YLE Raamattukäräjillä

 

TIEDOTE

17.2.2022

Kansanedustaja Päivi Räsänen:

Syyttäjä ei kohtele lausuntojeni julkaisijoita vaatimuksissaan yhdenvertaisella tavalla, syrjitäänkö toista pienuuden vai kristillisen arvopohjan vuoksi?

Tänään Käräjäoikeus kuulee vielä #Raamattukäräjä -tapauksessa Yleä. Syyttäjä vaatii Yleä poistamaan n 2 minuuttia haastattelustani Ruben Stiller-radio-ohjelmasta. Itse en ole tässä istunnossa paikalla. Lausunnossaan Yle vastustaa syyttäjän ehdotusta erittäin hyvin perustein ja vetoaa siihen, että: ”Hävittämismääräys johtaisi Ylen mukaan avoimen yhteiskunnan kannalta vaaralliseen kehitykseen.” ”Tämä voisi lausunnon mukaan johtaa itsesensuuriin, joka vaarantaa sananvapauden toteutumisen demokraattisessa yhteiskunnassa.”

Ohjelma on edelleen kuunneltavissa Yle areenassa ja suosittelen sen kuuntelemaan, koska mitään solvaavaa, panettelevaa tai uhkaavaa siinä ei todellakaan ole. Sensuurimääräys olisi häpeäksi suomalaiselle sananvapaudelle. Stiller-debatti on humoristista, hyvätahtoista keskustelua, josta on itselleni tullut vain hyvää palautetta ja on kuultavissa tästä: https://areena.yle.fi/audio/1-50363169

Mutta merkillistä on, miten erilaiseen asemaan syyttäjä asettaa eri julkaisijat: pienelle Luther-säätiölle vaaditaan mittavia yhteisösakkoja ja vastuulliselle toimittajalle vielä tuntuvia päiväsakkoja pamflettini julkaisusta hyvin pienelle, rajatulle yleisölle. Vertailuksi verorahoitteiselle Ylelle tai sen vastuulliselle toimittajalle ei esitetä mitään rangaistusta, vaikka Yle Areena tavoittaa mittavat katsojaluvut. On ehdottomasti oikein, että Ylelle ei ehdoteta rangaistuksia, mutta millä ihmeen logiikalla pienempi, kristillinen julkaisijaa joutuisi rangaistavaksi? Toivottavasti tuomarit huomioivat tämän rinnastuksen. Syrjitäänkö tässä julkaisijaa pienuutensa vai arvopohjansa vuoksi?