Olen tavannut tuhansia ihmisiä eri puolilla Suomea vaalitapahtumissa, mutta erityisesti mieleeni on jäänyt Mikkelin Prisman kahviossa 95-vuotias hellyttävä rintamaveteraani, joka oli tullut tuntia ennen tilaisuutta taksilla tapaamaan minua ja kertomaan huoliaan. Sodassa saadut vammat olivat iän myötä alkaneet vaivata enemmän, mutta saadakseen nyt sotainvalideille kuuluvia palveluja ja tukea häneltä oli edellytetty sitä, että löytyisi sodanaikaisia todistajia vammojen alkuperästä. Kaverit eivät enää ole edes elossa. Tämän ikämiehen tarina riipaisi sydäntäni. Kunniavelvollisuutemme on hoitaa hyvin se sukupolvi, jonka ansiosta saamme nauttia vapaasta isänmaasta ja hyvinvoinnista. On häpeä, että he joutuvat tulemaan vaalitoreille anelemaan poliitikoilta niitä palveluja, jotka he ovat jo vuosikymmeniä sitten ansainneet.

Vaalitilaisuutemme ovat keränneet paljon väkeä, selvästi enemmän kuin neljä vuotta sitten. Muutoksen toive on vahva. Kolmen suuren puolueen harjoittamaan politiikkaan on kyllästytty. Kristillisdemokraatit tarjoavat näissä vaaleissa vastuullista muutosta kestävien arvojen pohjalta. Omantunnon ja sydämen ääntä tulee kuunnella erityisen herkästi silloin kun joudutaan tekemään kovia talousratkaisuja. Valtion velkakierre on katkaistava, suomalaista työtä ja yrittäjyyttä on tuettava, tuottavuutta parannettava ja kalliiksi tulevia ongelmia ehkäistävä. Väärin kohdennettuina menoleikkauksilla tai veronkiristyksillä voidaan saada paljon vahinkoa ja kasvavia kustannuksia aikaan. Kaikkein kohtalokkainta on leikata sellaisista palveluista, joilla pystyttäisiin ehkäisemään lasten ja nuorten syrjäytymistä työelämästä.

Kolumni julkaistu KD-lehdessä 14.4.2011