Tiedote: Hengityspotilaiden ja muistisairaiden selviytyminen kotona turvattava sähkökatkojen aikana

Tiedote 11.11.2022

Kansanedustaja Päivi Räsänen

Hengityspotilaiden ja muistisairaiden selviytyminen kotona turvattava sähkökatkojen aikana

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) on tänään jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen siitä, miten kuntia, sairaanhoitopiirejä ja hyvinvointialueita on valmistettu varautumaan sähkökatkojen vaikutukseen kriittisiin lääkinnällisiin laitteisiin ja erityisryhmien kuten ikääntyneiden muistisairaiden selviytymiseen kotona tulevan talven aikana.

Suomessa voidaan joutua talvella turvautumaan kiertäviin sähkökatkoihin, jos tuotettu sähkö ei riitä vastaamaan kysyntään. Katkot kestäisivät kantaverkkoyhtiö Fingridin suunnitelman mukaan enintään kaksi tuntia kerrallaan yhtä asuntoa kohden. Kun kotona on kriittisiä lääkinnällisiä laitteita, voi kahden tunnin sähkökatkos johtaa välittömään hengenvaaraan.

  • Esimerkiksi kotihoidossa olevien hengityspotilaiden on varauduttava pärjäämään tällöin ilman hoitolaitettaan. Akullisia laitteita ei ole tähän hätään tarpeeksi saatavissa Suomessa. Ihmisillä on kotona muun muassa hengityskoneita, infuusiopumppuja ja dialyysikoneita. Suurimmassa riskissä ovat hengityskonepotilaat. Myös vaikeahoitoista astmaa sairastavat ja uniapneapotilaat käyttävät sähköllä apuvälineitä, astmaatikot sumutinlaitteita ja uniapneapotilaat CPAP-laitteita. Pienellä osalla potilaista lisähapen tarve on niin suuri, että lyhytkin katkoa voi aiheuttaa vakavia ongelmia. Mahdollisiin sähkökatkoksiin kodeissaan hengityslaitteita käyttävien kohdalla on varauduttava hyvissä ajoin, lääkäri-kansanedustaja Räsänen huomauttaa.

Fingrid on varoittanut myös pidemmistä kuin kahden tunnin suunnitelluista sähkökatkoista, sillä häiriötilanteet voivat vaatia pidempi kestoisempia korjaustoimenpiteitä.

  • Toinen kriittinen erityisryhmä ovat ikääntyneet muistisairaat. Ikääntyvillä ja heikkokuntoisilla on muuta väestöä pienemmät resurssit selvitä etenkin pitkän sähkökatkon seurauksista. Yksin asuu paljon vanhuksia, joilla on alkava muistisairaus. Psyykkinen hätä voi kasvaa poikkeustilanteessa suureksi, kun valaistus puuttuu, kodinkoneet eivät toimi ja yhteys ulkomaailmaan katkeaa. Yksinasuvien muistisairaiden pärjääminen sähkökatkosten aikana on varmistettava riittävällä varautumisella, Päivi Räsänen sanoo.
  • Hyvinvointialueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa reilun kuukauden kuluttua, mutta moni asia alueiden suhteen on vielä täysin levällään ja ne ovat aliresursoitu. Alueita on ohjeistettava varautumaan poikkeusoloihin, kuten pitkittyneisiin sähkökatkoihin, siten, että hengityspotilaiden ja muistisairaiden selviytyminen kotona ei vaarannu, Räsänen vaatii.