Sisäministeri Päivi Räsänen
Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous
ti 4.11.2014 klo 14
Turun kristillinen opisto
Herra arkkipiispa, arvoisat kirkolliskokousedustajat, hyvät kuulijat
Ärade ärkebiskop, bästa medlemmar i kyrkomötet, bästa åhörare
Tuon aluksi teille terveiset kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitusta koskevan uudistuksen etenemisestä. Seurakuntien yhteisövero-osuuden tilalle tulee valtion budjetista maksettava lakisääteinen rahoitus. Kirkolliskokouksen keväisessä lausunnossa uudistukseen suhtauduttiin lähtökohtaisesti myönteisesti. Kirkolliskokous katsoi kuitenkin, ettei rahoitukseen tulisi soveltaa valtionavustuslain säännöksiä, koska valtion rahoituksen määrä määriteltäisiin suoraan laissa. Huomio oli aiheellinen ja jatkovalmistelussa esitystä onkin muutettu siten, että rahoitus ei olisi luonteeltaan valtionavustusta, vaan siitä käytetään nimikettä ”valtion rahoitus evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin”. Kirkkohallitus ja valtiovarainministeriö ovat antaneet muutetusta esityksestä myönteiset lausunnot ja kirkollisista asioista vastaavana ministerinä aion antaa esityksen eduskunnalle lähiaikoina.
Hyvät kuulijat,
Viime viikkoina maatamme on järkyttänyt perhesurmaksi epäilty Rautavaaran kuolonkolari. Tragedia on jälleen nostanut pintaan parin vuoden takaisen pohdinnan perhesurmien syistä. Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti huhtikuussa toimista, joilla pyritään ehkäisemään perhe- ja lapsisurmia. Vireillä on useita lainsäädännön muutoshankkeita, joilla parannetaan viranomaisten välistä tiedonvaihtoa. Sosiaalihuoltolakiin on tulossa viranomaisille ja heihin rinnastettaville palvelutuottajille mahdollisuus ilmoittaa oma-aloitteisesti poliisille epäilystä tai huolesta koskien asiakasta tai läheisensä turvallisuutta. Lapsen henkeen ja terveyteen kohdistuneen rikoksen havainneelle säädetään velvollisuus ilmoittaa suoraan poliisille. Perheen sisäisiin vakaviin ongelmiin puuttuminen on vaikeaa, mutta yhteiskunnan velvollisuus on tehdä voitavansa, jotta erityisesti lapsia voitaisiin suojella väkivallalta.
Kirkolla on oma merkittävä roolinsa tässä työssä. Nostan esiin kolme näkökulmaa. Ensinnäkin kirkon tekemä laaja lapsi- ja perhetyö tukee perheiden jaksamista. Erilaiset kerhot tukevat perheiden kasvatustehtävää ja antavat paikan luoda yhteyksiä ja kohdata muita samassa elämäntilanteessa olevia. Erityisen kiitoksen annan kirkon perheneuvontatyölle, uskomattoman hienolle innovaatiolle, joka on antanut ratkaisevan avun monelle perheelle parisuhteen solmutilanteissa.
Toinen näkökulma on kirkon arvot ja usko. Lapsityöhön panostava kirkko antaa viestin lapsen arvosta Jumalan kuvaksi luotuna, ainutlaatuisena ihmisyksilönä. Kannustan kirkkoa yhä enemmän korottamaan ääntään puolustuskyvyttömien lasten puolesta.
Viikonloppuna vietimme pyhäinpäivää, jonka sanomana on, että elämä ei pääty kuolemaan. Kirkkoa tarvitaan juuri siksi, että täällä kuollaan. Kuolemamme jälkeen kohtaamme kasvoista kasvoihin Jumalan, jolle olemme teoistamme vastuussa. Ja tähän kohtaamiseen tarvitaan kirkon ydinsanomaa, Jeesuksen ristillä valmistamaa sovitustyötä.
Kolmas näkökulma liittyy kirkon tehtävään vastata yhteiskuntamme hengellisestä hyvinvoinnista ja henkisestä kriisinkestävyydestä. Synkkien uutisten keskellä on ilo huomata, että suomalaisille on yhä luontevaa kokoontua kirkkoon hakemaan lohdutusta. Kun koko kansa suree, kirkon rooli tulee näkyvällä tavalla esiin, mutta sama koskee myös ihmisten henkilökohtaisia tragedioita: onnettomuuksia, perheiden rikkoutumista, terveyden, työn tai läheisen menetystä. Näissä hetkissä kirkon tehtävänä on olla rukouksessa läsnä ja välittää sekä tuoda toivon näkökulmaa särkyneelle.
Bästä kyrkomötesdelegater!
Att förutse framtiden är aldrig enkelt och det innebär alltid stora osäkerhetsfaktorer. Det är ändå viktigt att försöka observera de trenderna som nu är synliga. Lika viktigt är det att kunna beakta framtidens utmaningar i beslutsfattandet i dag. Detta förutsätter ibland svåra och smärtsamma beslut. Det kan då uppstå en frestelse att blunda för problemen och skjuta upp de svåraste besluten.
Te käsittelette tällä viikolla Kirkon tulevaisuusselontekoa. Tulevaisuutta on hyvä hahmottaa, mutta kokemuksesta tiedämme, että mielikuvituksemme ei yllä niihin yllätyksiin, joita tulevaisuus tuo tullessaan. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden! Tämän olemme saaneet myös maan hallituksessa havaita. Kun hallitusta muodostettiin 3,5 v sitten, kukaan ei pystynyt arvioimaan, millaisessa talouden ja kansainvälisen politiikan tilanteessa olemme tänään. Taloutemme on huomattavasti ennakoitua heikommassa tilanteessa. Krimiltä alkanut Ukrainan kriisi on johtanut vakavimpaan vastakkainasetteluun Venäjän ja länsimaiden välillä sitten kylmän sodan. Syyrian sota sekä sodan laajeneminen Lähi-idässä ovat aiheuttaneet mittavan humanitaarisen kriisin, ulkomaalaisten taistelijoiden ilmiön ja terrorismin uhan myös lähellämme.
Ebolaepidemia on kylvänyt pelkoa ympäri maailman. Ebolasta on kehittynyt aikamme spitaali – epidemia-alueen asukkaat ja heidän auttajansa ja jopa näiden perheenjäsenet kokevat syrjintää ja torjuntaa. Ebolan voittaminen ja sen leviämisen estäminen on mahdollista ainoastaan, mikäli köyhien Länsi-Afrikan valtioiden rakenteet, koulutus ja terveydenhuolto saadaan nostettua riittävälle tasolle. Ebolan leviäminen vaikkapa Suomeen voidaan torjua parhaiten panostamalla taudin torjuntaan epidemia-alueella. Kehitysyhteistyötä vastustetaan usein sillä verukkeella, että ensin tulee saada kaikki Suomen asiat kuntoon. Kaukana ja lähellä olevien lähimmäisten hätää ei pidä eikä voi asettaa vastakkain. Auttaessamme kehitysmaiden köyhiä, samalla vähennämme omiin kansalaisiimme kohdistuvia turvallisuusuhkia, esimerkiksi kulkutauteja, huumekauppaa tai terrorismia.
Kaukana olevien lähimmäisten auttamisella on myös itseisarvonsa jokaisen ihmisen ainutkertaisen arvon vuoksi. Jeesuksen opetus laupiaasta samarialaisesta lavensi lähimmäisyyden käsitteen ohi kulttuuristen ja kansallisten rajojen ja mursi myös vastavuoroisen avun odottamisen periaatteen. Lähimmäinen on jokainen Jumalan luoma, apua tarvitseva ihminen.
Yksi pysäyttävimmistä kokemuksista työurallani ministerinä oli kun valtioneuvoston puolesta olin ottamassa vastaan kahta karua ruumislaatikkoa Helsinki-Vantaan lentokentällä viime kesänä. Seija Järvenpään ja Kaija Martinin elämäntyön arvo lähetysjärjestön lähettäminä avustustyöntekijöinä tuli traagisella tavalla laajasti tunnetuksi
ja tunnustetuksi heidän väkivaltaisen kuolemansa jälkeen ja johdosta. Vaikka he työskentelivät maassa, jossa uskonnonvapaus on hyvin rajoitettu, he tekivät sitä Jeesuksen lähetyskäskyn ja evankeliumin tähden. Tunnustuksensa naisten, lasten ja muiden heikossa asemassa olevien lähimmäisten auttamisesta vaarallisissa oloissa antoivat niin Heratin kuvernööri, Suomen afgaanijärjestö, Tasavallan presidentti, kehitysyhteistyöministeri kuin laajasti suomalainen media. Viesti oli että tämän työn täytyy saada jatkua.
Suomalaisten tekemä lähetystyö maailmalla perustuu järjestöjen toimintaan. Ne ovat kansanliikkeitä, jotka ilmentävät tavallisten seurakuntalaisten jakamaa lähetysnäkyä. Lähetysjärjestöt syntyivät aikanaan lähetysherätyksen kautta, jotka kirkko otti myöhemmin hoiviinsa.
Toivon, että myös tulevaisuuden kirkossa säilyy vahvana tämä lähetystyön perusta, kansalaisyhteiskunnasta nouseva seurakuntalaisten sydämen sitoutuminen lähtemiseen ja lähettämiseen, esirukoukseen ja omasta antamiseen suuren lähetysnäyn toteuttamiseksi.
Kirkon tulevaisuusselonteko nostaa esiin pienten yhteisöjen vahvuuden. Selonteon mukaan pienten seurakuntien vahvuutena on vireys ja vahva osallisuus. Suurten seurakuntien etuna nähdään puolestaan taloudellinen vakaus. Kirkkohallituksen esityksessä kirkon paikallistason rakenteiden uudistamisesta on pyritty yhdistämään nämä vahvuudet, kuten kirkolliskokous on aiemmin linjannut. Taloutta ja hallintoa hoidettaisiin suuremmissa yksiköissä. Kirkon elämän ja toiminnan perusyhteisöjä olisivat seurakunnat, jotka voisivat olla kooltaan niin pieniä, että seurakunnan läheisyydellä ja yhteisöllisyydellä olisi hyvät mahdollisuudet toteutua.
Kirkon sisällä vaikuttavat järjestöt ja yhteisöt edustavat suomalaista kristillistä kansalaisyhteiskuntaa. Paikallisseurakunnat voivat rikastuttaa ja kehittää toimintaansa yhteistyössä näiden yhteisöjen kanssa.
Hyvät kirkolliskokousedustajat,
Kirkon seurakuntavaalikampanjassa on viime päivinä kyselty, uskotko hyvän tekemiseen. Tämä on tärkeää, mutta olisi ehkä ylimielistä ajatella sitä kirkon yksinoikeutena. Kehotus hyvän tekemiseen kuuluu kaikille ihmisille, monissa yhteisöissä tehdään hyvää ja pyritään hyvään.
Kirkon ainutlaatuinen missio on pitää esillä sanomaa siitä, että hyvän tekemisessä epäonnistuneet ja pahantekijät saavat syntinsä anteeksi. On mahdollisuus saada anteeksi ja antaa anteeksi. Tässä on perusta myös sovinnolle, rauhalle ja yhteydelle ihmisten ja kansojen kesken, puhutaanpa sitten suomalaisten perheiden kriiseistä tai kaukaisten maiden konflikteista.
Jaan lopuksi kanssanne muiston, joka on puhunut minulle armosta ja sovinnosta. Lapsuuden kodissani oli puinen, lasiovinen vitriini, joka sisälsi vanhempieni häälahjaksi saadun kahvikaluston. Äitini oli kieltänyt kapeiden jalkojen päällä seisovan vitriinin keikuttelemisen. Pienenä koululaisena uhmasin kieltoa ja kiipesin vitriinin päälle, jolloin tapahtui juuri se, mistä oli varoitettu. Vitriini kaatui, lasiovet halkesivat ja astiat menivät pirstaleiksi. Vain yksi posliinikermakko jäi ehjäksi. Tilanne oli kaamea, äiti konttasi lattialla itkien ja sirpaleita keräten. Tajusin, etten pysty millään tavoin korvaamaan tai korjaamaan tekoani, en tohtinut edes pyytää anteeksi. Hetken ulkona pakoiltuani äiti huuteli minut luokseen, pyysin anteeksi ja sain anteeksi. Olen ihmetellyt, ettei hän ole koskaan muistuttanut tuosta teosta. Posliinikermakko äitini kirjahyllyssä minua tästä muistuttaa.
Jokaisen elämästä löytyy asioita, jotka ovat käsissämme särkyneet eikä meillä ole enää keinoja tehdä sirpaleista uutta. Elämme maailmassa, jossa Jumalan luomaa kaunista ja arvokasta on rikottu ja tuhottu. Mutta se, mihin aiheuttamamme tuhon keskellä voimme tarttua, on sovitus, anteeksi pyytäminen ja anteeksiantaminen. Jos vanhemmat voivat armahtaa omia lapsiaan, vielä enemmän Taivaallisen isämme armo on täydellinen. Profeetta Jesajan sanoin: ”Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista.”
Jokaisen ihmisen sisin janoaa sovintoa syntisen ihmisen ja pyhän Jumalan välillä mutta myös sovintoa ja anteeksiantamista ihmisten kesken. Tässä vanhassa sanomassa on edelleen kirkon tulevaisuus.
Hyvät kuulijat,
näillä sanoilla tuon kirkolliskokoukselle valtioneuvoston tervehdyksen ja toivotan Teille viisautta, voimia ja siunausta tehtävässänne.
Bästa publik,
Med dessa ord framför jag statsrådets hälsning till kyrkomötet och önskar er alla kraft, visdom och välsignelse i ert uppdrag.
Tapasin kehitysministeri Sirpa Paateron ja yritysdelegaation johtajien Finpron Jukka Salon ja Elisan Risto Ojanperän kanssa YK:n hankinnoista vastaavan alipääsihteeri Yukio Takasun.