Blogi

RSS

Työllisyysasteen nostamisessa tarvitaan osatyökykyisiä

Mielenterveyden ongelmat ovat Suomessa keskeisin syrjäytymiseen ja työkyvyttömyyteen johtava tekijä. Yli puolet työkyvyttömyyseläkkeistä on mielenterveysperusteisia. Alle 30-vuotiaiden mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Joka neljäs sairauslomapäivä johtuu mielenterveyden ongelmista. OECD arvioi vuonna 2018, että heikentyneen mielenterveyden vuosikustannukset Suomelle ovat jopa 11 miljardia euroa eli 5,5 % bruttokansantuotteesta.

Suomi rakentuu osaamiselle, työlle ja yrittämiselle. Tarvitsemme vakaan talouden pohjan ja nykyistä korkeamman työllisyysasteen. Kun otamme huomioon sen, että Suomen menestyminen ja kilpailukyky riippuvat paljolti suomalaisten hyvinvoinnista, mielenterveydestä ja kyvystä tehdä työtä, on työllisyysasteen nostaminen 75-80 prosenttiin tärkeä tavoite. Työllisyysasteen nostamisessa avainasemassa on se, että saamme osatyökykyiset mukaan työelämään. Monella heistä on aito halu osallisuuteen. On väärin sivuuttaa heidät. Samaan aikaan kun meillä on pulaa työvoimasta useilla aloilla, on meillä aivan liian monta työtöntä.

Myös lasten ja nuorten keskuudessa ongelmat ovat lisääntyneet. Psykiatrista erikoissairaanhoitoa saaneiden nuorten määrä on kasvanut merkittävästi lähes koko maassa. Yhä useampi nuori on työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyistä. Perheillä tulee olla pääsy matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin ja riittävä tuki. Meidän tulee panostaa nykyistä enemmän perusterveydenhuollon varhaisen tuen periaatteella toteutettaviin lähipalveluihin. Resursseja tulee kohdistaa erityisesti koulupsykologi- ja kuraattoripalveluihin. Mielenterveysongelmien ylisukupolvisuutta tulee estää vanhemmuutta vahvasti tukemalla.
Mielenterveyspalvelujen kynnyksen on oltava matalampi, jotta pystymme tehokkaammin ehkäisemään syveneviä mielenterveysongelmia ja ehkäisemään työkyvyttömyyttä. Ensi hallituskauden tärkeä tehtävä on matalan kynnyksen ja ennaltaehkäisevien mielenterveyspalveluiden kehittäminen.

Terveyskeskuksiin 1000 uutta lääkärivirkaa

Sote-uudistuksen tarve ei ole muuttunut, vaikka hallituksen ajama sote-malli kaatuikin. Sen tärkeimpänä tavoitteena tulee olla perusterveydenhuollon vahvistaminen. Uuden eduskunnan tulee käynnistää valmistelu parlamentaarisesti ja alkukauteen painottuen. Lakiesitykset tulee saada eduskuntaan ensimmäisen vuoden aikana. Uudistuksessa tulee keskittyä vain oleellisiin muutostarpeisiin, jotka koskevat nimenomaan terveyspalveluita.

Hallituksen sote-malli sisälsi monia ongelmakohtia. Pahin virhe tapahtui, kun alkuperäisistä tavoitteista luovuttiin ja mukaan tuli byrokraattinen maakuntarakenne ja palveluja hajottava valinnanvapausmalli. Sote-palvelujen uudistamisessa kyse on ennen kaikkea ihmisten arjen sujuvuudesta ja turvallisuudesta. On voitava luottaa siihen, että sairastunut pääsee kohtuullisessa ajassa lääkäriin, ja että yksin kotona asuva vanhus saa riittävän tuen. Oikeus lähipalveluihin on turvattava.
Sosiaaliset terveyserot ovat Suomessa Pohjoismaiden suurimmat. Palvelujen saaminen on työläintä niille, jotka eniten niitä tarvitsisivat. Erikoissairaanhoidon ja korjaavien sosiaalipalveluiden kustannukset ovat kasvaneet kovaa vauhtia samalla, kun peruspalveluiden voimavarat ovat polkeneet paikallaan.

Erityisvastuualueiden väestöpohja olisi riittävän suuri niin järjestämisosaamisen kuin kustannusvaihtelun tasaamisen näkökulmasta. Siinä terveyspalvelut saataisiin kattavasti yhden hallinnon alle peruspalveluista vaativan erikoissairaanhoitoon. Valinnanvapaus tulee toteuttaa kela-korvausten, asiakasseteleiden ja maksusitoumusten kautta.
Terveyskeskuksiin tarvitaan 1000 uutta lääkärivirkaa, mikä maksaisi noin sata miljoonaa euroa. Jos tulevissa sote-keskuksissa on vain nykyisten terveyskeskusten lääkärimäärä, niin hoitoonpääsyn ongelma ei ratkea. Hoitotakuuta tulee parantaa: tavoitteena tulee olla terveyskeskuslääkärille pääsy viidentenä arkipäivänä ja erikoislääkärille kolmessa kuukaudessa.

Päivi Räsänen
kansanedustaja (kd), lääkäri

Vanhuspalveluihin tarvitaan 1000 hoitajan lisäys

Vanhustenhoidossa on tällä hetkellä pahoja puutteita niin laitoksissa kuin kotihoidossa erityisesti hoitohenkilökunnan liian pienestä määrästä johtuen. Ikäihmisten laitospaikkojen määrää vähennettäessä tulisi avohuollon palveluja, kuten kotihoitoa ja omaishoidon tukea, kehittää ja saatavuutta lisätä, mutta omaishoitajat ja kotihoito ovat nyt monin paikoin ylikuormitettuja.

SuPerin teettämän selvityksen mukaan 90 prosenttia kotihoidon työntekijöistä kokee työmääränsä ja työn henkisen rasittavuuden lisääntyneen kolmen viime vuoden aikana. Intensiivisen kotihoidon asiakkaiden osuus on THL:n mukaan noussut koko maassa yli 8 prosenttiyksiköllä. Kuitenkin yli puolessa maakunnista kotihoidon henkilöstön kokonaismäärä on laskenut. Kotihoidon työntekijät kokevat myös itse huolta oman työnsä laadusta. Jopa 75 prosenttia kertoo harkitsevansa alan vaihtoa.

Vanhukset ovat muita useammin yksinäisiä. Järjestöt ja seurakunnat tekevät paljon arvokasta työtä ikääntyneiden yksinäisyyden vähentämiseksi. Vastuu on meillä kaikilla. Jokaisella on iäkäs, hoivaa tarvitseva sukulainen tai tuttava. Jokainen meistä vanhenee.
Vanhustenhoidon palveluiden ja laadun valvonnan lisäämiseksi tarvitaan rohkeita toimia. Tarvitsemme nopealla aikataululla 1000 hoitajaa lisää vanhuspalveluihin. Rahoitus tähän on varattava vuoden 2019 budjettiin.

Vanhusten hyvinvoinnin tulee olla kaikkien suomalaisten ja päättäjien yhteinen asia. Jos meillä on tahtoa, hyvä elämä ja ihmisarvoinen hoiva on mahdollista tarjota ikäihmisille loppuun saakka.

 

Elämää tulee puolustaa entistä äänekkäämmin

Tänään istunnossa on käyty keskustelua ulkoministeri Soinin aborttikannasta. Äänestän ilman muuta luottamusta Soinille tässä asiassa. Ministerillä on vapaus ilmaista oma vakaumuksensa, aivan kuten kaikilla muillakin ihmisillä. Lisäksi Suomen ulkopoliittista linjaa tulkitaan mielestäni väärin, jos sen katsotaan edellyttävän vapaan aborttioikeuden edistämistä kaikkialla. Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa puhutaan tyttöjen ja naisten oikeuksien parantamisesta sekä lisääntymis- ja seksuaalioikeuksien edistämisestä. Aborttia ei mainita sanallakaan. Aborttia ei mainita myöskään siinä budjettikirjan ulkoministeriön osiossa, jonka yhteydessä epäluottamusta Soinille esitetään. Aborttikeskustelussa oleellinen kysymys on se, mistä ihmisyksilön elämä alkaa, ja siihen ei ulkopolitiikka anna vastausta. Tyttöjen ja naisten oikeudet eivät ole ristiriidassa elämän suojelemisen kanssa. Pienten tyttöjen ja poikien oikeuksia tulee puolustaa alusta lähtien. Tämä arvoton ajojahti vahvistaa Soinin asemaa. Toivon, että hän jatkossakin ottaa kantaa elämän puolesta.

 

Jumalan vilja ei kuulu roskikseen

Alkaneella viikolla (10.-16.9) kampanjoidaan ruokahävikin vähentämiseksi. Aihe menee minulla, ehkä monella muullakin omasta ikäpolvestani tunteisiin. Olen imenyt kotikasvatuksesta periaatteen, että Jumalan viljaa ei saa heittää pois. Lautanen syötiin tyhjäksi. Ruokaa ei heitetty roskiin. Muistutettiin, että Afrikassa lapsia kuolee nälkään.

Siksi nytkin tuntuu pahalta nähdä, kun aivan syömiskelpoista ruokaa joutuu jätteiksi. Iloitsen siitä, että sama tavoite on noussut uudesta, ekologisesta näkökulmasta esiin. Ruokahävikin vähentämisellä on globaali ulottuvuus. Kun pohdimme sitä, miten ilmaston lämmetessä kykenemme tuottamaan ruokaa koko maailman väestölle, ruokahävikin vähentämistä ei tule vähätellä.

Maailmanlaajuisesti noin kolmannes tuotetusta ruuasta eli 1.3 miljardia tonnia heitetään vuosittain pois. Arvioiden mukaan tällä määrällä voitaisiin ruokkia jopa kaksi miljardia ihmistä.

Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. Jokainen suomalainen heittää keskimäärin 24 kg syömäkelpoista ruokaa pois. Tämä on noin kuusi prosenttia kaikesta kuluttajien ostamasta ruoasta. Tämän määrän on arvioitu tuottavan yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin noin 100 000 keskivertohenkilöautoa.

Kotitalouksien ruokahävikki johtuu useimmiten huonosta suunnittelusta. Kotikaappeihin kannattaa laittaa ruuat päiväysjärjestyksessä ja suunnitella aterioiden valmistus niin, että vanhenevat elintarvikkeet käytetään ensin. Pienellä vaivannäöllä tähteille löytyy herkullista uusiokäyttöä. Perheessämme syödään usein hävikkirieskoja, joiden valmistus on helppoa ja nopeaa. Puurontähteet, vanhenevat maitotuotteet (jugurtit, viilit, juustot, rahkat), kypsennetyt perunat, porkkanat ja muut juurekset erimuodoissaan (esim muusit, laatikot, raasteet) sekoitetaan sauvasekoittimella. Siihen lisätään tarvittaessa vettä, hiukan suolaa ja ruokaöljyä ja taikinan määrästä riippuen 1-3 kananmunaa ja siteeksi vehnäjauhoja. Löysä alustettu taikina taputellaan jauhojen avulla litteiksi rieskoiksi leivinpaperille ja paistetaan uunissa n. 250 asteessa niin että rieskoihin ilmaantuu pieniä ruskehtavia laikkuja.

Mielipiteistä voidaan neuvotella, mutta vakaumus ei ole kaupan

Mielipiteistä voidaan neuvotella, mutta vakaumus ei ole kaupan

Sosialidemokraattien välikysymysaikeet ulkoministeri Soinin aborttinäkemyksistä osoittavat huonoa harkintaa ja vakaumuksen vähättelyä. Toivon, että tästä arvottomasta näytelmästä ymmärrettäisiin ajoissa perääntyä. Ymmärrän sen, että raskaudenkeskeytyksestä on erilaisista vakaumuksista nousevia näkemyksiä. Olisi kuitenkin tärkeää tiedostaa aiheen eettinen herkkyys. Eduskunnassa on perinteisesti ymmärretty aborttikysymyksen kuuluvan omantunnon vapauden alueelle. Aborttikeskustelussa on kysymys elämästä ja kuolemasta, ihmisen arvosta ja elämän pyhyydestä. On surullista, jos näitä arvoja käytetään poliittisina pelivälineinä.

Nostan oppositiotovereille esikuvan viime vaalikaudelta. Opin tuntemaan pääministerinä toimineen Jyrki Kataisen aidosti suvaitsevaisena ja vakaumusta kunnioittavana poliitikkona. Hän oli monessa syvässä arvokysymyksessä täysin eri linjoilla kanssani, mutta osoitti arvostusta vakaumukselleni. Mieleeni on jäänyt keskustelu, jossa hän totesi ymmärtävänsä sen, että mielipiteistä voidaan tehdä kompromisseja mutta vakaumus ei ole kaupan. Hän ei yrittänyt painostaa minua toimimaan vastoin vakaumustani. Ei se toki olisi onnistunutkaan.

Aborttikritiikki torjutaan syyllisyyden vuoksi

Ulkoministeri Timo Soini on joutunut ministerien ja oppositioedustajien ryöpytyksen kohteeksi ilmaistessaan blogissaan varovasti jo aiemmin tiedossa olevan kantansa raskaudenkeskeytyksen etiikkaan. Mistä vimma tuomita Soinin vakaumus toistuvasti nousee? Huutokuoro leimaa kohtulapsen elämän puolustamisen Suomen linjan vastaiseksi, mutta rohkeneeko kukaan keskustella itse asiasta? Naisten oikeuksia tulee puolustaa, sillä ne ovat todellakin ihmisoikeuksia. Mutta mistä ihmisen – miehen tai naisen – elämä alkaa? Kenen elämällä on arvoa?

Kun maahamme ajettiin sallivaa aborttilakia, sikiön väitettiin olevan vain umpilisäkkeeseen verrattava kudoskappale naisen ruumiissa. Naiselle tuli saada oikeus päättää oman kehonsa käytöstä. Onko abortin puolustajien vai elämän puolustajien ihmiskuva lähempänä tieteen kuvaamaa todellisuutta?

Biologisesti ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöittymisestä. Sen jälkeen kehityksessä ei ole mitään käännekohtaa, jossa sikiön voitaisiin katsoa saavuttaneen ihmisyyden. Ensimmäiset merkit kehittyvästä keskushermostosta nähdään alkion kolmannen elinviikon alussa ja viikon kuluttua sydän aloittaa toimintansa, kauan ennen aborttirajoja. Kahdeksannella viikolla on voitu rekisteröidä sikiön EEG eli aivosähkökäyrä. Raskaudenkeskeytys voidaan tehdä sosiaalisin perustein lääkärin luvalla 12. raskausviikkoon asti, Valviran luvalla 20. raskausviikkoon asti ja sikiön sairauden (esimerkiksi Downin syndrooma) perusteella peräti 24. raskausviikkoon asti. Myöhäisimmät abortit tehdään saman ikäisille lapsille, joita hoidetaan pieninä keskosina.

Abortin puolustukseksi on esitetty, että vaikka sikiö onkin biologinen ihmisyksilö, kyseessä ei kuitenkaan ole ihmispersoona. Ihmispersoonan kriteereiksi on asetettu tietoisuus itsestä, oman tulevaisuuden ja menneisyyden tajuaminen ja kommunikointikyky. Nämä ominaisuudet kyllä kuvaavat ihmislajille luonteenomaisia piirteitä, mutta ihmisyyden ehdoiksi ne ovat mielivaltaisia. Näitä kriteereitä eivät täytä vastasyntyneet tai muutaman kuukauden ikäiset lapset, eivät myöskään syvästi kehitysvammaiset tai dementoituneet aikuiset. On eettisesti kestämätöntä kytkeä ihmisarvo ihmisen kykyihin tai ominaisuuksiin.

Abortti-ikäinen lapsi ei ole tunnoton kudoskappale, vaan yksilö, joka kykenee tuntemaan kipua. Lääkärit ja hoitajat tietävät, mitä abortissa tapahtuu ja monet suorittavat työtään rikki revityllä omalla tunnolla. Raskaudenkeskeytyksiä tehdään vuosittain yli 9000. Useille naisille prosessi on henkisesti raskas. Jotkut kamppailevat vuosikausia syyllisyyden tunteiden kanssa ja ikävöivät menettämäänsä lasta. Aborttia perustellaan usein kauniisti jokaisen lapsen oikeudella syntyä toivottuna. Jos omilla vanhemmilla ei ole voimavaroja ottaa lasta toivottuna vastaan, avoimia sylejä löytyy jokaiselle lapselle.

Yli 90 % kaikista aborteista tehdään sosiaalisin perustein. Onko oikein, että sosiaalisia ongelmia ratkotaan elämän lopettamisella? Naisten oikeuksia tulee puolustaa, mutta ei kaikkein pienimpien elämän kustannuksella.

Jos ministerin vakaumuksen mukaan abortti on pienen ihmisen elämän lopettamista, miksi tätä ei saisi ilmaista? Väitän, että syy siihen johtuu aborttiin liittyvästä kollektiivisesta syyllisyydestä. Aihe on liian kipeä, jotta siitä uskallettaisiin ja annettaisiin keskustella.

 

Pride-tapahtuman ympärillä suuri harha

Pridetapahtumasta on kehittynyt merkillinen moraalinen linjanjakaja. Osallistumisesta Pridejuhlintaan tai sen tukemisesta vedetään johtopäätöksiä tasa-arvon, ihmisoikeuksien tai vähemmistöjen aseman kunnioittamisesta. Jos joku asettuu poikkiteloin, Setan joukot painostavat nopeasti polvilleen, perumaan puheet ja pyytelemään anteeksi.

Pride-tapahtuman ympärille luotu suvaitsevaisuuden mielikuva on suuri harha. Todellisuudessa sateenkaaripolitiikka pyrkii askel askeleelta vaientamaan biologiseen todellisuuteen perustuvan näkemyksen naisena ja miehenä elämisestä. Se tavoittelee tilannetta, jossa sukupuoliperusteiseen avioliittoon pohjaavat näkemykset leimataan poliittisesti epäkorrekteiksi ja syrjiviksi. Tästä leimasta on kieltäydyttävä!

On erityisen surullista ja samalla säälittävää, että myös eräät kirkolliset tahot tavoittelevat hyväksyntää marssimalla sellaisten arvojen puolesta, jotka ovat luterilaisen kirkkomme virallisen opetuksen, kristillisen ihmiskuvan ja Raamatun seksuaalietiikan vastaisia. Jokainen ihminen on arvokas Jumalan kuvaksi luotuna. Kaikilla tulee olla yhtäläiset ihmisoikeudet. Avioliitto rajautuu kuitenkin juuri miehen ja naisen väliseksi – siitä todistaa sekä ihmisen biologia että Raamatun selkeät opetukset.

Kirkollisessa keskustelussa välillä avioliittokäsityksen muuttamiseksi vedotaan Lutheriin, joka näki avioliiton maallisena säätynä. Siksi on hyvä antaa Lutherin puhua Pridepäivän aattona (kirjassaan Avioelämästä):

“Ensinnäkin on katsottava, ketkä voivat solmia keskenään avioliiton. Ja päästäksemme sopivasti alkuun otamme 1. Moos. 1:27:n sanat: ‘Jumala loi ihmisen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.’ Tämän sanan perusteella on varmaa, että Jumala jakoi ihmiset kahteen ryhmään. Pitää siis olla mies ja nainen. Ja tämä miellytti Jumalaa niin, että Hän itse nimittää sitä hyväksi luomisteoksi (1. Moos. 1:31). Sen vuoksi kuten Jumala on luonut itse kullekin oman ruumiin, niin sellaisena meidän se on pidettävä, eikä ole omassa vallassamme minun ruveta naiseksi tai sinun miehenpuoleksi, vaan niin kuin hän sinut ja minut loi, niin olemme: minä mies, sinä nainen. Ja tällaista hyvää luomistekoa Hän tahtoo kunnioitettavan ja pidettävän kenenkään halveksimatta hänen jumalallisena tekonaan, niin ettei mies halveksi naista eikä ilku eikä päinvastoin nainen miestä, vaan kukin pitää toisen hahmoa ja ruumista Jumalan hyvänä tekona, joka suuresti miellyttää Jumalaa itseään.”

 

Valiokuntatyöskentelyä tunnollisesti

 

Helsingin Sanomat uutisoi 25.6.2018 kansanedustajien poissaoloista eduskunnan valiokunnista. Oma sijoitukseni tässä oli hyvä, mutta tosiasiallisesti se olisi vielä parempi. Jutussa oli kohdallani tieto, että olisin ollut ”muun syyn” vuoksi pois valiokunnasta jonkun kerran. Tämä jäi vaivaamaan ja selvitin asian valiokunnan tilastoista. Olen ollut koko eduskuntaurani ajan hyvin tarkka siitä, että en ole pois valiokunnan kokouksista muutoin kuin eduskuntatyöstä johtuvien työtehtävien vuoksi. En ole siis ollut kokouksista pois ”muun syyn” perusteella. Olen ollut kerran sairausloman vuoksi pois ja muut poissaolot ovat eduskuntatyöhön liittyviä tehtäviä. Epäselvyys oli poissaolossa 22.3, johon sijoittui myös eduskuntatyötä – olin työmatkalla puhemiehen valtuuskunnassa Japanissa. Oma sijoitukseni olisi siis tällä korjauksella ymmärtääkseni aivan kärkijoukoissa.

 

Kenen yhdenvertaisuutta loukataan?

Pori Jazz 66 ry teki kuuden tunnin somekohun jälkeen hätäkokouksessaan päätöksen irtisanoa toimitusjohtaja Aki Ruotsala. Julkisuudessa perusteluna on käytetty hänen mielipiteitään ja lausuntojaan, jotka nousevat uskonnollisesta vakaumuksesta. Yhdistyksen ja osakeyhtiön toimitusjohtajan asemat poikkeavat toisistaan: yhdistyksen toimitusjohtajalla on työsuhdeturva eikä häntä voi irtisanoa syrjivillä perusteilla. Perustuslain mukaan ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstään. Oleellinen kysymys on, oliko Ruotsala yhdistyksen vai osakeyhtiön palkkaama? Ainakin päätöksen teki rekisteröidyn yhdistyksen hallitus. Ennätettiinkö Ruotsalaa edes asianmukaisesta kuulla päätöstä tehtäessä?

Perustuslain yhdenvertaisuuspykälän mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan uskonnon, vakaumuksen tai mielipiteen perusteella. Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus, mikä sisältää myös oikeuden ilmaista vakaumus. Tähän viittasi myös Eduskunnan oikeusasiamies päätöksessään v. 2013, kun puheestani Kankaanpään Kansanlähetyspäivillä tehtiin lähes 50 kantelua. Syytökset koskettelivat samoja teemoja, joista niin Ruotsala kuin ulkoministeri Soini ovat joutuneet nyt vastaamaan. Oikeus ilmaista uskonnollinen vakaumuksensa koskee kaikkia Suomessa asuvia, siis myös toimitusjohtajaa tai ministeriä. Tämä oikeus ei näytä olevan itsestäänselvyys, minkä vuoksi haluan sitä voimakkaasti puolustaa.

Syrjiminen tai kiusaaminen myös ihmisen seksuaalisen identiteetin tai minkä tahansa ominaisuuden perusteella on väärin. Suomalaisesta yhteiskunnasta, erityisesti nimettöminä somekirjoitteluina valitettavasti löytyy monenlaista alatyylistä vihapuhetta ja ilkeilyä niin vähemmistöjä kuin vakaumuksia kohtaan. Kirjoitukset ovat syntyneet monesti juovuspäissä tai mielenterveysongelmien ryydittämänä.

Mutta väitän, että uskonnollisen vakaumuksen perusteella tapahtuva syrjintä ja loukkaaminen on tänä päivänä paljon avoimempaa ja ns eliitin, sivistyneistön piirissä ja mediassa hyväksytympää kuin seksuaalisten vähemmistöjen kohdalla. Tästä esimerkiksi käy toimittaja Enbusken Soinin vakaumusta pilkkaava Iltalehdessä julkaistu kolumni 1.6. Viime päivinä olen saanut lukuisia yhteydenottoja, joissa suomalaiset ovat ilmaisseet syvän huolensa uskonvakaumuksen kohtelusta. Otan siksi poikkeuksellisesti esiin tuoreen itseeni kohdistuvan esimerkin. Turkulainen professori, kansainvälistä tunnustusta Thinkers 50 –listalla saanut ”ajattelija” kirjoittaa 6.6 julkisessa Facebookpäivityksessään: ”Olisiko mitenkään mahdollista, nyt kun Suomessakin kerran tehdään jotain, toteuttaa pari pakkopalautusta? Vaikkapa lähettämällä Räsänen hevon helvettiin?” ja ”Päivi Räsänen on helvetin huono ihminen jonka voisi vaikkapa lähettää kuuhun.” Sitä ennen hän oli toivonut uskonnollisten ihmisen ”järkeviksi” eheyttämistä verovaroin.

Omasta puolestani professori saa vapaasti lausua mielipiteitään minusta tai vakaumuksestani. Haluan vain kiinnittää huomion siihen, että vastaavalla tavalla ja vastaavalla tasolla henkilöön kohdistuen ei julkisessa keskustelussa kristittyjen taholta loukata tai syrjitä seksuaalisia vähemmistöjä – onneksi.