Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki minuun kohdistuneet syytteet

TIEDOTE 30.3.2022

Päivi Räsänen

 

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki minuun kohdistuneet syytteet

Helsingin käräjäoikeus on tänään klo 13 julkaisemassaan päätöksessään hylännyt kaikki minuun kohdistuneet syytteet. Olen helpottunut, iloinen ja kiitollinen Jumalalle sekä kaikille tässä elämänvaiheessa minua tukeneille. Päätös oli odotusteni mukainen – en ole hetkeäkään itse epäillyt, että olisin näissä kirjoituksissani ja lausunnoissani syyllistynyt mihinkään lainvastaiseen.

Olen ollut kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden, suorastaan kunniatehtävän, puolustaa sananvapautta, joka on aivan keskeinen oikeus demokraattisessa valtiossa. Pidän suuressa arvossa sitä, että oikeus päätöksessään tunnustaa sananvapauden merkityksen. Toivon, että tämän päätöksen myötä muiden ei tarvitse käydä läpi samanlaista koettelemusta.

Tämä oikeusprosessi ja päätös on sanan- ja uskonnonvapauden kannalta historiallinen. Oikeus on ensimmäisen kerran rikosasiana punninnut sitä, saako Raamattua siteerata ja sen opetuksia pitää esillä ilmaisten olevansa samaa mieltä niiden kanssa.

Tämä prosessi on ollut pitkä, se on kestänyt lähes kolme vuotta ja verottanut niin omaa ajankäyttöäni kuin poliisin, syyttäjän ja oikeuslaitoksen resursseja. Toisaalta olen iloinnut mahdollisuudesta pitää esillä evankeliumin sanomaa Jeesuksen sovitustyöstä, joka tuo ratkaisun käräjöinnin fokuksessa olleeseen sanaan synti.

Toivon, että syyttäjä tyytyy päätökseen, mutta jos niin ei käy, olen valmis puolustamaan sanan- ja uskonnonvapautta kaikissa tarvittavissa oikeusasteissa, tarvittaessa jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Samalla rohkaisen muitakin edelleen käyttämään näitä perusoikeuksia.