Kd:n nuorisojärjestön piiristä on heitetty ehdotus lääkekannabiksen lupakäytännön laajentamisesta. Lääkekannabiksen luvissa tai suosituksissa on ennen muuta kyse lääkehuollosta, ei huumepolitiikasta. Huumaavia lääkkeitä tarvitaan, mutta niidenkin lupiin ja käyttöön pätevät samat tieteelliset kriteerit kuin muuhun lääkehoitoon. Lääkkeiden lupien myöntäminen on viranomaistoimintaa, siitä vastaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ja lääkesuosituksia annetaan taas tutkimusnäyttöön ja asiantuntijoiden arvioihin perustuen kansallisissa Käypä hoito- suosituksissa. Lääkkeiden lupiin tai hoitosuosituksiin ei poliittisilla nuorisojärjestöillä tai puolueilla ole kompetenssia eikä niihin kannata poliittisesti sekaantua.
THL:n asiantuntija-arvion mukaan toistaiseksi ei ole löytynyt yhtään lääketieteellistä käyttötarkoitusta, johon ei olisi lääkekannabista käyttökelpoisempia lääkkeitä. Yksittäisissä tapauksissa lääkekannabis on kuitenkin katsottu hyödylliseksi, ja niihin Fimea on erityislupia myöntänytkin. Päätöstä lupakäytännön mahdollisesta laajentamisesta ei pidä tehdä poliittisissa kokouksissa, vaan asiantuntijoiden arvioihin ja tieteellisiin tutkimuksiin perustuvina viranomaispäätöksinä. Kuka sitten hyötyy lääkekannabiksesta? HUS:n kipuklinikan ylilääkäri, professori Eija Kalso nostaa Lääkärilehden verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa ”Kuka hyötyy lääkekannabiksesta?” yhden ryhmän esiin: ”Lääkekannabiksesta hyötyvät epäsuorasti ne, joille se tuo taloudellista hyötyä, medianäkyvyyttä tai liberaalin ajattelijan sädekehän.” Valitettavasti lääkekannabiskeskustelua on useissa maissa käytetty huumepolitiikan keppihevosena, keinona avata portti kannabiksen käytön ja myynnin yleiselle vapautukselle. En usko, että tämä olisi Kd-nuorten tavoitteena.
Linkki professori Eija Kalson artikkeliin. http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/kuka-hyotyy-laakekannabiksesta/?public=c9b05a76b685877392e8dc3d0656999c