Säästöjä rakenteita muuttamalla

 

Maaliskuun viimeiset viikot jäävät historiaan hallituksen tekemien poikkeuksellisen suurten ratkaisujen viikkona. Ratkaisujen ansiosta valtion velkaantuminen pystytään taittamaan lähivuosina. Tämä on erittäin tärkeä käänne hyvinvointipalvelujen tulevaisuuden kannalta. Palvelut pystytään turvaamaan vain jos julkisen talouden perusta on kunnossa.

Ylivoimaisesti suurin osa julkisen palvelutuotannon resursseista kohdentuu sosiaali- ja terveyspalveluihin. Siksi saavutetun sote-ratkaisun merkitystä ei voi väheksyä. Sote-malliksi saatiin sellainen ratkaisu, joka on jo pitkään ollut ihannemallini ja jonka puolesta olen puhunut: viisi vahvaa sote-aluetta, joiden vastuulle tulee kaikkien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen. Täysimittainen uudistus on rohkea mutta tässä tilanteessa oikea ratkaisu. Nimelliset muutokset eivät olisi tuoneet apua nykyjärjestelmän keskeisimpiin ongelmiin.

Peruspalvelut ovat viime vuosikymmeninä rapistuneet suhteessa erikoispalveluihin. Peruspalvelujen henkilöstömäärä on kehittynyt heikosti suhteessa palvelutarpeeseen. Uudistuksen tulee ennen muuta turvata lähipalvelujen, kuten neuvoloiden, terveyskeskusten ja sosiaalipalvelujen säilyminen lähellä. Laadukkaat perustason sosiaali- ja terveyspalvelut vähentävät painetta kalliimmista erikoispalveluista. Samalla on mahdollista saada  apua nopeammin. Riittävän suuret hallinnolliset alueet mahdollistavat toimivat hoitoketjut perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Ratkaisu antaa lisäksi uusia mahdollisuuksia terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen purkamiseen. Uudistuksen merkittävin hyöty on se, että se kannustaa panostamaan ennaltaehkäiseviin ja oikea-aikaisiin, kustannuksia säästäviin palveluihin. Kun kaikki palvelut päätetään samassa pöydässä, painopistettä pystytään siirtämään peruspalveluihin.

Kehysriihessä tehtiin myös omaa ministeriötäni koskeva rakenneratkaisu. Jo syksyllä hallitus sopi rakennepaketin yhteydessä, että sisäministeriön alaiselle pelastustoimelle asetetaan 7,5 miljoonan euron rakenteellinen säästötavoite. Tavoitteena on vapauttaa tuo rahamäärä kunnille käytettäväksi peruspalvelujen turvaamiseen osana kuntien velvoitteiden vähentämistä. Säästötavoite tuli saavuttaa palvelutasoa heikentämättä. Vuoden 2013 lopulla sisäministeriö lähetti lausunnoille ehdotuksen säästöjen hakemiseksi pelastustoimen aluejakoa muuttamalla.  Lausuntokierros päättyi maaliskuussa ja lausuntoja saatiin yli 300. Lausuntokierroksen ja tarkentuneiden laskelmien perusteella sisäministeriö päätyi tarkentamaan esitystään niin, että rakenteelliset muutokset toteutetaan aluejaon muuttamisen sijaan pelastuslaitosten sisäisiä rakenteita muuttamalla. Hallituksen samanaikaisesti tekemä päätös viidestä sote-alueesta vaikutti ratkaisevasti tarkennettuun esitykseen pelastustoimen rakenneuudistukseksi. Hallitus päätti, että pelastustoimeen perustetaan enintään 11 tilanne- keskusta suunnitellun 22 sijaan. Tähän liittyen käynnistin virkamiesselvityksen viidestä pelastustoimen tilannekeskuksesta, jotka perustettaisiin yhteistyössä sote-alueiden kanssa. Tällöin on mahdollista saavuttaa säästöjä hyödyntämällä yhteistä infrastruktuuria sekä lisätä toiminnan sujuvuutta yhteisiin toimipisteisiin sijoitettujen toimintojen avulla. Pelastustoimen tilannekeskusten lopullinen määrä tarkentuu myöhemmin sote-uudistuksen suunnittelun yhteydessä.

Merkittävä osa pelastustoimen säästöistä tullaan saavuttamaan pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen soveltamista yhtenäistämällä kaikissa valtakunnan pelastuslaitoksissa. Tämä mahdollistaa uudenlaiset tehokkaammat toimintatavat pelastustoiminnan tasoa heikentämättä. Se, että pelastustoiminnan taso ei laske, on koko uudistuksen kantava periaate. Kaikki säästötoimet valmistellaan sisäministeriön, pelastuslaitosten ja kuntien yhteistyönä ja uudistuksen ohjauksesta, seurannasta ja aluekohtaisten tavoitteiden toteutumisen valvonnasta vastaa Sisäministeriön asettama rakenneuudistuksen seurantaryhmä. Pelastuslaitokset tulevat raportoimaan säännöllisesti toiminnan kehittymisestä. Sisäministeriön lisäksi myös aluehallintovirastot tulevat valvovamaan, että pelastustoimen palvelutaso ei heikkene.  Ambulanssin ja paloauton on saavuttava yhtä nopeasti hädässä olevan luo kuin tähänkin asti.

Päivi Räsänen

sisäministeri (kd)

Kolumni julkaistu Hämeen Sanomissa.