Suomen pinta-alasta 95 prosenttia on maaseutua ja jopa 70 prosenttia harvaanasuttua maaseutua. Pitkät etäisyydet ja harva asutus nähdään usein ongelmana. Tilanteen voisi kuitenkin kääntää vahvuudeksi ja innovaatioiden kasvualustaksi.
Suomalainen maatalous on käynyt läpi radikaalin rakennemuutoksen parinkymmenen vuoden aikana. EU:n yhteinen maatalouspolitiikka on tuonut mukanaan paljon byrokratiaa ja isommat tilakoot. Vaikka EU:lla on yhteinen maatalouspolitiikka, sillä ei ole yhteistä ruokaturvaa. Kotimainen ruuantuotanto on edelleen tärkeää paitsi laadun ja turvallisuuden näkökulmasta, myös huoltovarmuuden ylläpitämiseksi.
EU:n rahoituskausittain käytävät neuvottelukierrokset aiheuttavat aina loppukaudesta epävarmuutta ja vaikeuttavat viljelijöiden pitkäjänteisten tulevaisuudensuunnitelmien tekemistä. Kansallisten tukien tuleekin tukea riittävää ennakoitavuutta, jotta pystytään lisäämään viljelijöiden rohkeutta investointeihin. Hallitus on asettanut myös viljelijätuet ehdolliselle leikkauslistalle, mikä heikentäisi suomalaisen ruuan ja maaseudun asemaa.
Ruuasta saadun hinnan tulisi jakautua oikeudenmukaisesti kaupan, elintarviketeollisuuden ja alkutuotannon kesken. Elintarvikeketjuun tarvitaan läpinäkyvyyttä, jotta kuluttaja voi aidosti valita tuotteen, josta tuottaja saa riittävän katteen.
Maatalousyrittäjät tarvitsevat vähemmän sääntelyä ja byrokratiaa mutta parempia tieverkkoja ja tietoliikenneyhteyksiä. Biotalouden kehittämismahdollisuudet riippuvat täysin liikenneinfrastruktuurin kunnosta. Maaseudun teiden on kestettävä raskas liikenne.