Puolustusministeriössä on valmistunut raportti, jossa esitetään useita toimenpiteitä uskonnonvapauden varmistamiseksi puolustusvoimissa.

Suomella on olemassa valtioneuvoston hyväksymä yhteiskunnan turvallisuusstrategia, jossa kuvataan yhteiskunnan elintärkeät toiminnot.  Näihin toimintoihin kuuluu henkinen kriisinkestävyys, josta huolehtimalla vähennetään kriiseistä aiheutuvia henkisiä paineita ja helpotetaan niistä selviytymistä. Yksi osa henkisen kriisinkestävyyden ylläpitämistä on hengellisten palveluiden turvaaminen myös kaikenlaisten poikkeusolojen aikana.

Puolustusvoimien kirkollisen työn tarkoituksena on tukea hengellisesti ja henkisesti puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa palvelevia sekä ylläpitää heidän eettistä toimintakykyään kaikissa olosuhteissa. Varusmiespalvelusta suorittavat joutuvat palvelusaikanaan miettimään kriisitilanteisiin liittyviä vaikeita eettisiä kysymyksiä. Erityistä tukea tarvitsevat sotilaat, jos yhteiskunnan rauha horjuu.

Pidän erittäin tärkeänä sitä työtä, jota sotilaspapit tekevät kaikkien varusmiehien ja henkilökuntaan kuuluvien tukena uskontokunnasta tai vakaumuksesta riippumatta. On huolehdittava siitä, että uskonnonvapauden turvaaminen ei johda vain negatiivisen uskonnonvapauden toteutumiseen ja sotilaspappien merkityksen unohtumiseen. Varusmiehen kynnystä kääntyä elämän vaikeissa kysymyksissä niiden kohtaamiseen koulutetun papin puoleen ei saa nostaa ylivoimaisen korkealle. Uudistukset on tehtävä pitäen mielessä se, että samalla ei heitetä hukkaan sellaista, mikä on yhdessä todettu sekä toimivaksi että elintärkeäksi.

 

 

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on ehdottanut, että Jumalan pilkkaamisen kieltävä kohta tulisi poistaa uskonrauhan suojelemista koskevasta rikoslain pykälästä. Pariisin terrori-isku uskonnollisia pilakuvia julkaisevaan ranskalaisen Charlie Hebdo-lehden toimitukseen antoi Niinistölle kimmokkeen kysyä, tulisiko uskontojen pyhinä pitämien asioiden pilkkaamisen olla nykyistä sallitumpaa myös Suomessa.

Usein Jumalan pilkan kieltävää lakia vastustetaan sillä perusteella, että Jumala ei tarvitse lain suojaa, koska hän osaa puolustaa itseään. Tämä perustelu pitää toisaalta paikkansa, mutta toisaalta se osuu pahasti harhaan. Jumala osaa varmasti pitää puolensa, mutta se ei olekaan ollut lainsäätäjien huolenaiheena tämän lain kohdalla. Näkökulma on eri tavoin uskovien ihmisten suojeleminen. Jumalan pilkkaaminen kielletään laissa, jonka tarkoituksena on turvata uskonrauha yhteiskunnassa.

En näe suomalaisessa yhteiskunnassa tarvetta uskonrauhaa koskevan, varsin maltillisen lainsäädännön muuttamiseen. Kristillisdemokraateille sananvapaus on tärkeä perusoikeus, mutta se ei ole ainoa perusoikeus, eikä se oikeuta muiden perusoikeuksien loukkaamista. Myös uskonnonvapaus on merkittävä perusoikeus, jota uskonrauhaa koskeva lainsäädäntö osaltaan turvaa.

On hyvä, että sananvapauden toteutumisesta keskustellaan nyt aktiivisesti. Uskonrauhaa koskevan pykälän poistaminen voisi kuitenkin antaa vääränlaisen viestin siitä, että uskonrauhaa loukkaava vihapuhe olisi hyväksyttyä. Nykyinen lainsäädäntö ei estä mielipiteen ilmaisemista, vaan ohjaa sitä rakentavaan ja yhteiskuntarauhaa säilyttävään suuntaan.  

Suomessa tätä lainsäädäntöä on sovellettu hyvin maltillisesti. Kynnys syytteen nostamiseen on varsin korkea. Kaikkien katsomusten kriittinen arvioiminen on ollut mahdollista ilman rangaistuksen pelkoa. Laki ei estä uskontoon tai uskonnon edustajiin kohdistuvaa satiiria. Uskonrauhan huomioiva lainsäädäntö saattaa parhaimmillaan ehkäistä pahimpia ylilyöntejä, jotka voisivat loukata kohtuuttomasti ja horjuttaa siten yhteiskuntarauhaa. 

Globaalisti Jumalan pilkan kieltävä lainsäädäntö on vaikeampi kysymys, koska joissakin islamilaisissa maissa jumalanpilkkalakia käytetään selkeästi ihmisten perusoikeuksien polkemiseen.

 

 

Kansanedustaja Tossavainen ehdotti kirjallisessa kysymyksessään isänpäivän muuttamista viralliseksi liputuspäiväksi. Isien ja isyyden merkityksen korostaminen, joka edustaja Tossavaisen kysymyksen taustalla varmastikin oli, on erittäin kannatettavaa. Isien suurta merkitystä juhlistetaankin vuosittain liputtamalla isänpäivänä jo nyt. Isänpäivän liputusta ei tarvitse perustella tasa-arvolla eli äitien vastaavalla päivällä. Isät ovat oman liputuspäivänsä ansainneet aivan itse. Se, että liputuspäivä on niin sanottu vakiintunut liputuspäivä eikä virallinen liputuspäivä ei merkitse eroa isien ja äitien arvostamisessa

 

Vakiintuneet liputuspäivät ovat yleiseksi liputuspäiväksi vuosien saatossa muotoutuneita merkkipäiviä, jotka Helsingin yliopiston almanakkatoimisto on merkinnyt kalentereihin. Isänpäivä on yksi 13 vakiintuneesta liputuspäivästä. Esimerkiksi kansallinen veteraanipäivä on myös vakiintunut, ei virallinen liputuspäivä. Hyvään liputuskulttuuriin kuuluu liputtaa vakiintuneina liputuspäivinä Suomen lipulla samaan tapaan kuin virallisinakin liputuspäivinä.

 

Iloitsen siitä, että Suomen lipulla ja liputtamisella on edelleen suomalaisille näin suuri merkitys. Sisäasiainministeriölle tehdään vuosittain liputuspäiväesityksiä monista arvokkaista asioista. Vakiintuneiden liputuspäivien listaa pidennetään hyvin harkitusti, jottei liputuksen merkitys vähene. Olen linjannut, että lapsen oikeuksien päivä (20.11.) vakiinnutetaan uudeksi liputuspäiväksi. Jatkossa oma liputuspäivänsä on siis äideillä, isillä ja lapsilla.

 

Syynä isänpäivän säilyttämiseen vakiintuneena liputuspäivänä ei ole isyyden vähätteleminen vaan linjaus, ettei virallisia liputuspäiviä enää lisätä. Jos niitä lisättäisiin, isänpäivä olisi luontevin juhlapäivä viralliseksi liputuspäiväksi. Asetuksella määriteltyjä virallisia liputuspäiviä, joista äitienpäivä on yksi, on muutettu vain yhden kerran vuonna 1996.

 

Virallisina liputuspäivinä valtion viraston tai laitoksen käytössä olevalle rakennukselle tai sellaisen rakennuksen äärelle on nostettava sellainen Suomen lippu, jota viraston tai laitoksen on käytettävä. Laki velvoittaa valtion virastot ja laitokset liputtamaan vain virallisina liputuspäivinä. Käytännössä valtion virastot ja laitokset kuitenkin liputtavat aina myös vakiintuneina liputuspäivinä. Kaikille muille eli yhteisöille (kuten kunnat), yrityksille ja yksityisille kansalaisille liputusta suositellaan sekä virallisina että vakiintuneina liputuspäivinä, mutta se on täysin vapaaehtoista.

 

Käytännön tasolla viralliset ja vakiintuneet liputuspäivät eivät siis eroa toisistaan, eikä kauniista ajatuksesta huolimatta edustaja Tossavaisen ehdottamalla muutoksella olisi ollut juuri muita vaikutuksia kuin byrokratian lisääntyminen. Oleellisinta on, että myös isien kunniaksi liputetaan ja että heitä muutenkin pidetään suuressa arvossa.

 

Vastaus kirjalliseen kysymykseen: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_891_2014_p.shtml#VASTAUS

 

25 000 nuorta vietti viime viikonlopun (14-16.11.2014) yhdessä Turun HK-areenalla ja messukeskuksessa. Tästä huolimatta viikonloppu ei näy tilastoissa poikkeuksellisena poliisitehtävien tai ilkivallan lisääntymisenä tai piikkinä päihtyneiden talteenotoissa tuolla alueella. Kyseessä oli Euroopan suurin kristillinen nuorisotapahtuma Maata Näkyvissä, joka järjestettiin 30. kerran. Tapahtuma on osoitus siitä, ettei nuorten viihtyminen edellytä alkoholinkäyttöä tai muita päihteitä. Laadukkaasti toteutettu ja monipuolinen ohjelma takaa sen, että nuoret haluavat tulla tapahtumaan vuosi toisensa jälkeen pohjoisinta Suomea myöden.

30 vuotta sitten 17-vuotias turkulainen Timo Vainio tuupertui lukionsa lattialle ja menehtyi sydänkohtaukseen. Timon ystävät halusivat järjestää hänelle toisenlaisen muistojuhlan, jossa näkyisi kristillinen toivo jälleennäkemisestä. Muistojuhla keräsi koolle noin sata nuorta. Seuraavana vuonna tilaisuus päätettiin järjestää uudelleen, ja muutamassa vuodessa siitä kasvoi suurtapahtuma.

Maata Näkyvissä -tapahtuma on rohkaiseva esimerkki siitä, kuinka pienen nuorisojoukon aktiivisuudesta voi kasvaa jotain suurta. Nuoret halusivat tehdä tapahtuman nuorille ja onnistuivat siinä. Nuorten aktiivisuutta tulisi rohkaista eri tavoin, jotta se suuntautuu rakentavaan toimintaan. Siksi nuorten kanssa työtä tekevät ja nuoria vastuuseen rohkaisevat järjestöt niin kirkon piirissä kuin muuallakin yhteiskunnassa ansaitsevat erityistä kiitosta ja myös konkreettista tukea työllensä.

Tänä vuonna tapahtuman mahdollisti noin 1300 vapaaehtoisen talkootyö. Moni heistä on itse aikanaan tullut tapahtumaan seurakuntansa järjestämällä bussikyydillä ja halunnut myöhemmin rakentamassa tapahtumaa omalla panoksellaan seuraavaa sukupolvea varten. Tällaisia hyvyyden kierteitä tarvittaisiin yhä enemmän.

 

Kolumni on julkaistu Kd-lehdessä  20.11.2014.

 

 

Evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitusta koskeva hallituksen esitys on tänään eduskunnan lähetekeskustelussa. Esitys valmisteltiin johdollani opetus- ja kulttuuriministeriössä  ja se pohjautuu valtiovarainministeriön johtaman työryhmän muistioon. Lakihankkeen taustalla on kristillisdemokraattien aloitteesta pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan kirjattu tavoite, jonka mukaan seurakuntien yhteiskunnallisten tehtävien aiheuttamien velvoitteiden korvaamiseksi tulee löytää ratkaisu. Hallitus esittää, että kirkon vuoden 2016 alusta lukien seurakuntien yhteisöveron tuotosta saama osuus loppuu ja lakisääteinen rahoitus maksetaan valtion budjetista.

Valtion kirkolle myöntämän korvauksen käyttäminen sidottaisiin nimenomaan lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen. Voimassa olevassa lainsäädännössä yhteisöveroa koskevissa pykälissä ei ole erikseen mainittu, mihin tehtäviin seurakuntien tulee verotuotosta saamaansa osuutta käyttää. Koska yhteisöveroa maksavat kaikki yritykset riippumatta omistajan vakaumuksesta, tämänhetkinen lainsäädännöllinen tilanne on altis kritiikille. Kun yhteisöverotuoton osuus korvattaisiin lakisääteisellä valtionavustuksella, lainsäädäntö olisi läpinäkyvä ja perusteiltaan kestävämpi. Kokonaisuutena tämä lakiesitys on tarpeellinen nykyisen sekavan lainsäädännöllisen tilan korjaamiseksi sekä kirkolle tulevan korvauksen määrän vakauttamiseksi.

Valtion rahoituksen perusteena olevia lakisääteisiä yhteiskunnallisia tehtäviä ovat hautaustoimi, väestökirjanpitotehtävät ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito.

Rahoituksen määrä olisi 114 miljoonaa euroa vuonna 2016. Rahoituksen määrää korotettaisiin vuosittain kuluttajahintaindeksin mukaista yleisen hintatason muutosta vastaavasti. Tämän lisäksi kirkolta perittävistä verotuskustannuksista vähennettäisiin 6 miljoonaa euroa. Valtion rahoitus myönnettäisiin vuosittain kirkon keskusrahastolle.

Kirkollisista asioista vastaavana ministerinä iloitsen siitä, että rahoituksen määrä on kirjattu lakiin ja että siihen sisältyy myös indeksikorotukset. Tämä luo kirkolle vakaan ja ennustettavan rahoituspohjan lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien aiheuttamien kulujen korvaamiseksi.

Muiden uskonnollisten yhdyskuntien valtionavustusmäärärahaa on tarkoitus korottaa miljoonalla eurolla. Tästä 87 000 kohdistettaisiin ortodoksiselle kirkolle kompensaationa yhteisövero-osuuden menettämisestä.

 

 

Poliisijärjestöjen liitto järjesti tänään mielenilmauksen, jossa marssi satoja poliisimiehiä ja –naisia, hätäkeskusten työntekijöitä ja muita sisäisen turvallisuuden edustajia. Mielenilmaus tuli oikeaan aikaan ja oikeasta asiasta. Heidän viestinsä oli suora: ”Meitä on liian vähän!”. Tänään heitä oli kuitenkin koolla paljon, mikä kertoi siitä, että poliisit kantavat vakavaa huolta suomalaisten turvallisuudesta.

Poliisien määrä suhteutettuna väestömäärään on Suomessa ollut vuosikausia alhainen, silti hyvin koulutettu, ammattitaitoinen poliisikuntamme on suoriutunut tehtävistään kansainvälisesti vertaillen hyvin tuloksin ja nauttii laajaa arvostusta. Tätä osittain selittää se, että viranomaisten yhteistoiminta on korkeatasoista ja poliisi on onnistunut säilyttämään kansalaisten luottamuksen. Rikosten määrä on vähentynyt ja Suomi on edelleen turvallinen maa.

Huoli poliisimäärästä ja poliisien jaksamisesta on yhteinen. Tämä on ollut oman ministerikauteni suurin huoli. Kaikki ne, jotka ovat seuranneet hallituksen neuvotteluja tietävät, miten kovaa taistelua poliisin määrärahoista on käyty. Julkisen talouden velkaantuminen ja kestävyysvaje ovat ajaneet hallituksen mittaviin talouden sopeutustoimiin, joka on koskettanut kaikkia hallinnonaloja ja kaikkia ministeriöitä.

Valtion talouden vaikeassa tilanteessa on poliisin henkilöstön toimintamäärärahat kuitenkin onnistuttu pitämään, tekemään jopa joitakin lisäyksiä, esimerkiksi tämän viikon neuvottelussa lisättiin 3 miljoonaa euroa operatiivisen toiminnan turvaamiseen.

Ilman vuonna 2012 tehtyä kehyspäätöstä poliisin henkilötyövuosimäärä olisi alentunut useilla sadoilla edelliseltä kaudelta periytyneiden alenevien kehyksien vuoksi, silloin päätettiin 30 miljoonan euron tasokorotuksesta sekä rakenneuudistuksessa, jossa resursseja siirretään hallinnosta kenttätyöhön. Ensi vuonna poliisien määrä kasvaa yli 7500, mutta sitä seuraavat vuodet näyttävät talouden tiukoissa kehyksissä jälleen erittäin vaikeilta.

Sen vuoksi asetin yhdessä oikeusministerin kanssa parlamentaarisen työryhmän, jonka tehtävänä on löytää yhteinen poliittinen sitoumus tulevalle hallituskaudelle sisäisen turvallisuuden tason säilyttämisestä. Toivon, että työryhmän työtä voidaan käyttää pohjana päätöksenteolle poliisin ja muiden sisäisen turvallisuuden viranomaisten resursseista seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Jokaisen valtion ydintehtävä on huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta. Taloudellisesti vaikeanakin aikana sisäisestä turvallisuudesta on huolehdittava, sillä se on kaiken muun yhteiskunnallisen kehityksen perusta.

Kansalaiset luottavat poliisiin. Meidän päättäjien tehtävänä on huolehtia, että heitä olisi riittävän paljon myös tulevina vuosina.

 

 

Sisäministeri Päivi Räsäsen matkablogi

Team Finland vienninedistämismatka New York – Washington 9.-13.11.2014

Terrorismin ja väkivaltaisten ääriliikkeiden uhka on kohonnut koko Euroopan unionin alueella. Uhka on moninainen, sirpaleinen ja vaikeasti ennakoitava. Suomi painottaa terrorismin torjunnassa monenkeskistä yhteistyötä. Yhä nopeammin muuttuvassa toimintaympäristössä kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä.

Tapasin eilen Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden ministeriössä (Department of Homeland Security, DHS) varaministeri Alan Bersinin. Huolemme on yhteinen. Yksilön radikalisoituminen voi tapahtua yllättäen, internetin välityksellä ilman muuta kontaktia ääriliikkeisiin. Yksittäisten toimijoiden, eli niin sanottujen ”yksinäisten susien” muodostama uhka on kasvanut. Konfliktialueilla yksilöiden radikalisoituminen etenee taistelukoulutuksen tai -kokemuksen myötä.

EU:n matkustajatietorekisterijärjestelmän (PNR) aikaansaaminen on yksi keino vahvistaa EU:n sisäistä turvallisuutta ja samalla toimia terrorismia vastaan. Esitys Suomen kansalliseksi PNR-järjestelmäksi on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Kansallisen esityksen tavoitteena on saada poliisille yhtäläiset oikeudet tietojen saantiin muiden viranomaisten, kuten rajavartiolaitoksen ja tullin kanssa. Kansallinen järjestelmämme kattaa lentoliikenteen lisäksi myös muut matkustusmuodot.

Varaministeri oli kiinnostunut myös laadukkaasta rajavalvonnastamme, ja esitin kutsun tulla tutustumaan ensiluokkaiseen ja tehokkaaseen kansalliseen toimintaamme. Varaministeri piti myös kiinnostavana tutustua tarkemmin kansallisiin hyväksi todettuihin käytäntöihimme väkivaltaisen ekstremismin ehkäisemisessä.

Tapaamisen päätteeksi oli ilo todeta, että Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälinen yhteistyö on toimivaa ja sitä on tärkeää ylläpitää.

Terrorismin torjunta oli teemana myös maanantain tapaamisissa YK:ssa New Yorkissa. Tapasimme Sisäministeriön delegaationa terrorismin torjunnasta vastaavan johtajan Jean-Paul Laborden. Hän oli kiinnostunut kuulemaan maamme ohjelmasta ekstremismin torjumiseksi. Keskustelussa korostuivat ennaltaehkäisevät menetelmät.

Johtaja Laborde totesi, että olemme jo myöhässä silloin, kun taistelijaksi matkustava henkilö otetaan rajalla kiinni. Hänen lähtönsä taistelualueelle on luonnollisesti tärkeää estää, mutta radikalisoituminen on jo tapahtunut. Vaikka terrorismi on raskaimman luokan rikollisuutta, sen torjumiseksi kovempien keinojen rinnalle tarvitaan myös pehmeämpiä keinoja. Pehmeämpien keinojen avulla on mahdollista reagoida varhaisemmassa vaiheessa.

Keskustelimme lisäksi Suomalaisten turvallisuusviranomaisten sijoittumisesta YK-tehtäviin tapaamisissa rauhanturvaoperaatioista vastaavan alipääsihteeri Hervé Ladsous’n sekä poliisineuvonantaja Stefan Fellerin kanssa.

USAn matka järjestettiin Team Finland -konseptilla, jossa sisäministerin ja kehitysministerin delegaatioiden lisäksi oli mukana suomalainen yritysdelegaatio. New Yorkissa tapasimme YK:n edustajia. Washington DC:ssä suomalaisdelegaatio tapasi Maailmanpankin ja Latinalaisen Amerikan Kehityspankin edustajia. Tavoitteena on lisätä suomalaisyritysten ostoja kehitysyhteistyöprojekteissa.

Terrorismin torjunta oli Sisäministeriön delegaation erillisagenda matkalle. Tässä työssä kansainvälisen yhteistoiminnan merkitys korostuu, koska ongelma, jota torjutaan, on yhteinen. Matkalla luotujen ja vahvistettujen kontaktien kautta keskustelut näistä teemoista jatkuvat.