Puheet

RSS

Kirkolliskokouspuhe

Kirjoitettu kirjoittajana

Sisäministeri Päivi Räsänen

Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous

ti 5.5.2015

Turun kristillinen opisto

 

Herra arkkipiispa, bästa medlemmar i kyrkomötet, åhörare

 

Mieleeni jäi ensimmäisestä kirkolliskokouskäynnistäni syksyllä 2011, kun te Herra arkkipiispa totesitte, että Kirkolliskokouksien historiassa edustajat vaihtuvat, piispat vaihtuvat ja myös ministeri vaihtuu, mutta on yksi joka pysyy, kirkkoministerin tarjoamat kakkukahvit. Tällä kertaa edessänne on toimitusministeri, hallituskauden poliittisen vastuun aika on ohi ja samalla viimeinen vastuutehtäväni tämän valtioneuvoston asettamana kirkolliskokousedustajana. Kiitän lämpimästi teitä, rakkaan kirkkomme vastuukantajia ja johtajia hyvästä yhteistyöstä valtiovallan ja kirkon välillä kuluneiden neljän vuoden aikana.

Den här gången står jag framför er som representant för expeditionsregeringen. Det politiska ansvaret för den här mandatperioden är över och samtidigt är det här sista uppgiften för mig som statsrådets officiella ledamot i kyrkomötet. Jag tackar varmast Herr ärkebiskop och alla er andra ansvarsbärare och ledare i vår kära kyrka för ett bra samarbete mellan statsmakten och kyrkan under de gångna fyra åren.

Erityisen tyytyväinen olen yhteistyöhön, jolla saimme eteenpäin lainsäädännön muutoksen yhteisövero-osuuden korvaamiseksi valtionavustuksella. Pidän merkittävänä sitä, että euromääräinen summa on hyvin poikkeuksellisella tavalla kirjattu lakipykälään ja sidottu kuluttajahintaindeksiin. Se omalta osaltaan on turvaamassa jatkossa kirkolle aiempaa vakaamman ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävämmän korvauksen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta.

Näinä päivinä käydään puhemies Juha Sipilän johdolla tunnusteluita tulevasta hallituspohjasta ja -ohjelmasta. Onpa poliittinen kokoonpano millainen tahansa, uudella hallituksella on samat ankarat näkymät edessään. Kaikkien kansalaisten osallisuus, turvallisuus, hyvinvointi ja erityisesti heikoista huolehtiminen pitää turvata niukkenevilla resursseilla. Näissä talkoissa julkinen valta – valtio ja kunnat eivät selviä yksin, mukaan tarvitaan koko kansalaisyhteiskuntaa, jokaista meistä lähimmäisenä toinen toisellemme.

Olen jälkikäteen hämmästellyt 60-luvun lapsuuteni kyläyhteisön tarjoamaa harrastusten rikkautta. Talvella lapsille järjestettiin hiihtokilpailuja ja luistelukoulua ja kesällä yleisurheilukilpailuja, jalkapalloa sekä uimakouluja. Lapset kokoontuivat pyhäkouluun, poika- ja tyttökerhoihin. Lisäksi osallistuin tanhukerhoon, Martta-tyttöihin ja runonlausuntaan. Nuorisoseuran näytelmäharrastus veti niin lapsia kuin aikuisia. Harrastukset olivat käytännössä maksuttomia, koska kylän äidit ja isät järjestivät kaiken vapaaehtoisesti. Yhteisöllisyys oli arkipäivän ylellisyyttä ja itsestäänselvyys.

Yhteisöllisyys ei synny poliitikkojen päätöksillä tai viranomaisten toimenpiteillä, vaikka ne voivatkin edistää tai haitata sitä. Voisiko kirkko auttaa löytämään uudelleen sitä lähimmäisyyttä ja yhteisöllisyyttä, joka ennen oli suomalaisille niin tavallista, vai pitäisikö kirkon löytää se ensin itse? Olisiko tässä myös kirkon mahdollisuus löytää uudelleen yhteys niihin ihmisiin, jotka ovat vieraantuneet kirkosta?

Lähimmäisyys ja yhteisöllisyys menevät paljon pidemmälle kuin suvaitsevaisuus, joka väärin ymmärrettynä saattaa kääntyä välinpitämättömyydeksi. Lähimmäisyys on suvaitsevaisuutta parempi sillanrakentaja ihmisten välille.

Kaupungistuminen ja kansainvälisyys eivät ole poistaneet paikallisuuden kokemisen merkitystä, päinvastoin. Niin lapselle kuin aikuiselle on tärkeää kuulua läheisten ja turvallisten ihmisten yhteisöön. Vaikka maaseudun kyläyhteisöjen yhteisöllisyys ei ole sellaisenaan siirrettävissä kaupunkien lähiöihin, jotain samankaltaista voidaan rakentaa urbaanissa ympäristössä.

Järjestöjen, harrastusseurojen ja seurakuntien vapaaehtoistyön kautta nuoret voivat kasvaa kantamaan vastuuta myös myöhemmin elämässään.  Yhteisöt ovat olennainen osa sitä yhteiskunnan turvaverkkoa, jota kodit tarvitsevat kasvatus- ja hoivavastuun tueksi. Ongelmia voidaan ehkäistä usein jo ennen niiden syntymistä.

Tässä maailmassa, kaukana ja lähellä on paljon näkemäämme enemmän hätää, kärsimystä ja yksinäisyyttä. Tarve lähimmäisenrakkaudelle huutaa taivaaseen asti.

Viime syksynä sain tilaisuuden osallistua Pelastusarmeijan 125 v juhlaan, jonka teemaksi oli asetettu ”Tahdon taistella”. Minua puhutteli se, miten perustaja William Booth muotoili näkynsä toiminnan alkuvuosina 1865 – yhden ihmisen näyn, josta on kasvanut miljoonia ihmisiä auttava yhteisö 124 maahan.

Haluan nostaa nämä sanat meille rohkaisuksi.

”Niin kauan kuin naiset itkevät kuten

nyt, tahdon taistella: niin kauan,

kun lapset näkevät nälkää kuten nyt,

tahdon taistella: niin kauan kuin miehet

menevät vankilaan uudelleen ja

uudelleen kuten nyt, tahdon taistella:

niin kauan kuin on jäljellä yksikin

juomari, niin kauan kuin kaduilla

on yksikin eksynyt tyttö, tahdon

taistella: niin kauan kuin yksikin

sielu on pimeydessä, vailla Jumalan

valkeutta, tahdon taistella: Tahdon taistella loppuun asti.”

Kirkolla on yhteiskunnassamme avainasema lähimmäisyyden ja yhteisöllisyyden uudelleen löytämiseksi. Efesolaiskirjeen visio toimivasta seurakunnasta, Kristuksen ruumiista muotoilee yhteisöllisyyden ja keskinäisen rakkauden idean seuraavasti: ”Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.” (Ef. 4:15-16)

Hyvät kirkolliskokousedustajat,

Käsittelette tällä viikolla Kirkon tulevaisuuselontekoa, jonka teemana on erityisesti monikulttuurisuuden kohtaaminen. Monen kulttuurisen ilmiön juuret ovat uskonnossa. Uskonnot synnyttävät kulttuuria. Toisaalta eri uskontoihin kuuluvat voivat jakaa saman kulttuurin, vaikka se olisi yhden uskontoperinteen muokkaama. Selonteossa nostetaan esiin se, että maamme eri osat muuttuvat eri tavoin ja sen myötä kulttuurinen moninaisuus lisääntyy maamme sisällä.

Kansakunnan yhtenäisyyttä rakentaneella kansankirkollamme on pitkät perinteet monikulttuurisuuden kohtaamisessa omassa piirissään. Myös herätysliikkeet ja kirkolliset järjestöt luovat kirkon sisälle monipuolista hengellistä kulttuuria ja ovat kukin omalla tavallaan rikastuttamassa kirkon elämää kuitenkin kirkon yhteiseen uskoon ja tunnustukseen sitoutuen. Yhteiselämä ei ole aina kitkatonta, mutta erilaisuuden kohtaaminen on tarjonnut kirkolle mahdollisuuden kasvuun.

Kansankirkon vahva asema toimii parhaimmillaan myönteisen uskonnonvapauden turvaajana. Kirkon pirstoutuminen ja siitä seuraava aseman heikkeneminen johtaisivat voimistuviin vaatimuksiin yhteiskunnan uskonnollisesta neutraliteetista. Sen myötä vaikeutuisi myös muiden uskonnollisten yhdyskuntien ja yhteisöjen asema.

Uudistetussa, vuoden alussa voimaantulleessa yhdenvertaisuuslainsäädännössä  korjattiin vakaumuksen suojaa koskeva epäkohta. Huomattava osa maamme uskonnollisesta toiminnasta on järjestäytynyt yhdistysmuotoisesti. Aiemmin yhdenvertaisuuslaissa on mainittu uskonnonharjoitusta tapahtuvan vain Suomen evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon sekä muiden rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien tilaisuuksissa. Myös uskonnonvapauslakimme puhuu käytännössä vain rekisteröidyistä uskonnollisista yhdyskunnista, vaikka uskonnonvapaus perusoikeutena on ennen kaikkea yksilön oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa tai näistä pidättäytyä.

Yhdenvertaisuuslain soveltamisalaan sisällytetään nyt myös yhdistyspohjalta sekä kirkon sisällä toimivat uskonnolliset yhdistykset. Uskonnonharjoittamiseksi katsotaan myös uskonnollisten yhteisöjen ja yhdistysten uskonnonharjoitukseen kiinteästi liittyvä opetus- ja julistustoiminta, esim. rippikoulutyö. Myös avioliittoon vihkiminen kuuluu vakaumuksen suojan piiriin.

Kirkon sisällä vaikuttavat herätysliikkeet ja yhteisöt edustavat suomalaista kristillistä kansalaisyhteiskuntaa. Lakimuutos parantaa myös näiden järjestöjen uskonnonvapautta sekä kirkon sisällä että yhteiskunnassa.

Hyvät kuulijat,

Tässä kirkolliskokouksessa käsitellään edustaja-aloitetta, jossa ehdotetaan arviointiprosessin käynnistämistä avioliittolain muuttamisen vaikutuksista kirkkoon ja kirkon vihkimiskäytäntöihin.

Avioliittoinstituutio on hengellisen ja maallisen vallan leikkauspisteessä. Toisaalta naisen ja miehen välisellä avioliitolla on syvä teologinen merkitys muun muassa Pyhän Kolminaisuuden sekä Kristuksen ja seurakunnan suhteen symbolina. Toisaalta se on maallisena instituutiona asetettu suojaamaan yhteiskunnan heikoimmille jäsenille – lapsille – mahdollisimman turvallinen ja vakaa kasvuympäristö.

Pohjoismaissa yhteiskunnan avioliittolainsäädäntö ja kirkon avioliittokäsitys ovat kulkeneet käsi kädessä vuosisatoja. Siksi ei ole ihme, että on hyvin vaikeaa jättää hyvästit tälle yhteydelle, jos avioliitolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi etenee loppuun asti. Kirkko kuitenkin säilyttää vapautensa varjella aarteitaan vaikka yhteiskunta niistä luopuisikin.

Avioliittolain muutos on konkreettinen esimerkki siitä, että emme enää elä kristillisessä yhtenäiskulttuurissa. Samalla on hyvä muistaa, että tämän kaltainen pitkä yhteiselo on kirkon historiassa ja tämän hetken maailmassa poikkeus. Suurin osa maailman kristityistä elää yhteiskunnissa, joissa valtiovallan suhde kristillisyyteen ja kirkkoon on jännitteinen.

Avioliittolain muutoksen vaikutusta kirkkoon ei ole syytä vähätellä. Se tulee haastamaan kirkon eri tavalla kuin mikään aiempi yhteiskunnallinen muutos. Siitä selvitäkseen kirkon tulee vahvistaa identiteettiään itsenäisenä kristillisenä yhteisönä, kuten kirkkolaissa on linjattu: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.” Tältä pohjalta kirkko palvelee myös yhteiskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla.  Kirkon sisällä tarvitaan rohkeutta säilyttää linjansa avioliitosta yhden naisen ja yhden miehen liittona, kun paine näistä luopumiseen kasvaa. Eduskunta tai lainsäädäntö ei suoranaisesti tätä painetta aiheuta, mutta eduskunnan päätöstä tullaan käyttämään kirkkoa ja sen yhtenäisyyttä vastaan.

Kristus rohkaisi Tyatiran seurakuntaa: ”Pitäkää kiinni siitä mitä teillä on, kunnes minä tulen.” (Ilm. 2:25) Tätä samaa rohkeutta ja lujuutta toivotan sekä piispoille että kirkolliskokoukselle ja muille kirkon vastuunkantajille.

Kristus uppmuntrade församlingen i Thyatira: ”Men håll fast vid det ni har, tills jag kommer.” (Upp 2:25) Samma mod och hållfasthet önskar jag till biskoparna, kyrkomötet och alla andra kyrkans ansvarsbärare.

Bästa publik,

Med dessa ord framför jag statsrådets hälsning till kyrkomötet och önskar er alla kraft, visdom och välsignelse i ert uppdrag.

Hyvät kuulijat,

näillä sanoilla tuon kirkolliskokoukselle valtioneuvoston tervehdyksen ja toivotan Teille viisautta, voimia ja siunausta tehtävässänne.

Yhdessä terrorismia vastaan 18.4.2015

Kirjoitettu kirjoittajana

 

Hyvät kuulijat,

Toive hyvästä, onnellisesta elämästä, ei voi toteutua tuhoamalla onnellisuutta ja elämää, kuten terrorismi tekee. Tämä tilaisuus ja jokainen teistä tässä torilla osoittaa, että yhdessä meillä on mahdollisuus vaientaa vihan ja väkivallan ääni. Yhdessä meillä on mahdollisuus osoittaa, että toistemme elämän ja ajatusten kunnioittaminen rakentaa hyvää, turvallista yhteiskuntaa. Viha ei saa aikaan mitään hyvää. Väkivallan sijaan tarvitsemme rakkautta, välittämistä, toistemme kuuntelemista ja kunnioittamista.

Terrorismi pyrkii vaikuttamaan yhteiskuntaan pelon kautta. Pelolle ei pidä antaa periksi. Tarvitaan tahtoa, mutta myös hyviä lakeja turvaamaan kaikkien Suomessa asuvien elämää. Olemme tehneet hallituksessa oikeita päätöksiä, kun terrorismin vastaista lainsäädäntöä on tehostettu tällä kaudella. Poliisi on saanut mahdollisuuden tarkistaa matkustajarekisterit ja terrorismin kriminalisointia on tiukennettu muun muassa koulutukseen osallistumisen ja valmistelujen osalta. Suomi osallistuu aktiivisesti kansainväliseen yhteistyöhön terrorismin torjunnan alalla. Kansainvälisen viranomaisten välisen tiedonvaihdon ja yhteistyön avulla havaitaan uhkia ja riskejä sekä puututaan niihin tehokkaasti ihmisten oikeusturva huomioiden.

Hyvä lainsäädäntö ei kuitenkaan yksinään riitä. Turvallisuuden perusta on, että meistä jokainen voi kokea elämänsä merkitykselliseksi. Halu rakentaa turvallisuutta ja kaikille hyvää yhteiskuntaa lähtee arjesta. Me jokainen kaipaamme hyväksyntää, kunnioitusta ja kuulluksi tulemista. Kaipaamme yhteisöä, johon voimme kokea kuuluvamme, ja lähimmäisiä, joille meidän elämällämme on merkitys. Avaimet tämän toteuttamiseen eivät ole vain poliitikkojen, vaan jokaisen meidän käsissä. Me voimme osoittaa välittämistä ja ystävyyttä, ojentaa kätemme yksinäiselle, sekä rakentaa siltoja eri tavalla ajattelevien välille. Meistä jokaista tarvitaan.

Väkivallantekojen uhka Suomessa samoin kuin muualla Euroopassa on kohonnut. Yksi uhkaa kohottava tekijä ovat niin sanotut vierastaistelijat. Taistelualueille matkustaneet henkilöt voivat palattuaan muodostaa turvallisuusriskin. Varsinaisiin terroristisiin tekoihin ryhtymisen lisäksi henkilöt saattavat osallistua terroristiseen toimintaan muun muassa pyrkimällä värväämään uusia taistelijoita ja hankkimaan terrorismille rahoitusta. Siksi on tärkeää, että viranomaiset pystyvät tunnistamaan taistelualueille matkustavia henkilöitä sekä puuttumaan tehokkaasti taistelualueille matkustamiseen ja taistelualueilla radikalisoituneiden henkilöiden paluuseen.

Painopisteen tulee terrorismin torjunnassa olla ennaltaehkäisyssä. On olennaista tunnistaa aikaisessa vaiheessa sellaiset henkilöt, jotka ovat vaarassa radikalisoitua, aikeissa osallistua taisteluihin terroristijärjestön osana tai terroristijärjestön koulutusleirille. Ennen kaikkea tulee puuttua vierastaistelijaksi lähtemisen syihin. Se ei ole helppoa, sillä vierastaistelijoiden taustat ovat hyvin erilaisia ja syyt vaihtelevia. Kyse ei ole ainoastaan henkilöistä, joilla on siteitä konfliktialueille, vaan lähtijöiden joukosta merkittävä osa on kantasuomalaisia. On huolestuttavaa, että länsimaisia arvoja ja demokratiaa väkivallan kautta haastava maailmankuva on vallannut alaa myös Suomessa. Yhteiskuntana meillä on peiliin katsomisen paikka.

Maahanmuuttajien kotouttamisessa tulee erityisesti ottaa huomioon radikalisoitumisvaarassa olevat nuoret sekä ääri-ilmiöiden ja internet-propagandan houkuttelevuus. Tapasin viime syksynä muslimiäitejä keskustelutilaisuudessa, jossa pohdimme, kuinka viranomaiset ja perheet voisivat yhdessä estää nuoria lähtemästä taistelualueille Syyriaan ja Irakiin. Keskustelussa nousi esiin niiden musliminuorten vaikea tilanne, jotka ovat kasvaneet Suomessa, mutta eivät ole juurtuneet Suomeen eivätkä myöskään vanhempiensa kotimaahan. On tärkeää, että kaikilla nuorilla Suomessa on mahdollisuus olla rakentamassa yhteiskuntaa ja samalla omaa tulevaisuuttaan sen jäseninä.

Totesimme, että viranomaisten ja muslimiyhteisön välisellä vuoropuhelulla on tärkeä merkitys ongelman ratkaisemisessa ja perheiden tukemisessa. Palaute on otettu vakavasti sisäministeriössä ja mietimme, miten voisimme lisätä kanssakäymistä yhteisissä asioissa.

Meillä oli yhteinen huoli myös siitä, miten taistelualueille matkustaminen vaikuttaa eri etnisten ryhmien välisiin suhteisiin niin täällä Suomessa kuin myös laajemmin. Tänään voimme kysyä, kuinka terrorismin uhka vaikuttaa eri ryhmien välisiin suhteisiin.

Hyvät kuulijat,

Tahdon esittää kiitokseni siitä, että olette lähteneet yhdessä laajalla joukolla antamaan tukenne rauhalle ja turvalliselle yhteiskunnalle. Edustamme eri kulttuureja, uskontoja ja kansallisuuksia, mutta meillä on paljon yhteistä. Me kaikki olemme ihmisiä. Me kaikki tarvitsemme turvallista yhteiskuntaa. Me kaikki tarvitsemme toisiamme. Yhdessä voimme antaa selvän viestin siitä, ettei väkivalta ole hyväksyttyä, eikä se edistä yhteisiä asioitamme. Riippumatta taustastamme, meillä jokaisella on mahdollisuus rakentaa tätä yhteiskuntaa. Turvallisuuden tunne edellyttää ihmisten välistä luottamusta. Sitä luottamusta luodaan myös täällä tänään.

 

 

Ministeri Räsänen Poliisibarometrin 2014 julkistustilaisuudessa

Kirjoitettu kirjoittajana

Hyvät kuulijat,

Haluan kiittää tutkimuksen tekijöitä mielenkiintoisesta esityksestä.

Poliisibarometri kuvaa ennen kaikkea sitä, miten kansalaiset näkevät poliisitoiminnan, ja siten se on tärkeä indikaattori poliisin toiminnan onnistumisen arvioinnissa ja kehittämisessä. Toinen puoli poliisin toiminnan arvioimista ja kehittämistä nähdään, kun katsotaan toiminnallisia tuloksia. Ne kertovat, miten poliisin toiminta todellisuudessa on onnistuttu organisoimaan. Niitä ei barometrissa analysoida.

Kansalaisten kokema turvallisuuden tunne ja luottamus poliisiin ovat keskeisiä poliisitoiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden onnistumiskriteereitä. Kansalaisten luottamus on viranomaisten menestyksekkään työn edellytys, ja siksi olen tyytyväinen, että tulosten mukaan kansalaiset edelleen luottavat poliisiin. Myös turvallisuuden tunne näyttää barometrin mukaan vahvistuneen lähiympäristön rikollisuusongelman vakavuudella mitattuna.

Poliisin käyttäytyminen konkreettisissa asiakastilanteissa on poliisitoiminnan laadun herkkä mittari. Poliisin odotetaan aivan oikein olevan puolueeton eri osapuolia kohtaan ja suhtautuvan asioihin yksilöä arvostavalla tavalla. Vaikka parantamisen varaa asiakkaan arvostamisessa koetaan olevan, pitävät kansalaiset uusimmankin poliisibarometrin mukaan poliisin käyttäytymistä korkeatasoisena.

Barometrista nousee selvästi esiin kansalaisten käsitys poliisin toiminnan eettisyydestä ja korruption mahdollisuudesta. Aiempaa useampi suomalainen pitää mahdollisena, että poliisitoimintaan liittyy jollakin tavalla korruptiota tai epäeettistä toimintaa. Tähän vaikuttavat varmasti myös meneillään olevat poliisin toimintaan liittyvät oikeudenkäynnit. Epäilykset rikoksista ja väärinkäytöksistä poliisin sisällä voivat ymmärrettävästi nakertaa kansalaisten luottamusta. Tässä vaiheessa oikeudenkäynteihin on mahdotonta ottaa kantaa, mutta on syytä todeta, että nämä meneillään olevat oikeudenkäynnit osoittavat, että poliisin toimintaan kohdistuvat epäilyt rikoksista tai väärinkäytöksistä otetaan vakavasti ja ne selvitetään.

Poliisin tulokset ovat hyviä, mutta barometrin mukaan poliisipalvelujen tulevaisuus huolettaa kansalaisia. Poliisin resursseista on käyty paljon keskustelua julkisuudessa. On saattanut syntyä myös väärä kuva siitä, että poliisilta olisi leikattu merkittäviä summia. Näinhän ei toistaiseksi ole. Tähän mennessä resurssit on pystytty turvaamaan, mutta se on edellyttänyt määrätietoista työtä jokaisella budjettineuvottelukierroksella. Tällainen menettely ei kuitenkaan ole hyvä poliisitoiminnan pitkäjänteisen kehittämisen kannalta. Kehystaso tulee saada sellaiseksi, että poliisi pystyy suunnittelemaan toimintaansa ennakkoon ilman epätietoisuutta seuraavan vuoden määrärahan tasosta. Parhaillaan työtä tekee yhdessä oikeusministerin kanssa asettamamme parlamentaarinen työryhmä, jonka tarkoitus on löytää yhteinen poliittinen näkemys sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon resurssien tarpeesta ja tasosta.

Sisäministeriössä tehdyn selvityksen mukaan poliisitoiminnan nykyisen tason turvaamiseksi ja poliisimiesten määrän pitämiseksi tämän vuoden tasolla eli 7500 poliisimiehessä tarvitaan edelliseen kehyspäätökseen verrattuna 2016 alkaen poliisin määrärahoihin tasokorotusta, joka kasvaa vuoteen 2019 mennessä yli 67 miljoonaan euroon vuodessa. Tämä lisäys on mielestäni välttämätön.

Tällä kaudella resurssipainetta on hoidettu hallituksen tekemien panostusten lisäksi poliisin hallintorakenneuudistuksella. Sen avulla resursseja on siirretty hallinnosta operatiiviseen toimintaan. Tulevalla hallituskaudella vastaavaa mahdollisuutta ei samalla tavalla ole käytettävissä. Loputtomiin ei voida kiristää poliisin organisaatiosta. Myös henkilöstön jaksaminen tulee jossakin vaiheessa vastaan.

Tässä yhteydessä on todettava, että poliisikuntamme on ammattitaitoista ja pystynyt säilyttämään hyvät tulokset suuren organisaatiouudistuksen keskellä. Se ei ole itsestäänselvyys. Esimerkiksi Tanskassa poliisin toiminnalliset tulokset notkahtivat heti poliisiuudistuksen jälkeen.

Yhteenvetona totean, että Suomessa on asiantunteva ja ammattitaitoinen poliisi, johon kansalaiset luottavat. Meidän poliitikkojen tehtävä on pitää huolta sen riittävästä resursoinnista. Tähän työhön toivon kaikkien puolueiden tulevalla hallituskaudella sitoutuvan.

Ministeri Räsänen Migrin 20-vuotisjuhlaseminaarissa

Kirjoitettu kirjoittajana

Hyvät juhlaseminaarin osanottajat,

Maahanmuuttoviraston perustamisesta on tänä keväänä maaliskuun alussa kulunut 20 vuotta. Sisäministeriön osastona toiminut ulkomaalaiskeskus jaettiin ministeriön ulkomaalaisosastoon ja keskusvirastoksi muodostettuun Ulkomaalaisvirastoon. Yksittäisiä henkilöitä koskeva päätöksenteko oleskelulupa-, turvapaikka- ja kansalaisuusasioissa siirrettiin uudelle virastolle. Ministeriöön jäi säädösvalmistelu ja ulkomaalaisasioiden kansainvälinen yhteistyö. Nimi muutettiin Maahanmuuttovirastoksi vuoden 2008 alussa.

Maahanmuutto alkoi lisääntyä Suomessa varsin myöhään verrattuna useimpiin eurooppalaisiin maihin. Suomesta tuli varsinaisesti maahanmuuton kohdemaa vasta 1990-luvun ensimmäisinä vuosina. Suurimmat muuttajaryhmät olivat entisen Neuvostoliiton alueelta tulleet, paluumuuttajiksi määritellyt inkerinsuomalaiset. Samoihin aikoihin Somalian ja entisen Jugoslavian kriisit kasvattivat turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten määriä.

Viime vuoden lopussa maassa asui noin 221 000 ulkomaan kansalaista, kun Migrin perustamisvuonna luku oli 68 500. Määrä on 20 vuodessa yli kolminkertaistunut. Muuttoliike jatkaa edelleen kasvuaan, sillä viime vuonna ulkomailta muuttajia oli lähes 32 000. Ulkomaalaisten osuus oli 23 200. Väkiluvun kasvusta 76 prosenttia koostui nettomaahanmuutosta.

Aiemmin Suomeen muutettiin pääasiassa humanitaarisista syistä, nykyisin enenevässä määrin perhesiteen, työn ja opiskelun perusteella. Useissa Euroopan maissa työ on ollut maahantulon pääperuste.

Vuosien varrella perinteinen hallintovirastokulttuuri on muuttunut nykyaikaiseksi palveluvirastoksi. Työnjakoa on muutettu myös ministeriöiden kesken. Vuoden 2012 alusta kotoutumisasiat siirrettiin sisäministeriöstä takaisin työ- ja elinkeinoministeriöön. Pitkällä aikavälillä on löytynyt kohtuullinen kansallinen yksituumaisuus suurista linjoista, jota on siivittänyt myös virkamieskunnan sisällä vallinnut oikeudenmukaisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden pitkä perinne. Hankalissa tilanteissa hyödyksi on ollut virkamiesten pitkä kokemus.

Tämän vaalikauden yksi keskeinen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa ohjaava toimi oli valtioneuvoston hyväksymä periaatepäätös Suomen maahanmuuttostrategiasta. Strategiaa valmisteltiin yli 40 maahanmuuttotoimijan työryhmässä. ”Maahanmuuton tulevaisuus 2020” -strategia määrittää pitkäjänteisiä linjauksia ja viitoittaa tietä aktiivisemmalle ja ennakoivammalle maahanmuuttopolitiikalle. Maahanmuuttoon liittyvien arvojen kirjaamista kansallisella tasolla pidettiin myös tärkeänä.

Keskeinen sanoma on, että muuttajat tarvitaan mukaan rakentamaan Suomen tulevaisuutta. Heidät tulee nähdä osallisina ja aktiivisina toimijoina, ei vain palvelujen ja toimenpiteiden kohteena. Samalla kun liikkuvuutta sujuvoitetaan, tavoitteena on pitää maahanmuutto hallittuna. On otettava huomioon myös ongelmat, kuten kansainvälinen rikollisuus ja ihmiskauppa. Kansainvälisen suojelun velvoitteita on noudatettava.

Strategiaa tukemaan laadittiin konkreettinen toimenpideohjelma, joka antaa kokonaiskuvan siitä, mitä maahanmuuttohallinnossa aiotaan tulevina vuosina tehdä, miten toimenpiteet rahoitetaan, mitkä tahot kantavat vastuun ja miten seuranta toteutetaan. Yhtenä tavoitteena on lupamenettelyjen selkeys ja joustavuus. Kaikki hakemukset tulee käsitellä viivytyksettä ja kohtuullisessa ajassa. Tavoitteena on määritellä erilaisten oleskelulupaprosessien laadun kriteerit yhdessä eri hallinnonalojen kanssa. Nopeuden ja määräaikojen noudattamisen ohella turvapaikkatutkinnan korkea laatu, perusteellisuus ja yhtenäisyys pyritään turvaamaan. Menettelyn keskeisin tarkoitus on kansainvälisen suojelun antaminen sitä tarvitsevalle.

Sisäministeriössä käynnistyi helmikuussa yhdistetty selvitys- ja säädöshanke, jossa arvioidaan ja valmistellaan ulkomaalaislupa-asioiden ja tiettyjen turvapaikkamenettelyyn kuuluvien tehtävien siirtoa poliisilta ja Rajavartiolaitokselta Maahanmuuttovirastolle. Poliisi hoitaa nyt esimerkiksi jatko-oleskelulupien ja pysyvien lupien myöntämisen sekä EU-kansalaisten rekisteröinnin. Lisäksi virastolle siirtyisivät todennäköisesti muun muassa kansalaisuushakemuksien vastaanotto sekä muukalaispassien ja pakolaisen matkustusasiakirjojen myöntäminen.

Eduskunta edellytti vuonna 2010, että hallitus antaa vaalikausittain selonteon ulkomaalais-, maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikasta ja sen toimivuudesta. Eduskunta ilmoitti, ettei se ehdi käsitellä valmisteltua selontekoa vaalikauden lopun työkiireiden vuoksi. Sisäministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö julkaisivat kootun aineiston viime kuussa raporttina vaalikauden maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikasta. Raportissa ”Maahanmuuton ja kotouttamisen suunta” pyritään ennakoimaan tulevaa kehitystä ja tarpeita. Valmisteluvaiheen kuulemistilaisuuteen viime marraskuussa osallistui lähes sata valtion, kuntien ja kolmannen sektorin edustajaa, jotka antoivat arvokkaan panoksensa raportin valmisteluun.

Yhtenä keskeisenä painopisteenä koko Sisäministeriössä on ollut hallinnon tuloksellisuuden parantaminen. Maahanmuuton lupamenettelyjä on tehostettu ja hakemusten käsittelyaikoja on onnistuttu lyhentämään panostamalla muun muassa sähköiseen asiointiin. Turvapaikanhakijoiden vastaanottotoimintaa kehittämällä on myös saavutettu kustannussäästöjä, muun muassa siirtymällä laitospohjaisesta asuntopohjaiseen järjestelmään.

Maahanmuuttoviraston täyttäessä 20 vuotta sama aika on kulunut myös Suomen liittymisestä EU:n jäseneksi. EU:lla on ollut suuri vaikutus maahanmuuttopolitiikkaamme. Erityisesti kansallista lainsäädäntöä on yhdenmukaistettu EU-säädösten kanssa.

Suomeen ei ole saapunut suuria määriä turvapaikanhakijoita, ja laiton maahanmuuttokin on eurooppalaisittain pientä. Olemme silti osallistuneet aktiivisesti muun muassa EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin operaatioihin sekä Euroopan turvapaikkaviraston EASO:n toimintaan. Jäsenmaiden tehokas yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää, jotta voimme yhdessä ratkoa nykyisen maailmantilanteen luomia ongelmia. Uusi EU:n komissio valmistelee Euroopan muuttoliikestrategiaa, jossa maahanmuuttoa visioidaan ainakin tuleville 20 vuodelle. Tavoitteena on vetovoimainen Eurooppa, joka houkuttelee lahjakkaita ja ammattitaitoisia muuttajia ja joka kotouttaa ja tarjoaa suojelua niille, jotka todella ovat sen tarpeessa. On varmistettava, että henkilöt, jotka tulevat Eurooppaan jäädäkseen, pääsevät täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Yhteistyö kansalaisyhteiskunnan kanssa on tavoitteen saavuttamiseksi keskeistä.

Uusi komissaari Dimitris Avramopoulos korosti ensimmäisessä Euroopan Maahanmuuttofoorumin (European Migration Forum) puheessaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän ja pakolaisten uudelleensijoittamisohjelman tärkeyttä. Tähän mennessä jäsenmaat ovat tarjonneet syyrialaisille pakolaisille kaikkiaan 36 000 sijoituspaikkaa, joka on suurin määrä, mitä EU:n historiassa on koskaan saatu tällä rintamalla aikaan.

Hyvät kuulijat,

Tilastokeskus on arvioinut ulkomaan kansalaisten määrän kasvavan vuoteen 2030 mennessä noin puoleen miljoonaan. Maahanmuutolla on merkitystä – erityisesti työvoiman tarjonnan ja tulevien vuosikymmenien huoltosuhteen kannalta. Suuret ikäluokat ovat poistumassa työmarkkinoilta ja tarvitsemme aktiivista, suunnitelmallista ja kohdennettua työperusteista maahanmuuttoa tukemaan työmarkkinoiden toimivuutta ja talouden kasvua.

Maahanmuuttajat tuovat tullessaan uudenlaisia toimintatapoja ja kansainvälisiä osaamisverkostoja. On tärkeää huolehtia, että Suomessa jo asuvat voivat hyödyntää osaamistaan yhteiskunnan rakentamisessa. Etenkin nuorten maahanmuuttajien työllisyys on merkittävä tulevaisuuden kysymys.

Maahanmuuttoasioiden toimintaympäristö on haastava ja mielenkiintoinen. Toimintaan heijastuvat monet ennalta arvaamattomat asiat, muutokset naapurimaissa ja EU-tasolla, kansainväliset konfliktit. Maahanmuuttopolitiikalla tavoitellaan varautumista muutoksiin, maahanmuuton hallittavuutta ja ennakointia, tehokkaita menettelyjä ja parempaa oikeusturvaa.

Maahanmuuttohallinnolle asetettujen yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden mukaisesti maahanmuuttopolitiikalla edistetään kansainvälistä kilpailukykyämme sekä tuetaan suvaitsevan, turvallisen ja monimuotoisen Suomen rakentamista. Kun maahanmuutto pysyy hallittuna ja maahanmuuttajille annetaan riittävät madollisuudet kotoutua, edesautetaan myös sitä, että suurin osa suomalaisista hyväksyy maahanmuuton.

Hyvät ’migriläiset’ – tahdon onnitella virastoa ja sen nykyisiä ja jo eläkkeelle jääneitä työntekijöitä. Teidän ansiostanne Maahanmuuttovirasto on luotettu asiantuntija ja yhteistyökumppani, joka toteuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaa maahanmuutosta kansalaisuuteen. Lisäksi se on – Migrin strategian sanoja mukaillen – osaava ja tehokas palveluosaaja, joka tarjoaa asiantuntevaa ja asiakaslähtöistä palvelua asiakkaille – niin hakijoille, viranomaisille, yhteistyökumppaneille, medialle kuin sisäisillekin asiakkaille.

Maahanmuutosta tarvitaan kokonaisvaltaista keskustelua. Medialla on tärkeä rooli keskustelussa ja objektiivisen tiedon levittämisessä. Julkinen keskustelu tarvitsee tuekseen ajankohtaista, tutkittua, erilaisista näkökulmista ilmiöitä tarkastelevaa tietoa. Seuraavissa median ja tutkijoiden edustajien puheenvuoroissa kuulemme erilaisia näkökulmia maahanmuuttoon.

Arvoisat kutsuvieraat, toivotan teille kaikille oikein hyvää ja antoisaa juhlaseminaaria.

Ministeri Räsäsen tervehdys Vaalimaan tavaraliikennekeskuksen avajaisiin 2.12.2014

Kirjoitettu kirjoittajana

 

Kiitän lämpimästi Tullin pääjohtaja Leo Nissistä kutsusta Vaalimaan tulli- ja raja-aseman tavaraliikennekeskuksen avajaistilaisuuteen ja pahoittelen syvästi, että jouduin perumaan tuloni valtioneuvoston tärkeän kokouksen vuoksi. Olisi ollut hienoa jakaa kanssanne tämä juhlahetki.

Uudistettu tulli- ja raja-asema on osoitus siitä, että hallituksella on ollut tahto ja valmius panostaa Suomen ulkomaankaupan ja kansalaisten liikkumisen kannalta keskeisiin rajahankkeisiin taloudellisesti niukoista ajoista huolimatta. Se antaa myös aihetta iloon monella eri tavalla: Ensiksikin se on hyvä uutinen Suomen taloudelle, toiseksi se on osoitus eri viranomaisten välisestä toimivasta yhteistyöstä, joka on noteerattu jopa kansainvälisesti. Kolmanneksi Vaalimaalla on kehitetty uusi innovatiivinen tapa hoitaa rajanylitykset entistä asiakasystävällisemmin ja sujuvammin.

 

Maamme taloustilanne on tällä hetkellä hyvin vaikea ja siksi tarvitsemme kipeästi hyviä talousuutisia. Pelkät leikkauslistat eivät saa talouttamme kohenemaan, vaikka myös niitä tarvitaan. Niiden lisäksi tarvitsemme rohkeita aloitteita ja uudistuksia, joiden kautta vientimme saadaan jälleen vetämään. Tällä vaalikaudella hallitus on tehnyt merkittäviä investointipäätöksiä ja lisäresursointeja rajanylityspaikkojen kehittämiseen. Vaalimaan rajanylityspaikan kehittämisen kokonaiskustannukset, joihin sisältyvät investoinnit tiestöön, rakennuksiin ja laitteisiin, ovat noin 18 miljoonaa euroa. Vaalimaan lisäksi myös Nuijamaan ja Imatran rajanylityspaikkoja laajennetaan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkaa uudistetaan. Viime vuoden kehyspäätöksessä hallitus myönsi Rajavartiolaitokselle noin 13 miljoonan euron pysyvän lisäyksen henkilöstöresursseihin kaakkoisrajalla ja pääkaupunkiseudulla vastaamaan kasvavan rajaliikenteen tarpeita.

Hallitus on myös tiedostanut, etteivät rajanylityspaikkojen kehittämistarpeet pääty näihin hankkeisiin. Meneillään on laajempi tarveselvitys rajanylityspaikkojen kehittämis- ja resurssitarpeista tulevaisuudessa. Marraskuussa Venäjä-asioiden ministerityöryhmä päätti laajentaa selvityksen koskemaan myös Parikkala-Syväoron tilapäisen rajanylityspaikan kansainvälistämistä. Selvityksen on määrä valmistua ensi helmikuussa.

Ennen Parikkala–Syväoron kehittämistä on varmistettava resurssit itärajan liikenteen sujuvuuden kannalta nykyisten suurten rajanylityspaikkojen jatkokehittämiselle. Poliittinen päätös kansainvälistämisestä on mahdollista tehdä Suomessa siinä vaiheessa, kun nyt käynnissä olevien suurten kansainvälisten rajanylityspaikkojen kehittämishankkeet ovat valmiit, ja on varmuus Venäjän valmiudesta toteuttaa vaadittavat investoinnit sen puolella.

 

Vaalimaan rajanylityspaikan kehittäminen on keskeinen osa hallituksen laajempaa itäliikkuvuuden kehittämisen strategiaa. Vaalimaa on Suomen vilkkain Venäjän rajan ja EU:n ulkorajan rajanylityspaikka. Vaalimaan kautta kulkee rajan yli tänä vuonna noin 300 000 rekkaa. Tämä tarkoittaa yhteensä 830 rekkaa vuoden jokaisena päivänä ja kaikkina vuorokauden aikoina.  Henkilöautoja kulkee vuodessa noin 1 200 000 eli 3500 autoa päivässä. Pitkällä tähtäimellä liikenteen arvioidaan kasvavan vielä tästäkin merkittävästi.

Nyt tehtyjen muutosten jälkeen Vaalimaan rajanylityspaikan kapasiteetti nousee 500 000 rekkaan ja 2 000 000 henkilöautoon vuodessa. Kapasiteettia lisää tavaraliikenteen eriyttäminen omaan selvitysrakennukseen sekä henkilöautoille valmistuneet uudet kaistat. Näiden uudistusten myötä Vaalimaan tulli- ja raja-asema on valmiina ottamaan vastaan Helsinki-Pietari-moottoritien valmistumisen myötä lisääntyvään liikenteen.

Ukrainan tilanne ja sitä seuranneet pakotteet yhdessä Venäjän taloustilanteen heikentymisen kanssa ovat näkyneet myös rajaliikenteen vähenemisenä. Vaikka itäliikkuvuus on kääntynyt odotetusta 10 % kasvusta -20 % laskuun, pitkäjänteistä kehittämis- ja selvitystyötä on tärkeää jatkaa. Tässä tilanteessa rajaliikenteen sujuminen on erityisen tärkeää, jotta aiempaa pienemmästä joukosta venäläisiä loma- ja ostosmatkailijoita yhä useampi valitsisi Suomen matkakohteekseen. Suomen läheisyys, hyvät palvelut ja rajanylityksen sujuvuus lisäävät maamme houkuttelevuutta matkakohteena. Erityisesti Itä-Suomen elinkeinoelämän kannalta tämä on elintärkeää. Sujuva rajaliikenne auttaa myös Venäjälle suuntautuvaa ja sieltä tulevaa tavaraliikennettä ja on tuomassa sen myötä taloudellista toimeliaisuutta rajan molemmin puolin. Näistä syistä Vaalimaan tavaraliikennekeskuksen valmistuminen on hyvä uutinen maamme taloudelle.

 

Toiseksi Vaalimaan rajanylityspaikan kehittäminen on esimerkki monipuolisesta ja toimivasta viranomaisyhteistyöstä. Täällä on syksyn aikana valmistauduttu uusien liikennejärjestelyjen myötä Tullin ja Rajavartiolaitoksen NUIJA-yhteistyömallin käyttöönottoon. Tulli tekee jatkossa tavaraliikennekeskuksessa passintarkastuksen tulliselvityksen yhteydessä. Rajavartiolaitos puolestaan hoitaa tax free- ja kauppalaskuleimauksia Tullin ohella ja lukuun henkilöautoliikenteessä passintarkastuksen yhteydessä. Tämä työskentelymalli on jo käytössä Nuijamaalla, ja se tehostaa molempien virkakuntien resurssien käyttöä ja edistää liikenteen sujuvuutta mahdollistamalla viranomaistoiminnat yhdellä pysähdyksellä. Tämä yhteistyömalli on saanut myös kansainvälistä tunnustusta.

Rajanylityspaikkojen kehityshankkeet edellyttävät viranomaisten saumatonta ja pitkäjänteistä yhteistyötä sekä suomalaisten viranomaistahojen kesken että Venäjän viranomaisten kanssa. Hankkeet toteutetaan valtakunnanrajan molemmin puolin tasapainoisesti ja samantahtisesti. Suomessa Rajavartiolaitos, Tulli ja Liikennevirasto ovat valmistelleet yhteisen rajanylityspaikkojen kehitysohjelman, jota on käsitelty yhdessä Venäjän vastaavien viranomaisten kanssa. Suomen ja Venäjän Tullien yhteistyö on kiinteätä ja toimivaa, mikä on edellytyksenä rajanylityspaikkojen kehittämisen sujuvuudelle.

 

Kolmanneksi ilonaiheeksi mainitsin Vaalimaalla kehitetyn uuden asiakasystävällisemmän rajanylitysmenetelmän. Parin viikon päästä Vaalimaalla otetaan käyttöön rajaliikenteen ennakkovarauspalvelun kokeiluversio. Ennakkovarauspalvelussa voi varata internetin kautta, asiointipisteessä tai puhelimitse sopivan ajankohdan rajatarkastukseen ja välttää siten jonotuksen. Myös ennakkovarauspalvelu on toteutettu monen eri tahon yhteistyöllä. Kaakkois-Suomen ELY-keskus on tilaaja, mutta tietokannan omistaa Liikennevirasto. Palvelun tarjoajana toimii GoSwift. Näiden lisäksi hankkeessa ovat mukana Tulli, rajavartiolaitos sekä liikenne- ja viestintäministeriö.

 

Maamme sisäisestä turvallisuudesta vastaavana ministerinä korostan vielä rajanylityspaikkojen merkittävää roolia sekä toivotun liikenteen sujuvoittajina että ei-toivotun ja yhteiskunnalle vahingollisen liikenteen estäjänä. Myös Tullin rooli on monitahoinen. Liikenteen sujuvuuden lisäksi sen tulee valvoa tavaraliikenteen laillisuutta sekä huolehtia valmisteverojen ja tullimaksujen keräämisestä. Suomen Tulli on sijoittunut jo useiden vuosien ajan kärkisijoille maailmanlaajuisissa vertailuissa, joissa on tarkasteltu tullien kykyä edistää ulkomaankauppaa. Tämä on hieno saavutus.

Tullitoiminta on olennainen ja erottamaton osa kansainvälistä kauppaa ja tavarankuljetusketjuja, jonka toimivuus vaikuttaa aina maailmantalouden kehittymiseen asti. Tullin rooli on merkittävä myös turvallisuuden ja rikostorjunnan kannalta. Se hoitaa sekä tulliselvitys- että valvontatehtävät yhtenä prosessina ja yhdellä monitaitoisella henkilökunnalla.

Kansainvälinen ja viranomaistahojen välinen yhteistyö on tärkeää myös rikostorjunnassa. Tulli valvoo tavaravirtojen laillisuutta ja oikeellisuutta perustaen riskianalyysinsa asiakkaiden sähköisiin ilmoituksiin ja muuhun tietoon. Tietoa riskeistä vaihdetaan EU-maiden Tullien välillä ja tehtyjen sopimusten puitteissa myös Suomen ja Venäjän Tullien välillä. Tuonnin ja viennin yhteydessä annettavan ennakkoilmoituksen tietojen perusteella Tulli analysoi tavaroiden tuontiin tai vientiin liittyvän turvallisuusriskin.

Rajanylityspaikalla Tulli tarvitsee riittävän ja nykyaikaisen teknologisen välineistön kattavaan valvontaan. Myös henkilöautoliikenteessä kuljetetaan tavaraa, johon kohdistuu sekä verotuksellisia että valvonnallisia intressejä. Tehokkaalla ja monipuolisella valvonnalla voidaan alkoholin, tupakan, huumausaineiden tai muiden rajoitusten alaisten tavaroiden salakuljetus paljastaa jo rajalla ja estää niiden pääsy maahamme.

Tullin rooli harmaan talouden torjujana ulkomaankaupan yhteydessä on myös ratkaiseva. Varmistamalla verojen täysimääräinen kantaminen estetään niiden yritysten pääsy markkinoille, jotka pyrkivät saamaan kilpailuetua kiertämällä veroja. Näin myös saadaan kerättyä tasapuolisesti valtion kassaan ne varat, jotka sinne kuuluvat.

 

Suomen sisäisen turvallisuuden kannalta raja-asiat eivät ole kehällisiä asioita. Kannan huolta siitä, etteivät valtiomme niukkenevat taloudelliset resurssit johda valtakunnan rajoilla tapahtuvan valvonnan ja sen myötä sisäisen turvallisuutemme heikkenemiseen. Pidän tärkeänä, että kaikki eduskuntapuolueet sitoutetaan sisäisen turvallisuutemme resurssien turvaamiseen yli vaalikausien. Tästä johtuen olen asettanut yhdessä oikeusministerin kanssa parlamentaarisen työryhmän, jonka tehtävänä on löytää yhteinen poliittinen sitoumus tulevalle hallituskaudelle sisäisen turvallisuuden tason säilyttämisestä. Toivon, että työryhmän työtä voidaan käyttää pohjana päätöksenteolle niin Tullin ja Rajavartiolaitoksen kuin muidenkin sisäisen turvallisuuden viranomaisten resursseista seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen on jokaisen valtion ydintehtävä, ja siinä rajaturvallisuudella niin henkilöiden kuin tavaroidenkin osalta on merkittävä rooli. Taloudellisesti vaikeanakin aikana sisäisestä turvallisuudesta on huolehdittava, sillä se on kaiken muun yhteiskunnallisen kehityksen perusta.

 

Näillä sanoilla toivotan Vaalimaan Tullille ja samalla koko tullilaitokselle menestystä tärkeässä työssänne, sekä kiitän läsnä olevia viranomaisten ja yhteistyötahojen edustajia molemmin puolin rajaa panoksestanne rajanylitysliikenteen sujuvoittamiseen ja maamme sisäisen turvallisuuden takaamiseen omalta osaltanne.

 

Päivi Räsänen

sisäministeri

Kirkolliskokouspuhe

Kirjoitettu kirjoittajana

Sisäministeri Päivi Räsänen

Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous

ti 4.11.2014 klo 14

Turun kristillinen opisto

 

Herra arkkipiispa, arvoisat kirkolliskokousedustajat, hyvät kuulijat

Ärade ärkebiskop, bästa medlemmar i kyrkomötet, bästa åhörare

 

Tuon aluksi teille terveiset kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitusta koskevan uudistuksen etenemisestä. Seurakuntien yhteisövero-osuuden tilalle tulee valtion budjetista maksettava lakisääteinen rahoitus. Kirkolliskokouksen keväisessä lausunnossa uudistukseen suhtauduttiin lähtökohtaisesti myönteisesti. Kirkolliskokous katsoi kuitenkin, ettei rahoitukseen tulisi soveltaa valtionavustuslain säännöksiä, koska valtion rahoituksen määrä määriteltäisiin suoraan laissa. Huomio oli aiheellinen ja jatkovalmistelussa esitystä onkin muutettu siten, että rahoitus ei olisi luonteeltaan valtionavustusta, vaan siitä käytetään nimikettä ”valtion rahoitus evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin”. Kirkkohallitus ja valtiovarainministeriö ovat antaneet muutetusta esityksestä myönteiset lausunnot ja kirkollisista asioista vastaavana ministerinä aion antaa esityksen eduskunnalle lähiaikoina.

 

Hyvät kuulijat,

Viime viikkoina maatamme on järkyttänyt perhesurmaksi epäilty Rautavaaran kuolonkolari. Tragedia on jälleen nostanut pintaan parin vuoden takaisen pohdinnan perhesurmien syistä. Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti huhtikuussa toimista, joilla pyritään ehkäisemään perhe- ja lapsisurmia. Vireillä on useita lainsäädännön muutoshankkeita, joilla parannetaan viranomaisten välistä tiedonvaihtoa. Sosiaalihuoltolakiin on tulossa viranomaisille ja heihin rinnastettaville palvelutuottajille mahdollisuus ilmoittaa oma-aloitteisesti poliisille epäilystä tai huolesta koskien asiakasta tai läheisensä turvallisuutta. Lapsen henkeen ja terveyteen kohdistuneen rikoksen havainneelle säädetään velvollisuus ilmoittaa suoraan poliisille. Perheen sisäisiin vakaviin ongelmiin puuttuminen on vaikeaa, mutta yhteiskunnan velvollisuus on tehdä voitavansa, jotta erityisesti lapsia voitaisiin suojella väkivallalta.

 

Kirkolla on oma merkittävä roolinsa tässä työssä. Nostan esiin kolme näkökulmaa. Ensinnäkin kirkon tekemä laaja lapsi- ja perhetyö tukee perheiden jaksamista. Erilaiset kerhot tukevat perheiden kasvatustehtävää ja antavat paikan luoda yhteyksiä ja kohdata muita samassa elämäntilanteessa olevia. Erityisen kiitoksen annan kirkon perheneuvontatyölle, uskomattoman hienolle innovaatiolle, joka on antanut ratkaisevan avun monelle perheelle parisuhteen solmutilanteissa.

 

Toinen näkökulma on kirkon arvot ja usko. Lapsityöhön panostava kirkko antaa viestin lapsen arvosta Jumalan kuvaksi luotuna, ainutlaatuisena ihmisyksilönä. Kannustan kirkkoa yhä enemmän korottamaan ääntään puolustuskyvyttömien lasten puolesta.

 

Viikonloppuna vietimme pyhäinpäivää, jonka sanomana on, että elämä ei pääty kuolemaan. Kirkkoa tarvitaan juuri siksi, että täällä kuollaan. Kuolemamme jälkeen kohtaamme kasvoista kasvoihin Jumalan, jolle olemme teoistamme vastuussa. Ja tähän kohtaamiseen tarvitaan kirkon ydinsanomaa, Jeesuksen ristillä valmistamaa sovitustyötä.

 

Kolmas näkökulma liittyy kirkon tehtävään vastata yhteiskuntamme hengellisestä hyvinvoinnista ja henkisestä kriisinkestävyydestä. Synkkien uutisten keskellä on ilo huomata, että suomalaisille on yhä luontevaa kokoontua kirkkoon hakemaan lohdutusta. Kun koko kansa suree, kirkon rooli tulee näkyvällä tavalla esiin, mutta sama koskee myös ihmisten henkilökohtaisia tragedioita: onnettomuuksia, perheiden rikkoutumista, terveyden, työn tai läheisen menetystä. Näissä hetkissä kirkon tehtävänä on olla rukouksessa läsnä ja välittää sekä tuoda toivon näkökulmaa särkyneelle.

 

Bästä kyrkomötesdelegater!

Att förutse framtiden är aldrig enkelt och det innebär alltid stora osäkerhetsfaktorer. Det är ändå viktigt att försöka observera de trenderna som nu är synliga. Lika viktigt är det att kunna beakta framtidens utmaningar i beslutsfattandet i dag. Detta förutsätter ibland svåra och smärtsamma beslut. Det kan då uppstå en frestelse att blunda för problemen och skjuta upp de svåraste besluten.

 

Te käsittelette tällä viikolla Kirkon tulevaisuusselontekoa. Tulevaisuutta on hyvä hahmottaa, mutta kokemuksesta tiedämme, että mielikuvituksemme ei yllä niihin yllätyksiin, joita tulevaisuus tuo tullessaan. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden! Tämän olemme saaneet myös maan hallituksessa havaita. Kun hallitusta muodostettiin 3,5 v sitten, kukaan ei pystynyt arvioimaan, millaisessa talouden ja kansainvälisen politiikan tilanteessa olemme tänään. Taloutemme on huomattavasti ennakoitua heikommassa tilanteessa. Krimiltä alkanut Ukrainan kriisi on johtanut vakavimpaan vastakkainasetteluun Venäjän ja länsimaiden välillä sitten kylmän sodan. Syyrian sota sekä sodan laajeneminen Lähi-idässä ovat aiheuttaneet mittavan humanitaarisen kriisin, ulkomaalaisten taistelijoiden ilmiön ja terrorismin uhan myös lähellämme.

 

Ebolaepidemia on kylvänyt pelkoa ympäri maailman. Ebolasta on kehittynyt aikamme spitaali – epidemia-alueen asukkaat ja heidän auttajansa ja jopa näiden perheenjäsenet kokevat syrjintää ja torjuntaa. Ebolan voittaminen ja sen leviämisen estäminen on mahdollista ainoastaan, mikäli köyhien Länsi-Afrikan valtioiden rakenteet, koulutus ja terveydenhuolto saadaan nostettua riittävälle tasolle. Ebolan leviäminen vaikkapa Suomeen voidaan torjua parhaiten panostamalla taudin torjuntaan epidemia-alueella. Kehitysyhteistyötä vastustetaan usein sillä verukkeella, että ensin tulee saada kaikki Suomen asiat kuntoon. Kaukana ja lähellä olevien lähimmäisten hätää ei pidä eikä voi asettaa vastakkain. Auttaessamme kehitysmaiden köyhiä, samalla vähennämme omiin kansalaisiimme kohdistuvia turvallisuusuhkia, esimerkiksi kulkutauteja, huumekauppaa tai terrorismia.

 

Kaukana olevien lähimmäisten auttamisella on myös itseisarvonsa jokaisen ihmisen ainutkertaisen arvon vuoksi. Jeesuksen opetus laupiaasta samarialaisesta lavensi lähimmäisyyden käsitteen ohi kulttuuristen ja kansallisten rajojen ja mursi myös vastavuoroisen avun odottamisen periaatteen. Lähimmäinen on jokainen Jumalan luoma, apua tarvitseva ihminen.

 

Yksi pysäyttävimmistä kokemuksista työurallani ministerinä oli kun valtioneuvoston puolesta olin ottamassa vastaan kahta karua ruumislaatikkoa Helsinki-Vantaan lentokentällä viime kesänä. Seija Järvenpään ja Kaija Martinin elämäntyön arvo lähetysjärjestön lähettäminä avustustyöntekijöinä tuli traagisella tavalla laajasti tunnetuksi

ja tunnustetuksi heidän väkivaltaisen kuolemansa jälkeen ja johdosta. Vaikka he työskentelivät maassa, jossa uskonnonvapaus on hyvin rajoitettu, he tekivät sitä Jeesuksen lähetyskäskyn ja evankeliumin tähden. Tunnustuksensa naisten, lasten ja muiden heikossa asemassa olevien lähimmäisten auttamisesta vaarallisissa oloissa antoivat niin Heratin kuvernööri, Suomen afgaanijärjestö, Tasavallan presidentti, kehitysyhteistyöministeri kuin laajasti suomalainen media. Viesti oli että tämän työn täytyy saada jatkua.

 

Suomalaisten tekemä lähetystyö maailmalla perustuu järjestöjen toimintaan. Ne ovat kansanliikkeitä, jotka ilmentävät tavallisten seurakuntalaisten jakamaa lähetysnäkyä. Lähetysjärjestöt syntyivät aikanaan lähetysherätyksen kautta, jotka kirkko otti myöhemmin hoiviinsa.

Toivon, että myös tulevaisuuden kirkossa säilyy vahvana tämä lähetystyön perusta, kansalaisyhteiskunnasta nouseva seurakuntalaisten sydämen sitoutuminen lähtemiseen ja lähettämiseen, esirukoukseen ja omasta antamiseen suuren lähetysnäyn toteuttamiseksi.

Kirkon tulevaisuusselonteko nostaa esiin pienten yhteisöjen vahvuuden. Selonteon mukaan pienten seurakuntien vahvuutena on vireys ja vahva osallisuus. Suurten seurakuntien etuna nähdään puolestaan taloudellinen vakaus. Kirkkohallituksen esityksessä kirkon paikallistason rakenteiden uudistamisesta on pyritty yhdistämään nämä vahvuudet, kuten kirkolliskokous on aiemmin linjannut. Taloutta ja hallintoa hoidettaisiin suuremmissa yksiköissä. Kirkon elämän ja toiminnan perusyhteisöjä olisivat seurakunnat, jotka voisivat olla kooltaan niin pieniä, että seurakunnan läheisyydellä ja yhteisöllisyydellä olisi hyvät mahdollisuudet toteutua.

Kirkon sisällä vaikuttavat järjestöt ja yhteisöt edustavat suomalaista kristillistä kansalaisyhteiskuntaa. Paikallisseurakunnat voivat rikastuttaa ja kehittää toimintaansa yhteistyössä näiden yhteisöjen kanssa.

Hyvät kirkolliskokousedustajat,

Kirkon seurakuntavaalikampanjassa on viime päivinä kyselty, uskotko hyvän tekemiseen. Tämä on tärkeää, mutta olisi ehkä ylimielistä ajatella sitä kirkon yksinoikeutena. Kehotus hyvän tekemiseen kuuluu kaikille ihmisille, monissa yhteisöissä tehdään hyvää ja pyritään hyvään.

Kirkon ainutlaatuinen missio on pitää esillä sanomaa siitä, että hyvän tekemisessä epäonnistuneet ja pahantekijät saavat syntinsä anteeksi. On mahdollisuus saada anteeksi ja antaa anteeksi. Tässä on perusta myös sovinnolle, rauhalle ja yhteydelle ihmisten ja kansojen kesken, puhutaanpa sitten suomalaisten perheiden kriiseistä tai kaukaisten maiden konflikteista.

Jaan lopuksi kanssanne muiston, joka on puhunut minulle armosta ja sovinnosta. Lapsuuden kodissani oli puinen, lasiovinen vitriini, joka sisälsi vanhempieni häälahjaksi saadun kahvikaluston. Äitini oli kieltänyt kapeiden jalkojen päällä seisovan vitriinin keikuttelemisen. Pienenä koululaisena uhmasin kieltoa ja kiipesin vitriinin päälle, jolloin tapahtui juuri se, mistä oli varoitettu. Vitriini kaatui, lasiovet halkesivat ja astiat menivät pirstaleiksi. Vain yksi posliinikermakko jäi ehjäksi. Tilanne oli kaamea, äiti konttasi lattialla itkien ja sirpaleita keräten. Tajusin, etten pysty millään tavoin korvaamaan tai korjaamaan tekoani, en tohtinut edes pyytää anteeksi. Hetken ulkona pakoiltuani äiti huuteli minut luokseen, pyysin anteeksi ja sain anteeksi. Olen ihmetellyt, ettei hän ole koskaan muistuttanut tuosta teosta. Posliinikermakko äitini kirjahyllyssä minua tästä muistuttaa.

Jokaisen elämästä löytyy asioita, jotka ovat käsissämme särkyneet eikä meillä ole enää keinoja tehdä sirpaleista uutta. Elämme maailmassa, jossa Jumalan luomaa kaunista ja arvokasta on rikottu ja tuhottu. Mutta se, mihin aiheuttamamme tuhon keskellä voimme tarttua, on sovitus, anteeksi pyytäminen ja anteeksiantaminen. Jos vanhemmat voivat armahtaa omia lapsiaan, vielä enemmän Taivaallisen isämme armo on täydellinen. Profeetta Jesajan sanoin: ”Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista.”

Jokaisen ihmisen sisin janoaa sovintoa syntisen ihmisen ja pyhän Jumalan välillä mutta myös sovintoa ja anteeksiantamista ihmisten kesken. Tässä vanhassa sanomassa on edelleen kirkon tulevaisuus.

 

Hyvät kuulijat,

näillä sanoilla tuon kirkolliskokoukselle valtioneuvoston tervehdyksen ja toivotan Teille viisautta, voimia ja siunausta tehtävässänne.

Bästa publik,

Med dessa ord framför jag statsrådets hälsning till kyrkomötet och önskar er alla kraft, visdom och välsignelse i ert uppdrag.

Why prevent? Finnish national seminar on violent extremism

Kirjoitettu kirjoittajana

Why prevent? Finnish national seminar on violent extremism

Säätytalo 25.9.2014

Päivi Räsänen, Minister of the Interior

 

Honorable guests, dear participants,

Our society used to be simpler. ”Falling out” was easier to identifiy. Alcohol, drugs, economical problems and crime were linked to people who had fallen out of society. Our interventions were clear. The police and the courts answered to crime. Health care and social services dealt with poverty and substance abuse. Now people fall out in so many ways that authorities and society have a hard time keeping up.

When the school shootings of Kauhajoki and Jokela happened in Finland, the search and need for answers was great. Why had this happened? How could it happen? In the following investigations we were good at answering these questions. Mental health issues, school bullying, violent video games and loneliness were all mentioned as reasons for why these young men had done the unthinkable. Only recently after the tragic events of Utöya and Oslo, the public discussion has recognized the ideological parts and extremist online communities related to these acts.

It is hard for the common man to understand the temptation of anti-society groups that hate humanity itself. They seem to work very similarly to other extremist groups, however. Being part of the group brings meaning and purpose to life and in the most tragic cases, also death. Even though the Finnish school shooters’ ideology did not ntend to change society in the same way as traditional terrorists’, they did. Events like these always create fear. Fear gives rise to proposals for extreme measures. After the school shootings, many called for metal detectors at all schools. Ultimately, the measures taken focused on prevention and school communities’ own capabilities to maintain a safe and secure learning environment.

When speaking of violent extremism, we often mention names of people who commit these horrible acts. We separate ourselves from them and see them as ”evil”. Victims of extremism are often mentioned only as numbers. We cannot forget that victims of this form of violence are people’s brothers, sisters, mothers, fathers and friends. When someone is targeted by violence for what they are, not who they are, this creates fear in others and they are also victimized. ”Can I live here freely without being attacked? Who can I talk to? Can my children go to school safely?” The act of violence becomes an attack on the freedom of this society.

Dear guests,

In face of new challenges, old ones are also present. They may take their old form, which we recognize, but they also change and evolve as society changes and evolves. Hatred and extreme ideologies are good at adapting to fit the needs of the silently dissatisfied. Dissatisfaction and uncertain futures makes the most fruitful breeding grounds for violent extremism. The threat of right-wing extremism never died after the Second World War, but it changed and adapted to society. It has recently fueled itself with claims about immigration from outside Europe, social injustice and threats to our culture. Many parts of the old rhetoric also still exist. Anti-Semitism, for example, is not a thing of the past, but is alive and well in Europe. We are also seeing signs of extremist groups changing their rhetoric to seem more sincere. They denounce hatred and violence in public to gain support and then embrace these values behind closed doors.

The conflict in Syria has taught us how complicated violent extremism can be. Extremist groups fighting in unstable regions is not a new thing. These conflicts have also always attracted people from other countries. What is new to us is the number and type of people the conflict appeals to. European and domestic experiences show that there are many people traveling who we never thought would be taking up arms. Very young people as well as women and whole families with no history of extremism are travelling to participate in fighting. We have heard reports of European-born young Muslims having traveled and being forced into staying against their will and forced into committing serious crimes.

Foreign fighters in Syria is not one phenomenon with one single solution. People travel with different backgrounds and different motives. They also stay or return for different reasons. This is very challenging for our society. When are we dealing with dangerous, ideologically-motivated criminals who can try to harm our society after their return? When are we dealing with misguided youth who watched the wrong Youtube video at the wrong time? A broad approach is necessary.

The measures to counter violent extremism have to be adequate. Currently, the Ministry of Interior along with other ministries are looking at what can be changed in our legislation for authorities to have necessary tools. It is highly important that these measures are effective and well-balanced. Still, it is evident, that there are no such acceptable legal measures that could by themselves fully remove these challenges. Prevention is and will always be needed. We have to find a good balance of preventive, administrative and criminal procedures that work well together. People in our society must be able to live their lives without fear of violence but also without fear of the government.

Dear participants,

I have spoken some words that came to mind as answers to the question ”Why prevent?” I look forward to the discussions and presentations on this topic throughout the day. There is perhaps an even more important and more difficult question, though. This is ”How prevent?” Cooperation and a broad understanding are key. The latter is another big reason for why we are here today. We are facing issues that involve all of us – not only authorities or certain communities. By sharing and combining not only our understanding, but also our professional skills and possibilities, we are in a much better position to answer these issues.

I warmly welcome all participants here today. I wish you all a very fruitful seminar and that we all leave with takeaways that strengthen our understanding and capacity in preventing violent extremism.

Thank you.

Kirkolliskokouspuhe 6.5.2014

Kirjoitettu kirjoittajana

Kirkolliskokous 6.5.2014, Turku

Sisäministeri Päivi Räsänen

(Julkaisuvapaa 6.5. klo 14.30)

 

Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokouksen jäsenet, hyvät kuulijat.

Ärade ärkebiskop, bästa medlemmar i kyrkorådet, bästa åhörare.

Suomessa kirkon rooli yhteiskuntamme hyvinvoinnin edistäjänä on merkittävä. Sen tärkein tehtävä on yhteiskunnan hengellisestä hyvinvoinnista vastaaminen, mutta evankelis-luterilaiset seurakunnat harjoittavat laajasti myös sosiaalista palvelutoimintaa kuten diakoniaa, lapsi- ja nuorisotyötä, perheneuvontaa ja sairaalasielunhoitoa. Kirkolle on lisäksi määritelty lakisääteisiä tehtäviä, joita ovat hautaustoimi, väestökirjanpitotehtävät sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkollisten rakennusten ja irtaimiston ylläpito.

Tällä kevätistuntokaudella kirkolliskokouksella on lausuttavanaan lakiluonnos, jossa ehdotetaan säädettäväksi uusi laki yhteiskunnallisen tehtävien korvaamisesta kirkolle. Lakihankkeen taustalla on pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan kirjattu tavoite, jonka mukaan seurakuntien yhteiskunnallisten tehtävien aiheuttamien velvoitteiden korvaamiseksi tulee löytää ratkaisu.

Tällä hetkellä kirkko saa valtiolta korvausta näiden tehtävien hoitamiseen yhteisöverotuoton-osuuden kautta. Useimmat suomalaisista tietävät, että kirkolle tulevan yhteisövero-osuuden katsotaan olevan korvausta nimenomaan kirkon lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien hoitamisesta. Voimassa oleva lainsäädäntö on kuitenkin ongelmallinen juuri tältä kannalta, sillä yhteisöveroa koskevissa ei ole kuitenkaan erikseen mainittu, mihin tehtäviin seurakuntien tulee yhteisöverotuotosta saamaansa osuutta käyttää. Koska yhteisöveroa maksavat kaikki yritykset riippumatta omistajan vakaumuksesta, tämänhetkinen lainsäädännöllinen tilanne on altis kritiikille.

Hyvät kirkolliskokousedustajat,

Tässä kirkolliskokouksessa käsiteltävänä olevalla lailla valtion kirkolle myöntämän korvauksen käyttäminen sidottaisiin nimenomaan lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen. Yhteisöverotuoton osuus korvattaisiin lakisääteisellä valtionavustuksella. Uusi lainsäädäntö olisi näin läpinäkyvä ja perusteiltaan kestävämpi.

Ärade representanter vid kyrkomötet,

Genom den lag som behandlas vid detta kyrkomöte skulle användningen av den ersättning som beviljas till kyrkan bindas uttryckligen till skötseln av lagstadgade samhälleliga uppgifter. Samfundsskatteavkastningens andel skulle ersättas med en lagstadgad statsandel. Den nya lagstiftningen skulle således bli transparent och även mera hållbar till sina grunder.

Lakiesitys pohjautuu viime syksynä jätettyyn työryhmän muistioon, jossa esitettiin kolme vaihtoehtoista tapaa kompensoida lakisääteisten tehtävien kustannuksia kirkolle. Käsittelin näitä vaihtoehtoja viime syksynä kirkolliskokoukselle pitämässäni puheessa. Työryhmämuistion pohjalta on valmisteltu nyt kirkolliskokouksen päätettävänä oleva esitys, jossa yhteisöverotuoton osuus siis korvattaisiin lakisääteisellä valtionavustuksella.

Parempaa lainsäädännöllistä ratkaisua kirkon hoitamien yhteiskunnallisten tehtävien korvaamiseksi on etsitty myös aiemmin. Jo vuonna 2002 valtionvarainministeriön vetämä työryhmä esitti valtionavustusta sopivana ratkaisuna yhteiskunnallisten tehtävien korvaamiseksi, mutta tätä ehdotusta ei kuitenkaan lähdetty viemään eteenpäin. Ehkä nyt viimein on tämän muutoksen aika. Siitä päätätte te, arvoisat kirkolliskokousedustajat.

Merkittävää on, että laissa säädettäisiin avustuksen lähtötasosta. Lähtötason määrä olisi 114 miljoonaa euroa ja myönnettävä avustuksen määrä sidottaisiin kuluttajahintaindeksiin. Tämän lisäksi kirkolta perittävistä verotuskustannuksista vähennettäisiin 6 miljoonaa euroa, eli kokonaiskompensaatio olisi 120 miljoonaa. Avustuksen euromääräinen taso on yhdessä kirkkohallituksen kanssa neuvoteltu. Mihin summa perustuu? Kirkkoministerinä olisi hienoa sanoa, että tämä summa kattaa kirkon lakisääteisistä yhteiskunnallisista tehtävistä koituvat kulut, mutta valitettavasti se ei riitä siihen. Silloin summan tulisi olla noin 140 miljoonaa. Viime vuonna kirkon saama tuotto yhteisöverosta oli 103 miljoonaa ja tänä vuonna arviolta 108 miljoonaa euroa. Tuo 120 miljoonaa olisi tähän kuitenkin huomattava parannus aikana, jolloin valtioneuvosto on pakotettu tekemään miljardiluokan säästöjä.

Muille uskonnollisille yhdyskunnille jaettaisiin lisäksi yhteensä n. 1 miljoonan euron avustukset tapauskohtaisesti erillisestä hakemuksesta. Myös ortodoksikirkko saa yhteisövero-osuutta, joskin hyvin pientä (noin 100 000 euroa). Huomattavasti merkittävämpi on sen saama noin 2, 1 miljoonan euron valtionavustus. Yhteisövero-osuus on tarkoitus poistaa myös ortodoksikirkolta.

Avustuksen määrästä säätäminen suoraan laissa on erittäin poikkeuksellista. Tällä hetkellä ei ole voimassa toista valtionavustuslakia, jossa myönnettävän avustuksen määrä olisi ilmaistu suoraan laissa. Huomattava muutos nykytilaan olisi myös se, että laissa mainittaisiin nimenomaisesti valtion velvollisuus korvata kirkolle lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien hoitaminen.  Lakiesitys on valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriössä, jolle kuuluu kirkollisten asioiden budjettirahoitus. Kirkollisista asioista vastaavana ministerinä esittelin ehdotuksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, joka hyväksyi sen yksimielisesti. Ottaen huomioon valtion talouden vaikea tilanne, pidän valtioneuvoston kantaa merkittävänä saavutuksena kirkon kannalta.

Yhteisöverotuotosta saatavan rahoituksen keskeisin ongelma on seurakuntien kannalta ollut sen huono ennustettavuus. Yhteisöverotuoton osuuteen vaikuttavat yhteisöverokannan muutokset, jotka voivat vaikuttaa seurakunnille tulevan osuuden määrään suuresti. Vuoden 2014 alusta yhteisöverokantaa laskettiin 24 prosentista 20 prosenttiin. Myös seurakuntien jako-osuus olisi samalla laskenut, ellei hallitus olisi linjannut, että seurakuntien jako-osuutta korotetaan väliaikaisesti. Vuoden 2016 alusta jako-osuus laskee, kun korotus lakkaa. On täysin avoinna, mille tasolle seurakunnille tuleva osuus vuodesta 2016 eteenpäin määräytyisi. Verokantamuutosten lisäksi seurakunnille tulevaan yhteisöverotuottoon vaikuttavat yritysten tuloskehitys ja yritysten vuosittain Suomeen maksamat verot. Nekin vaihtelevat suhdanteiden mukana.

Yksi tutkittu ja täällä kirkolliskokouksen keskusteluissakin esillä ollut vaihtoehto on kulujen kattaminen Ruotsin mallin tapaan hautausmaksulla, joka perittäisiin Yle-veron tapaan henkilön ansiotuloverotuksesta. Pidän ehdotettua valtionavustusta tätä vaihtoehtoa vakaampana ja myös kansalaisille helpommin perusteltavana. Veroehdotuksessa näkyvä hautausmaksu saattaisi muodostua kestäväksi puheenaiheeksi näin kevätaikaan. Se olisi kirkolta hyvin näkyvä vuosittainen viesti jokaiselle kansalaiselle: hautausmaksu, ”Memento mori!” Kirkko on toki läsnä kuoleman hetkellä, mutta silloinkin kirkko on elämän puolella, iankaikkista elämää, ylösnousemuksen toivoa ja syntien sovitusta julistamassa. Hautausmaksuna perittävä korvaus myös unohtaisi sen tosiasian, että kirkolla on myös ne muut lakisääteiset tehtävät, joista sen tulee saada korvaus.

Kokonaisuutena tämä lakiesitys on tarpeellinen nykyisen sekavan lainsäädännöllisen tilan korjaamiseksi sekä kirkolle tulevan korvauksen määrän vakauttamiseksi.

Hyvät kirkolliskokousedustajat,

Rohkaisen kirkolliskokousta tarttumaan tähän tilaisuuteen. Se on vakaampi ja ennustettavampi rahoitusmuoto kuin nykyinen yhteisöveropohjainen rahoitus.

Bästa kyrkomötesrepresentanter,

Jag uppmuntrar kyrkomötet att gripa detta tillfälle. Det är en finansieringsform som är stabilare och mera förutsägbar än den nuvarande finansieringen som baserar sig på samfundsskatten.

On totta, että valtionavustus kirkolle olisi vaarassa, mikäli vaaleissa valittu eduskunta olisi hyvin kirkkovastainen eikä näkisi enää tarpeellisena korvata kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä koituvia kuluja. Mutta siinä tapauksessa rahoitus olisi yhtälailla vaarassa myös nykymallilla tai esimerkiksi mahdollisella muulla tuloperusteisella mallilla. Kun tällä vaalikaudella valtiontalouden tasapainottamiseksi on jouduttu tekemään kaiken kaikkiaan 7 miljardin euron sopeutukset, ne ovat koskeneet niin menoja kuin tuloja. Yhteisöverotuoton jakamisesta päätetään samalla tavalla eduskunnan talousarviokäsittelyssä kuin päätettäisiin kirkon valtionavustuksesta. Kuitenkin sillä erotuksella, että kynnys laissa säädetyn avustustason purkamiseen on merkittävästi korkeammalla. Yhteisöveron jako-osuus puolestaan pienenee vuonna 2016 ilman erillistä päätöstä. Suosittelen siis tätä ratkaisua, sillä pidän sitä kirkon kannalta vakaampana ja varmempana.

Te hyvät kirkolliskokousedustajat annatte tästä esityksestä lausunnon, jonka jälkeen tarkoitukseni on viedä esitys vielä eduskuntaan, jossa se käsiteltäisiin ensi syksynä. Laki tulisi voimaan ensi vuoden alusta, mutta sitä alettaisiin toteuttaa vasta vuoden 2016 alusta. Lakimuutoksesta seuraa tarve muuttaa myös Kirkkolakia, jotta kirkon sisäinen rahanjako saadaan säädetyksi, eli kirkolliskokous palaisi vielä asiaan näillä näkymin vuoden päästä keväällä. Tämä muutos ehdittäisiin käsitellä ensi vuoden aikana, eli kokonaisuudessaan uudistusta alettaisiin toteuttaa vuoden 2016 alusta alkaen.

Hyvät kuulijat,

Kirkon ja valtion hyvästä yhteistyöstä kertoo se, että kirkon toimintaa oleellisesti koskettavissa lakiuudistuksissa ja yhteiskunnallisissa päätöksissä kuullaan kirkon näkemyksiä. Tällainen on myös eduskunnan käsittelyssä parhaillaan oleva kansalaisaloitteen esitys avioliittolainsäädännön muuttamiseksi. Eduskunnan lakivaliokunta onkin kuullut useita kirkollisia tahoja. Kirkot ja muut uskonnolliset yhdyskunnat hoitavat merkittävän osan avioliittoon vihkimisistä. Kysymys avioliiton olemuksesta nostaa esiin syviä maailmankatsomuksellisia ja ihmiskuvaan liittyviä jakolinjoja. Käyty arvokeskustelu osoittaa, että kyse ei ole marginaaliasiasta. Miehen ja naisen välinen avioliitto on ihmiskunnan historian merkittävin ja vanhin ihmisten välinen sopimus, vanhempi kuin mitkään muut oikeudelliset tai valtiolliset sopimukset.

Toivon, että eduskunta huomioi vakavasti sille lausutun evankelisluterilaisen kirkon kannan, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto ja että kirkko kannattaa avioliittolain säilyttämistä nykyisellään. Pohjana ovat kirkkokäsikirjan sekä aiemmat kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen kannanotot. Mahdollinen lainmuutos ei vaikuttaisi vuosituhantiseen Raamatun opetukseen, joka on ilmaistu luomiskertomuksessa avioliiton asetussanoissa, Jeesuksen omassa opetuksessa avioliitosta ja
apostoli Paavalin ajattomuuteen ulottuvassa avioliiton vertauskuvassa Kristuksen ja seurakunnan suhteesta. Sen sijaan se aiheuttaisi ristiriitatilanteita vakaumuksen ja käytänteiden välillä ja koskettaisi oikeutta ilmaista vakaumus ja toimia uskonsa mukaan.

Haluan osaltani rohkaista teitä, hyvät kirkolliskokousedustajat! Nyt on oikea hetki tuoda kirkon ääni keskusteluun. Ylimmän kirkollisen elimen päätöksentekijöinä teillä on avainasema linjata osaltanne tätä yhteiskunnallista arvokeskustelua.

Bästa publik,

Med dessa tankar framför jag statsrådets hälsning till kyrkomötet och önskar er alla kraft, visdom och framförallt Guds välsignelse i ert krävande uppdrag.

Hyvät kuulijat,

näillä ajatuksilla tuon valtioneuvoston tervehdyksen kirkolliskokoukselle ja toivotan kaikille teille voimaa, viisautta ja ennen kaikkea Jumalan siunausta vaativassa tehtävässänne.

Ministeri Räsänen Rajavartiolaitoksen 95-vuotisjuhlassa

Kirjoitettu kirjoittajana

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra kenraali, hyvät naiset ja herrat,

Rajavartiolaitos – turvana kaikissa oloissa!

Tämä Rajavartiolaitoksen strategiaan kirjoitettu Rajavartiolaitoksen tunnuslause on vasta kymmenen vuoden takaa, mutta se on luonnehtinut hyvin osuvasti Rajavartiolaitoksen toimintaa sen ensimmäisistä vuosista lähtien; siksi monipuolisia Rajavartiolaitoksen turvallisuustehtävät ovat aikojen saatossa olleet.

Perjantaina 21.3.1919 eli tasan 95 vuotta sitten majuri Fredrik Järnström esitteli valtioneuvostossa päätöksen, jota oli valmisteltu pitkään maaherrojen ja sotaministeriön kesken. Tuolla päätöksellä vahvistettiin itärajan rajavartiostojen organisaatiot ja henkilöstövahvuudet sekä toimintamäärärahat. Se oli samalla Rajavartiolaitoksen ensimmäisen päällikön eli silloisen rajavartiostojen tarkastajan ensimmäinen virkatoimi ja nykyisen Rajavartiolaitoksen alkusysäys.

Mainitulla päätöksellä vastuu itärajan vartioimisesta siirtyi sotaministeriöltä sisäasiainministeriölle. Ratkaisu oli paitsi tarkoituksenmukainen myös moderni. Euroopan unionin periaatteiden mukaisesti rajaturvallisuustehtävät kuuluvat nimenomaan sisä- tai oikeusministeriöiden toimialaan. Ajat eivät kuitenkaan sallineet sinisilmäisyyttä. Sisäasiainministeriön alaisuudessakin itärajan vartiointi piti hoitaa riittävän tehokkaasti. Venäjän sisäinen tilanne oli tuohon aikaan epävakaa, mikä heijastui toistuvina väkivaltaisinakin lieveilmiöinä valtakunnan rajalla. Ratkaisuna oli sotilaallisesti järjestetty organisaatio.

Rajavartiolaitos perustettiin 1919 ajan kuvan mukaan väliaikaiseksi organisaatioksi. Vakinaistamisen aika tuli vuonna 1932, jolloin säädettiin ensimmäinen laki Rajavartiolaitoksesta. Oli käynyt selväksi, että Suomen itärajan vartioimiseksi tarvitaan tehtävään omistautuva organisaatio. Rajavartiolaitoksen vakinaistamista jouduttivat itärajan takaa suunnattu laaja vakoilutoiminta ja maan yhteiskuntajärjestyksen muuttamiseen tähdännyt salainen toiminta. Päätökseen vaikuttivat myös yhä tärkeämmäksi käyneet maanpuolustukselliset näkökohdat.

Osallistuminen maamme puolustamiseen onkin ollut alusta pitäen Rajavartiolaitoksen tehtävä ja samalla osa sen identiteettiä. Rajajoukkojen sotilaallinen suorituskyky oli kipeästi tarpeen, kun Suomi joutui sotaan Neuvostoliiton kanssa. Vastuuta oli riittämiin, sillä talvisodan alkaessa Laatokan Karjala ja alueet siitä pohjoiseen olivat paljolti rajajoukkojen vastuulla. Tappiot olivat ankaria, mutta joukot ja miehet täyttivät tehtävänsä kunnialla. Sotiemme aikana rajajoukoissa palveli kaikkiaan 40 000 miestä.

Hyvät kuulijat,

Kun 1930 sisäasiainministeriön johtoon perustettu Merivartiolaitos liitettiin sotien jälkeen Rajavartiolaitokseen, nykymuotoinen Rajavartiolaitos oli saanut muotonsa. Merivartiolaitos perustettiin torjumaan merellä rehottavaa viinan salakuljetusta, mutta siitä kehittyi sotien aikana rajavartiostojen kaltainen organisaatio, joka sopi tehtäviensä puolesta hyvin Rajavartiolaitokseen.

Sotien jälkeiset vuosikymmenet olivat itärajalla päällisin puolin vakaata aikaa. Rajalla jähmetyttiin muun Euroopan tavoin kylmän sodan asemiin. Rajarikkomuksia tapahtui harvakseltaan, koska Neuvostoliitto sulki rajansa liki hermeettisesti ja rajoitti luvallistakin rajaliikennettä. Mutta oli ilmassa jännitystäkin. Siitä piti huolen pelkästään tieto siitä, että rajan takana oli laajentumishaluinen supervalta. Aikaa myöten itärajalle laskeutui salamyhkäisyyden verho. Rajavartiolaitostakaan ei aivan suotta kutsuttu tuohon aikaan ”salavartiolaitokseksi”.

Tultaessa 1980 -luvun lopulle alkoi tapahtua. Itä-Eurooppa alkoi demokratisoitua, Saksat yhdistyivät ja Neuvostoliitto hajosi. Patoutuneet voimat alkoivat purkautua. Ihmisten liikkuminen ja matkustaminen Euroopassa ja globaalistikin vapautui, mikä synnytti uusia ilmiöitä valtakunnan rajoille. Yleisesti toivottua ihmisten vapaata liikkumismahdollisuutta seurasi ei niin toivottu kasvava rajarikollisuus.

Myös Rajavartiolaitoksessa käynnistyi iso muutos. Rajavartiolaitos otti vastuun rajaliikenteen tarkastuksista. Se muutti Rajavartiolaitoksen tehtäväkenttää ja toiminnan luonnetta ratkaisevasti ja myös peruuttamattomasti. Muutoksen suuruutta lisäsi se, että ulkorajavalvonta lakkasi olemasta kansallinen kysymys. Rajavartiolaitoksen piti kansainvälistyä, koska rajavalvonta-asioiden valmistelu oli siirtymässä Euroopan unioniin, johon Suomi oli päättänyt liittyä.

Hyvä juhlaväki,

Rajavartiolaitoksesta on viimeisten vuosikymmenien aikana kehittynyt monialainen virasto, jonka toiminnan päämääränä on aina ollut yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Tänä päivänä Rajavartiolaitoksen toiminnan tärkein päämäärä on rajaturvallisuuden ylläpitäminen. Sen ytimessä ovat ulkorajan uskottava valvonta ja se, että raja voidaan ylittää vain virallisten rajanylityspaikkojen kautta säädetyssä järjestyksessä. Tehtävä on varsin haastava. Valvonnan on oltava kattavaa ja luotettavaa, mutta samalla sen on tuettava valtioiden ja ihmisten välistä kanssakäymistä sekä taloudellista toimeliaisuutta. Ihmisten globaalin matkustamisen lisääntyminen korostaa rajaturvallisuuden merkitystä sisäisen turvallisuutemme ylläpitämisessä. Tässä suhteessa meillä ei ole vieläkään varaa sinisilmäisyyteen.

Viime vuosina voimakkaasti kasvanut rajaliikenne ja samoihin aikoihin päätetyt valtion talouden sopeuttamistoimenpiteet ovat saattaneet Rajavartiolaitoksen talouden haastavaan tilanteeseen. Rajavartiolaitos on joutunut toimeenpanemaan ankaran sopeuttamisohjelman. Kokonaisuutta on kuitenkin helpottanut se, että rajaliikenteen kasvun turvallisen hallinnan välttämättömimpiin hankkeisiin on voitu osoittaa lisärahoitusta.

Haluan muistuttaa siitä, että kaikkien arvioiden mukaan mahdollinen EU:n ja Venäjän välinen vastavuoroinen viisumivapaus nostaisi rajaliikenteen kasvuarvioita entisestään. Muutos olisi vaikuttava. Oleellista on se, että niin Rajavartiolaitos kuin muutkin viranomaiset, joiden tehtäväkenttään viisumivapaus vaikuttaisi, voivat valmistautua siihen ennakolta.

Viimeaikaiset tapahtumat Ukrainassa ja Krimillä ovat kuitenkin johtaneet siihen, että EU:n ja Venäjän viisumivapausprosessi on jäädytetty. Toivomme, että tilanne rauhoittuisi ja että kriisiin löytyisi ratkaisu diplomaattikeinoin. Suomen kannalta on myös toivottavaa, että EU:n ja Venäjän suhteet normalisoituisivat niin pian kuin mahdollista. Paitsi viisumivapausneuvottelujen kannalta, myös Suomen talouden ja itä-kaupan kannalta pitkittynyt kriisi, jossa pakotteita asetettaisiin puolin ja toisin, olisi äärimmäisen haitallinen.

Jos ihmisten globaali liikkuvuus on haaste ulkorajoilla, niin jatkuvasti vilkastuva meriliikenne on sitä merellisen turvallisuuden ja ympäristön näkökulmasta erityisesti Itämerellä. Rajavartiolaitos on merellä kriittinen toimija meripelastuksen johtovastuunsa ja merellisen suorituskykynsä vuoksi. Suorituskyky on myös kehittymässä kasvavien haasteiden mukaisesti. Rajavartiolaitokselle on Rauman telakalta valmistumassa uuden sukupolven ulkovartiolaiva Turva. Laiva on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen ja usean ministeriön kanssa. Turva tuo Itämerelle kansallisesti ja kansainvälisestikin täysin uutta suorituskykyä monialaisten onnettomuuksien hallintaan.

Rajavartiolaitoksen maanpuolustustehtävän painotukset ovat vaihdelleet vuosikymmenten kuluessa, mutta sen kova ydin on säilynyt. Aivan viime vuosina rajajoukkojen tehtäviä, organisaatioita ja varustusta on uudistettu yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa. Kehitystyön johtotähtenä on ollut Rajavartiolaitoksen vahvuuksien hyödyntäminen Suomen puolustamiseksi mahdollisissa kriiseissä. Rajavartiolaitoksen perustamilla rajajoukoilla on tänäkin päivänä selkeä, tärkeä ja tarkoituksenmukainen rooli puolustusjärjestelmässämme.

Tehtäviensä vuoksi Rajavartiolaitos toimii äärimmilleen hajautettuna ja alueellistettuna. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta on järkevää, että Rajavartiolaitoksen toiminta lisää monipuolisesti ihmisten jokapäiväistä turvallisuutta siellä missä se on läsnä eli rajaseudulla ja saaristossa. Näillä alueilla aitoon vaikuttavuuteen tarvitaan harvenevien viranomaisten välistä tiivistä yhteistyötä, mihin Rajavartiolaitos on osoittanut arvojensa mukaisesti erinomaista valmiutta.

Haastavassa toimintaympäristössään Rajavartiolaitoksesta on kehittynyt vuosikymmenten kuluessa kansainvälisestikin tunnustettu rajaturvallisuusosaaja. Hyvä maine on tuonut mukanaan vaikutusvaltaa. Voimme perustellusti arvioida, että Rajavartiolaitoksella ja Suomella on kokoaan suurempi painoarvo kansainvälisessä rajaturvallisuusyhteistyössä. Keskeinen foorumi on ollut Euroopan unioni rakenteineen, joita täydentävät useat alan monenkeskiset ja kahdenväliset yhteistyöjärjestelyt. Ammattitaidon ja luotettavuuden mukanaan tuomaa vaikutusvaltaansa Rajavartiolaitos on käyttänyt menestyksellisesti Suomen kansallisen rajaturvallisuusaseman parantamiseksi.

Rajavartiolaitoksen monialaisuus edellyttää hyvän yhteistyökyvyn lisäksi sitä, että tehtävien rajapinnat on järjestetty tarkasti ja tehokkaasti. Tästä ovat erinomaisia esimerkkejä poliisin, tullin ja Rajavartiolaitoksen perinteinen yhteistyö sisäisen turvallisuuden alalla sekä merellisten toimijoiden ns. meto -yhteistyö. Yhteistyöperinne voi olla suomalaisen viranomaiskentän erikoisuus, mutta se on myös sen vahvuus. Selvien kustannussäästöjen lisäksi tarkoituksenmukainen yhteistyö tukee kunkin toimijan ydintehtävien täyttämistä.

Kuten edellä totesin, Rajavartiolaitoksessa on menossa merkittävä talouden sopeuttamisohjelma. Toiminta on sopeutettava näköpiirissä oleviin resursseihin. Tämä edellyttää sitä, että Rajavartiolaitoksen voimavarat on suunnattava aikaisempaakin selvemmin sinne, missä niiden yhteiskunnallinen vaikuttavuus on suurin.

Tämä välttämätön muutos vaikuttaa myös monen arkeen Rajavartiolaitoksessa. Siksi olen hyvin tyytyväinen siitä, että Rajavartiolaitoksen sopeuttamistoimenpiteet voidaan toimeenpanna ilman henkilöstön irtisanomisia ja muutenkin haitat henkilöstölle on onnistuttu minimoimaan.

Hyvä paikalla oleva Rajavartiolaitoksen väki,

Rajavartiolaitoksen arvot ovat ammattitaito, luotettavuus ja yhteistyökyky. Kokemukseni mukaan nämä heijastuvat mainiosti teidän jokapäiväisestä tekemisestänne. Olen suurella mielihyvällä seurannut teitä ja muita rajamiehiä ja -naisia tehtävissänne. Olen kohdannut innostusta, tervettä ammattiylpeyttä ja rehtiä yhdessä tekemisen meininkiä. Teidän ansiostanne tämän päivän Rajavartiolaitos on tavattoman tehokas ja osaava organisaatio.

Haluan lämpimästi kiittää teitä ja koko Rajavartiolaitoksen henkilöstöä mainiosta työstänne Suomen rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Toivotan teille kaikille jatkuvaa menestystä ja voimia tärkeään työhönne.

Arvoisat kutsuvieraat, toivotan teille kaikille mieleen painuvaa juhlahetkeä kanssamme.

Puhe 21.3.2014

Ministeri Räsänen Suuronnettomuuspäivillä Hyvinkäällä

Kirjoitettu kirjoittajana

Arvoisat seminaariin osallistujat,

Minulla on ilo tuoda Sisäministeriön tervehdys näille kolmansille suuronnettomuuspäiville. Samassa yhteydessä minulla on tilaisuus kiittää Laurea-ammattikorkeakoulua yhteistyökumppaneineen tilaisuuden järjestämisestä.

Seminaarin tämän vuoden teemaksi on valittu toiminta raideliikenneonnettomuuksissa. Keskitymme asiantuntija-alustajien johdolla eri viranomaisten toimintaan. Lopuksi seminaari päättyy onnettomuusharjoitukseen. On tärkeää, että viranomaiset ja vapaaehtoistoimijat vahventavat omaa osaamistaan osallistumalla seminaariin, jotta tosi tilanteen tullessa vastaan pystytään yhdessä toimimaan onnettomuustilanteissa. Tämä seminaari on hyvä esimerkki keinosta, jolla yhteistyötä vahvistetaan lisäämällä tietoa eri viranomaisten toiminnasta sekä verkostoidutaan eri toimijoiden kesken.

Hyvät kuulijat,

Suuronnettomuuksiin varautumisessa tarvitaan yhteistyötä valmiussuunnittelussa niin alueellisesti, kuin kansallisesti. Nostan esimerkiksi tällaisesta yhteistyöstä BSMIR-hankkeen (Baltic Sea Maritime Incident Response Survey), jossa käsitellään merellisten monialaisten suuronnettomuuksien varautumista Itämerellä.

Hanke toteutetaan yhteistyössä sisäministeriön pelastusosaston ja Rajavartiolaitoksen esikunnan kesken. Tavoitteena on kartoittaa Itämeren alueen maiden merellisiin monialaisiin onnettomuuksiin liittyviä kansallisia varautumissuunnitelmia. Tarkoituksena on myös selvittää eri maiden viranomaisten toimintamalleja liittyen laivojen tulipaloihin, kemikaalionnettomuuksiin sekä merellä tapahtuviin suuronnettomuuksiin. Samalla tarkastellaan maiden valmiuksia massaevakuointeihin sekä ilma-alusten käyttöön ja johtamiseen liittyviä perusteita merellisissä suuronnettomuuksissa.

Hankkeesta laaditaan loppuraportti, jossa kuvataan eri maiden varautumisen tilaa ja toimintaa sekä pyritään luomaan esityksiä yhteisistä Itämeren kattavista toimintamalleista. Näin on tarkoitus jakaa eri maiden hyviä käytäntöjä ja luoda materiaalia merellisiin suuronnettomuuksiin varautumiseen. Raportin valmistuu toukokuussa 2014 ja on luettavissa Rajavartiolaitoksen www-sivuilta.

Erilaisissa vakavissa vaara- ja onnettomuustilanteissa tulee yleisjohtajuuden ja toimivaltasuhteiden olla selvät ja toimivat. Tulee myös huomioida, että johtosuhteita ei tule muuttaa normaalista häiriötilanteissa niiden vakavuuden tai laajuuden perusteella, vaan asianomainen toimivaltainen viranomainen johtaa ja vastaa häiriötilanteen hoitamisesta sen laajuudesta riippumatta. Kiireettömissäkin tapauksissa tarvitaan yleisjohto, jolla varmistetaan kaikista tehtävistä huolehtiminen, sujuva yhteistoiminta, tilannekuvan ylläpito sekä viestintä.

Suuronnettomuudet ovat onneksi hyvin harvinaisia. Harvinaisuus johtaa kuitenkin siihen, että meille ei ole rutiinia tämän tyyppisistä tehtävistä ole syntynyt. Tämän vuoksi on tärkeää kiinnittää huomiota varautumisen suunnitteluun. Suunnittelun tulee pohjautua päivittäisiin, käytössä oleviin resursseihin. Suunnittelussa tulee myös huomioida tilanteiden hoitamiseen osallistuvat eri viranomaiset ja heidän toimintansa edellytykset. On tärkeää, että kaikilla toimijoilla on selkeät, ennalta määritellyt roolit, jotka ovat selkeästi koulutetut ja ohjeistetut.

Sujuva toiminta eri viranomaisten kesken onnettomuustilanteessa ei ole itsestäänselvyys. Jotta tilanteet pystytään hoitamaan tehokkaasti, tulee toimintaa suunnitella etukäteen yhdessä.

Vanha kansanviisaus sanoo, että vahinko ei tule kello kaulassa. Käytännössä tämä tarkoittaa meille sitä, että emme pysty tarkkaan arvioimaan millainen onnettomuus meitä seuraavaksi kohtaa ja millaisilla toimenpiteillä joudumme onnettomuutta ja sen jälkitilannetta hallitsemaan. Tapahtuneista onnettomuuksista kuitenkin opimme, mitkä tekijät vaikuttavat tilanteen hallintaan saamiseen.

Yksi keskeinen harjoittelun muoto suuronnettomuuksiin varautumisessa on pienempien onnettomuuksien kautta tapahtuva jatkuva oppiminen. Jo pienen liikenneonnettomuuden hoitaminen on usean viranomaisen yhteistoimintaa vaativa tehtävä. Jokainen, pienikin onnettomuus on siis samalla myös oppimistilanne, josta saamme arvokasta osaamista ja kokemusta.

Seminaarin yhteydessä lauantaina järjestetään VR:n konepajalla suuronnettomuusharjoitus, jossa pääsemme seuraamaan läheltä junaonnettomuuden pelastustoimia ja viestintää. Tilanne on hyvin valittu suuronnettomuusharjoitukseksi, sillä erityisesti matkustajajunien onnettomuuksilla on suuri riski erittäin suuriin henkilövahinkoihin.

Suomen historian pahin junaonnettomuus tapahtui Turengissa 12.3.1940. Turmassa kuoli 39 henkilöä ja loukkaantui noin 60. Onnettomuus syntyi, kun tavarajuna törmäsi sotilaita kuljettaneeseen junaan.

Lähivuosien vakavin raideliikenneonnettomuus Suomessa tapahtui 6.3.1998 Jyväskylässä. Onnettomuudessa kuoli junan toinen kuljettaja ja 9 matkustajaa. 94 matkustajaa loukkaantui. Junassa oli noin 300 matkustajaa. Onnettomuuden perussyy oli sama kuin Santiago de Compostelan junaonnettomuudessa. Junalla oli liian suuri tilannenopeus, jonka seurauksena juna kaatui ajaessaan vaihteeseen. Jyväskylän junaonnettomuus tapahtui lähellä sairaalaa ja paloasemaa. Tästä syystä pelastustoiminta käynnistyi nopeasti ja kaikki lähes sata loukkaantunutta olivat sairaalassa 37 minuutin kuluessa onnettomuudesta. Onnettomuustutkintalautakunta antoi lukuisia suosituksia, jotka liittyivät raiteiden opastimiin ja suunnitteluun, junien rakenteisiin, nopeusrajoituksiin sekä junankuljettajien koulutukseen. Tutkijalautakunnan suositusten pohjalta myös parannettiin mm. pelastustoiminnan suunnittelua.

Suuret potilasmäärät ja junien suuri massa tekevät pelastustoiminnan onnettomuuspaikalla erittäin vaikeaksi. Lisäksi junaonnettomuudet tapahtuvat usein hankalien liikenneyhteyksien päässä, kaukana paloasemista ja ambulansseista. Koska onnettomuuden hallintaan tarvitaan erittäin paljon resursseja, ovat viestiliikenteen järjestäminen ja tilannekuvan muodostaminen alkuvaiheessa erittäin haasteellisia.

Hyvät seminaariin osallistujat,

Suuronnettomuuden hallinta edellyttää monien viranomaistahojen ja vapaaehtoisten toimijoiden yhteistyötä. Jotta yhteistyö toimisi tehokkaasti, on tärkeää että tilanteen hallintaa harjoitellaan myös ennen onnettomuutta. Harjoituksissa ei ole oleellista, millaisen onnettomuuden hallintaa harjoitellaan, vaan tärkeintä on yhdessä harjoittelu ja toimintaa heikentävien puutteiden löytäminen ja niiden korjaaminen yhdessä. Toivottavasti tämä seminaari antaa teille uutta tietoa ja pääsette keskustelemaan ja vaihtamaan kokemuksia kollegoidenne kanssa.

Toivotan teille kaikille antoisaa seminaaria!