Kokoomusnuorille kirja ja uskonnonvapauslain kertausta

Kokoomusnuoret ovat lähettäneet foliohatun kd:n puoluetoimistoon mm minun ja puolisoni uuden avioliittokirjan johdosta. Kohde on väärä ja vakavalla asialla irvailu ihmetyttää.

Puolue ei ole millään tavoin minun ja puolisoni, teologian tohtori ja kirkolliskokouksen pappisedustaja Niilo Räsäsen kirjan takana eikä sen julkaisemisesta edes tietoinen. Kirja on hengellinen ja kirkkopoliittinen, ei puoluepoliittinen kannanotto. Puolisoni ja minä puolestamme lähetämme kokoomusnuorille kirjamme luettavaksi ja samalla pyydämme heitä tutustumaan uskonnonvapauslakiimme. Kokoomusnuorten on hyvä muistaa sekin, että myös poliitikoilla on uskonnonvapautensa. Kirjassa esitetään Raamatusta nousevat perusteet sille, miten kristittyjen ja kirkkojen tulisi avioliittoon ja samaa sukupuolta olevien suhteisiin suhtautua. Raamatun mukaan avioliitto on yksiselitteisesti miehen ja naisen välinen liitto. Avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet, mukaan lukien homoseksuaalisuuden harjoittaminen, ovat Raamatun mukaan Jumalan tahdon vastaisia ja siten syntiä. Kirjassa myös puolustamme kaikkien tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kristillisen ihmiskuvan pohjalta.

Ydinsanoma kuitenkin löytyy viimeisestä luvusta, jossa todetaan: ”Maailmasta ei löydy ketään, jonka miehisyys tai naiseus olisi täydellistä ja ehjää. Pyhän Jumalan edessä olemme kaikki samalla viivalla armoa tarvitsevina. Jokainen meistä on myös seksuaalisuuden alueella langennut ja syntinen. Armon sanoma kuuluu kaikille syntisille ja rikkinäisille. Jeesuksen Golgatan työn tähden ja siihen turvautuen ihminen saa syntinsä anteeksi. Jumalan armo on täydellinen Jeesuksen ristin tähden. Hän vakuuttaa: ”Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista.” ( Jes. 43:25)”

Toivomme sitä, että kokoomusnuoret kunnioittaisivat maamme kristittyjen uskonnonvapautta myös ilmaista ja perustella näkemyksensä opillisista ja hengellisistä kysymyksistä.