Blogi

RSS

Lapset ja perheet ilon aiheiksi!

Kirjoitettu kirjoittajana

 

Suomessa syntyneiden vauvojen määrä on laskenut jo seitsemän peräkkäistä vuotta. Tärkein tekijä syntyvyyden vähenemisessä on se, että vanhemmaksi tullaan yhä iäkkäämpänä. Ensimmäinen lapsi saadaan keskimäärin 29 vuoden iässä, ja 35 vuotta täyttäneiden synnyttäjien osuus kasvaa jatkuvasti. Viime vuotta vähemmän vauvoja syntyi edellisen kerran meillä nälkävuonna 1868. Huolestuttavaa on erityisesti se, että nuorilla aikuisilla on aukkoja lisääntymisterveyttä koskevissa perustiedoissa.

Korkeakouluopiskelijoille tehdyssä tutkimuksessa yli puolet miehistä ja kolmasosa naisista luuli hedelmällisyyden merkitsevän heikkenemisen alkavan yli 45-vuoden iässä. Väestöliiton perhebarometrissa 30–35-vuotiaista naisista 12 % ja miehistä 44 % arveli, että naisen hedelmällisyys alkaa heiketä vasta 40-vuotiaana, kun tosiasiassa hedelmällisin ikä ajoittuu 20 ja 30 vuoden välille. On tärkeää, että nuorille kerrotaan iän negatiivisesta vaikutuksesta hedelmällisyyteen esimerkiksi terveystiedon tunneilla. Raskaustoiveiden siirtäminen myöhemmälle iälle lisää tahattoman lapsettomuuden riskiä.

Monille lasten saamisen suurin este on sopivan kumppanin puuttuminen. Perhebarometrin mukaan myös kilpailevat mielenkiinnon kohteet, kuten matkustaminen ja harrastukset, ovat tärkeitä syitä sille, miksi lastenhankintaa siirretään myöhemmäksi. Perhemyönteisen yhteiskunnan luomisessa tarvitaan pitkäjänteisestä perhepolitiikkaa. Perhe-elämän, työn ja opiskelun yhteensovittamista on helpottava, jotta lasta ei tarvitsisi suunnitella ns. valmiiseen elämään.

Pitkään jatkuneesta alhaisesta syntyvyydestä johtuen ikärakenne on vinoutunut ja aiheuttaa vuosikymmeniksi pahenevan epätasapainon julkiseen talouteen. Hallitus on tällä kaudella tehnyt lukuisia lapsiperheiden toimeentuloon vaikuttavia sosiaalietuuksien leikkauksia ja indeksijäädytyksiä. Vuosi 2017 oli jo toinen vuosi peräkkäin, jolloin kuolleisuus oli suurempi kuin syntyvyys. Näiden lukujen kääntämiseksi ja alhaisen syntyvyyden nostamiseksi tarvitaan selvä poliittinen signaali ja yhteiskunnan asennemuutos. Silläkin olisi vaikutusta, että naiset voisivat tehdä myönteisen päätöksen lapsen vastaanottamisesta silloinkin, kun raskaus olisi ei-toivottu. Erityisesti nämä naiset tarvitsevat tukea.

Päivi Räsänen
Kansanedustaja (kd), lääkäri

 

Kolumni julkaistu Aamupostissa.

Terveydenhuollolle hyvä tulevaisuus

Kirjoitettu kirjoittajana

 

Suomessa on maailman parhaiten koulutettu henkilöstö terveys- ja sosiaalipalveluissa ja olemme kuuluneet hyvinvointivertailujen kärkimaihin.

Sosiaaliset terveyserot ovat kuitenkin Pohjoismaiden suurimmat ja kasvavat. Palvelujen saaminen on työläintä ja usein myös kalleinta niille, jotka eniten niitä tarvitsisivat.
Väestö ikääntyy nopeasti ja palvelujen tarve kasvaa. Ennätyksellisen alhaiset syntyvyysluvut synkistävät ennusteita entisestään. Nykyjärjestelmällä näköpiirissä olisi romahdus: köyhät ja kipeät syrjäytyisivät palveluista.

Hallinnollinen uudistus ei ole ainoa eikä edes tärkein keino edistää yksilöiden ja kansan terveydentilaa. Digitalisaation, yhtenäisten tietojärjestelmien, tekoälyn, etähoidon ja omahoidon laajempi hyödyntäminen lisäävät tehokkuutta. Jopa 96 %:lla suomalaisista on jokin lääkehoitoon vaikuttava geenimuutos. Lääkehoito yksilöllistyy, kun sitä voidaan räätälöidä potilaan genomiin perustuen.
Terveydenhoidon suuri ristiriita on, että joudumme lääketieteellisin keinoin hoitamaan suurin kustannuksin sairauksia, joiden ennaltaehkäisyksi riittäisivät terveelliset ja järkevät elintavat. Jos alkoholin, tupakan, liikkumattomuuden ja ylipainon aiheuttamat sairaudet saataisiin poistettua, terveydenhoidon rahoituksesta ei tarvitsisi kantaa huolta.

Sosiaali- ja terveyspalvelut kohdistetaan suomalaisessa järjestelmässä yksilöille. Samalla helposti unohdetaan perhe- ja lähiympäristö. Kaikessa päätöksenteossa tulisi kattavammin arvioida terveys- ja hyvinvointivaikutukset. Lyhytnäköiset säästöpäätökset saattavat aiheuttaa suuren laskun pitkällä aikavälillä.

Kolumni julkaistu KD-lehdessä.

Työnteon edellytykset on turvattava

Kirjoitettu kirjoittajana

Ahkeruus ja työnteko ovat Suomen menestymisen keskeiset tekijät. Työn vastaanottamisen tulee aina olla kannattavaa. Suomen sosiaaliturvajärjestelmän uudistamisen pitää tapahtua tavalla, joka palkitsee yrittämisestä, työnteosta ja aktiivisesta työnhakemista. Työssä tapahtunut murros vaatii joustavamman sosiaaliturvajärjestelmän, josta on poistettu kannustinloukkuja luovat porrastukset ja jonka piirissä myös yrittäjät ovat yhdenvertaisesti. Nykyinen malli johtaa usein käytännössä siihen, että lyhytkestoisen työn vastaanotto on vaikeaa.

Työttömyys on Suomea vakavasti vaivaava ongelma, mutta meillä on myös useita aloja, joita vaivaa työvoimapula. EK:n hiljattain julkaisemasta suhdannebarometrista käy ilmi, että pk-yritysten suhdanneodotukset ovat pysyneet vakaan myönteisinä ja odotukset vuoden 2018 alkupuoliskolle ovat valtaosin hyvät. Rekrytointivaikeudet ovat kuitenkin yleisiä. Erityisesti rakentamisessa työvoiman saatavuus on alan suurin kasvun este. Yli puolet yrityksistä kokee osaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan kasvua jossain määrin. Keskusteluissa työvoiman saatavuudesta puhutaan myös vaikeuksista ymmärtää monimutkaista sosiaaliturvajärjestelmää.

Iso-Britannian aiempi tukijärjestelmä vastasi Suomen monimutkaista nykyjärjestelmää. Vuonna 2013 maassa lanseerattiin Universal Credit, jonka idea on yhdistää kuusi tarveharkintaista työttömyysturvaetuutta ja veronvähennysoikeutta yhteen. Tutkimusten mukaan brittituen piirissä olevat työllistyvät aiempaa nopeammin. 90 prosenttia kaikista asiakkaista kertoi, että heidän työllistymissopimuksensa antaa heille paremmat lähtökohdat löytää työtä.

Järjestelmää, jossa palkkatyötä enemmän tekevä ei hyödy siitä euroakaan, ei pitäisi olla. Siksi tarvitsemme kipeästi sosiaaliturvajärjestelmän uudelleenrakentamista. Kannustava perusturva ehkäisisi myös syrjäytymistä. Uudistus on mahdollinen ja ajankohtainen, kun ensi vuonna aletaan rakentaa kansallista tulorekisteriä, johon voidaan yhdistää tiedot sosiaalietuuksista, ansioista ja verotuksesta. Vain työllä ja yrittäjyydellä saamme aikaan talouskasvua ja varoja hyvinvointipalvelujen ylläpitämiseen ja vahvistamiseen.

Päivi Räsänen
kansanedustaja

 

Kolumni julkaistu Aamupostissa 8.3.2018

LASTENSUOJELUUN TARVITAAN LISÄÄ TEKIJÖITÄ

Kirjoitettu kirjoittajana

 

Lastensuojelun riittämättömyydestä on varoitettu pitkään. Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2014 julkaisemassa Lastensuojelun laatusuosituksessa todetaan, että työntekijäresurssit suhteessa asiakasmääriin ovat riittämättömät. Yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla asiakkaana 40-50, joissakin kunnissa jopa 80 lasta. THL on suosittanut enintään 30 asiakasta sosiaalityöntekijää kohden. Ruotsissa yhdellä sosiaalityöntekijällä saa olla enintään 35 asiakasta.

Lastensuojelun tilanteen parantamiseksi tarvitaan riittäviä voimavaroja, työntekijätarpeen huomioimista koulutuksen suunnittelussa sekä säädöksiä asiakasmäärien enimmäistasoista. Lastensuojelun riittävässä mitoituksessa on kyse kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten ja lapsiperheiden oikeudesta suojaan ja tukeen.

Haavoittavassa tilanteessa elävien lasten tarpeisiin ei pystytä enää reagoimaan riittävän ajoissa. Myös sosiaalityöntekijöiden suuri vaihtuvuus on ongelma, eikä palkkataso vastaa työn vaativuutta. Ylikuormitettu työ ei houkuttele päteviä työntekijöitä, mikä pahentaa tilannetta entisestään.

Lastensuojeluilmoitusten määrä on viime vuosina ollut kasvussa. Samalla myös huostaanottojen määrä on 2000-luvulla lähes kaksinkertaistunut. Vuoden 2015 aikana oli kodin ulkopuolelle sijoitettuna 17 664 lasta ja nuorta – useampi kuin yksi sadasta. Tapausten taustalta löytyy huoltajien päihteiden käyttöä, mielenterveysongelmia ja perheväkivaltaa, vanhempien uupumusta sekä heikkoa taloudellista tilannetta.

Viime hallituskaudella parannettiin viranomaisten välistä tiedonkulkua ja purettiin siihen liittyviä lainsäädännön esteitä sisäministeriön johtaman perhesurmien välttämistä tavoittelevan hankkeen myötä. Vastaavasti sosiaalihuoltolain kokonaisuudistuksen kautta saatiin parannusta ennaltaehkäiseviin perhepalveluihin. Tehdyistä muutoksista huolimatta kehitettävää löytyy.

Kestävin tapa keventää lastensuojelun paineita on puuttua niihin syihin, jotka tuottavat lapsille pahoinvointia. Jos palvelujen tarve vähenee, myös kustannukset saadaan hallintaan ja työvoima riittää tuottamaan laadukasta lastensuojelua.

Siksi tulisi panostaa ennaltaehkäiseviin, perheitä varhaisessa vaiheessa tukeviin palveluihin, lapsiperheköyhyyden vähentämiseen ja työttömyyden torjuntaan. Hyvä perhepolitiikka on kustannuksia säästävä investointi tulevaisuuteen!

Joka neljännen huostaan otetun lapsen tilanteen taustalla on vanhempien ongelmallinen alkoholinkäyttö. Suomessa on noin 70 000 lasta, joiden vanhemmista ainakin toisella on päihteistä johtuvia ongelmia.

Hallituksen esittämä ja eduskunnan enemmistön pikkujoulutunnelmissa tukema päätös alkoholin saatavuuden lisäämisestä on tältä kannalta surullinen. THL:n asiantuntijoiden arvion mukaan päätös lisää alkoholin kulutusta kuudella prosentilla ja samassa suhteessa alkoholin aiheuttamia haittoja. Tämä voisi merkitä sitä, että yli 4000 lasta altistuisi lisää vanhempien päihdesairaudelle ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä nousisi lähes 300:lla. Hallituksen tulee kantaa vastuu vahingollisen päätöksensä seurauksista ja huolehtia riittävät voimavarat päihde- ja lastensuojelupalveluihin! Lapsivaikutusten arviointi tulee jatkossa sisällyttää kaikkeen päätöksentekoon.

Kirjoittaja on kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsänen.

Kirjoitus julkaistu Itä-Hämeen lehdessä.

Uskomushoitoja koskeva laki parantamaan potilasturvallisuutta

Kirjoitettu kirjoittajana

Oheinen kirjoitus on julkaistu 15.1.2018 HS:n mielipidesivulla.

 

Uskomushoitoja koskeva laki parantamaan potilasturvallisuutta

Uskomushoidot ja rokotusvastaisuus ovat tavallisia kehitysmaissa ja kouluttamattoman väestön keskuudessa. Mutta mikä saa koulutuksen ja terveydenhuollon mallimaan kansalaiset turvautumaan uskomushoitoihin?
Vaihtoehtoisia hoitoja on tarjolla kirjava joukko. Uskomushoitomuotoja yhdistää se, että niiden hyödyistä ja haitoista ei ole tieteellistä tutkimusnäyttöä. Osa kokee niistä hyötyvänsä. Ihminen on kokonaisuus. Jo huomioiduksi tulemisen kokemus lisää hyvinvointia. Ongelma syntyy, kun hoito aiheuttaa vakavia terveyshaittoja, tai kun hyödytön hoito viivästyttää vaikuttavan hoidon saamista. Suomessakin on ollut tilanteita, joissa uskomushoidosta on koitunut vakavaa terveysvaaraa. Kuluttajansuojan kannalta on kestämätöntä, mikäli lupaukset kalliin hoidon vaikuttavuudesta osoittautuvat katteettomiksi.

Etenkin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on levinnyt villitys markkinoida hopeavettä terveystuotteena, ehkäisemään bakteerien ja virusten leviämistä. Sitä mainostetaan käytettäväksi myös lapsille ja raskauden aikana. Äiti kertoi Ylen Spotlight-ohjelmassa laittavansa hopeavettä lapsensa tuttipulloon. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan, onko äiti syyllistynyt lapsensa pahoinpitelyyn. Hopeavedelle ei ole osoitettu minkäänlaisia terveyshyötyjä. Jo muutaman ruokalusikallisen annos voi johtaa myrkytykseen. Se kertyy elimistöön, esimerkiksi aivoihin ja suoraan istukan läpi sikiöön.

Uskomushoitoihin kytkeytyy myös ideologinen rokotusten vastustaminen. Rokotukset ovat lääketieteen historian kustannustehokkaimpia ja merkittävimpiä terveysinvestointeja. Niiden avulla on voitettu tappavia tauteja ja ne estävät vuosittain 2-3 miljoonan lapsen kuoleman. Rokotteen ottaminen suojaa rokotettua, mutta se on myös vastuullista lähimmäisyyttä niitä kohtaan, joiden puolustuskyky on heikko. Vanhuksille, syöpäpotilaille tai pikkulapsille influenssa voi olla hengenvaarallinen, ja rokotteella voi estää itseään tartuttamasta heitä. Mitä laajemmin väestöä rokotetaan, sitä heikompi on epidemia ja sitä paremmin heikon puolustuskyvyn henkilöt selviytyvät. Laumasuoja pelätyn tuhkarokon leviämistä vastaan syntyy, kun 96–99 prosenttia väestöstä on rokotettu. Rokote annetaan vasta yli vuoden iässä, jota ennen lapsi on laumasuojan varassa. Terveydenhoitohenkilöstön oma rokottautuminen tulisi olla itsestäänselvyys.

Tarvitsemme uskomushoitoja koskevan lainsäädännön. Sairaita tulee suojata niiden haitoilta esimerkiksi Ruotsin mallin mukaisesti, jossa syöpäsairaita, raskaana olevia tai alle 8-vuotiaita lapsia ei voi hoitaa kuin henkilö, jolla on lain mukainen terveydenhoidon koulutus. Kun kyseessä on hengenvaarallinen sairaus, tulee lainsäädännön sallia vain vaikuttaviksi ja riittävän turvallisiksi osoitetut hoitomuodot. Terveydenhuollon tarjoamien hoitojen ja uskomushoitojen tulee erottua toisistaan selkeästi markkinoinnissa, terveysneuvonnassa ja hoitoon hakeutuessa.

Päivi Räsänen
kansanedustaja, lääket. lis

Edustaja Hakkaraiseen liittyvien tapahtumien taustat

Kirjoitettu kirjoittajana

Edustaja Hakkaraiseen liittyvien tapahtumien taustat

kirjoitus on julkaistu 4.1 Hämeen Sanomien mielipidesivulla

Edustaja Teuvo Hakkaraisen sopimattomat teot nousivat julkisuuteen ennen joulua tilanteessa, joka ajoittui alkoholilakiuudistuksen eduskuntakeskusteluun ja samana iltana järjestettyihin joidenkin puolueiden pikkujouluihin. Olen saanut uutisoinnista runsaasti kaksijakoista palautetta. Monet ovat paheksuneet sitä, että en vuosi sitten tehnyt rikosilmoitusta edustajatoverista, kun hän juovuspäissä tarttui hiuksiini: ”Mieti, millaisen kuvan annat naisille: että on ok repiä työpaikalla hiuksista, jos myöhemmin pyytää anteeksi.” Toisaalta on ihmetelty, miksi anteeksiannettu ja sovittu tapahtuma nousi esiin vuoden kuluttua (mm mielipidekirjoitus 27.12. Hämeen sanomat). Molemmat kysymykset ovat aiheellisia ja niihin on syytä vastata.

Olen tutustunut edustaja Hakkaraisen kanssa, sillä työhuoneemme sijaitsivat vierekkäin samalla käytävällä. Hän on monella tavoin arvostettava, mukava ja sympaattinen ihminen. Olen myös osaltani yrittänyt tukea häntä lääkärinä ja ystävänä, henkisesti ja hengellisesti eroon alkoholista. Koska vuoden takainen tapahtuma ylitti selkeästi sopivuuden rajan, otin asiasta yhteyden luottamuksella puhemies Lohelaan ja silloiseen perussuomalaisten ryhmän johtoon ja kerroin sen myös Hakkaraiselle. Toivoin hänelle apua. Lohelalta en pyytänyt mitään, mutta hänen oli hyvä olla asiasta tietoinen. Mielestäni puhemies Lohelan toiminta asiassa on ollut erittäin perusteltua ja johdonmukaista. Teko ei mielestäni ollut kuitenkaan niin vakava, että siitä olisi ollut aiheellista ilmoittaa poliisille.

Keskustelimme Teuvo Hakkaraisen kanssa tapahtumasta jälkikäteen, sopien, anteeksipyytäen ja anteeksiantaen. En ole itse nostanut asiaa julkisuuteen missään vaiheessa. Tilanne tapahtui kuitenkin julkisella paikalla eduskunnan lisärakennuksen pihalla ja sillä oli mahdollisesti useita silminnäkijöitä. Ennen tätä joulua saman päivän aikana muutama toimittaja otti minuun yhteyden juttuaikeestaan. Eduskunnan käytävillä kiersi vääristynyt huhu, että Hakkarainen olisi ahdistellut minua vuosi sitten seksuaalisesti tarttuen kiinni rinnoista. Lupasin, että kommentoin asiaa vasta kun olen keskustellut Hakkaraisen kanssa. Sain hänet kiinni puhelimitse ja sovimme yhdessä, että kerron toimittajalle ”asian niin kuin se tapahtui”.

Eduskunta on laaja työyhteisö, johon mahtuu myös päihdesairauksia. Kosteat pikkujoulut sopivat todella huonosti eduskunnan pitkiin istuntoiltoihin. Ne aiheuttavat myös turhia kiusauksia niille, joille alkoholi ei lainkaan sovi. Toivon, että tapahtumaketju saisi aikaa pysyvän muutoksen. Alkoholin käyttö ja eduskuntatyö on pidettävä toisistaan selkeästi erossa.

Samalla toivon kaikkea hyvää edustajatoverilleni Teuvo Hakkaraiselle. Tiedän, että tämä aika on hänelle raskas.

 

 

Äitiyspakkaus on edelleen toimiva nimi

Kirjoitettu kirjoittajana

Kansaneläkelaitos pyytää kansalaisilta ehdotuksia äitiyspakkauksen uudeksi nimeksi. Viimeinen päivä ehdotuksille on 31.12., jonka jälkeen Kela luovuttaa nimiehdotukset perusteluineen perheministeri Saarikolle. Saarikko on kertonut haluavansa pakkaukselle uuden nimen. Nykynimeä on moitittu syrjiväksi ja sukupuolittuneeksi.
Saarikko uskoo, että nimen vaihtaminen ilahduttaisi montaa isää. Helsingin Sanomien gallupin tulos ei tue oletusta. Miesvastaajista yli 90% ei pitänyt äitiyspakkauksen nimeä syrjivänä. Kaikista vastaajista 64 % oli sitä mieltä, ettei uudelle nimelle ole tarvetta.

Äitiyspakkauksen nimen muuttaminen ei kuitenkaan ole hallitukselta tai Kelalta ilmoitusasia. Nimi on kirjattu äitiysavustusta koskevaan lakiin ja vaatii siten lain muutoksen.
Äitiyspakkaus on ollut hieno suomalainen innovaatio. Niitä alettiin jakaa jo vuonna 1937, ensin vähävaraisille synnyttäjille ja vuodesta -49 lähtien kaikille. Äitiysavustuksen ansiosta osaltaan on pystytty saavuttamaan korkeat tulokset äitien ja lasten hyvinvoinnissa. Äiti- ja lapsikuolleisuudella mitaten olemme maailman huipputasoa.

Äitiyspakkauksen nerokas idea on ollut kannustaa odottavia äitejä hakeutumaan neuvolapalveluihin ennen viidettä raskauskuukautta, mikä on avustuksen saamisen edellytys. Näin on saavutettu korkea neuvolakäyntien kattavuus. Suomalaiset äidit ovat terveysneuvonnan ja –palveluiden piirissä. Tämä tavoite on edelleen ajankohtainen. On tärkeää, että eri tavoin syrjäytymisvaarassa olevat äidit, päihdeongelmaiset ja esimerkiksi kaikki maahanmuuttajaäidit saadaan hakeutumaan neuvolapalveluihin.

Äitiyspakkauksen nimellä askaroinnin sijaan hallituksen kannattaisi keskittyä myönteiseen perhepolitiikkaan. Puheet kotihoidontuen tai lapsilisien leikkauksista on lopetettava. Vuosittain syntyvien lasten määrä on vähentynyt jo nälkävuosien tasolle. Osaltaan syntyvien lasten määrän vähentymistä selittää se, että ensimmäinen lapsi saadaan yhä myöhemmin. Opiskelun sekä työn ja perheen yhdistämistä tulee helpottaa. Äitiyspakkauksen nykyinen nimi on siis erinomainen, sillä äitiysavustuksen ensisijainen kohderyhmä ovat juuri odottavat äidit.

Päivi Räsänen
kansanedustaja

Ratkaisu tutkintapyynnön jättämisestä oli raskas, mutta uskon sen vahvistavan luottamusta poliisiin

Kirjoitettu kirjoittajana

Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto kertoi eilen, että valmistumassa olevan esitutkinnan perusteella joukkoa poliisijohtajia epäillään tietolähdetoimintaan ja sen valvontaan liittyvien virkavelvollisuuksien rikkomisesta. Esitutkinta alkoi sisäasianministerinä 21.11.2013 Valtakunnansyyttäjänvirastoon tekemäni tutkintapyynnön perusteella. Ratkaisu oli tuolloin raskas, mutta ministerinä näin sen ainoaksi mahdollisuudeksi selvittää asia.

Eilen julkistetut epäilyt virkarikoksista ovat hätkähdyttäviä, kun ne ulottuvat näin korkeassa asemassa olleisiin poliisijohtajiin. Esitutkinta kesti pitkään ja on erittäin perusteellinen, 6000 sivua selvitystä.

Helsingin huumepoliisin ja Aarnion toimintaan kohdistuvat rikosepäilyt ovat niin vakavia ja poikkeuksellisia, että on erittäin tärkeää, että kaikki siihen liittyvä ja kytkeytyvä poliisitoiminta selvitetään perusteellisesti, pohjamutia myöten. Samalla on painotettava, että syyttäjäviraston julkistamat epäilyt kertovat siitä, että elämme oikeusvaltiossa. Kukaan ei ole lain yläpuolella, olipa asema miten korkea tahansa. Nyt on tärkeää, että asiaa selvitetään edelleen huolellisesti ja puolueettomasti. Riippumattoman syyttäjäviranomaisen ja oikeuslaitoksen tehtävä on arvioida henkilöiden mahdollinen syyllisyys tai syyttömyys.

Epäilyn kohteeksi joutuneilla poliisijohtajilla on täysi oikeus ilmaista oma mielipiteensä ja puolustautua epäilyiltä. Tässä tutkinnassa on kysymys myös näiden henkilöiden oikeusturvasta. On painotettava, että heitä ei ole tuomittu mistään eikä edes vielä syytetty, on kyse vasta epäilyistä, joista syyttäjä tekee oman harkintansa, nostetaanko syytteitä.

Olipa tutkinnan lopputulos mikä tahansa, uskon siihen, että tämä prosessi vahvistaa luottamusta oikeusvaltioomme ja lopulta myös entuudestaankin arvostettuun suomalaiseen poliisiin.

Kun Helsingin huumepoliisin toimintaan liittyvät rikosepäilyt alkoivat tulla esiin syksyllä 2013, samassa yhteydessä heräsi kysymys, miten salaisiin pakkokeinoihin liittyvää poliisitoimintaa on johdettu ja valvottu. Julkisuudessa esitetyt tiedot tietolähteinä käytetyistä henkilöistä olivat ristiriidassa sen tiedon kanssa, jonka sain poliisiylijohtaja Paaterolta. Selvityksen asiasta sain vasta erikseen pyytämällä. Poliisiylijohtaja kertoi minulle, että Helsingin poliisilaitoksella ei ollut tuolloin yhtään rekisteröityä tietolähdettä, vaikka yleisessä tiedossa oli, että huumepoliisin toiminta perustui osaltaan juuri tietolähteiden käyttöön. Tietolähdetoimintaa ja sen valvontaa ohjasi kuitenkin periaatteessa selkeä lainsäädäntö, erillinen asetus sekä poliisihallituksen määräys. Niiden mukaan tietolähteet tuli kirjata ja tiettyjen edellytysten mukaan rekisteröidä ja samalla huolehtia, että tietolähteenä olevan henkilön turvallisuutta ei vaaranneta. Tämän toiminnan valvonnasta oli myös säädetty. Oikeusvaltiossa ei voi olla valvomatonta poliisitoimintaa.

Selvitin tilanteen myös muissa poliisiyksiköissä, mm Keskusrikospoliisissa, suojelupoliisissa ja muissa paikallispoliisilaitoksissa. Niissä tietolähteitä oli kirjattu ja rekisteröity ja sain tiedot tarkoista määristä ja siitä, miten kirjaukset oli hoidettu.

Vaikutelmaksi jäi, että Helsingin huumepoliisille olisi sallittu omat pelisäännöt, poliisitoiminnan ”villi länsi”, joka pahimmillaan saattoi mahdollistaa jopa sen, että huumepoliisi päätyisi itse pyörittämään huumerikoksia.

Asiaa ei voinut selvittää poliisihallinnon sisäisesti vaan tarvittiin ulkopuolinen selvitys. Siksi päädyin hyvin poikkeukselliseen ratkaisuun eli tutkintapyyntöön valtakunnan syyttäjävirastolle. Samalla asiasta oli tiedotettava, minkä vuoksi järjestin poikkeukselliseksi luonnehditun tiedotustilaisuuden.

Luottamukseen perustuva yhteistyö poliisiylijohtajan kanssa jatkui, kun keskustelujen jälkeen vakuutuin siitä, että havaitut epäkohdat korjataan.

Tietolähdekäytäntöihin liittyvät puutteet korjattiin ministeriaikanani. Annoin poliisiylijohtajalle kirjallisen määräyksen siitä, miten tietolähdetoiminnan ja sen valvonnan lainmukaisuus sekä valtakunnallinen yhdenmukaisuus saatetaan voimaan nopeassa aikataulussa ja seurasin prosessia tiiviisti ministerikauteni loppuun asti. Tutkintapyynnön tarve poliisin aiemmasta toiminnasta ei kuitenkaan poistunut.

 

Viranomaisten ja julkisten laitosten ei tule osallistua Pride-mielenosoitukseen

Kirjoitettu kirjoittajana

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on kutsunut julkisia organisaatioita ja viranomaisia osallistumaan Pride-kulkueeseen. Pidän tätä erittäin huonosti harkittuna. Huomisen Pride-mielenilmauksen järjestää Helsingin Seta ja julkisten tietojen mukaan Poliisihallitus, Kela ja eräät ministeriöt ovat jo ilmoittautuneet mukaan. Vetoan kansanedustajana puolestani, että nämä tahot jäävät kulkueesta pois. Perustuslain mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus ilmaista mieltään ja käyttää sananvapauttaan. On kuitenkin ongelmallista, jos julkinen viranomainen tekee kollektiivisen päätöksen osallistua mukaan mielenilmaukseen, joka jakaa syvästi mielipiteitä. Yksilönä kuka tahansa voi toki osallistua vapaasti mihin tahansa mielenilmaukseen. Setan ajamat tavoitteet ovat ristiriidassa monen suomalaisen henkilökohtaisen vakaumuksen ja näkemyksen kanssa. Seta ajaa mm translain ja äitiyslain muutoksia, joilla lapsen luonnollista oikeutta äitiin ja isään entisestään hämärretään. Tavoiteltujen lakimuutosten seurauksena juridinen mies voisi olla lapsen synnyttävä äiti. Miksi ministeriöt ovat tukemassa tavoitteita, joita edes Sipilän hallitus ei kannata?

Millä tavoin yhdenvertaisuusvaltuutettu turvaa Poliisin, Kelan tai muiden kulkueeseen osallistuvien organisaatioiden koko henkilöstön yhdenvertaisen oikeuden omaan vakaumukseensa ja mielipiteeseensä? Julkisten viranomaisten ja organisaatioiden henkilöstöä ei tule asettaa tilanteeseen, jossa työnantajan viralliseksi mielipiteeksi nostetaan yksipuolisesti Helsingin Setan ajamat tavoitteet.

Avioliittoon vihkiminen on osa uskonnonharjoitusta

Kirjoitettu kirjoittajana

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä kannustaa toimistonsa verkkosivuilla 2.5 julkaistussa tiedotteessa kirkolliskokousta etsimään ratkaisua, joka mahdollistaisi nais- ja miesparien vihkimisen kirkossa. Hänen mukaansa nais- ja miesparien jättäminen kirkollisen vihkimisen ulkopuolelle on yhdenvertaisuuslain hengen vastaista.

Tässä tulkinnassa Pimiä on väärässä. Olin itse viime vaalikaudella kirkollisista asioista vastaavana ministerinä mukana säätämässä yhdenvertaisuuslakia ja tämän kysymyksen suhteen laki ja sen perustelut harkittiin huolella. Yhdenvertaisuuslain syrjintäkielto ei koske lainkaan uskonnonharjoitusta. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on yhdenvertaisuuslain perustelujen mukaan osa uskonnonharjoitusta. Tämä on myös ollut eduskunnan selkeä tahtotila, joten tulkinta yhdenvertaisuuslain ”hengestä” on tuulesta temmattu.

Yhdenvertaisuuslain perusteluissa todetaan: ”Ehdotetulla lailla ei puututtaisi uskonnollisten yhteisöjen oppeihin ja tulkintoihin koskien esimerkiksi avioliittoon siunaamista. Avioliittoon vihkiminen on uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnon harjoittamisen oikeutta”.

Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut avioliittoon vihkimisen luonnetta antaessaan lausunnon hallituksen esitykseen laiksi vihkimisoikeudesta (PeVL 8/2008 vp, s. 2): ”Kirkollinen vihkiminen on osa uskonnon harjoittamisen oikeutta. Uskonnon tunnustamisen ja harjoittamisen vapauteen sisältyy kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoistaan.”

Yhdenvertaisuusvaltuutetun ei viranomaisena toimiessaan tulisi sekoittaa henkilökohtaisia mielipiteitään yhdenvertaisuuslain tulkintaan vastoin sen selkeästi ilmaistuja perusteluja.