Kotihoidontuki merkitsee pikkulapselle oikeutta oman äidin tai isän syliin
Työ- ja elinkeinoministeriön asettama tutkijatyöryhmä esittää kotihoidontuen poistamista naisten työllisyyden lisäämiseksi. Muutokset koskisivat suurta osaa lapsiperheistä, sillä 87 % oikeutetuista lapsiperheistä käyttää tukea. Tasa-arvotilastojen tavoitteet eivät saisi ohittaa lapsen etua.
Aloitteestamme hyväksyttiin aikoinaan kotihoidontuki, jota edelleen haluamme kehittää. Puolueemme ollessa hallituksessa sain kristillisdemokraattien ministerinä yksin puolustaa perheiden oikeutta kotihoidontukeen lukuisilta romutusyrityksiltä. Olisi myrkkyä, jos kotihoidontuki poistettaisiin nyt aikana, jolloin syntyvyys on heikkoa. Kotihoidontuki on joustava tukimuoto, joka mahdollistaa perheen ja työn yhdistämisen ja ottaa huomioon perheiden valinnanvapauden ja lapsen edun.
Perheiden valinnanvapaus ja lapsen etu ovat tärkeimmät perustelut alle kolmevuotiaiden lasten oikeudelle kotihoidontukeen. Kolmen ikävuoden raja on perusteltu niin kehityspsykologian kuin infektioriskien näkökulmasta. Kunnallinen päivähoitopaikka maksaa yhteiskunnalle yli kaksi kertaa enemmän kuin kotihoidontuki. Pienten lasten kotihoito tulee nähdä arvokkaana työnä ja investointina tulevaisuuteen. Suomalaista laadukasta varhaiskasvatusta ja päivähoitoa on samalla kehitettävä lapsiryhmiä pienentämällä.
Työaikoihin tarvitaan perhejoustoja, mahdollisuuksia osa-aikatyöhön ja perheille oikeus päättää itse, kumpi vanhemmista käyttää perhevapaita. Kuntalisän merkitys on suuri, sillä perheiden saama pelkkä kotihoidon tuki on suuruudeltaan pieni. Kotihoidontuen poistaminen tietäisi varhaiskasvatukseen nykyistä huomattavasti suurempaa joukkoa alle kolmevuotiaita lapsia. Jo nyt varhaiskasvatuksessa on suuri pula ammattilaisista.
Toistuvat ideologiset hyökkäykset kotihoidon tukea vastaan aiheuttavat epävarmuutta lapsiperheissä. On surkeaa, että kotihoidolle ei anneta suurempaa arvoa. Äidit ja isät tekevät tuottavaa ja välttämätöntä työtä hoitaessaan lapsiaan. Kotihoidon tuen lakkauttaminen ei lisäisi kansantalouden varallisuutta vaan rapauttaisi talouden kestävyyttä alentamalla syntyvyyttä ja heikentämällä huoltosuhdetta. Lasta hoitaville vanhemmille tulee taata myös asianmukainen eläkekertymä.
Päivi Räsänen
kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, lääkäri (kd)
Kolumni julkaistu Aamupostissa