Palestiinan valtiota ei tule tunnustaa ilman rauhansopimusta

Tänään kokoustaan pitänyt puoluehallituksemme otti kantaa ensi viikon YK:n kokouksessa käsiteltävään Palestiinan asemaan. Lehtitietojen mukaan palestiinalaisosapuolet hakevat ensi viikolla YK:n täyttä jäsenyyttä. Heidän mukaansa Palestiinan valtio pitää määritellä vuoden 1967 rajalinjojen mukaisesti.

Palestiinan valtion yksipuolinen itsenäiseksi julistautuminen voi kärjistää Lähi-idän konfliktia ja estää rauhan löytymiseksi tarvittavia kompromisseja. Vakavia turvallisuusongelmia, Jerusalemin ja palestiinalaispakolaisten asemaa sekä rajalinjauksia ei ratkaista tällä menettelyllä. Edellytyksenä luottamuksen kasvamiselle on se, että israelilaiset ja palestiinalaiset sopivat kiistakysymyksistä keskenään.

Palestiinan valtiota ei pidä siis tunnustaa ilman Israelin valtion kanssa neuvoteltua rauhansopimusta. Suomen ja EU:n pitää ensisijaisesti tukea pyrkimyksiä rauhaan saamalla rauhanneuvottelut käyntiin pikaisesti.

On tärkeää, että Lähi-idän kvartetin (EU, YK, Venäjä ja Yhdysvallat) palestiinalaisille asettamat ehdot toteutuvat. Hamas ei ole hyväksynyt näitä kolmea ehtoa, jotka ovat terrorismista luopuminen, Israelin tunnustaminen ja aiempien sopimusten kunnioittaminen. Ei voida hyväksyä sitä, että EU:n ja YK:n terroristijärjestönä pitämä Hamas olisi toisena osapuolena Fatahin kanssa johtamassa Palestiinan valtiota.