Perhepolitiikkaa uudistettava tukemaan syntyvyyttä

Syntyvyys on sukeltanut Suomessa pohjalukemiin, ja uusin tilasto tammikuulta osoittautui aiempaakin synkemmäksi. Kuolleisuus on jo parin vuoden ajan ollut syntyvyyttä suurempaa ja väkilukumme hienoinen kasvu on pelkästään nettomaahanmuuton varassa. Tällä on merkittävät vaikutukset talouteen, eläkejärjestelmään ja asuntomarkkinoihin. Pitkään jatkuneesta alhaisesta syntyvyydestä johtuen ikärakenne on vinoutunut ja aiheuttaa vuosikymmeniksi pahenevan epätasapainon julkiseen talouteen.
Perhepolitiikkaan tarvitaan uudistamista, jotta perheet rohkenisivat hankkia sellaisen määrän lapsia, joista he unelmoivat. Suomalaiset haaveilevat suuremmista perheistä kuin he todellisuudessa saavat. Jos he saisivat toivomansa määrän lapsia, olisimme hyvin lähellä väestön uusiintumiseen tarvittavaa.

Naapurimaassamme Virossa on hämmästelty, miten voimakkaasti aiemmin alhaista syntyvyyttä ovat lisänneet lapsilisien merkittävät korotukset. Virossa kolmesta lapsesta maksetaan nykyisin lapsilisää yhteensä 510 euroa, Suomessa n. 330 euroa. Ero on huomattava, kun otetaan huomioon Viron Suomeen verrattuna matala keskibruttopalkka 1300 euroa kuukaudessa. Perhepolitiikalla voidaan siis vaikuttaa syntyvyyteen, vaikka sitä usein vähätellään.

Perhevapaita uudistettaessa on tärkeää puolustaa lapsen etua ja perheiden oikeutta valita oman lapsensa parhaaksi sopiva hoitopaikka. Suomalaiset ovat tässä asiassa sillä linjalla, jota kristillisdemokraatit ovat aina ja johdonmukaisesti edustaneet. Marraskuussa 2018 julkaistussa Väestöliiton perhebarometrissa kävi ilmi, että suomalaiset perheet haluavat itse päättää perhevapaiden käytöstä.

Äänestäjien on syytä huomata, että lähes kaikki eduskuntapuolueet haluaisivat rajoittaa oikeutta kotihoidontukeen ja pakkokiintiöitä äidin ja isän kesken perhevapaille. Viime vaalikaudella kuuden puoleen hallituksessa ainoana kristillisdemokraattien ministerinä sain täysin yksin puolustaa perheiden oikeutta kotihoidontukeen lukuisilta romutusyrityksiltä. Ehdotetut perhevapaiden kiintiömallit johtaisivat vanhempien työnteon ja hoitovastuun lisäsääntelyyn sekä satojen miljoonien lisäkustannuksiin.

Päivi Räsänen
kansanedustaja, lääkäri