sai vastauksen: ”Te suoritatte yhteiskunnan tärkeintä tehtävää, sillä te opetatte meille, mitä on lähimmäisen rakkaus.” Ymmärsin viestin. Huolenpidosta riippuvat lähimmäisemme voivat avuttomuudellaan nostaa yhteisöstämme esiin arvot, jotka lopulta ovat menestyksemme kannalta avaintekijöitä. Yhteiskunta, joka rakentuu lähimmäisen rakkauden, ihmisarvon kunnioituksen ja keskinäisen huolenpidon varaan, kestää vaikeinakin aikoina. Historiakin osoittaa, että yhteiskunta, joka menettää nämä arvot, luhistuu – ajatellaanpa vaikka natsien hallitsemaa Saksaa.
Eutanasialailla viestittäisiin vammaisten ja sairaiden elämän arvottomuutta. Hollannissa merkittävin syy eutanasian pyytämiseen ei ole kipu, vaan yksinäisyys ja riippuvuuden pelko muiden avusta. Kuolemantoive sisältää usein kysymyksen: ”Olenko jo tarpeeton?” Kyselyyn ei tule vastata kuolinpiikillä, vaan välittämisellä ja tasokkaalla saattohoidolla.
Kolmanneksi teemaksi nostan elämän alkuvaiheen suojelun. Hallitusohjelman tavoitteena on vähentää raskaudenkeskeytyksiä ja selvittää tarve myöhäisimmän viikkorajan muutokseen sekä terveydenhuollon henkilöstön oikeuteen eettisin perustein kieltäytyä toimenpiteen suorittamisesta.
Abortti on Suomessa vaiettu tabu, Pandoran lipas, jonka avaamisen seurauksia pelätään. Aihe koskettaa kuitenkin paljon laajempaa joukkoa kuin ajattelemme. Aborttilain säätämisestä lähtien on tehty yli puoli miljoonaa aborttia. Tällä hetkellä keskeytetään noin 10 000 raskautta vuodessa eli yli 30 joka päivä. Keskuudessamme on satoja tuhansia naisia, jotka ovat omassa kehossaan kokeneet abortin, saman verran isiä, kymmeniä tuhansia abortteihin osallistuneita terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja satoja lakien säätämisestä vastuullisia päättäjiä.
Aiheeseen liittyy vastuun siirtelyä, mutta myös vaiettua surua ja syyllisyyttä. Vastaanotollani 80-vuotias nainen kertoi riipaisevasti kantaneensa yksin syyllisyyden taakkaa ja sen raskaita seurauksia nuoruudestaan saakka. Lääkärit ja hoitajat tietävät, mitä abortissa tapahtuu ja monet suorittavat työtään rikki revityllä omalla tunnolla.
Elämän hintaa arvioidaan rahassa, kun sikiöseulontojen kustannuksia verrataan vammaisten ihmisten elinkustannuksiin. Löydettyihin sairauksiin ei ole tarjolla parantavaa hoitoa vaan jo alkaneen elämän lopettaminen. Vaikka sikiödiagnostiikan yhteydessä korostetaan perheen omaa valintaa, seulontaohjelman järjestämisellä viestitään, etteivät vammaiset ole varauksetta tervetulleita keskuuteemme.
Aborttia puolustetaan sillä, että sikiö ei ole ihmispersoona, vaikka onkin hedelmöityksestä lähtien biologinen ihmisyksilö. Persoonan kriteereiksi on asetettu tietoisuus itsestä, tulevaisuuden ja menneisyyden tajuaminen ja kommunikointikyky. Ominaisuudet kuvaavat ihmislajille ominaisia piirteitä mutta ovat ihmisyyden ehdoiksi mielivaltaisia. Kriteereitä eivät täytä vastasyntyneet tai muutaman kuukauden ikäiset lapset, eivätkä syvästi kehitysvammaiset tai dementoituneet aikuiset.
Läntisen Euroopan maista ainoastaan Suomessa ja Ruotsissa terveydenhuollon henkilöstöllä ei ole lakiin perustuvaa oikeutta kieltäytyä vakaumuksen perusteella suorittamasta abortteja tai laatimasta niihin liittyviä lausuntoja. On kestämätöntä puolustaa omantunnon vapauden puutetta sillä, että näin vaikeutettaisiin aborttioikeuden toteutumista. Missään muussa maassa näin ei ole käynyt.
Euroopan neuvosto edellytti vuonna 2010, että kaikkien jäsenmaiden tulee turvata hoitohenkilökunnalle omantunnonvapaus kieltäytyä abortin tai eutanasian suorittamisesta. Sekä Maailman että Suomen lääkäriliitot ovat saman vaatimuksen takana.
Käypä hoito- työryhmä suositti hiljattain myöhäisissä keskeytyksissä kaliumin ruiskuttamista sikiön sydämeen kuoleman varmistamiseksi. Suomessa vuosittain muutamissa kymmenissä tapauksissa abortoitu sikiö elää jonkun aikaa toimenpiteen jälkeen. Raskaus voidaan keskeyttää vammaisuuden perusteella 24. raskausviikon loppuun, kun terveiden kohdalla ehdoton raja on 20 viikkoa. Keskoshoidon edistyessä ollaan absurdissa tilanteessa, jossa aborttirajaa varmuudella nuorempia sikiöitä voidaan pitää hengissä kehittyneen tekniikan ansiosta.
Raskauden keskeyttäminen on aina eettinen ongelma, sillä siinä lopetetaan jo alkanut ihmiselämä. Myöhäisiin keskeytyksiin liittyy lisäksi yhdenvertaisuus- ja perusoikeusongelmia, sillä niissä vammaiset lapset asetetaan terveiden kanssa eriarvoiseen asemaan.
Arvoisat kirkolliskokousedustajat!
Jaan kanssanne kätilöltä saamani kirjeen toivoen, että pohtisitte, miten kirkko voisi vastata hätään. Hän kirjoitti: ”Minulle oli jaettu keskeytyspotilas, jolla oli jo raskausviikkoja lähes 23. Syy keskeytykseen oli leikkauksella korjattavissa oleva vamma. Toivoin, ettei lapsi syntyisi vuoroni aikana, jotta en näkisi tekojeni seurauksia. Toisin kuitenkin kävi. Lapsi huitoi käsiään ja yritti tehdä hengitysliikkeitä ainakin 10 minuuttia. Vanhemmat olivat kauhuissaan. Kävin toisessa huoneessa kysymässä lastenlääkäriltä, eikö mitään tosiaan tehdä vaikka synnytyssalissa saman ikäistä vauvaa virvoiteltiin.
Menin tapauksen jälkeen kansliaan ja itkin ääneen. Sanoin työkavereilleni etten enää koskaan tule hoitamaan yhtään raskaudenkeskeytystä. Olen katkerasti katunut tekoani, sitä että en puolustanut pientä syntymätöntä lasta. Minulla on Taivaassa häneltä todellakin anteeksi pyydettävää! Kiitos Jeesuksen sovitustyön olen saanut sen kaikesta huolimatta anteeksi.”
Abortista ei pidä vaieta, mutta siitä puhuttaessa tarvitaan ennen muuta kuoleman rajan ylittävää anteeksiantamisen ja armon sanomaa. Tässä kirkolla on etuoikeus rohkeasti pitää esillä lain ja evankeliumin sanomaa ja samalla puolustaa jokaisen Jumalan kuvaksi luodun elämää.
Till abort relateras massvis av skuld, behov av själavård och andligt stöd både bland familjerna och hälsovårdspersonalen. Man ska inte tiga om abort, men när man talar om det, behöver man framför allt annat evangeliets nåd och budskap som övervinner dödens gränser.
Ärade kyrkomötesdelegater!
Jag önskar er Guds välsignelse och vishet i de viktiga besluten under den här mötesveckan!
Kunnallisvaalien äänestyslaimeus osoitti, että kansalaiset eivät syttyneet puheista, joita hallitsivat vaikeat käsitteet, sotet, ervat ja hallintohimmelit. Toivon vilpittömästi, että koolla oleva kirkolliskokous ja kirkon edustajat onnistuvat meitä poliitikkoja paremmin sanomansa esittämisessä ja ydinkysymyksiin paneutumisessa. Tähän teillä on erinomaiset edellytykset, sillä kirkon viesti oikein esitettynä koskettaa jokaista, ulottuu syvälle ihmisen sisimpään ja kauas kuoleman rajan yli.
Toivotan teille arvoisa arkkipiispa ja kirkolliskokousedustajat sekä henkilökunta Jumalan siunausta ja Hänen antamaansa viisautta kokousviikon tärkeisiin ratkaisuihin!