Ikäihmisillä oltava mahdollisuus huolehtia omista raha-asioistaan

Tiedote 9.11.2018
Julkaisuvapaa

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) on tänään jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän pyytää vastausta siihen, kuinka hallitus aikoo taata peruspankkipalvelut niille ihmisille, jotka eivät käytä internetiä. Lisäksi hän vaatii kysymyksessä tehokkaampaa digisyrjäytymisen ehkäisemistä.

Pankkien perinteisten kassapalveluiden tarjonta on supistunut viime vuosina voimakkaasti. Konttoreiden määrä vähenee jatkuvasti. Tilastokeskuksen mukaan yli 65-vuotiaista säännöllisiä internetin käyttäjiä on 75 prosenttia ja yli 75-vuotiaista vain 37 prosenttia.

– Konttoriasiointiin ovat tottuneet erityisesti ikäihmiset, jotka nyt tuntevat itsensä asiakasryhmänä unohdetuksi ja jäävänsä ilman tarvitsemiaan palveluita. Syrjäseuduilla asuva, heikkojen joukkoliikenneyhteyksien päässä elävä vanhus ei välttämättä pääse kuntansa keskustaan nostamaan rahaa juuri sen parin tunnin aikana, kun kassapalvelut ovat auki jonain päivänä auki, jos edes ovat, Päivi Räsänen sanoo.

Tällä hetkellä eri pankkien palveluverkot ovat erilaisia ja monilla paikkakunnilla tietyt pankit ovat lopettaneet kassapalvelujen tarjoamisen ja käteisen rahan käsittelyn kokonaan. Jäljelle jääneiden konttoreiden tiskeillä pankkipalveluita tarjotaan ikäihmisille usein korkeita palvelumaksuja vastaan, eivätkä kaikki konttorit tarjoa kassapalveluita.

– On väärin, että ikäihmiset unohdetaan. Kaikilla ei ole aikaa, voimia eikä rahaa matkustaa pääkaupunkiin pankkien kassapalvelujen perässä. Myös pienituloiset, vähän koulutetut ja vammaiset ovat digisyrjäytymisen riskiryhmässä. Tutkimukset osoittavat vahvasti, että peruspankkipalvelut ovat ikäihmisille tärkeitä. Asioinnin siirtyminen verkkoon ja kassapalveluiden supistaminen vaikeuttavat merkittävästi ikäihmisten raha-asioiden hoitoa ja yleistä turvallisuuden tunnetta, Räsänen toteaa.

– Peruspankkipalveluiden saatavuus on taattava niille ihmisille, jotka eivät käytä internetiä. Nykyiset pankkipalvelut eivät vastaa ikäihmisten tarpeisiin. Hallituksella on oltava tehokkaammat keinot ehkäistä digisyrjäytymistä, Räsänen vaatii.