Jo joutui armas aika!

Perheessämme vietetään tulevana lauantaina kolmatta kertaa ylioppilasjuhlaa. Suvivirsi lauletaan koulun juhlassa ja myös omalla pihallamme, tuoreen ylioppilaan toiveesta. Suvivirrestä on muodostunut kansallinen symboli kristillisen kulttuuriperinnön säilyttämiselle kasvatustyössä.

Joissakin kouluissa on tehty päätöksiä karsia kristillisiä juhlaperinteitä, mutta on selkeästi todettava, että mikään laki ei sitä edellytä. Vuonna 2003 voimaan tulleen uskonnonvapauslain perusteluissa todettiin, että uuden uskonnonvapauslain tarkoituksena ei ollut muuttaa koulujen käytäntöjä uskonnollisten päivänavauksien, jumalanpalvelusten ja kristilliseen perinteeseen kuuluvien juhlien osalta.

Oppilaalla on kyllä oikeus omantunnon syistä kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta, esimerkiksi koulujumalanpalveluksesta. Sen sijaan perustuslakivaliokunnan mietinnössä tähdennettiin sitä, että kristilliset juhlatraditiot, esimerkiksi suvivirsi, ovat osa suomalaista kulttuuria, ei uskonnon harjoittamista. Toki kristitty voi sydämessään osoittaa virren sanoin kiitoksensa Jumalalle. Kristillisen kulttuuriperinnön sisällyttäminen koulun päättäjäisjuhlaan ei siis edellytä ennakkoilmoitusta tai lupien kyselemistä huoltajilta. Kaikilla lapsilla, niin kristityillä, muslimeilla kuin uskonnottomilla on oikeus tutustua kulttuurisiin juuriimme. Maahanmuuttajalasten integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ei edistä se, että eristämme heidät siitä arvotraditiosta, joka on muokannut yhteiskuntaamme satojen vuosien ajan. Jos emme itse arvosta ja tunne omaa uskonperinnettämme, kuinka voimme olettaa tänne tulijoiden sitä kunnioittavan?

Ylioppilaat ja koululaiset pääsevät nauttimaan ansaitusta levosta ennen uuden aherruksen alkamista. Toivon, että moni heistä voisi virittyä kesän iloon ajattoman virren sanoin: ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen!”

 

Kolumni on julkaistu kd-lehdessä 1.6.2011