Suomen sisäisen turvallisuuden keskeisten viranomaisten, poliisin, pelastusviranomaisten sekä rajaturvallisuus- ja maahanmuuttoviranomaisten toimintaympäristö on muuttunut nopeasti viimeisten vuosien aikana. Vaikka jokaisella EU-maalla on edelleen omat kansalliset sisäisen turvallisuuden haasteensa, on entistä vaikeampaa vetää selkeää rajaa sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden välillä.

Syyrian sota ja sodan laajeneminen Lähi-idässä on konfliktin ja humanitaarisen hädän lisäksi heijastunut ulkomaalaisten taistelijoiden osallistumisessa sotaan sekä liikkumiseen kotimaidensa ja sotatoimialueiden välillä. Kaukaisempien sotien vaikutus on lisännyt terrorismin ja radikalisoitumisen uhkaa ja keskustelu siitä on jo osa kotimaan ja jäsenmaiden keskustelua.

Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittisia asioita käsitellään valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa (UTVA), joka yleensä kokoontuu tasavallan presidentin johdolla. UTVA:ssa sihteerinä eli asialistan valmistelijana toimii ulkoasiainministeriö. UTVA käsittelee valmistelevasti tärkeät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja muita Suomen suhteita ulkovaltoihin koskevat asiat, näihin liittyvät sisäisen turvallisuuden sekä kokonaismaanpuolustusta koskevat asiat.

Olen puolueeni puheenjohtajan ominaisuudessa ollut koko hallituskauden ajan UTVA:n jäsen. Sisäministeri ei kuitenkaan valtioneuvoston ohjesäännön mukaan ole ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan varsinainen jäsen. Ministerivaliokunnassa on tänä aikana käsitelty monia sisäistä turvallisuutta keskeisesti koskettavia asioita. Tästä syystä minusta seuraavan hallituksen ministerivaliokuntia perustettaessa pitäisi lähteä siitä, että sisäministeri on automaattisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan varsinainen jäsen. Oma arvioni on, että tämän valiokunnan merkitys tulee tulevaisuudessa vain kasvamaan.

Sisäistä turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa poliittisen vastuun kantaa sisäministeri

Ulkoasiainministeriön johdolla on puolentoista vuoden ajan kokoontunut työryhmä, joka on käsitellyt kriisinhallintaan ja kansainväliseen yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä. Työryhmän tavoitteena on ollut kartoittaa mahdolliset lainsäädännölliset esteet tehokkaalle kansainväliselle yhteistyölle ja tehdä ehdotuksia niiden poistamiseksi.

Kaikki turhat esteet kansainvälisen yhteistyön tekemiselle sekä kansainvälisen avun antamiselle ja pyytämiselle tulee poistaa. Sisäministeriö on jo omalta osaltaan kehittänyt lainsäädäntöään niin, että voimme antaa ja myös vastaanottaa kansainvälistä apua tehokkaasti ja nopeasti esimerkiksi luonnon tai ihmisen aiheuttamissa suuronnettomuuksissa EU:n pelastuspalvelumekanismia hyödyntäen.

Voimme myös lähettää Euroopan ulkorajoille rajavartijaryhmiä auttamaan mm. laittoman maahanmuuton torjunnassa. EU:n Prȕm-säännöstön mukaisesti poliisi voi tehdä laajaa operatiivista yhteistyötä yli valtakunnan rajojen naapurimaamme kanssa. Pelastuspalvelumekanismia voidaan hyödyntää maailmanlaajuisesti. Pelastuspalvelun toteuttamat humanitaariset tukioperaatiot kriisialueilla ovat lisääntyneet, viimeisimpinä esimerkkeinä operaatiot Länsi-Afrikan ebola-alueen auttamiseksi.

On myös olennaista muistaa, ettei kansainvälisessä yhteistyössä ole kysymys ainoastaan mitä kansainvälistä apua Suomi voi antaa, vaan myös siitä mitä apua ja tukea kriisitilanteissa me pyytäessämme saamme.

Yhteisvastuulauseketta soveltavat pääasiassa siviiliviranomaiset

Joulukuussa 2009 voimaan tulleella Lissabonin sopimuksella EU-sopimukseen sisällytettiin kaksi lauseketta: yhteisvastuulauseke ja keskinäisen avunannon lauseke. Lausekkeet lujittavat jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta ja velvoittavat jäsenmaita. Yhteisvastuulausekkeen soveltamisala on rajattu ei-valtiollisiin uhkiin: terrori-isku ja luonnon tai ihmisen aiheuttama suuronnettomuus. Keskinäisen avunannon lauseke käsittää avunannon aseellisen hyökkäyksen tilanteessa.

Sisäministeriön arvion mukaan ne tilanteet, joissa yhteisvastuulauseke tulisi sovellettavaksi, ovat pääsääntöisesti sisäisen turvallisuuden viranomaisten eli siviiliviranomaisten johtovastuulla olevia tilanteita. Jos esimerkiksi Suomessa tapahtuisi vakava, laaja-alainen terrori-isku, toimivaltainen viranomainen olisi sisäministeriön alainen turvallisuusviranomainen.

Erityisesti vakavissa sisäistä turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa viranomaisten vastuiden pitää olla selkeitä, jotta toiminta käynnistyy välittömästi ja kansalaisten turvallisuutta ei missään tilanteissa vaaranneta epäselvien johtosuhteiden vuoksi. Tämä on erittäin tärkeää tiedostaa poliittisella tasolla. Minun on vaikea kuvitella, että vakavia sisäistä turvallisuutta uhkaavia tilanteita voitaisiin poliittisella tasolla käsitellä ilman sisäministeriä.

Näkemykseni on, että yhteisvastuulausekkeen velvoitteet voidaan Suomessa hoitaa jo nykyisen lainsäädännön ja toimivaltuuksien puitteissa. Toimialakohtaiseen lainsäädäntöön tarvittavat täsmennykset voidaan tehdä hyvinkin pikaisesti ministeriön omana lainsäädännön kehittämistyönä.