Tiedote Kirkolliskokouspuheesta
Vapaa julkaistavaksi
Kirkollisista asioista vastaava sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Turun kristillinen opisto 7.11.2011 klo 14
Kirkolliskokouksen kahvitilaisuus
Valtion tehtävä suhteessa kirkkoon on ennen kaikkea uskonnonvapauden turvaaminen
Uskonnonvapaus on universaali ihmisoikeus, joka merkitsee oikeutta harjoittaa ja toteuttaa omaa uskontoa, oikeutta uskonnottomuuteen sekä oikeutta vaihtaa uskontoa. Kristityt ovat vainotuin uskontokunta koko maailmassa. Joka päivä useita satoja kristittyjä menettää henkensä uskonsa vuoksi. Eilen uutisoitiin viikonvaihteen Nigerian kirkkoiskuissa kuolleen 150 ihmistä. Erityisesti on syytä puolustaa islamilaisen väestön oikeutta täyteen uskonnonvapauteen, sillä heiltä usein puuttuu oikeus vaihtaa uskontoa. On arvokasta, että Suomi on maa, joka tarjoaa myös uskonsa vuoksi vainotuille turvapaikan ja pakolaisaseman. Kirkolla ja sen jäsenillä on haaste toimia uskonsa vuoksi vainottujen puolesta ja toivottaa heidät tervetulleiksi myös seurakuntayhteyteen.
Uskonnonvapauden tilaa on syytä tarkastella myös Suomessa ja kansankirkossamme. Uuden uskonnonvapauslain tarkoituksena ei ollut muuttaa koulujen käytäntöjä uskonnollisten päivänavauksien, jumalanpalvelusten ja kristilliseen perinteeseen kuuluvien juhlien osalta, vaikka niin usein tulkitaan. Suomi ja Ruotsi ovat ainoat maat läntisessä Euroopassa, joissa terveydenhuoltohenkilöstöllä ei ole lakiin kirjattua oikeutta kieltäytyä vakaumuksen tai uskonnon perusteella abortin suorittamisesta.
Uskonnollisten järjestöjen ja seurakuntien oikeus rahankeräykseen on myös kyseenalaistettu. Oikeus kerätä varoja ja omin varoin tukea uskonnollista toimintaa on osa uskonnonvapautta. Olemmekin sisäasiainministeriön poliisiosastolla linjanneet hiljattain, että kaikki aatteellinen yhdistystoiminta tulee lupaharkinnassa asettaa yhdenvertaiseen asemaan. Uskonnollinen toiminta on nähtävä lähtökohtaisesti yleishyödylliseksi toiminnaksi. Tältä pohjalta olemme asettaneet työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää myös verotusoikeudellisten kirkkojen ja seurakuntien mahdollisuutta tällä hetkellä laista ulos rajattuihin rahankeräyslupiin.
Samalla kun puolustamme uskonnonvapautta globaalisti ja suomalaisessa yhteiskunnassa, on syytä kääntää katse myös kansankirkkomme sisään. Onko tilanteita, joissa voitaisiin nykyistä paremmin tukea kirkon sisällä vaikuttavien erilaisten liikkeiden ja yhteisöjen toimintaa, vaikkapa oman jäsenistön yhdenvertaista mahdollisuutta käyttää yhteisiä tiloja tai jakaa yhdessä kerättyjä varoja? Kysymys on haastava suuressa enemmistökirkossa, jossa vanhat ja uudet herätysliikkeet ja järjestöt ovat merkittävä voimavara.