Kolumnit

RSS

Julkisten ja yksityisten palveluiden hyvää yhteistyötä tarvitaan edelleen

Kirjoitettu kirjoittajana

Julkisten ja yksityisten palveluiden hyvää yhteistyötä tarvitaan edelleen

 

Julkinen, verorahoitteinen järjestelmä muodostaa vahvan perustan sosiaali- ja terveyspalveluille, mutta niiden täydentäjänä tarvitaan edelleen myös yksityisiä ja kolmannen sektorin palvelutuottajia. Tällä hetkellä sotepalveluita tuottaa kaikkiaan 18 000 yritystä, joissa työskentelee 80 000 ihmistä. Monet näistä ovat paikallisia, pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Tätä potentiaalia ei tule ajaa alas. Uudistettaessa hyvinvointipalveluita ei ole viisasta rikkoa sitä, mikä toimii hyvin.

Yksityisen sairaanhoidon jo entuudestaan supistuneita Kela-korvauksia uhkaa v. 2023 alasajo, sillä hallituksella on tarkoitus rahoittaa sote-uudistuksen raskasta hallintoa leikkaamalla nämä pienet etuudet. Kela-korvauksia käyttää vuodessa noin kaksi miljoonaa suomalaista, mikä kertoo palvelujen tarpeesta. Erityisen tärkeitä ne ovat naisille, ikäihmisille ja pienituloisille. Esimerkiksi gynekologi-, silmälääkäri- ja hammaslääkäripalveluissa yksityiset palvelut ovat käytännössä välttämättömiä.

Suomalaisten suunterveyden hoitovelka kasvoi koronapandemian aikana noin 1,3 miljoonalla potilaskäynnillä. Hammashoidon resurssien puute näkyy potilaiden vaikeutena päästä hoitoon. Julkista suun terveydenhuoltoa ei alun perinkään ole mitoitettu kaikkien suomalaisten hoitoon. Aikuisväestöstä noin puolet saa hoitoa yksityisvastaanotoilla.

Korvaukset ovat hyvä kannustin käyttää myös omia varoja terveydenhuollon rahoittamiseen. Yhteiskunnan kannalta Kela-korvattu lääkärikäynti tulee edullisemmaksi kuin julkisen terveydenhuollon lääkärikäynti. Lakkauttamisen sijaan tätä joustavaa järjestelmää tulisi kehittää. Hoitojonot ovat pandemian jäljiltä ennennäkemättömän pitkiä ja hoitajat kaikkoavat alalta liiallisen työkuorman vuoksi. Nyt ei tarvita ideologisia toimia, jotka hankaloittavat kansalaisten hoitoon pääsyä entisestään. Hoitojonojen purkamiseksi tulee hyödyntää kaikkia keinoja, Kela-korvaukset ja palvelusetelit mukaan lukien.

Mielenterveyspalveluiden tarve on kasvanut ja saatavuus heikentynyt. Ajoissa saatu apu mielenterveyden häiriöihin säästää inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia. Kelan korvaaman kuntoutuspsykoterapian rinnalle tarvitaan terveyskeskuksiin mahdollisuus varhaiseen lyhytpsykoterapiaan.

Palvelut ovat tällä hetkellä pirstaleiset, hoitoon pääsyä joutuu odottamaan pitkään ja pätevistä psykoterapeuteista on pulaa. Ilman kuntoutustukea terapia on kallista jättäen pienituloiset sen ulkopuolelle. Terapiatakuun avulla voitaisiin kuntouttaa nopeasti takaisin työelämään tuhansia kansalaisia ja saavutettaisiin mittavat kustannussäästöt etuuksien käytön vähenemisen ja ansiotuloverojen nousun myötä.

Saattohoitoa ja sen saatavuutta on viime vuosien aikana parannettu lisäämällä hoitopaikkoja, perustamalla uusia saattohoitoyksiköitä, kehittämällä hoitoketjuja, panostamalla koulutukseen sekä lisäämällä henkilöstön osaamista. STM:n ohjeista huolimatta osaavan saattohoidon saatavuus on Suomessa edelleen sattumanvaraista, eikä oikeutta laadukkaaseen saattohoitoon pystytä takaamaan. Saattohoitokotien toiminta tulee turvata. Lisäksi saattohoidon yhdenvertainen toteutuminen edellyttää, että se on kaikkien sitä tarvitsevien saatavilla riippumatta asuinpaikasta tai sairaudesta.

Saattohoitoon tarvitaan laki ja resursseja. Se on myös vastaus vaatimuksiin eutanasian laillistamisesta, sillä ihmisen elämän lopettaminen on ristiriidassa lääketieteen etiikan kanssa eikä kuulu ihmisarvoiseen hoitoon. Tarvitsemme lain, joka takaa kaikille kuolemaa lähestyville ihmisille hyvän oirehoidon, tarvittavan tuen sekä mahdollisuuden rauhalliseen ja kärsimyksettömään kuolemaan.

Päivi Räsänen

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja, lääkäri-kansanedustaja (kd)

Kolumni on julkaistu Hämeen Sanomissa.

Kotihoidontuki merkitsee pikkulapselle oikeutta oman äidin tai isän syliin

Kirjoitettu kirjoittajana

Kotihoidontuki merkitsee pikkulapselle oikeutta oman äidin tai isän syliin

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama tutkijatyöryhmä esittää kotihoidontuen poistamista naisten työllisyyden lisäämiseksi. Muutokset koskisivat suurta osaa lapsiperheistä, sillä 87 % oikeutetuista lapsiperheistä käyttää tukea. Tasa-arvotilastojen tavoitteet eivät saisi ohittaa lapsen etua.

Aloitteestamme hyväksyttiin aikoinaan kotihoidontuki, jota edelleen haluamme kehittää. Puolueemme ollessa hallituksessa sain kristillisdemokraattien ministerinä yksin puolustaa perheiden oikeutta kotihoidontukeen lukuisilta romutusyrityksiltä. Olisi myrkkyä, jos kotihoidontuki poistettaisiin nyt aikana, jolloin syntyvyys on heikkoa. Kotihoidontuki on joustava tukimuoto, joka mahdollistaa perheen ja työn yhdistämisen ja ottaa huomioon perheiden valinnanvapauden ja lapsen edun.

Perheiden valinnanvapaus ja lapsen etu ovat tärkeimmät perustelut alle kolmevuotiaiden lasten oikeudelle kotihoidontukeen. Kolmen ikävuoden raja on perusteltu niin kehityspsykologian kuin infektioriskien näkökulmasta. Kunnallinen päivähoitopaikka maksaa yhteiskunnalle yli kaksi kertaa enemmän kuin kotihoidontuki. Pienten lasten kotihoito tulee nähdä arvokkaana työnä ja investointina tulevaisuuteen. Suomalaista laadukasta varhaiskasvatusta ja päivähoitoa on samalla kehitettävä lapsiryhmiä pienentämällä.

Työaikoihin tarvitaan perhejoustoja, mahdollisuuksia osa-aikatyöhön ja perheille oikeus päättää itse, kumpi vanhemmista käyttää perhevapaita. Kuntalisän merkitys on suuri, sillä perheiden saama pelkkä kotihoidon tuki on suuruudeltaan pieni. Kotihoidontuen poistaminen tietäisi varhaiskasvatukseen nykyistä huomattavasti suurempaa joukkoa alle kolmevuotiaita lapsia. Jo nyt varhaiskasvatuksessa on suuri pula ammattilaisista.

Toistuvat ideologiset hyökkäykset kotihoidon tukea vastaan aiheuttavat epävarmuutta lapsiperheissä. On surkeaa, että kotihoidolle ei anneta suurempaa arvoa. Äidit ja isät tekevät tuottavaa ja välttämätöntä työtä hoitaessaan lapsiaan. Kotihoidon tuen lakkauttaminen ei lisäisi kansantalouden varallisuutta vaan rapauttaisi talouden kestävyyttä alentamalla syntyvyyttä ja heikentämällä huoltosuhdetta. Lasta hoitaville vanhemmille tulee taata myös asianmukainen eläkekertymä.

Päivi Räsänen

kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, lääkäri (kd)

 

Kolumni julkaistu Aamupostissa

Nuorten väkivalta kouluissa ja kaduilla herättää huolta

Kirjoitettu kirjoittajana

 

14-vuotiasta epäillään henkirikoksesta. Poliisi kertoo jopa 10-vuotiaista väkivaltaisiin ryöstöihin osallistuneista. Nuorten keskimääräinen hyvinvointi on lisääntynyt, mutta osa nuorista oirehtii entistä pahemmin. Huumekauppaan kytkeytyneissä rikollisjengeissä maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat yliedustettuina. Heidän perheittensä kotouttamisen epäonnistumisesta on voitava keskustella ilman leimautumista rasismiin.

Suomessa alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa. Tätä valitettavasti myös käytetään hyväksi. Vanhemmat nuoret saattavat yllyttää alle 15-vuotiaan tekijäksi tietäen, että siitä ei seuraa rangaistuksia. Poliisi voi pitää vakavastakin rikoksesta epäiltyä alle 15-vuotiasta kiinni kuulusteluja varten enimmillään vuorokauden. Monessa länsimaassa rikosoikeudellisen vastuun raja on alempi, esimerkiksi Tanskassa, Saksassa ja Virossa 14 vuotta, Alankomaissa ja Kanadassa peräti 12-vuotta. Lapsen paikka ei ole vankilassa, mutta rajat toimivat nuoren omaksi eduksi.

Alle 15-vuotiaasta rikoksentekijästä tehdään lastensuojeluilmoitus. Lastensuojelun työntekijöiltä tulee viestejä siitä, että heiltä on viety kasvatuksellisia keinoja lasten itsemääräämisoikeuksien verukkeella. Liikkumista ei ole enää voinut uuden lain mukaan rajoittaa entiseen. Rajoitus voidaan määrätä enintään seitsemäksi vuorokaudeksi ja lyhyiden päätösten tekeminen kuormittaa henkilöstöä. Lapset ja nuoret voivat melko vapaasti poistua sijoituspaikastaan, jonka vuoksi päihde- ja väkivaltaongelmat ovat räjähtäneet kasvuun.

Lastensuojelun ja poliisin keinovalikoimaa tuleekin pikaisesti kehittää, niin että rikoskierre saadaan katkaistua. Myös alle 15-vuotiaan nuoren tulee voida ymmärtää, että vääristä teoista tulee seuraamuksia.

Islannissa on saavutettu hyviä tuloksia nuorten päihteiden käytön vähentämisessä. Vanhemmat jalkautuvat arki-iltoina ulos ja tekevät yhteistyötä harrastusten ja koulujen kanssa. Nuorille on määritelty yhteiset kotiintuloajat. Jokaisen lapsen ja nuoren kasvatuksessa perimmäisen vastuun kantavat perheet ja kodit, joita voidaan tukea yhteisillä pelisäännöillä ja ajoissa annettavilla palveluilla.

 

Kolumni julkaistu Aamupostissa

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen kynnystä madallettava

Kirjoitettu kirjoittajana

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen kynnystä madallettava

Joka viides nuori kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ja 25 % lapsista asuu perheissä, joissa vanhemmalla on hoitoa vaativa mielenterveys- ja/tai päihdeongelma. V. 2018 työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyistä oli kaksi kertaa enemmän alle 30-vuotiaita kuin vuosituhannen alussa. Masennuslääkkeitä käyttäviä nuoria ja lapsia on Suomessa jo jopa 16 000. Turvallisempana pidetyn fluoksetiinin lisäksi lapsille ja nuorille määrätään yhä enemmän myös aikuisten mielialalääkkeitä. Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian klinikalle on kerrottu hakeutuvan jopa alle kouluikäisiä lapsia, jotka käyttäytyvät itsetuhoisesti ja alakouluikäisiä, jotka viiltelevät itseään.

Olen jo pitkään puhunut sen puolesta, että mielenterveyspalvelujen kynnyksen on oltava matalampi. Mielenterveyshäiriöistä kärsivät lapset ja nuoret eivät tällä hetkellä saa riittäviä palveluja perusterveydenhuollosta, vaan heidät ohjataan yhä useammin vakavasti ruuhkautuneeseen erikoissairaanhoitoon. Monet jäävät kokonaan ilman tarvitsemiaan mielenterveyspalveluja. Tilanteen korjaamiseksi tulisi perustaa perustason nuorisopsykiatrisia walk in-poliklinikoita. Varhaisen avun puuttuessa ongelmat monimutkaistuvat, inhimilliset kärsimykset kasvavat ja kustannukset kohoavat.

Vanhemman mielenterveys- ja päihdeongelmat ennustavat vahvimmin lapsen omaa mielenterveys- ja päihdeongelmaa. Tukea onkin kohdistettava erityisesti perheisiin. Muuten on uhkana, että menetämme lapset ja nuoret syrjäytymiskierteeseen. Tärkeää on yhteistyö lastensuojelun, sosiaalityön, ja ammatinvalinnanohjauksen kanssa. Oppilashuollon työntekijöiden, terveydenhoitajien, psykologien, kuraattoreiden, ja koulu/nuorisolääkäreiden yhteistyö on tärkeää. Henkilöstöresurssit on saatava suositusten mukaiselle tasolle. Ilman ehkäiseviä toimia masentuneiden vanhempien lapsista arviolta 60 prosenttia sairastuu masennukseen tai johonkin muuhun mielenterveyden häiriöön ennen kuin täyttävät 25 vuotta.

Mielenterveyden ongelmat ovat Suomessa keskeisin syrjäytymiseen ja työkyvyttömyyteen johtava tekijä. Mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat n. kuusi miljardia vuodessa. Puolet työkyvyttömyyseläkkeistä on mielenterveysperusteisia. Joka neljäs sairauslomapäivä johtuu mielenterveyden ongelmista. Jos mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen vähenisi 10–15 prosenttia, bruttokansantuote vahvistuisi 0,3–0,5 prosentilla. OECD arvioi v. 2018, että heikentyneen mielenterveyden vuosikustannukset Suomelle ovat jopa 11 miljardia euroa eli 5,5 % bruttokansantuotteesta. Mielenterveysongelmien kasvavasta merkityksestä huolimatta yhä pienempi osuus terveydenhuoltomenoista ohjautuu mielenterveyspalveluihin.

Erikoissairaanhoitoon ohjautumisessa on merkittäviä alueellisia eroja, eivätkä lapsiperheiden mielenterveyspalvelut toteudu yhdenvertaisesti. Lastenpsykiatrian erikoissairaanhoidon yksiköiden taloudellisissa ja henkilöstöresursseissa on vaihtelua. Vaihtelua on myös hoito- ja kuntoutusmenetelmissä, eikä tehokkaiksi tiedettyjä hoitomenetelmiä ole riittävän yhdenvertaisesti saatavilla. Psykoterapiaan tulisi päästä jo perusterveydenhuollon tasolla, mikä helpottaisi hoitoon hakemista ja lyhentäisi palveluketjuja.  Alueellisten erojen pienentäminen vaatii parempaa kansallista koordinointia.

Jotta lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoitoa ja työkyvyttömyyden ehkäisemistä voitaisiin toteuttaa paremmin jo perustasolla, tulisi terveydenhuollon ammattilaisten peruskoulutukseen kuulua riittävä määrä lasten mielenterveyshäiriöihin liittyvää opetusta. Painopisteen on oltava mielenterveyspalvelujen kynnyksen madaltamisessa.

Päivi Räsänen

lääkäri, kansanedustaja (kd)

Kolumni julkaistu Hämeen Sanomissa.

 

Vanhusten laiminlyönti on Suomen häpeäpilkku

Kirjoitettu kirjoittajana

Vanhustenhoivan hälyttävän huono tila on noussut julkisessa keskustelussa esille, kun Suomen suurimman hoivapalveluyhtiön Attendon ja Esperi Care -ketjun hoivakotien vakavat ongelmat ovat tulleet ilmi. Hoivakodeissa eri puolella maata on aliravittuja, ulkoilua harvoin saavia ja likaisissa vaipoissa nukkumaan meneviä ikäihmisiä. Tilanteen vakavuudesta kertoo se, että Valvira keskeytti Esperi Caren hoivakodin toiminnan asiakasturvallisuutta uhkaavan toiminnan vuoksi. Puutteita löytyy myös julkisilta palvelutuottajilta. Vaikka suuri osa vanhuspalveluista tuotetaan laadukkaasti, ongelmien laajuudesta kertoo, että 40 % hoitajista ei olisi mielellään vanhana itse hoidettavana omalla työpaikallaan.

Vanhustenhoidossa on pahoja puutteita niin laitoksissa kuin kotihoidossa. Ikäihmisten laitospaikkojen määrää vähennettäessä tulisi avohuollon palveluja kehittää ja saatavuutta lisätä, mutta omaishoitajat ja kotihoito ovat nyt monin paikoin ylikuormitettuja. Paljon hoivaa tarvitsevat ihmiset elävät yhä pidempään, joten heidän määränsä tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Suomessa on jo yli miljoona 65 vuotta täyttänyttä kansalaista ja Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan v. 2030 heitä on 1,5 miljoonaa. Kotimaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että hoivan tarve on suurinta viimeisten elinvuosien aikana.
Pääsyy vanhustenhoidon ongelmiin on se, että hoitohenkilökunnan määrä on riittämätön. Jos yövuorossa yksi hoitaa kymmentä potilasta, ollaan kaukana ihmisarvoisesta hoivasta. Tällä hetkellä hoitajien vähimmäismäärästä on olemassa vain ministeriön suositus. On ajauduttu siihen, että hoitajamitoitusta kierretään vanhustenhoidossa käyttämällä ”haamuhoitajia”. Työvuorolistoilla on ihmisiä, jotka eivät oikeasti työskentele yksikössä tai ovat hallinnon väkeä. Hoitajille on myös sälytetty enenevästi siivous- ja ruokahuoltotehtäviä. Ehdotan sitovaa henkilöstömitoitusta kirjattavaksi lakiin. Kymmentä vanhusta kohti tarvitaan vähintään seitsemän hoitajaa.

Terveydenhuollon keskeinen ongelma on pitkät jonotusajat. Tarvitsemme nopealla aikataululla ainakin 1000 hoitajaa lisää vanhuspalveluihin ja 1000 uutta lääkärinvirkaa perusterveydenhuoltoon, jotta hoitoon pääsyn ongelmat helpottuisivat.
Hallituksella on ollut mahdollisuus parantaa vanhustenhoidon tilaa budjetoimalla lisää varoja vanhustenhoitoon, mutta vuoden 2019 budjettia laatiessaan hallitus unohti ikäihmiset. Kuntien rahoituspohjaa heikentäneet päätökset rapauttavat kykyä vastata kasvavaan hoitotarpeeseen. Sipilän hallituksen normienpurkutalkoot ovat osaltaan vaikuttaneet haluttomuuteen säätää vanhustenhoidon määrällisestä mitoituksesta. Joskus normeja pitää myös rakentaa, ei vain purkaa.
Vanhustenhoidon palveluiden ja laadun valvonnan lisäämiseksi tarvitaan päättäväisiä toimia. Kotiin tuotavia palveluita sekä omaishoidon tukea tulee vahvistaa, jotta ikäihmiset voivat asua kotonaan toivomallaan tavalla. Omaishoidon tuki tulee muuttaa kokonaisuudessaan verovapaaksi tuloksi. Kotiin ei kuitenkaan saa jättää heitteille vanhuksia, jotka eivät enää siellä tukitoimienkaan avulla pärjää.

Ikäihmiset ansaitsevat arvokkaan ja kivuttoman vanhuuden. Saattohoidossa on merkittäviä puutteita erityisesti erityistason palveluissa. Vanhuspalveluita koskevat lait ja valvonta on nopeasti saatava vastaamaan todellisuutta. Hoiva-alan työntekijöillä tulee olla aito mahdollisuus ilmoittaa työpaikan epäkohdista ilman pelkoa vastatoimista ja hoitajien uupumus on otettava vakavasti.
Hyvä elämä ja ihmisarvoinen hoiva on tarjottava ikäihmisille loppuun saakka hoitopaikasta riippumatta. Ikäihmisten hyvinvoinnin tulee olla kaikkien suomalaisten yhteinen asia. Epäkotiin on tartuttava nyt.

Päivi Räsänen
lääkäri, kansanedustaja (kd)

Perhepolitiikkaa uudistettava tukemaan syntyvyyttä

Kirjoitettu kirjoittajana

Syntyvyys on sukeltanut Suomessa pohjalukemiin, ja uusin tilasto tammikuulta osoittautui aiempaakin synkemmäksi. Kuolleisuus on jo parin vuoden ajan ollut syntyvyyttä suurempaa ja väkilukumme hienoinen kasvu on pelkästään nettomaahanmuuton varassa. Tällä on merkittävät vaikutukset talouteen, eläkejärjestelmään ja asuntomarkkinoihin. Pitkään jatkuneesta alhaisesta syntyvyydestä johtuen ikärakenne on vinoutunut ja aiheuttaa vuosikymmeniksi pahenevan epätasapainon julkiseen talouteen.
Perhepolitiikkaan tarvitaan uudistamista, jotta perheet rohkenisivat hankkia sellaisen määrän lapsia, joista he unelmoivat. Suomalaiset haaveilevat suuremmista perheistä kuin he todellisuudessa saavat. Jos he saisivat toivomansa määrän lapsia, olisimme hyvin lähellä väestön uusiintumiseen tarvittavaa.

Naapurimaassamme Virossa on hämmästelty, miten voimakkaasti aiemmin alhaista syntyvyyttä ovat lisänneet lapsilisien merkittävät korotukset. Virossa kolmesta lapsesta maksetaan nykyisin lapsilisää yhteensä 510 euroa, Suomessa n. 330 euroa. Ero on huomattava, kun otetaan huomioon Viron Suomeen verrattuna matala keskibruttopalkka 1300 euroa kuukaudessa. Perhepolitiikalla voidaan siis vaikuttaa syntyvyyteen, vaikka sitä usein vähätellään.

Perhevapaita uudistettaessa on tärkeää puolustaa lapsen etua ja perheiden oikeutta valita oman lapsensa parhaaksi sopiva hoitopaikka. Suomalaiset ovat tässä asiassa sillä linjalla, jota kristillisdemokraatit ovat aina ja johdonmukaisesti edustaneet. Marraskuussa 2018 julkaistussa Väestöliiton perhebarometrissa kävi ilmi, että suomalaiset perheet haluavat itse päättää perhevapaiden käytöstä.

Äänestäjien on syytä huomata, että lähes kaikki eduskuntapuolueet haluaisivat rajoittaa oikeutta kotihoidontukeen ja pakkokiintiöitä äidin ja isän kesken perhevapaille. Viime vaalikaudella kuuden puoleen hallituksessa ainoana kristillisdemokraattien ministerinä sain täysin yksin puolustaa perheiden oikeutta kotihoidontukeen lukuisilta romutusyrityksiltä. Ehdotetut perhevapaiden kiintiömallit johtaisivat vanhempien työnteon ja hoitovastuun lisäsääntelyyn sekä satojen miljoonien lisäkustannuksiin.

Päivi Räsänen
kansanedustaja, lääkäri

Lapsen raiskauksen seuraukset eivät vanhene

Kirjoitettu kirjoittajana

Oulun lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat järkyttäneet suomalaisia. Tekijöiksi epäillään Suomesta turvaa hakeneita maahanmuuttajia. Syyttömiä ei pidä leimata samaa kansallisuutta edustavien rikoksentekijöiden vuoksi, mutta samalla on vakavasti ja avoimesti selvitettävä syyt seksuaalirikosten suureen esiintyvyyteen tiettyjen ryhmien keskuudessa.
Eduskunta käsittelee esitystä, jonka mukaan Suomen kansalaisuuden voisi menettää henkilö, joka syyllistyy vakavaan terrorismirikokseen tai maanpetokseen. Lapsen törkeä raiskaus ei sisälly lakiesitykseen. Olen esittänyt, että myös vakavat seksuaalirikokset voisivat johtaa kansalaisuuden menettämiseen.
Lapsen hyväksikäyttö on aina vakava rikos, onpa syyllinen kuka tahansa. Niiden rangaistussäännöksiä tulee tiukentaa. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten syyteoikeuden vanhentumisajoista on myös syytä luopua kokonaan, jotta vanhoja rikoksia olisi mahdollista tutkia ja saattaa tekijöitä vastuuseen.
Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhenee nyt 10 vuodessa ja törkeissä teoissa 20 vuodessa, kuitenkin aikaisintaan silloin, kun uhri täyttää 28 vuotta. Käytännössä pikkulapsiin kohdistuvia törkeitä raiskauksia ei voida enää tutkia uhrien saavutettua keski-iän.
Seksuaalinen hyväksikäyttö jättää uhrille kuitenkin pysyviä ja vaikeita traumoja. Hyväksikäytön vaikutukset eivät vanhene. Lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa on tyypillistä, että uhri tuntee häpeää ja syyllisyyttä tapahtuneesta, kun taas todellinen syyllinen, rikoksen tekijä saattaa selittää asiat itselleen suotuisasti. Tästä syystä rikokset saattavat nousta pintaan vasta uhrin myöhemmissä elämänvaiheissa, esimerkiksi oman vanhemmuuden kautta, ja herää voimakas tarve asian selvittämiselle.
Useita vuosikymmeniä sitten tapahtuneiden rikosten selvittäminen on toki vaikeaa ja vaatii vahvaa näyttöä. On kuitenkin tilanteita, joissa henkilö saattaa jopa tunnustaa useita rikoksia, mutta rikosten vanhentumisen johdosta häntä ei voida tuomita. Sekä mahdollisen uhrin että epäillyn oikeusturvan kannalta on tärkeää, että epäilyt voidaan oikeudessa selvittää. Oikeudenmukainen tuomio edistää myös uhrin toipumista kokemastaan.

Päivi Räsänen
lääkäri, kansanedustaja

Kolumni julkaistu Aamupostissa.

Saako kristillisyys näkyä koulujen ja päiväkotien arjessa?

Kirjoitettu kirjoittajana

 

Kristillisen perinteen ja seurakunnan näkyminen koulussa ja päiväkodeissa on noussut jälleen vuodenvaihteessa keskusteluun. Lahdessa aiheesta on keskusteltu Salpausselän koulun aamunavauksista tehdyn valituksen vuoksi. Saako siis kristillisyys näkyä koulujen arjessa?

Tuhat vuotta suomalaista kristillistä kulttuuria on muovannut monet perinteemme sellaisiksi kuin ne tänä päivänä ovat. Jos suomalaisista juhlaperinteistä poistetaan kristillinen ydin, ne jäävät tyhjiksi ja vaille selitystä. Samalla katkeaa sukupolvien ketju. Kulttuuriperinnön välittäminen on koulun keskeinen tehtävä. Kaikilla lapsilla perheen maailmankatsomuksesta riippumatta on oikeus tutustua kulttuurisiin juuriimme. Maahanmuuttajalapsilla kyse on oikeudesta integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kristillisiä perinteitä on alettu karsia yksittäisten valitusten vuoksi, vaikka lainsäädäntömme ei sitä edellytä. Koulujen käytäntöjä päivänavauksien, jumalanpalvelusten ja kristilliseen perinteeseen kuuluvien juhlien osalta ei ollut tarkoitus muuttaa vuonna 2000 säädetyn perustuslain eikä 2003 uskonnonvapauslain myötä. Perustuslakivaliokunta on linjannut, että kristilliset juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria, eivät uskonnon harjoittamista. Virsi ei tee juhlasta tai oppitunnista uskonnonharjoitusta eikä edellytä lupien kyselemistä huoltajilta.

Suomessa on sekä myönteinen että kielteinen uskonnonvapaus, jotka molemmat koskevat myös lapsia. Perustuslakimme lähtee laajasta uskonnonvapauskäsityksestä: jokaisella on oikeus harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoa.

Yhteisten juhlien lisäksi koulumaailmassa ja varhaiskasvatuksessa on oltava tilaa myös hartaushetkille. Perheen toiveet katsomuskasvatuksen suhteen selvitetään lukuvuoden tai päivähoidon alkaessa. Kirkkoon kuuluvien lasten kohdalla seurakuntien työntekijöiden läsnäolo koulun tai päivähoidon arjessa on luontevaa ja toteuttaa myönteisen uskonnonvapauden perusoikeutta. Yhteistyön estäminen kaventaa uskonnonvapautta.

Hämmennystä on myös herättänyt Opetushallituksen uuden varhaiskasvatussuunnitelman maininta, että varhaiskasvatuksen on oltava uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta. Ohjetta on joillakin paikkakunnilla tulkittu kapeasti niin, että yhteistyö seurakuntien kanssa on lopetettu. Samassa ohjeessa kuitenkin vahvasti painotetaan kulttuuri- ja katsomuskasvatusta sekä omien juurien tuntemista. Opetushallitus ja kirkkohallitus ovatkin yhdessä laatimassa selkeyttäviä ohjeita, jotta ylilyönneiltä vältyttäisiin jatkossa.

Lapsenoikeuksien sopimuksessa turvataan perheiden oikeus saada lapsilleen omaa arvopohjaansa vastaava kasvatus. Yhteiskunta ei voi asettaa varhaiskasvatukselle tai perusopetukselle uskontoneutraaleja tavoitteita ilman vanhempien toivetta. Ateismi tai uskonnottomuus on yksi katsomus muiden joukossa eikä sen edistäminen perheen arvojen vastaisesti ole laajaa uskonnonvapautta toteuttavassa yhteiskunnassa mahdollista.

Päivi Räsänen
Kansanedustaja

 

Julkaistu Etelä-Sanomissa

Ikäihmisille oikeus kivuttomaan ja puhtaaseen suuhun

Kirjoitettu kirjoittajana

 

Suun terveydenhuolto kohtaa vaatimuksia aikana, jolloin hampaallisten ikäihmisten osuus lisääntyy. Hyvän hammashoidon ja suuhygienian ylläpitämisellä on suuri merkitys ikäihmisten ja saattohoitopotilaiden elämän laadulle. Puutteellinen hoito johtaa hampaiden menetykseen, heikentyneeseen suu- ja yleisterveyteen, ravitsemusongelmiin ja kipuihin. Yhä useammilla ikääntyneillä on omat hampaat, usein yhdessä irtoproteesien kanssa. Haasteen muodostavat sairaat vanhukset, joilla on lisääntyvä suun ja hampaiden hoidon tarve, mutta jotka eivät enää osaa pyytää hoitoa. Pohjoismaissa monet viettävät elämänsä viimeiset hetket hoitokodeissa, ja laadukas palliatiivinen hammashoito merkitsee mahdollisuutta arvokkaaseen elämän päättymiseen.

Tutkimukset osoittavat, että noin 80 prosenttia kaikista laitoksissa asuvista tarvitsee apua päivittäisessä suuhygienian hoitamisessa, mutta yleinen kokemus on, että suuhygienia ei ole riittävällä tasolla. Kokonaan autettavat sänkypotilaat tarvitsevat erityisesti apua suunhoidossa. Ongelmissa ovat myös kotona asuvat, huonokuntoiset vanhukset, joiden hampaiden pesusta ei aina muisteta kotisairaanhoidossa huolehtia. Suunhoidon tarkoitus on estää limakalvojen kuivuminen, poistaa peitteet, lievittää janoa, estää infektiot ja ehkäistä huulien ja suupielien kuivuminen ja halkeaminen. Saattohoidossa suun kosteuttaminen on tärkeää. Tavoitteena tulee olla puhdas, tulehdusvapaa ja kivuton suu. Sairaudet kuten keuhkokuume tai sepsis voivat aiheutua ikäihmisten suuontelon tulehduksista. Ennaltaehkäisevällä suuterveydenhoidolla voidaan välttää sairaalaan joutuminen, hammashoitopalveluiden tarpeen kasvu ja muu hoidon tarpeen lisääntyminen yksilön terveysrasitusten kasvaessa.

Useiden tutkimusten mukaan merkittävän esteen ikäihmisten hyvälle suuhygienialle muodostavat hoitohenkilökunnan puutteelliset valmiudet. Yleisimpiä syitä hoitolaitosten asukkaiden suunterveyden laiminlyöntiin ovat ajan, tiedon ja taidon puute, tarkoituksenmukaisten välineiden puuttuminen ja riittämättömät rutiinit. Monissa hoitokodeissa hammashoitohenkilöstö käy ohjaamassa ja tarkastamassa asukkaan ainoastaan kerran vuodessa. Julkisessa hammashuollossa on vähän henkilöstöä ja heidän osaamisensa on keskittynyt lasten ja nuorten hammashoitoon. Esimerkiksi proteettista hoitoa annetaan julkisessa suun terveydenhuollossa vain hyvin vähän. Hammaslääkäriliiton taholta on huomautettu, että vanhusten vaippoja vaihdetaan, mutta proteesit saattavat olla suussa viikkotolkulla.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö tarvitsee lisää suugeriatrian koulutusta. Ongelmia aiheuttaa myös epäselvä vastuunjako ja puutteellinen tiedonvaihto henkilöstön keskuudessa. Hampaisiin liittyvistä vaivoista ei pidä muodostua lisärasitetta ikäihmisille ja iäkkäällä väestöllä tulee olla oikeus hyvään suunterveyteen. Vanhus ei kykene ilmaisemaan viimeistä tervehdystä tai kiitosta, jos hänen kielensä liimautuu kiinni suun limakalvoihin.

Päivi Räsänen

Kolumni julkaistu Kaupunkisanomissa.

”Vanhusten vaippoja vaihdetaan, mutta proteesit saattavat olla suussa viikkotolkulla.”

Kirjoitettu kirjoittajana

 

Olen jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen suun terveydenhuollon puutteista vanhuspalveluissa ja saattohoidossa. Suun terveydenhuolto kohtaa suuria vaatimuksia aikana, jolloin hampaallisten ikäihmisten osuus lisääntyy. Hyvän hammashoidon, suuhygienian ja hyvän suunterveyden ylläpitämisellä on suuri merkitys ikäihmisten ja saattohoitopotilaiden elämän laadulle. Laadukas suunhoito on oleellinen osa arvokasta saattohoitoa.

Tutkimukset osoittavat, että noin 80 prosenttia kaikista laitoksissa asuvista tarvitsee apua päivittäisessä suuhygienian hoitamisessa, mutta yleinen kokemus on, että suuhygienia ei ole riittävällä tasolla hoitolaitoksissa. Ongelmissa ovat myös kotona asuvat, huonokuntoiset vanhukset, joiden hampaiden pesusta ei aina muisteta kotisairaanhoidossa huolehtia. Kuoleville potilaille suun kosteuttaminen on tärkeää. Palliatiivisen ja saattohoitopotilaan suun hoidon tavoitteena tulee olla puhdas, tulehdusvapaa ja kivuton suu.

Useiden tutkimusten mukaan merkittävän esteen ikäihmisten hyvälle suuhygienialle muodostavat hoitohenkilökunnan puutteelliset valmiudet. Monissa hoitokodeissa hammashoitohenkilöstö käy ohjaamassa ja tarkastamassa asukkaan ainoastaan kerran vuodessa. Julkisessa hammashuollossa on vähän henkilöstöä ja heidän osaamisensa on keskittynyt lasten ja nuorten hammashoitoon. Hammaslääkäriliiton taholta on huomautettu, että vanhusten vaippoja vaihdetaan, mutta proteesit saattavat olla suussa viikkotolkulla.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö tarvitsee lisää suugeriatrian koulutusta. On todettu, että yksittäiset hoitajat kieltäytyvät suunhoidon tekemisestä siksi, että kokevat tunkeutuvansa asukkaan henkilökohtaiselle alueelle. Ongelmia aiheuttavat myös osastojen epäselvä vastuunjako ja puutteellinen tiedonvaihto henkilöstön keskuudessa. Hampaisiin liittyvistä vaivoista ei pidä muodostua lisärasitetta ikäihmisille ja iäkkäällä väestöllä tulee olla oikeus hyvään suunterveyteen. Iäkäs ihminen ei kykene ilmaisemaan viimeistä tervehdystä tai kiitosta, jos hänen kielensä liimautuu kiinni suun limakalvoihin.

Päivi Räsänen, kansanedustaja

Kolumni julkaistu Aamupostissa.