Mielipiteistä voidaan neuvotella, mutta vakaumus ei ole kaupan

Mielipiteistä voidaan neuvotella, mutta vakaumus ei ole kaupan

Sosialidemokraattien välikysymysaikeet ulkoministeri Soinin aborttinäkemyksistä osoittavat huonoa harkintaa ja vakaumuksen vähättelyä. Toivon, että tästä arvottomasta näytelmästä ymmärrettäisiin ajoissa perääntyä. Ymmärrän sen, että raskaudenkeskeytyksestä on erilaisista vakaumuksista nousevia näkemyksiä. Olisi kuitenkin tärkeää tiedostaa aiheen eettinen herkkyys. Eduskunnassa on perinteisesti ymmärretty aborttikysymyksen kuuluvan omantunnon vapauden alueelle. Aborttikeskustelussa on kysymys elämästä ja kuolemasta, ihmisen arvosta ja elämän pyhyydestä. On surullista, jos näitä arvoja käytetään poliittisina pelivälineinä.

Nostan oppositiotovereille esikuvan viime vaalikaudelta. Opin tuntemaan pääministerinä toimineen Jyrki Kataisen aidosti suvaitsevaisena ja vakaumusta kunnioittavana poliitikkona. Hän oli monessa syvässä arvokysymyksessä täysin eri linjoilla kanssani, mutta osoitti arvostusta vakaumukselleni. Mieleeni on jäänyt keskustelu, jossa hän totesi ymmärtävänsä sen, että mielipiteistä voidaan tehdä kompromisseja mutta vakaumus ei ole kaupan. Hän ei yrittänyt painostaa minua toimimaan vastoin vakaumustani. Ei se toki olisi onnistunutkaan.