Huoltovarmuus ja kotimainen tuotanto huomioitava paremmin hankintoja tehtäessä

Tiedote 16.10.2020

Kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja (kd) Päivi Räsänen

Huoltovarmuus ja kotimainen tuotanto huomioitava paremmin hankintoja tehtäessä

 

Kansanedustaja Päivi Räsänen on tänään jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen siitä, että kuinka hallitus varmistaa sen, että huoltovarmuus ja kotimainen tuotanto huomioidaan jatkossa nykyistä paremmin hankintoja tehtäessä esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen osalta. Covid-19 on nostanut esille omavaraisuuden ja huoltovarmuuden tärkeyden.

 

  • Kotimainen huoltovarmuustoiminta, kuten lääkkeiden ja sairaalatarvikkeiden varmuusvarastointi, on elintärkeää. Toimivat kansainväliset tuotanto- ja toimitusketjut ovat tulleet yhä tärkeämmiksi. Koronaepidemia on osoittanut, että nämä ketjut ovat alttiita häiriöille, mikä aiheuttaa vakavan haasteen kansalliseen kriisinkestävyyteen ja huoltovarmuuteen, Päivi Räsänen muistuttaa.

 

Hallituksen oli keväällä avattava varmuusvarastoja suojavarusteiden ehtymisen vuoksi jo epidemian alkumetreillä. Terveydenhuollon tarvikkeita Suomeen tuovat yritykset eivät enää saaneet hankittua hoitohenkilökunnan suojavarusteita suunnitellusti, koska maiden rajojen sulkemiset ja muut rajoitukset Euroopassa aiheuttavat viivästyksiä ja perumisia toimituksiin.

 

  • Monet suomalaiset yritykset ovat nyt ansiokkaasti vastanneet haasteeseen ja ryhtyneet valmistamaan erilaisia terveydenhuollon suojavarusteita. On tehty investointeja ja palkattu väkeä. Olen aiemmin vaatinut hallitukselta päätöksiä myös rokotetuotannon uudelleen käynnistämiseksi. Suomella on pitkä kokemus rokotetuotannosta, mutta se lopetettiin kustannussyistä. Kyse ei ole ainoastaan tämänhetkisen tilanteen korjaamisesta ja ihmisten terveyden turvaamisesta, vaan myös laajemman huoltovarmuuden edistämisestä, lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsänen sanoo.

 

Huoltovarmuuskeskus on syksyn aikana kilpailuttamassa terveydenhuollon tuotteita Hanselin kautta dynaamisen hankintajärjestelmän avulla.

 

  • Juuri nyt on aiheellista miettiä, miten kotimaisuusaste huomioidaan esimerkiksi juuri Huoltovarmuuskeskuksen hankinnoissa. Valmistusmaata kun ei voi hankintalain mukaan käyttää vertailun laatutekijänä. Varautumisen ratkaisujen pitää olla myös kustannustehokkaita ja varmuudella toimivia. Huoltovarmuus ja kotimainen tuotanto on huomioitava nykyistä paremmin hankintoja tehtäessä, Räsänen vaatii.