Blogi

RSS

Uskomushoitoja koskeva laki parantamaan potilasturvallisuutta

Oheinen kirjoitus on julkaistu 15.1.2018 HS:n mielipidesivulla.

 

Uskomushoitoja koskeva laki parantamaan potilasturvallisuutta

Uskomushoidot ja rokotusvastaisuus ovat tavallisia kehitysmaissa ja kouluttamattoman väestön keskuudessa. Mutta mikä saa koulutuksen ja terveydenhuollon mallimaan kansalaiset turvautumaan uskomushoitoihin?
Vaihtoehtoisia hoitoja on tarjolla kirjava joukko. Uskomushoitomuotoja yhdistää se, että niiden hyödyistä ja haitoista ei ole tieteellistä tutkimusnäyttöä. Osa kokee niistä hyötyvänsä. Ihminen on kokonaisuus. Jo huomioiduksi tulemisen kokemus lisää hyvinvointia. Ongelma syntyy, kun hoito aiheuttaa vakavia terveyshaittoja, tai kun hyödytön hoito viivästyttää vaikuttavan hoidon saamista. Suomessakin on ollut tilanteita, joissa uskomushoidosta on koitunut vakavaa terveysvaaraa. Kuluttajansuojan kannalta on kestämätöntä, mikäli lupaukset kalliin hoidon vaikuttavuudesta osoittautuvat katteettomiksi.

Etenkin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on levinnyt villitys markkinoida hopeavettä terveystuotteena, ehkäisemään bakteerien ja virusten leviämistä. Sitä mainostetaan käytettäväksi myös lapsille ja raskauden aikana. Äiti kertoi Ylen Spotlight-ohjelmassa laittavansa hopeavettä lapsensa tuttipulloon. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan, onko äiti syyllistynyt lapsensa pahoinpitelyyn. Hopeavedelle ei ole osoitettu minkäänlaisia terveyshyötyjä. Jo muutaman ruokalusikallisen annos voi johtaa myrkytykseen. Se kertyy elimistöön, esimerkiksi aivoihin ja suoraan istukan läpi sikiöön.

Uskomushoitoihin kytkeytyy myös ideologinen rokotusten vastustaminen. Rokotukset ovat lääketieteen historian kustannustehokkaimpia ja merkittävimpiä terveysinvestointeja. Niiden avulla on voitettu tappavia tauteja ja ne estävät vuosittain 2-3 miljoonan lapsen kuoleman. Rokotteen ottaminen suojaa rokotettua, mutta se on myös vastuullista lähimmäisyyttä niitä kohtaan, joiden puolustuskyky on heikko. Vanhuksille, syöpäpotilaille tai pikkulapsille influenssa voi olla hengenvaarallinen, ja rokotteella voi estää itseään tartuttamasta heitä. Mitä laajemmin väestöä rokotetaan, sitä heikompi on epidemia ja sitä paremmin heikon puolustuskyvyn henkilöt selviytyvät. Laumasuoja pelätyn tuhkarokon leviämistä vastaan syntyy, kun 96–99 prosenttia väestöstä on rokotettu. Rokote annetaan vasta yli vuoden iässä, jota ennen lapsi on laumasuojan varassa. Terveydenhoitohenkilöstön oma rokottautuminen tulisi olla itsestäänselvyys.

Tarvitsemme uskomushoitoja koskevan lainsäädännön. Sairaita tulee suojata niiden haitoilta esimerkiksi Ruotsin mallin mukaisesti, jossa syöpäsairaita, raskaana olevia tai alle 8-vuotiaita lapsia ei voi hoitaa kuin henkilö, jolla on lain mukainen terveydenhoidon koulutus. Kun kyseessä on hengenvaarallinen sairaus, tulee lainsäädännön sallia vain vaikuttaviksi ja riittävän turvallisiksi osoitetut hoitomuodot. Terveydenhuollon tarjoamien hoitojen ja uskomushoitojen tulee erottua toisistaan selkeästi markkinoinnissa, terveysneuvonnassa ja hoitoon hakeutuessa.

Päivi Räsänen
kansanedustaja, lääket. lis

Edustaja Hakkaraiseen liittyvien tapahtumien taustat

Edustaja Hakkaraiseen liittyvien tapahtumien taustat

kirjoitus on julkaistu 4.1 Hämeen Sanomien mielipidesivulla

Edustaja Teuvo Hakkaraisen sopimattomat teot nousivat julkisuuteen ennen joulua tilanteessa, joka ajoittui alkoholilakiuudistuksen eduskuntakeskusteluun ja samana iltana järjestettyihin joidenkin puolueiden pikkujouluihin. Olen saanut uutisoinnista runsaasti kaksijakoista palautetta. Monet ovat paheksuneet sitä, että en vuosi sitten tehnyt rikosilmoitusta edustajatoverista, kun hän juovuspäissä tarttui hiuksiini: ”Mieti, millaisen kuvan annat naisille: että on ok repiä työpaikalla hiuksista, jos myöhemmin pyytää anteeksi.” Toisaalta on ihmetelty, miksi anteeksiannettu ja sovittu tapahtuma nousi esiin vuoden kuluttua (mm mielipidekirjoitus 27.12. Hämeen sanomat). Molemmat kysymykset ovat aiheellisia ja niihin on syytä vastata.

Olen tutustunut edustaja Hakkaraisen kanssa, sillä työhuoneemme sijaitsivat vierekkäin samalla käytävällä. Hän on monella tavoin arvostettava, mukava ja sympaattinen ihminen. Olen myös osaltani yrittänyt tukea häntä lääkärinä ja ystävänä, henkisesti ja hengellisesti eroon alkoholista. Koska vuoden takainen tapahtuma ylitti selkeästi sopivuuden rajan, otin asiasta yhteyden luottamuksella puhemies Lohelaan ja silloiseen perussuomalaisten ryhmän johtoon ja kerroin sen myös Hakkaraiselle. Toivoin hänelle apua. Lohelalta en pyytänyt mitään, mutta hänen oli hyvä olla asiasta tietoinen. Mielestäni puhemies Lohelan toiminta asiassa on ollut erittäin perusteltua ja johdonmukaista. Teko ei mielestäni ollut kuitenkaan niin vakava, että siitä olisi ollut aiheellista ilmoittaa poliisille.

Keskustelimme Teuvo Hakkaraisen kanssa tapahtumasta jälkikäteen, sopien, anteeksipyytäen ja anteeksiantaen. En ole itse nostanut asiaa julkisuuteen missään vaiheessa. Tilanne tapahtui kuitenkin julkisella paikalla eduskunnan lisärakennuksen pihalla ja sillä oli mahdollisesti useita silminnäkijöitä. Ennen tätä joulua saman päivän aikana muutama toimittaja otti minuun yhteyden juttuaikeestaan. Eduskunnan käytävillä kiersi vääristynyt huhu, että Hakkarainen olisi ahdistellut minua vuosi sitten seksuaalisesti tarttuen kiinni rinnoista. Lupasin, että kommentoin asiaa vasta kun olen keskustellut Hakkaraisen kanssa. Sain hänet kiinni puhelimitse ja sovimme yhdessä, että kerron toimittajalle ”asian niin kuin se tapahtui”.

Eduskunta on laaja työyhteisö, johon mahtuu myös päihdesairauksia. Kosteat pikkujoulut sopivat todella huonosti eduskunnan pitkiin istuntoiltoihin. Ne aiheuttavat myös turhia kiusauksia niille, joille alkoholi ei lainkaan sovi. Toivon, että tapahtumaketju saisi aikaa pysyvän muutoksen. Alkoholin käyttö ja eduskuntatyö on pidettävä toisistaan selkeästi erossa.

Samalla toivon kaikkea hyvää edustajatoverilleni Teuvo Hakkaraiselle. Tiedän, että tämä aika on hänelle raskas.

 

 

Äitiyspakkaus on edelleen toimiva nimi

Kansaneläkelaitos pyytää kansalaisilta ehdotuksia äitiyspakkauksen uudeksi nimeksi. Viimeinen päivä ehdotuksille on 31.12., jonka jälkeen Kela luovuttaa nimiehdotukset perusteluineen perheministeri Saarikolle. Saarikko on kertonut haluavansa pakkaukselle uuden nimen. Nykynimeä on moitittu syrjiväksi ja sukupuolittuneeksi.
Saarikko uskoo, että nimen vaihtaminen ilahduttaisi montaa isää. Helsingin Sanomien gallupin tulos ei tue oletusta. Miesvastaajista yli 90% ei pitänyt äitiyspakkauksen nimeä syrjivänä. Kaikista vastaajista 64 % oli sitä mieltä, ettei uudelle nimelle ole tarvetta.

Äitiyspakkauksen nimen muuttaminen ei kuitenkaan ole hallitukselta tai Kelalta ilmoitusasia. Nimi on kirjattu äitiysavustusta koskevaan lakiin ja vaatii siten lain muutoksen.
Äitiyspakkaus on ollut hieno suomalainen innovaatio. Niitä alettiin jakaa jo vuonna 1937, ensin vähävaraisille synnyttäjille ja vuodesta -49 lähtien kaikille. Äitiysavustuksen ansiosta osaltaan on pystytty saavuttamaan korkeat tulokset äitien ja lasten hyvinvoinnissa. Äiti- ja lapsikuolleisuudella mitaten olemme maailman huipputasoa.

Äitiyspakkauksen nerokas idea on ollut kannustaa odottavia äitejä hakeutumaan neuvolapalveluihin ennen viidettä raskauskuukautta, mikä on avustuksen saamisen edellytys. Näin on saavutettu korkea neuvolakäyntien kattavuus. Suomalaiset äidit ovat terveysneuvonnan ja –palveluiden piirissä. Tämä tavoite on edelleen ajankohtainen. On tärkeää, että eri tavoin syrjäytymisvaarassa olevat äidit, päihdeongelmaiset ja esimerkiksi kaikki maahanmuuttajaäidit saadaan hakeutumaan neuvolapalveluihin.

Äitiyspakkauksen nimellä askaroinnin sijaan hallituksen kannattaisi keskittyä myönteiseen perhepolitiikkaan. Puheet kotihoidontuen tai lapsilisien leikkauksista on lopetettava. Vuosittain syntyvien lasten määrä on vähentynyt jo nälkävuosien tasolle. Osaltaan syntyvien lasten määrän vähentymistä selittää se, että ensimmäinen lapsi saadaan yhä myöhemmin. Opiskelun sekä työn ja perheen yhdistämistä tulee helpottaa. Äitiyspakkauksen nykyinen nimi on siis erinomainen, sillä äitiysavustuksen ensisijainen kohderyhmä ovat juuri odottavat äidit.

Päivi Räsänen
kansanedustaja

Ratkaisu tutkintapyynnön jättämisestä oli raskas, mutta uskon sen vahvistavan luottamusta poliisiin

Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto kertoi eilen, että valmistumassa olevan esitutkinnan perusteella joukkoa poliisijohtajia epäillään tietolähdetoimintaan ja sen valvontaan liittyvien virkavelvollisuuksien rikkomisesta. Esitutkinta alkoi sisäasianministerinä 21.11.2013 Valtakunnansyyttäjänvirastoon tekemäni tutkintapyynnön perusteella. Ratkaisu oli tuolloin raskas, mutta ministerinä näin sen ainoaksi mahdollisuudeksi selvittää asia.

Eilen julkistetut epäilyt virkarikoksista ovat hätkähdyttäviä, kun ne ulottuvat näin korkeassa asemassa olleisiin poliisijohtajiin. Esitutkinta kesti pitkään ja on erittäin perusteellinen, 6000 sivua selvitystä.

Helsingin huumepoliisin ja Aarnion toimintaan kohdistuvat rikosepäilyt ovat niin vakavia ja poikkeuksellisia, että on erittäin tärkeää, että kaikki siihen liittyvä ja kytkeytyvä poliisitoiminta selvitetään perusteellisesti, pohjamutia myöten. Samalla on painotettava, että syyttäjäviraston julkistamat epäilyt kertovat siitä, että elämme oikeusvaltiossa. Kukaan ei ole lain yläpuolella, olipa asema miten korkea tahansa. Nyt on tärkeää, että asiaa selvitetään edelleen huolellisesti ja puolueettomasti. Riippumattoman syyttäjäviranomaisen ja oikeuslaitoksen tehtävä on arvioida henkilöiden mahdollinen syyllisyys tai syyttömyys.

Epäilyn kohteeksi joutuneilla poliisijohtajilla on täysi oikeus ilmaista oma mielipiteensä ja puolustautua epäilyiltä. Tässä tutkinnassa on kysymys myös näiden henkilöiden oikeusturvasta. On painotettava, että heitä ei ole tuomittu mistään eikä edes vielä syytetty, on kyse vasta epäilyistä, joista syyttäjä tekee oman harkintansa, nostetaanko syytteitä.

Olipa tutkinnan lopputulos mikä tahansa, uskon siihen, että tämä prosessi vahvistaa luottamusta oikeusvaltioomme ja lopulta myös entuudestaankin arvostettuun suomalaiseen poliisiin.

Kun Helsingin huumepoliisin toimintaan liittyvät rikosepäilyt alkoivat tulla esiin syksyllä 2013, samassa yhteydessä heräsi kysymys, miten salaisiin pakkokeinoihin liittyvää poliisitoimintaa on johdettu ja valvottu. Julkisuudessa esitetyt tiedot tietolähteinä käytetyistä henkilöistä olivat ristiriidassa sen tiedon kanssa, jonka sain poliisiylijohtaja Paaterolta. Selvityksen asiasta sain vasta erikseen pyytämällä. Poliisiylijohtaja kertoi minulle, että Helsingin poliisilaitoksella ei ollut tuolloin yhtään rekisteröityä tietolähdettä, vaikka yleisessä tiedossa oli, että huumepoliisin toiminta perustui osaltaan juuri tietolähteiden käyttöön. Tietolähdetoimintaa ja sen valvontaa ohjasi kuitenkin periaatteessa selkeä lainsäädäntö, erillinen asetus sekä poliisihallituksen määräys. Niiden mukaan tietolähteet tuli kirjata ja tiettyjen edellytysten mukaan rekisteröidä ja samalla huolehtia, että tietolähteenä olevan henkilön turvallisuutta ei vaaranneta. Tämän toiminnan valvonnasta oli myös säädetty. Oikeusvaltiossa ei voi olla valvomatonta poliisitoimintaa.

Selvitin tilanteen myös muissa poliisiyksiköissä, mm Keskusrikospoliisissa, suojelupoliisissa ja muissa paikallispoliisilaitoksissa. Niissä tietolähteitä oli kirjattu ja rekisteröity ja sain tiedot tarkoista määristä ja siitä, miten kirjaukset oli hoidettu.

Vaikutelmaksi jäi, että Helsingin huumepoliisille olisi sallittu omat pelisäännöt, poliisitoiminnan ”villi länsi”, joka pahimmillaan saattoi mahdollistaa jopa sen, että huumepoliisi päätyisi itse pyörittämään huumerikoksia.

Asiaa ei voinut selvittää poliisihallinnon sisäisesti vaan tarvittiin ulkopuolinen selvitys. Siksi päädyin hyvin poikkeukselliseen ratkaisuun eli tutkintapyyntöön valtakunnan syyttäjävirastolle. Samalla asiasta oli tiedotettava, minkä vuoksi järjestin poikkeukselliseksi luonnehditun tiedotustilaisuuden.

Luottamukseen perustuva yhteistyö poliisiylijohtajan kanssa jatkui, kun keskustelujen jälkeen vakuutuin siitä, että havaitut epäkohdat korjataan.

Tietolähdekäytäntöihin liittyvät puutteet korjattiin ministeriaikanani. Annoin poliisiylijohtajalle kirjallisen määräyksen siitä, miten tietolähdetoiminnan ja sen valvonnan lainmukaisuus sekä valtakunnallinen yhdenmukaisuus saatetaan voimaan nopeassa aikataulussa ja seurasin prosessia tiiviisti ministerikauteni loppuun asti. Tutkintapyynnön tarve poliisin aiemmasta toiminnasta ei kuitenkaan poistunut.

 

Viranomaisten ja julkisten laitosten ei tule osallistua Pride-mielenosoitukseen

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on kutsunut julkisia organisaatioita ja viranomaisia osallistumaan Pride-kulkueeseen. Pidän tätä erittäin huonosti harkittuna. Huomisen Pride-mielenilmauksen järjestää Helsingin Seta ja julkisten tietojen mukaan Poliisihallitus, Kela ja eräät ministeriöt ovat jo ilmoittautuneet mukaan. Vetoan kansanedustajana puolestani, että nämä tahot jäävät kulkueesta pois. Perustuslain mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus ilmaista mieltään ja käyttää sananvapauttaan. On kuitenkin ongelmallista, jos julkinen viranomainen tekee kollektiivisen päätöksen osallistua mukaan mielenilmaukseen, joka jakaa syvästi mielipiteitä. Yksilönä kuka tahansa voi toki osallistua vapaasti mihin tahansa mielenilmaukseen. Setan ajamat tavoitteet ovat ristiriidassa monen suomalaisen henkilökohtaisen vakaumuksen ja näkemyksen kanssa. Seta ajaa mm translain ja äitiyslain muutoksia, joilla lapsen luonnollista oikeutta äitiin ja isään entisestään hämärretään. Tavoiteltujen lakimuutosten seurauksena juridinen mies voisi olla lapsen synnyttävä äiti. Miksi ministeriöt ovat tukemassa tavoitteita, joita edes Sipilän hallitus ei kannata?

Millä tavoin yhdenvertaisuusvaltuutettu turvaa Poliisin, Kelan tai muiden kulkueeseen osallistuvien organisaatioiden koko henkilöstön yhdenvertaisen oikeuden omaan vakaumukseensa ja mielipiteeseensä? Julkisten viranomaisten ja organisaatioiden henkilöstöä ei tule asettaa tilanteeseen, jossa työnantajan viralliseksi mielipiteeksi nostetaan yksipuolisesti Helsingin Setan ajamat tavoitteet.

Avioliittoon vihkiminen on osa uskonnonharjoitusta

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä kannustaa toimistonsa verkkosivuilla 2.5 julkaistussa tiedotteessa kirkolliskokousta etsimään ratkaisua, joka mahdollistaisi nais- ja miesparien vihkimisen kirkossa. Hänen mukaansa nais- ja miesparien jättäminen kirkollisen vihkimisen ulkopuolelle on yhdenvertaisuuslain hengen vastaista.

Tässä tulkinnassa Pimiä on väärässä. Olin itse viime vaalikaudella kirkollisista asioista vastaavana ministerinä mukana säätämässä yhdenvertaisuuslakia ja tämän kysymyksen suhteen laki ja sen perustelut harkittiin huolella. Yhdenvertaisuuslain syrjintäkielto ei koske lainkaan uskonnonharjoitusta. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on yhdenvertaisuuslain perustelujen mukaan osa uskonnonharjoitusta. Tämä on myös ollut eduskunnan selkeä tahtotila, joten tulkinta yhdenvertaisuuslain ”hengestä” on tuulesta temmattu.

Yhdenvertaisuuslain perusteluissa todetaan: ”Ehdotetulla lailla ei puututtaisi uskonnollisten yhteisöjen oppeihin ja tulkintoihin koskien esimerkiksi avioliittoon siunaamista. Avioliittoon vihkiminen on uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnon harjoittamisen oikeutta”.

Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut avioliittoon vihkimisen luonnetta antaessaan lausunnon hallituksen esitykseen laiksi vihkimisoikeudesta (PeVL 8/2008 vp, s. 2): ”Kirkollinen vihkiminen on osa uskonnon harjoittamisen oikeutta. Uskonnon tunnustamisen ja harjoittamisen vapauteen sisältyy kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoistaan.”

Yhdenvertaisuusvaltuutetun ei viranomaisena toimiessaan tulisi sekoittaa henkilökohtaisia mielipiteitään yhdenvertaisuuslain tulkintaan vastoin sen selkeästi ilmaistuja perusteluja.

 

Sokeriverolla parempia diabeteskorvauksia

 

Diabeetikkojen lääkekorvauksia heikennettiin vuoden alusta. Samaan aikaan poistettiin makeisvero. Seuraukset näkyvät jo nyt. Makeisten myynnin on raportoitu olevan alkuvuodesta lähtien yli kymmenen prosentin kasvussa, ja diabeteslääkärit kertovat ongelmista potilaiden hoitotasapainossa.

Diabeteslääkkeistä muut kuin insuliinivalmisteet siirrettiin alempaan 65 %:n erityiskorvausluokkaan. Tämä koskettaa kipeästi maamme 300 000 tyypin 2 diabeetikkoa. Muutos on osa hallitusohjelman 150 miljoonan euron lääkekorvaussäästöistä.

Lääkekorvauksista on leikattu jo moneen otteeseen kuluvalla hallituskaudella. Diabetesta sairastavat joutuvat myös maksamaan 50 euron alkuomavastuun.

Yli 100 000 diabetesta sairastavaa on 70 vuotta täyttäneitä pienituloisia eläkeläisiä, joiden toimeentuloon lisääntyvät lääkekulut tekevät suuren loven. Merkittävin riski seuraa, mikäli potilas ei osta lääkkeitään ja hoitotasapaino heikkenee tuottaen ennen pitkää lisäsairauksia.  Samalla yhteiskunnalle koituvat kustannukset kasvavat paljon tavoiteltua säästöä suuremmiksi. 

Puutteellisesti hoidettuna diabeetikoita uhkaavat monet vakavat liitännäissairaudet, kuten munuaissairaudet dialyyseineen, infarktit, hermovauriot, amputaatiot ja sokeutumiset. Suurin osa diabateksen hoitokustannuksista aiheutuu juuri lisäsairauksien hoidosta.

Vuoden 2007 selvityksen mukaan diabeteksen hoito ilman lisäsairauksia maksaa noin 1 300 euroa/henkilö/vuosi. Diabeteksen hoito, kun siihen liittyy lisäsairauksia maksaa noin 5700 euroa/henkilö/vuosi.

Diabeteksen hoidosta aiheutuvien suorien kustannusten lisäksi voidaan arvioida diabeteksesta johtuvia tuottavuuskustannuksia, joihin kuuluvat sairauspoissaolojen, ennenaikaisen eläköitymisen ja kuoleman aiheuttamat kustannukset. Vuonna 2014 nämä kokonaiskustannukset olivat yhteensä noin 4,3 miljardia euroa.

Suuren diabetesriskin henkilöille annettu asianmukainen hoito on kustannustehokasta, eli hoidosta saatujen hyötyjen arvioidaan voittavan hoidosta aiheutuvat kustannukset.

Leikkaustoimille on vaihtoehtoja.  Tämän vuoden alusta poistettu makeisvero olisi korvattavissa terveysperusteisella sokeriverolla. Sokeri vaikuttaa lasten ja nuorten ruokailutottumuksiin ja lihavoitumiskehitykseen sekä on haitallista suun- ja hampaiden terveydelle. Kielteisten terveysvaikutusten lisäksi nykyisestä makeisverosta luopumisella menetetään 100 miljoonaa euroa verotuloja. Terveysperusteisen sokeriveron avulla veropohjaa voitaisiin laajentaa saavuttaen jopa 300 miljoonan euron vuotuinen verotuotto.

Terveysperusteinen sokerivero on käytössä mm. Unkarissa ja terveysperusteisia veroja on käytössä myös Tanskassa ja Norjassa.

Arvioiden mukaan noin 150 000 suomalaista sairastaa tietämättään diabetesta ja sairastuneiden määrän on arvioitu seuraavien 10–15 vuoden aikana jopa kaksinkertaistuvan. Diabetes on kasvava kansantauti, joka tuottaa inhimillisiä kärsimyksiä ja yhteiskunnalle suuria kustannuksia. Sen ehkäisy ja hyvä hoito on otettava vakavasti.

Päivi Räsänen

 

Kolumni julkaistu Kaupunkisanomissa

Ihmisen surmaaminen ei ole arvokasta

 

 

Kuolevia potilaita hoitavat lääkärit eivät kannata eutanasiaa. Lääkäriliiton tuoreen tutkimuksen mukaan heistä vain 17% kannatti eutanasiaa, kun koko väestön keskuudessa kannatus on yli 70 % tasolla. Mitä kauempana ihminen on kuolevien potilaiden hoidosta, sitä enemmän hän kannattaa eutanasiaa. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että saattohoitoa on viime vuosina kehitetty voimakkaasti, ja se on yleistä käsitystä paremmalla tasolla.

 

Kuolevalle on mahdollista tarjota hyvä elämä loppuun saakka, jos käytetään saattohoidon keinoja, tehokasta kivunhoitoa ja tarvittaessa sedaatiota eli nukuttamista, jos muilla keinoin ei saada kärsimyksiä hoidettua. Hyödyttömistä hoidoista luopuminen tai hoidoista kieltäytyminen ei ole eutanasiaa. Elämää ylläpitävä ja parantava hoito voidaan keskeyttää, kun perustaudin hallitsemiseen ei enää ole keinoja.

 

Vuosittain 15 000 suomalaista tarvitsee elämänsä loppuvaiheessa osaavaa palliatiivista (oireita lievittävää) ja saattohoitoa. Syöpäpotilaiden lisäksi saattohoidon tarve kasvaa esimerkiksi muistisairauksissa. Yli 90-vuotiaiden määrä on kuusinkertaistunut Suomessa 30 vuoden aikana.

 

Saattohoidon saatavuudessa on kuitenkin edelleen puutteita. Hoitoon siirtyminen saattaa viivästyä, saattohoitopaikkoja ei ole riittävästi ja terveydenhoitohenkilöstön koulutuksessa on edelleen puutteita. Kuolevia potilaita hoitavista lääkäreistä 70 % kannattaakin erityisen saattohoitolain säätämistä.  

 

Eutanasian laillistamista edistetään luomalla kiertoilmaisuja. Tappamisen todellisuuden häivyttämiseksi käytetään kauniita termejä kuten kuolinapu tai arvokas kuolema. Mitä on hyvä kuolema? Kun puhutaan hyvästä kuolemasta, tarkoitetaan elämää. Elämä ennen kuolemaa viimeisiä sekunteja myöten voi olla hyvää tai huonoa, mutta itse kuolema on raja, jota emme pysty arvottamaan.

 

Eutanasian puolustajat puhuvat usein oikeudesta kuolla arvokkaasti. Tämä toive on oikeutettu ja otettava vakavasti. Arvokkaalla kuolemalla tulisi kuitenkin tarkoittaa hyvää oireita lievittävää hoitoa ja saattohoitoa. Ihmisen surmaaminen ei ole arvokasta toimintaa.

 

Päivi Räsänen

kansanedustaja

lääket. lis

 

 

EUTANASIALAIN SIJAAN TARVITAAN SAATTOHOITOLAKI

 

Keskustelu eutanasiasta on kohonnut suomalaisessa yhteiskunnassa nyt aivan uudelle aallonharjalle. Esiin nousevat suuret ja ajattomat kysymykset kuolemasta, elämän arvosta, ihmisoikeuksista ja kärsimyksestä.

Suomessa eutanasia on kielletty rikoslaissa. Itsemurhan avustaminen ei ole Suomessa rikos, mutta lääkärin kohdalla se on terveydenhuollon etiikan vastaista. Eutanasia on tietyin ehdoin sallittu Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa. Avustaminen on sitä, että hoitaja tai lääkäri tuo potilaan viereen tai ulottuville kuolettavan lääkkeen. Potilaan on itse pystyttävä ottamaan lääke. Eutanasiassa taas lääkäri surmaa potilaansa yleensä käsivarteen annetulla myrkkyruiskeella.

Kansalaismielipide on vahvasti eutanasian kannalla. Viimeisten 10 vuoden ajan eutanasian kannatus on ollut 75 prosentin luokkaa. On selvää, että näin vahva kannatus ulottaa vaikutuksensa myös poliittisiin päättäjiin. Eduskunta onkin saamassa käsiteltäväksi kansalaisaloitteen eutanasiasta. Eutanasialakia ”hyvän kuoleman puolesta” perustellaan parantumattomasti sairaan potilaan kärsimyksillä ja hänen itsemääräämisoikeudestaan johdetulla oikeudella kuolla. Terveydenhuollon etiikka ja saattohoidon keinovalikoima eivät puolla kumpaakaan perustelua.

Saattohoidon menetelmät ovat kehittyneempiä kuin koskaan historiassamme. Kipua ja ahdistusta voidaan hallita ja kärsivä potilas voidaan tarvittaessa sedatoida, vaivuttaa uneen. Potilaan autonomia ei koskaan tarkoita sitä, että hän voisi määrätä, miten lääkärin tulee häntä hoitaa. Potilaalla on oikeus kieltäytyä mistä tahansa hoidosta, mutta ei oikeutta määrätä, mitä hoitoa hän saa.

Kansalaisaloite menee osittain pidemmälle kuin Hollannin laki esittäessään lääkärille velvollisuutta ohjata eutanasiaa pyytävä potilas toiselle lääkärille, mikäli hän ei vakaumuksensa mukaan hyväksy potilaan surmaamista. Hollannissa tästä on vasta käyty keskustelua, mutta lääkärien enemmistö tätä näyttää vastustavan.

Lääkärikin on ihminen: hänelle sysätty kuoleman herruus merkitsee raskasta tappamisen valtaa. Tämä vaikuttaa ratkaisevasti lääkärin ammatti-identiteettiin ja hänen omaan henkilökohtaiseen persoonaansa. Kuolemasta ei tule luonnollisempaa tai helpommin käsiteltävää, jos se verhotaan lääketieteelliseksi toimenpiteeksi ja sanan ”eutanasia” taakse.

Eutanasia on erotettava sellaisesta oireiden hoidosta, jonka sivuvaikutuksena elämä saattaa lyhentyä. Lääkäri joutuu useissa tilanteissa punnitsemaan lääkkeiden tai muiden hoitotoimenpiteiden hyötyjä ja haittoja. Lääkehoidon tarkoituksena ei ole koskaan tappaa potilasta, vaikka sen käyttöön saattaisi liittyä jopa kuolemaan johtavia sivuvaikutuksia. Saattohoidossa käytettyihin vahvoihin kipulääkkeisiin, kuten morfiiniin liittyy väärinkäsityksiä. Oikein käytettynä palliatiivisessa hoidossa ne pikemmin saattavat pidentää elinpäiviä, sillä krooninen kipu uuvuttaa potilaan. Eutanasialääkärit eivät käytä surmaamiseen morfiinia, vaan lihaksia halvaannuttavaa ja sydämen pysäyttäviä aineita. Näitä aineita ei käytetä saattohoidossa.

Vuosittain jopa 13 000 suomalaista tarvitsee elämänsä loppuvaiheessa osaavaa palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa, kun saattohoitoon varatuilla paikoilla on pystytty hoitamaan vain n 3000 potilasta.

Saattohoidon puutteita ei korjata eutanasialailla, vaan turvaamalla riittävä määrä osaavaa ja koulutettua hoitohenkilöstöä. Ohjeista ja suosituksista huolimatta saattohoitoa ei ole systemaattisesti kehitetty osana julkista terveydenhuoltoa. Saattohoitolain avulla voitaisiin asettaa minimivaatimukset sairauden ladusta tai asuinpaikasta riippumatta. Eutanasia ei kuulu hyvän saattohoidon keinovalikoimaan. Suomalainen yhteiskunta kykenee hoitamaan jokaisen kuolevan tasokkaasti ja ihmisarvoisesti, kun vain yhdessä niin päätämme tehdä.

 

Päivi Räsänen

kansanedustaja

 

Kolumni julkaistu Hämeen Sanomissa.

 

Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vanhenemisaikoja pidennettävä tai poistettava

Jätin tänään kirjallisen kysymyksen, jossa vaaditaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vanhenemisaikojen korjausta. Viime päivien aikana olemme seuranneet mediasta erittäin järkyttävän insestitapauksen oikeuskäsittelyä. Tapauksen julkinen oikeuskäsittely kertoo uhrin poikkeuksellisesta rohkeudesta sekä vahvasta toiveesta saada vuosikausien kaltoinkohtelulle oikeuden tuomio. Kyseisen tapauksen rikos ei ollut vielä ehtinyt vanhentua ja uhrin oikeusturva toteutui, mutta liian lyhyistä vanhenemisajoista johtuen vastaavanlaisissa tilanteissa riski rikoksen vanhenemisesta on aivan liian suuri. Syytettä ei vanhentuneesta rikoksesta voida nostaa edes siinä tapauksessa, että tekijä tunnustaa.  

Rikoslain 8 luvun vanhentumissäädöksiä uudistettiin vuonna 2005 siten, että lapsiin kohdistuneiden hyväksikäyttörikosten ja kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistuneen raiskauksen, törkeän raiskauksen ja sukupuoliyhteyteen pakottamisen syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta. Tällä hetkellä törkeiden seksuaalirikosten syyteoikeudet vanhenevat 20 vuodessa, kuitenkin siis aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta. Vuonna 2011 pidennetyn vanhenemisajan piiriin tulivat myös lapsiin kohdistuvat ihmiskauppa- ja paritusrikokset sekä prostituutioon houkutteleminen. 

Edellä mainitusta uudistuksesta huolimatta vanhenemisajat aiheuttavat lyhkäisyydessään edelleen ongelmia oikeusturvan toteutumisen kannalta, mikä korostuu erityisesti pienimpiin lapsiin kohdistuneiden törkeiden seksuaalirikosten kohdalla. Henkinen irtaantuminen ja itsenäistyminen omista vanhemmista tapahtuu kehityspsykologian mukaan yleensä vasta kolmenkymppisenä eikä esimerkiksi omien vanhempien toimintaa välttämättä pysty arvioimaan kriittisesti aiemmin. Lapsuuden kokemukset voivat nousta mieleen ja psykologinen prosessi koetusta hyväksikäytöstä saattaa lähteä liikkeelle esimerkiksi vasta omien lasten syntymän myötä. Tämän ohella vanhentumisajan pidentämisen puolesta puhuu myös muun muassa se, että rikoksia estävä vaikutus olisi vahvempi, mikäli tekijä tietäisi, että riski joutua oikeuden eteen on suuri ja voi toteutua vielä lapsen kasvettua aikuiseksi.  

Oulun käräjäoikeuden käsittelemä tapaus lisäsi myös huolta siitä, voiko vastaavanlainen lapsen hädän huomioimatta jättäminen tapahtua tälläkin hetkellä ja onko viranomaistyössä riittävät valmiudet näiden tapausten huomioimiseen.