TIEDOTE: Palestiinan valtion tunnustaminen ei edistä rauhan saavuttamista

 Tiedote

julkaisuvapaa
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.)
7.10.2014

Räsänen: Palestiinan valtion tunnustaminen ei edistä rauhan saavuttamista

KD:n puheenjohtaja Päivi Räsänen pitää Ruotsin uuden hallituksen tuoretta linjausta Palestiinan valtion tunnustamisesta harkitsemattomana. Palestiinan yksipuolinen tunnustaminen ei auta ratkaisemaan Lähi-idän kriisiä, vaan voi jopa pahentaa sitä.

– Rauha voidaan saavuttaa vain ja ainoastaan neuvotteluteitse, toteaa Räsänen.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja antoi maanantaina lausunnon tiedotusvälineille, jonka mukaan pohjoismaat linjaisivat yhteisen kannan Palestiinan tunnustamisen suhteen. Räsäsen mukaan on hyvä käydä keskusteluja Lähi-idän tilanteesta muiden pohjoismaiden ja myös muiden EU-maiden kanssa, mutta Suomen tulisi näissä neuvotteluissa pyrkiä nimenomaan edistämään neuvotteluratkaisua.

– Suomen tulee pidättäytyä tukemasta palestiinalaisten yksipuolista itsenäisyysjulistusta. Sen sijaan meidän tulee kannustaa osapuolia neuvottelupöytään ja pidättäytymään väkivallasta.

Kansainvälisen yhteisön pitää Räsäsen mukaan ottaa tosissaan Israelin oikeutetut turvallisuusvaatimukset. Hamasin kesällä aloittama rakettisota ja hyökkäykset Israeliin todistavat, että alueluovutukset ilman rauhansopimusta eivät toimi.

– EU:n ja Yhdysvaltojen terroristijärjestöksi luokittelema Hamas kuuluu tälläkin hetkellä palestiinalaisten yhtenäishallitukseen. Hamas ei ole luopunut väkivallasta tai tavoitteestaan tuhota Israelin valtio, muistuttaa Räsänen.

Lisätietoja: Erityisavustaja Markus Kalmi, puh. 050 456 2760