Hallituksen päätös Kelakorvausten romuttamisesta on järjetön ja vahingollinen

TIEDOTE

14.3.2022

Kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja (kd):

Hallituksen sote-ministeriryhmä on tänään tiedottanut päätöksestään ajaa yksityisen hoidon kelakorvaukset alas. Päätöksen seurauksena julkiset palvelut tulevat entisestään ruuhkautumaan. Erityisesti naisten, pienituloisten ja iäkkäiden mahdollisuudet saada lääkäripalveluja heikkenevät. Hallituspuolueet vaikenivat ennen aluevaaleja näistä aikeistaan. Parlamentaarisessa työryhmässä vielä viime vuoden lopulla vallitsi yksimielisyys siitä, että hallituksen aiemmin kaavailemia leikkauksia kelakorvauksiin ei toteutettaisi.

Kela-korvausten taso on jo tällä hetkellä riittämätön. Kuitenkin ne ovat toimineet kannustimena käyttää myös omia varoja terveydenhuollon rahoittamiseen. Yhteiskunnan kannalta Kela-korvattu lääkärikäynti tulee edullisemmaksi kuin julkisen terveydenhuollon lääkärikäynti. Hallituksen linjaus ei ole taloudellisesti järkevää. Leikkauspäätös onkin perustaltaan ideologinen, se nousee periaatteellisesta vastustuksesta yksityisiä palveluita kohtaan.

Yli 3 miljoonaa vuosittaista Kela-korvattua yksityislääkärikäyntiä kertoo näiden palveluiden tarpeesta. Korvauksia tarvitsevat erityisesti ikäihmiset, naiset ja pienituloiset. Gynekologi-, silmälääkäri-, hammaslääkäripalveluissa nämä ovat käytännössä välttämättömiä.

Kelakorvausten tasoa tulisi romuttamisen sijaan vahvistaa, jotta palveluruuhkaa saataisiin purettua. Hoitovelkaa on erityisesti koronan jäljiltä runsaasti eikä siitä selviydytä ilman yksityisen palvelutuotannon tukea.

Päivi Räsänen