Viikonloppuna luimme jälleen uutisia ISIS:n järkyttävästä kohtelusta vankejaan kohtaan. Kertoman mukaan nälkäisille naisille olisi tarjoiltu ruokaa, joka oli tehty heidän lapsistaan. Olipa tämä tarina totta tai ei, emme länsimaisen vapauden ja hyvinvoinnin keskellä pysty edes kuvittelemaan sitä tuskaa, kipua ja epätoivoa, jota nämä ihmiset käyvät läpi. Tuhannet ja tuhannet ihmiset elävät pakolaisleireillä ilman toivoa kotiinpaluusta. Suomen päätös nostaa pakolaiskiintiötä tälle vuodelle 1050:een on ollut oikea.

Reilu viikko sitten ihmissalakuljettajien lastaama laiva kaatui Välimerellä. Seitsemänsataa Pohjois-Afrikasta epätoivon ajamina kohti Eurooppaa lähtenyttä ihmistä kuoli. Se oli vain yksi monista onnettomuuksista Välimerellä viime vuosina. Ihmissalakuljettajat käyttävät häikäilemättä hyväkseen ihmisten hätää, ja Välimeri on muuttunut joukkohaudaksi. EU:n päätökset pelastusoperaatioiden ja merivalvonnan vahvistamisesta ovat tärkeitä, mutteivät ratkaise itse ongelmaa. Kansainväliseltä yhteisöltä tarvitaan voimakkaampia otteita Pohjois-Afrikan tilanteen saamiseksi hallintaan. EU:n työkalut alueen vakauden edistämiseksi ovat rajalliset; siksi YK:n rooli on keskeinen. Parasta kehitys- ja pakolaispolitiikkaa on ongelmien ratkominen paikallisesti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Nepalissa tapahtui lauantaina tuhoisa maanjäristys. Uhriluku on kasvanut jatkuvasti, ja sen pelätään nousevan edelleen. Inhimillinen hätä on katastrofaalista. Epätietoisuus sukulaisten ja ystävien kohtalosta kalvaa monia. Jälkijäristysten pelossa ei öitä uskalleta viettää sisätiloissa. Raunioiden keskellä voi olla eloonjääneitä, eikä aikaa pelastustöissä ole hukattavaksi. Suomi on sisäministeriön päätöksellä päättänyt lähettää Nepaliin rauniopelastusmuodostelman osana EU:n pelastuspalveluapua. Ryhmän tehtävänä on etsiä sortuneisiin rakennuksiin loukkuun jääneitä ihmisiä, pelastaa heidät ja antaa välitön lääkinnällinen apu loukkaantuneille. Mikäli tilanne vaatii, on Suomen tarvittaessa oltava valmis antamaan Nepalille lisäapua.

Emme voi kääntää selkäämme maailman kärsiville. Onpa syynä terrorismi, sodan kauheudet tai luonnonkatastrofi, on ihmisten hätä aina otettava vakavasti. Se, että tapahtumapaikka on kaukainen, ei oikeuta meitä sulkemaan silmiämme. He ovat ihmisiä niin kuin mekin.