Reuman sairaala pelastettava

TIEDOTE

23.03.2010

 

Puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen jättää tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa vaaditaan toimenpiteitä, jotta Heinolan Reumasäätiön sairaala voisi jatkaa toimintaansa.

Heinolan Reumasäätiön sairaalan konkurssiuhka on herättänyt suurta huolta reumahoitoa tarvitsevien joukossa. Korkeaa osaamista vaativan sairaalan toiminnan lakkauttaminen on järjetöntä, sillä samaan aikaan muutoin yritetään keskittää vaativat hoidot tiettyihin yksikköihin. Erityisesti lasten reumahoidon korkea osaaminen sijoittuu Heinolan sairaalaan. Toiminnan jatkamiseksi on käynnistettävä pikainen valtakunnallinen pelastusohjelma. Työpaikkojen menettämisen lisäksi menetetään tärkeä osa reuman hoitoa.

Reuman sairaala on vaikeiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon ja kuntoutukseen erikoistunut osaamiskeskus, jossa on tehty kansainvälistä huipputason tutkimusta sekä koulutettu ja konsultoitu lääkäreitä. Onnistunut reumaleikkaus voi palauttaa potilaan täysin työkykyiseksi, kun taas puutteellisella ammattitaidolla tehty reumaleikkaus aiheuttaa lisää kuluja kunnalle. Reumasäätiön sairaala on saanut jo vuonna 2005 laatupalkintokilpailussa Recognised for Excellence in Europe -tunnustuksen toimintansa ja tulostensa erinomaisuudesta ensimmäisenä sairaalana Suomessa. Reumasäätiön sairaala on huippuyksikkö, johon reuman hoito on edelleen järkevää keskittää.

Hallitus ei ole tehnyt mitään Reuman sairaalan pelastamiseksi, vaikka sairaalan talousvaikeudet ovat olleet ministerien tiedossa.