TIEDOTE
julkaisuvapaa 9.4.2010 klo 17.30
Puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) poliittisessa katsauksessa Uudenmaan piirin kevätkokouksessa Kauniaisissa:

Hoitovapaata murrosikäisen lapsen vanhemmalle

Perhevapaajärjestelmissä on jäänyt täysin huomiotta kasvatuksellisesti vaikea murrosikä. Tässä vaiheessa valvonnan ja läsnäolon tarve kasvaa, mutta vanhemmat ovat tiukasti kiinni omassa työelämässä. Joustojen puute on hankala etenkin yksinhuoltajille.

Alaikäisten potilaiden määrä psykiatrisessa sairaalahoidossa on kaksinkertaistunut 10 vuoden sisällä. Suurin lisäys tapahtui nuorten 13-17-vuotiaiden tyttöjen kohdalla, jossa kasvu oli lähes kolminkertainen. Koko maassa lastensuojelun asiakasmäärät ovat kaksinkertaistuneet kymmenen vuoden aikana, ja erityinen kasvu on tapahtunut juuri murrosikäisten kohdalla.

Ehdotan harkittavaksi sitä, että osittaista hoitovapaata ja hoitorahaa voisi saada myös murrosikäisen lapsen vanhempi silloin kun erityistä kasvatuksellista tarvetta ilmenee. Tällä hetkellä tämä mahdollisuus koskee vain alle 3-vuotiaiden lasten sekä koulunsa aloittaneiden ensi- ja toisluokkalaisten vanhempia.

Kouluterveydenhuolto on saatettava suositusten edellyttämälle tasolle. Mielenterveyspalveluiden hoitotakuu on pikaisesti uudistettava ja siihen tulee sisällyttää oikeus hakea välitöntä apua matalan kynnyksen hoitopaikoista ilman byrokratiaa.

Ennaltaehkäiseviin ja varhaisen puuttumisen toimiin panostaminen on kannattavaa, sillä raskas lastenpsykiatria ja kodin ulkopuolelle sijoittaminen tulevat kalliiksi. Esimerkiksi hoito perhekodissa tai laitoksessa maksaa noin 150-250 euroa vuorokaudessa ja vaativassa erityishoidossa maksu on jopa kolminkertainen.

LAKIALOITE

Rikoslain 20 luvun 6 § ja 7 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Aloitteessa esitetään muutettavaksi rikoslain (RL; 39/1889) 20 luvun 6 § 1 momentin ja 7 § 1 momentin lapsen seksuaalista ja lapsen törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä koskevat rangaistussäännökset. Lakialoitteessa esitetään rangaistusten koventamista siten, että lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä säädettäisiin minimirangaistus yksi vuosi vankeutta ja lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettava minimirangaistus olisi kaksi vuotta vankeutta, jolloin rangaistus olisi aina ehdoton. Aloitteen tavoitteena on koventaa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittujen rangaistuksia vastaamaan nykyistä paremmin yleistä oikeustajua.

PERUSTELUT

Seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset ovat rikoslain 20. luvussa. Laissa säädetyt rangaistukset ovat perusmuotoiseen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (RL 20:6) osalta enintään neljä vuotta vankeutta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (RL 20:7) vähintään yksi, enintään kymmenen vuotta vankeutta. Jos rikoksia on useita, on enimmäisrangaistus 7 tai 13 vuotta vankeutta.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan henkilö, joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa, koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai saa lapsen ryhtymään häntä vahingoittavaan seksuaaliseen tekoon. Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on kyseessä, jos kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa, rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi, ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Valtion velvollisuus suojella lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä perustuu muun muassa ihmisoikeussopimuksiin. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (1989, SopS 59–60/1991) 34 artiklan mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat suojelemaan lasta kaikilta seksuaalisen riiston ja hyväksikäytön muodoilta.

Poliisin tietoon tulee vuosittain yhä enemmän hyväksikäyttörikoksia. Optulan mukaan vuosittain ilmoitettujen rikosten määrä on 2000-luvun aikana kaksinkertaistunut, vuodesta 1980 lähtien viisinkertaistunut. Myös tuomioistuimissa vuosittain käsiteltyjen lapsen seksuaalisten hyväksikäyttöjen lukumäärä on kasvanut voimakkaasti koko 2000-luvun ajan. Muutoksen taustalla on viranomaiskontrollin tehostuminen ja kiinnijäämisriskin kasvu.

Moni hyväksikäyttötapaus jää edelleen piiloon niin tilastoista kuin viranomaisiltakin. Lapseen kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta suuri osa tapahtuu joko perheen sisällä tai lapsen välittömässä lähipiirissä. Tekijä on usein lapselle tuttu ja läheinen aikuinen, jonka on helppo ristiriitaisessa tilanteessa manipuloida uhri vaikenemaan. Hyväksikäytön täydellinen torjuminen ja sulkeminen pois mielestä ovat lapselle luontaisia tapoja suhtautua asiaan, jota hän ei kykene ymmärtämään. Hyväksikäytön uhri tuntee syyllisyyttä tapahtuneesta, ja myös tämä vaikeuttaa asiasta kertomista.

Seksuaalinen hyväksikäyttö, etenkin luottamus- ja riippuvuussuhteessa, on lapselle erittäin vahingoittavaa. Lääkäriseura Duodecimin julkaiseman Käypä hoito -suosituksen (Solantaus ym. 2006) Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn tutkiminen mukaan seksuaalinen hyväksikäyttö aiheuttaa lapsille useita erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Fyysisiä oireita ovat mm. vammat sukupuolielimiin, peräaukon seutuun, suuhun ja reisien sisäpinnalle sekä eri puolille kehoa kiinni pitämisen aiheuttamana, sukupuoli- ja virtsaelinten tulehdusoireet, virtsaamiseen ja suolen toimintaan liittyvät psykosomaattiset oireet, ja raskaus.

Hyväksikäytöstä seuraavia psyykkisiä oireita ovat mm. kiintymyssuhde- ja muut ihmissuhdeongelmat, tunne-elämän ongelmat ja häiriöt, kuten ahdistus, pelot ja painajaiset, masennus sekä itsetuhoisuus, käyttäytymisen ongelmat ja häiriöt kuten seksualisoitunut käyttäytyminen, hyperaktiivisuus, uhmakkuus ja aggressiivisuus, käytöshäiriöt, epäsosiaalinen käyttäytyminen, uudelleen uhrittuminen ja promiskuiteetti sekä päihteiden käyttö, somaattiset oireet, kuten unihäiriöt, kastelu ja tuhriminen, syömishäiriöt sekä vatsakivut, kognitiiviset ongelmat, kuten keskittymisen puute ja kouluongelmat, posttraumaattinen stressireaktio (PTSD) ja dissosiatiiviset oireet. Pahimmillaan seksuaalinen hyväksikäyttö traumatisoi lapsen loppuiäksi.

Valtakunnansyyttäjänvirasto ja useat muut oikeusoppineet pitävät lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettavia rangaistuksia liian lievinä. Rikoslain rangaistusasteikko mahdollistaa ankaratkin rangaistukset, mutta käytännössä niitä ei anneta. Rikoksentekijä voi selvitä jopa vain sakoilla. Ehdollinen on selvästi yleisin rangaistus, ja se johtaa vankilaan vain hyvin harvoin. 2000-luvulla tuomittujen rangaistusten keskipituus on pysynyt ennallaan. Ehdottoman vankeuden keskipituus on 2–2,5 vuotta ja ehdollisen vankeuden 6–8 kuukautta. Optulan mukaan sillä, mikä tuomioistuin asian käsittelee, ei ole juuri vaikutusta rangaistuksen ankaruuteen. Rangaistuskäytäntö on kuitenkin rikosten tekotapaan ja -olosuhteisiin sekä muihin relevantteihin mittaamisperusteisiin nähden sisäisesti epäyhtenäistä koko maassa. Tuomareiden varovaisuus ja epävarmuus johtavat helposti pieniin rangaistuksiin.

Myös yleinen oikeustaju puoltaa ankarampia rangaistuksia. Tuomittu rangaistus on viesti kansalaisille rikoksen vakavuudesta ja tekijän syyllisyydestä. Tällä viestillä on tärkeä merkitys mm. uhrin toipumisessa. Usein uhri kokee itse olevansa syyllinen ja vastuussa tapahtumista. Monet pedofilian uhrit ovat kertoneet siitä, miten tärkeä oikeudenmukainen tuomio on toipumisen kannalta. Liian lyhyillä rangaistuksilla horjutetaan uhrin luottamusta ja mitätöidään trauman syy. Lievät rangaistukset ovat myös omiaan madaltamaan rikoksentekokynnystä vaarantaen uusien lasten turvallisuuden. Lapsen elämän tärveleminen ei ole kevyt asia.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

rikoslain 20 luvun 6 § ja 7 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 20 luvun 6 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 563/1998, ja

muutetaan 20 luvun 7 §:n 1 momentti sellaisena kuin se on laissa 563/1998 seuraavasti:

 

6 §

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Joka

1) on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,

2) koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai

3) saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,

on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

——————————————-

7 §

Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Jos lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä

1) kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa,

2) rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai

3) rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

————————————————————–

________________________________________

Tämä laki tulee voimaan * päivänä *kuuta 20**.

__________________________________________

Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2010

Päivi Räsänen /kd

TIEDOTE

6.4.2010

Kansanedustaja, puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen (kd):

LAPSEN RAISKAUKSESTA EI PIDÄ SELVITÄ SAKOILLA TAI EHDOLLISELLA

Puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) on jättänyt tänään lakialoitteen, jossa ehdotetaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusten tiukentamista.

Valtakunnansyyttäjänvirasto ja useat muut oikeusoppineet pitävät lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettavia rangaistuksia liian lievinä. Rikoslain rangaistusasteikko mahdollistaa ankaratkin rangaistukset, mutta käytännössä niitä ei anneta. Rikoksentekijä voi selvitä jopa vain sakoilla. Ehdollinen on selvästi yleisin rangaistus, ja se johtaa vankilaan vain hyvin harvoin. 2000-luvulla tuomittujen rangaistusten keskipituus on pysynyt ennallaan. Ehdottoman vankeuden keskipituus on 2–2,5 vuotta ja ehdollisen vankeuden 6–8 kuukautta.

Myös yleinen oikeustaju puoltaa ankarampia rangaistuksia. Tuomittu rangaistus on viesti kansalaisille rikoksen vakavuudesta ja tekijän syyllisyydestä. Tällä viestillä on tärkeä merkitys mm. uhrin toipumisessa. Usein uhri kokee itse olevansa syyllinen ja vastuussa tapahtumista. Monet pedofilian uhrit ovat kertoneet siitä, miten tärkeä oikeudenmukainen tuomio on toipumisen kannalta.

Lakialoitteessa esitetään rangaistusten koventamista siten, että lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä säädettäisiin minimirangaistus yksi vuosi vankeutta ja lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettava minimirangaistus olisi kaksi vuotta vankeutta.

Perhekampanjamme on tuonut tavattoman paljon myönteistä palautetta. Viestintäpäällikkö Asmo Maanselän ideoimassa kampanjassa tuodaan retrohenkisen -50-luvulle sijoittuvan kuvaston ajatus perheihanteiden ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Kuvassa nuori kihlapari vasta suunnittelee perhettä. Unelma perheestä ja rakkauden täyttämästä läheisverkostosta on vahva. Tutkimustenkin mukaan suomalaiset pitävät tärkeimpänä onnellisuuden rakennuspuuna perhe-elämää ja sen ihmissuhteita, ennen muuta rakastetuksi tulemisen kokemusta. Todellisuus kuitenkin näyttäytyy usein toisenlaisena: perheissä on monenlaista pahoinvointia. Pikkulapsiperheillä on uupumusta, työpaineita, toisilla taas lapsettomuutta, perhesuhteiden hajoamisia, päihde- ja mielenterveysongelmia ja vastentahtoista yksinelämistä.  Tämän hetken kipeä kysymys monessa perheessä, varsinkin nuorilla on maalattu graffitiksi kampanjakuvaan: ”Mistä töitä?”

Kampanjaan liittyvässä perhepoliittisessa ohjelmassamme haluamme osoittaa tukea niille perheille, jotka ovat kipeimmin tuen tarpeessa. Erityinen painopiste tulee asettaa yksinhuoltajien perheisiin, joissa esiintyy kaikista perhemuodoista eniten köyhyyttä ja joissa isä tai äiti joutuu yksin kantamaan kasvatuksellisen vastuun.

Perhearvot herättävät tunteita. Syrjiikö kampanja yksin eläviä tai eronneita? Tämä kysymys herätettiin perhepoliittisessa seminaarissamme. Jokainen ihminen syntyy johonkin perheeseen. Hyvä perhe- ja lapsipolitiikka on jokaisen suomalaisen etu, myös lapsettomien ja yksin elävien. Mitä tasapainoisempia ja terveempiä aikuisia lapsistamme kasvaa, sitä paremmin he aikanaan pystyvät kantamaan vastuun ikääntyvästä väestöstämme.

 

Julkaistu kolumnina KD-lehdessä.

Kristillisdemokraatit avasivat perhekampanjansa 27.3.2010 teemalla Perustetaan perhe – Mistä töitä? Seminaarin yhteydessä julkistettiin puolueen uusi perhepoliittinen ohjelma 2010.

 

Puolueen puheenjohtaja (kd), kansanedustaja Päivi Räsäsen puhe kd:n perhepoliittisessa seminaarissa Helsingissä 27.3.2010.

 

Perhe on ihmisen tärkein läheisverkosto, ja sen tehtävä on tuottaa hyvinvointia, läheisyyttä ja rakkautta kaikille jäsenilleen eri elämänvaiheissa. EVA:n kansallisessa arvo- ja asennetutkimuksessa käy ilmi, että 83 % suomalaisista pitää erittäin tärkeänä onnellisuuden rakennuspuuna perhe-elämää ja sen ihmissuhteita, ennen muuta rakastetuksi tulemisen kokemusta. Vain 4 % suomalaisista antaa saman painoarvon sellaisille tavoitteille, joista politiikassa yleensä puhutaan: korkea elintaso, varakkuus, hyvät tulot. Kristillisdemokraateille perhepolitiikka ei ole vain yksi kevyt politiikan reuna-alue, vaan syvästi ideologinen sydämen asia. Tukemalla perheitä ja lapsia rakennamme samalla vahvaa ja menestyvää tulevaisuuden yhteiskuntaa.

Julkistamme tänään puolueemme perhepoliittisen kampanjan ja eduskuntaryhmän hyväksymän perhepoliittisen ohjelman. Viestintäpäällikkö Asmo Maanselän ideoimassa kampanjassa tuodaan retrohenkisen -50-luvulle sijoittuvan kuvaston ajatus perheihanteiden ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Tämän hetken kipeä kysymys monessa perheessä, varsinkin nuorilla on maalattu graffitiksi kuvaan: ”Mistä töitä?”

Perhepoliittisessa ohjelmassa haluamme osoittaa tukea niille perheille, jotka ovat kipeimmin tuen tarpeessa. Erityinen painopiste tulee asettaa yksinhuoltajien perheisiin, joissa esiintyy kaikista perhemuodoista eniten köyhyyttä ja joissa isä tai äiti joutuu yksin kantamaan kasvatuksellisen vastuun.

Suomen tulevaisuus rakennetaan perheissä. Hyvä perhepolitiikka tulee nähdä keinoksi kilpailukykyisen Suomen rakentamisessa. Työvoiman saatavuuden vähentyessä on etulyöntiasema sellaisilla työnantajilla, jotka joustavat perheiden tarpeiden mukaan esimerkiksi työaikojen ja vapaiden järjestelyn osalta. Uskon, että tavallisen palkansaajan kannalta tärkeimpiä tavoitteita ei mitata euroissa, senteissä tai prosenteissa, vaan perheen parissa vietetyssä ajassa ja terveydessä, turvallisuudessa ja työn mielekkyydessä.

Kuntaliitto julkisti tällä viikolla arvion, jonka mukaan suomalaiset pääsisivät vuonna 2030 eläkkeelle vasta reilusti yli 70-vuotiaina, jos eläkkeellä ja työelämässä olevien huoltosuhde haluttaisiin pitää nykyisellään. Tilanne ei korjaannu pelkästään maahanmuuttoa lisäämällä ja työuria pidentämällä, vaan tarvittaisiin myös syntyvyyden lisäämistä.

Suomalaiset haaveilevat suuremmista perheistä kuin he todellisuudessa tulevat saamaan. Suomalainen nainen haluaa keskimäärin 2,4 lasta, mutta saa 1,8. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut vähitellen ja on nyt 28 vuotta. Yliopisto-opiskelijoilla eli noin kolmasosalla ikäluokasta se on siirtymässä reilusti yli 30 vuoteen, mikä lisää lapsenhankintaan liittyviä terveydellisiä ongelmia, lapsettomuutta ja samalla johtaa kalliiden hedelmättömyyshoitojen lisääntyvään tarpeeseen. Syyksi lasten hankinnan viivästymiselle ilmoitettiin yhteiskunnan heikko tuki lapsiperheille ja toisaalta työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet.

Pätkätöiden aiheuttama epävarmuus tulevaisuudesta ja toisaalta työn ylikuormitus ja uupumus verottavat pienten lasten vanhempien voimavaroja vanhemmuuteen.

Perhe- ja väestöpolitiikan kannalta on ongelmallista, että politiikkaa tehdään lyhytjänteisesti neljän vuoden, vaalikauden mittaisissa pätkissä. Ensi vuonna syntyvät lapset antavat työpanoksensa yhteiskunnalle vasta reilun 20 vuoden kuluttua.

Mielenterveys- ja päihdeongelmat syövät enenevästi suomalaisten työkykyä samaan aikaan, kun työikäisen väestön pitäisi olla yhä työkykyisempää. Vuodesta 2000 vuoteen 2007 mielenterveyden häiriöiden takia eläkkeelle jääneiden alle 30-vuotiaiden määrä enemmän kuin kaksinkertaistui.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan lopullinen syrjäytyminen uhkaa n. 30000 nuorta. Koko maassa lastensuojelun asiakasmäärät ovat kaksinkertaistuneet kymmenen vuoden aikana, erityinen kasvu on tapahtunut murrosikäisten kohdalla. Sijoittaminen kodin ulkopuolelle on kallista.  Hoitovuorokausi perhekodissa tai laitoksessa maksaa noin 150-250 euroa vuorokaudessa ja vaativassa erityishoidossa maksu on jopa kolminkertainen.

Lasten ja nuorten mielenterveysongelmia ehkäiseviä palveluja ei ole puheista ja lupauksista huolimatta ryhdytty toivotulla tavalla kehittämään. Jokelan ja Kauhajoen tragedioiden jälkeen kyseltiin, tarvittiinko näin raju tapahtuma, jotta päättäjät heräisivät. Tosiasia on, että paljosta puheesta huolimatta hallitus ei ole vieläkään herännyt.

Erityinen painopiste tulee asettaa ennaltaehkäiseviin ja varhaisen puuttumisen peruspalveluihin. Toki tarvitsemme raskasta psykiatriaa ja lastensuojelua, mutta jos peruspalvelujen muodostama pohja vuotaa, suuret paineet kasaantuvat kalliisiin korjaaviin hoitoihin. Jos kouluterveydenhuolto, ennaltaehkäisevät kotipalvelut ja neuvolat toimivat ja kouluryhmät ovat riittävän pienet, tarve kalliimmilla erityispalveluille vähenee.

Mielenterveyspalveluiden hoitotakuu on pikaisesti uudistettava ja siihen tulee sisällyttää oikeus hakea välitöntä apua matalan kynnyksen hoitopaikoista ilman byrokratiaa. Perheitä ja vanhempia tulee myös tukea hoiva- ja kasvatusvastuuseen. Perhevapaajärjestelmissä on jäänyt täysin huomiotta kasvatuksellisesti vaikea murrosikä. Tässä vaiheessa valvonnan ja läsnäolon tarve kasvaa, mutta vanhemmat ovat tiukasti kiinni omassa työelämässä. Joustojen puute on hankala etenkin yksinhuoltajille. Ehdotan harkittavaksi sitä, että osittaista hoitovapaata ja hoitorahaa voisi saada myös murrosikäisen lapsen vanhempi silloin kun erityistä kasvatuksellista tarvetta ilmenee. Tällä hetkellä tämä mahdollisuus koskee vain alle 3-vuotiaiden lasten sekä koulunsa aloittaneiden ensi- ja toisluokkalaisten vanhempia. Terveys- ja sosiaalitoimesta voidaan pitkällä tähtäimellä saada kustannussäästöjä vahvistamalla ennaltaehkäiseviä ja varhaisen puuttumisen palveluja.

Heinolan Reumasäätiön sairaalan konkurssiuhka on herättänyt suurta huolta reumahoitoa tarvitsevien joukossa. Korkeaa osaamista vaativan sairaalan toiminnan lakkauttaminen on järjetöntä, sillä samaan aikaan muutoin yritetään keskittää vaativat hoidot tiettyihin yksikköihin. Erityisesti lasten reumahoidon osaaminen sijoittuu Heinolan sairaalaan. Toiminnan jatkamiseksi on käynnistettävä pikainen valtakunnallinen pelastusohjelma. Työpaikkojen menettämisen lisäksi menetetään tärkeä osa reuman hoitoa. Sairaala on leikannut, hoitanut ja kuntouttanut ihmisiä joka puolelta Suomea.

Reumahoidon taso vaihtelee suuresti sairaanhoitopiireittäin. Reuman sairaala on vaikeiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon ja kuntoutukseen erikoistunut osaamiskeskus, jossa on perinteisesti tehty kansainvälistä huipputason tutkimusta sekä koulutettu ja konsultoitu lääkäreitä. Onnistunut reumaleikkaus voi palauttaa potilaan täysin työkykyiseksi, kun taas puutteellisella ammattitaidolla tehty reumaleikkaus aiheuttaa lisää kuluja kunnalle. Reumasäätiön sairaala on saanut jo vuonna 2005 laatupalkintokilpailussa Recognised for Excellence in Europe -tunnustuksen toimintansa ja tulostensa erinomaisuudesta ensimmäisenä sairaalana Suomessa. Reumasäätiön sairaala on huippuyksikkö, johon reuman hoito on edelleen järkevää keskittää.

Hallitus ei ole tehnyt mitään Reuman sairaalan pelastamiseksi, vaikka sairaalan talousvaikeudet ovat olleet ministerien tiedossa. Reuman sairaalan heitteillejättö on osoitus hallituksen kyvyttömyydestä toimita tavoitteidensa eteen käytännössä – erityistä osaamista vaativien hoitojen keskittäminen mainitaan sekä hallitusohjelmassa että hallituksen puolivälikatsauksessa, ja asia on keskeinen osa myös Paras-hanketta.

 

Julkaistu kolumnina KD-lehdessä.

Eduskunnan puhemiehelle

Reumasäätiön sairaala Heinolassa on ilmoittanut hakeutuvansa konkurssiin. Työpaikkojen menettämisen lisäksi menetetään tärkeä osa reuman hoitoa. Sairaala on leikannut, hoitanut ja kuntouttanut ihmisiä joka puolelta Suomea. Potilaista ei ole pulaa, sillä suomalaisista yli miljoonalla on tuki- ja liikuntaelinoireita. Väestön ikääntyessä tule-sairaudet lisääntyvät entisestään.

Reumahoidon taso vaihtelee suuresti sairaanhoitopiireittäin. Onnistunut reumaleikkaus voi palauttaa potilaan täysin työkykyiseksi, kun taas puutteellisella ammattitaidolla tehty reumaleikkaus aiheuttaa lisää kuluja kunnalle. Reuman sairaala on vaikeiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon ja kuntoutukseen erikoistunut osaamiskeskus, jossa on perinteisesti tehty kansainvälistä huipputason tutkimusta sekä koulutettu ja konsultoitu lääkäreitä. Reumasäätiön sairaala on saanut jo vuonna 2005 laatupalkintokilpailussa Recognised for Excellence in Europe -tunnustuksen toimintansa ja tulostensa erinomaisuudesta ensimmäisenä sairaalana Suomessa. Reumasäätiön sairaala on huippuyksikkö, johon reuman hoito on viisasta ja kannattavaa keskittää.

Erityistä osaamista vaativien hoitojen keskittäminen mainitaan sekä hallitusohjelmassa että hallituksen puolivälikatsauksessa, ja asia on keskeinen osa myös Paras-hanketta. Reuman sairaalan talousvaikeudet ovat olleet hallituksen tiedossa. On käsittämätöntä, jos konkurssia ei estetä ja reumahoidon ammattitaidon annetaan valua hukkaan.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus turvata reumatauteja sairastavien hoidon jatkumisen Heinolan reuman sairaalassa?

Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2010

Päivi Räsänen /kd

TIEDOTE

23.03.2010

 

Puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen jättää tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa vaaditaan toimenpiteitä, jotta Heinolan Reumasäätiön sairaala voisi jatkaa toimintaansa.

Heinolan Reumasäätiön sairaalan konkurssiuhka on herättänyt suurta huolta reumahoitoa tarvitsevien joukossa. Korkeaa osaamista vaativan sairaalan toiminnan lakkauttaminen on järjetöntä, sillä samaan aikaan muutoin yritetään keskittää vaativat hoidot tiettyihin yksikköihin. Erityisesti lasten reumahoidon korkea osaaminen sijoittuu Heinolan sairaalaan. Toiminnan jatkamiseksi on käynnistettävä pikainen valtakunnallinen pelastusohjelma. Työpaikkojen menettämisen lisäksi menetetään tärkeä osa reuman hoitoa.

Reuman sairaala on vaikeiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon ja kuntoutukseen erikoistunut osaamiskeskus, jossa on tehty kansainvälistä huipputason tutkimusta sekä koulutettu ja konsultoitu lääkäreitä. Onnistunut reumaleikkaus voi palauttaa potilaan täysin työkykyiseksi, kun taas puutteellisella ammattitaidolla tehty reumaleikkaus aiheuttaa lisää kuluja kunnalle. Reumasäätiön sairaala on saanut jo vuonna 2005 laatupalkintokilpailussa Recognised for Excellence in Europe -tunnustuksen toimintansa ja tulostensa erinomaisuudesta ensimmäisenä sairaalana Suomessa. Reumasäätiön sairaala on huippuyksikkö, johon reuman hoito on edelleen järkevää keskittää.

Hallitus ei ole tehnyt mitään Reuman sairaalan pelastamiseksi, vaikka sairaalan talousvaikeudet ovat olleet ministerien tiedossa.

Heinolan Reumasäätiön sairaalan toiminnan jatkaimiseksi on käynnistettävä pikainen valtakunnallinen pelastusohjelma. Sairaala on ilmoittanut hakeutuvansa konkurssiin. Työpaikkojen menettämisen lisäksi menetetään tärkeä osa reuman hoitoa. Sairaala on leikannut, hoitanut ja kuntouttanut ihmisiä joka puolelta Suomea.

Reumahoidon taso vaihtelee suuresti sairaanhoitopiireittäin. Reuman sairaala on vaikeiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon ja kuntoutukseen erikoistunut osaamiskeskus, jossa on perinteisesti tehty kansainvälistä huipputason tutkimusta sekä koulutettu ja konsultoitu lääkäreitä. Onnistunut reumaleikkaus voi palauttaa potilaan täysin työkykyiseksi, kun taas puutteellisella ammattitaidolla tehty reumaleikkaus aiheuttaa lisää kuluja kunnalle. Reumasäätiön sairaala on saanut jo vuonna 2005 laatupalkintokilpailussa Recognised for Excellence in Europe -tunnustuksen toimintansa ja tulostensa erinomaisuudesta ensimmäisenä sairaalana Suomessa. Reumasäätiön sairaala on huippuyksikkö, johon reuman hoito olisi järkevää keskittää.

Hallitus ei ole tehnyt mitään Reuman sairaalan pelastamiseksi, vaikka sairaalan talousvaikeudet ovat olleet ministerien tiedossa. Reuman sairaalan heitteillejättö on osoitus hallituksen kyvyttömyydestä toimita tavoitteidensa eteen käytännössä – erityistä osaamista vaativien hoitojen keskittäminen mainitaan sekä hallitusohjelmassa että hallituksen puolivälikatsauksessa, ja asia on keskeinen osa myös Paras-hanketta.

Useiden puolueiden kansanedustajien yhteisaloite sukupuolineutraalin avioliiton säätämiseksi ei etene tällä vaalikaudella, mutta paineet sen edistämiseksi tulevalla vaalikaudella ovat ilmeiset.

Hankkeella halutaan vahvistaa vallitseva käytäntö lain tasolla. Kuitenkin myös moniavioisuutta tosiasiallisesti esiintyy Suomessa. Maahanmuuttajaväestön keskuudessa elää yksinhuoltajaäitejä, joiden lasten isät ovat virallisesti naimisissa ainoastaan ykkösvaimojensa kanssa. Moniavioisten perheiden aviottomat lapset jäävät ilman perintöoikeutta ja salavaimot ilman lain suojaa erotilanteissa. Emme kuitenkaan hyväksy moniavioisuutta – arvojemme vuoksi. Avioliittoa, perhettä ja vanhemmuutta koskeva sääntely ei ole koskaan arvoneutraalia. Yhden naisen ja yhden miehen muodostama avioliitto perustuu vahvaan kulttuuriseen perintöön sekä kristilliseen avioliittonäkemykseen.

Mitä sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat lopulta tavoittelevat? Virallistettu parisuhde rinnastuu jo nyt lainsäädännössä avioliittoon lukuun ottamatta sukunimilakia, ulkoista adoptio-oikeutta ja vihkimisoikeutta. Sosiaaliset, perintöoikeuteen ja talouteen liittyvät järjestelyt ovat identtiset. Sukunimen voi halutessaan vaihtaa, ulkoinen adoptio-oikeus ei käytännössä ole kovin merkityksellinen, sillä lapsia luovuttavat maat eivät yleensä edes anna adoptiolapsia homopareille. Lakialoitteessa myönnettiinkin, että avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välinen merkittävin ero on symbolinen. Keskeiseksi jää vihkimysoikeuden tavoittelu, minkä näen hyökkäyksenä kirkkoja kohtaan. Ruotsissa kirkko on taipunut painostuksen alla vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Kirkkojen tunnustus perustuu Raamattuun, jossa selkein sanoin avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi.

 

Julkaistu kolumnina KD-lehdessä.