Kristityt ovat maailman vainotuin uskontokunta. Noin 200 miljoonaa kristittyä kärsii jonkin asteisesta vainosta.

Ulkomaalaislakimme mukaan hakijalle annetaan turvapaikka, jos hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi uskontonsa johdosta ja pelkää turvautua maansa suojeluun. Jokainen tapaus arvioidaan, tutkitaan ja ratkaistaan yksilöllisesti hakijan kotimaan olosuhteet huomioon ottaen.

YK:n käsikirjan mukaan pelkkä tiettyyn ryhmään kuuluminen ei yleensä riitä perusteeksi pakolaisasemalle. Turvapaikkapuhuttelussa yritetään arvioida uskon tai kääntymisen aitoutta, jotta voidaan varmistua siitä, että hakijoita kohdellaan tasapuolisesti. Samalla selvitetään, onko seikka tullut hakijan kotivaltion viranomaisten tietoon, voiko se tulla viranomaisten tietoon ja mitkä ovat seuraukset, jos asia tulee kotivaltion viranomaisten tietoon. On kuitenkin selvää, että uskonnollisen vakaumuksen arviointi ulkopuolelta on vaikeaa.

Ministerillä ei ole toimivaltaa puuttua Maahanmuuttoviraston tekemiin päätöksiin. Maahanmuuttovirasto on itsenäinen toimija, jolle päätäntävalta on annettu, ja jonka ratkaisuja ei arvioida ministeriössä vaan tuomioistuimissa. Kielteisistä turvapaikkapäätöksistä myös yleensä valitetaan, mutta lähes poikkeuksetta ne ovat pysyneet tuomioistuinkäsittelyissä ennallaan.

Ministerinä olen pyrkinyt avaamaan keskusteluyhteyksiä eri toimijoiden välillä ja korostanut useissa sisäisissä keskusteluissa asian tärkeyttä sekä uskonnollisen vainon todellisuutta ja laajuutta eri puolilla maailmaa. Saan kerta toisensa jälkeen kuulla luotettavilta tahoilta kertomuksia, jotka koettelevat omaa oikeustajuani. Siitä syystä haluan, että asiaan kiinnitetään jatkossakin erityistä huomiota ministeriössämme.

julkaistu kolumnina kd-lehdessä 1.3.2012