Olen menossa tänään Pakistanilais -suomalaisten kristittyjen yhdistyksen järjestämään mielenosoitukseen eduskuntatalon eteen klo 13 tällä viikolla surmatun ministeri Bhattin muistoa. Samalla vetoamme Pakistanin kristityn vähemmistön ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden puolesta.
On tärkeää, että Suomen hallitus ja Euroopan Unioni voimakkaasti puolustavat ihmisoikeuksia ja uskonnonvapautta kaikkialla, myös Pakistanissa. Siksi ministeri Bhattin surma tulee selkeästi tuomita, huolellisesti tutkia ja saattaa syylliset myös vastuuseen rikoksesta.
Myös kirkkojen ja yksittäisten kristittyjen on tärkeää osoittaa tukea sanoin ja teoin sekä rukoilla vainottujen ja ahdistettujen sisarten ja veljien puolesta. Suomessa antamassaan haastattelussa ministeri Bhatti muistutti siitä yhteydestä, joka meillä kristityillä on Kristuksen ruumiin jäseninä. Jos yksi jäsen kärsii, koko ruumis tuntee kipua. Kun Pakistanin kristityt ovat ahdingossa, me haluamme tukea ja muistaa heitä. Ministeri Bhattilta kysyttiin, mitä hän silloin tekee, kun hän kokee suurten ongelmien edessä avuttomuutta. Hän kertoi rukoilevansa viisautta ja apua Jumalalta, joka varmasti vastaa rukouksiin. Minua kosketti se, miten vahvan vetoomuksen hän tuossa haastattelussa lähetti meille suomalaisille: pysykää kiinni Jeesuksessa ja Jumalan sanassa, seuratkaa häntä.
Hän sanoin lehtihaastattelussa: ”Voi olla, että minulle tapahtuu jotakin. Mutta olen valmis antamaan vaikka henkeni Pakistanin kristittyjen ja heidän oikeuksiensa toteutumisen tähden Koska Kristus kärsi minun tähteni, minäkin haluan hänen esimerkkinsä mukaan olla valmis kärsimään hänen tähtensä.”
Sain eilen myöhään viestin toisesta ahdingosta. Etiopiassa Jimman alueella äärimuslimit ovat polttaneet torstaina 3.3.alkaneissa hyökkäyksissä raamattukoulun, 24 kirkkoa, joista 7 on Mekane Yesus seurakuntien kirkkoja. 17 kristittyjen kotia on poltettu ja yksi kristitty tapettu. Tuhotöitä on tapahtunut Jimmasta noin 50 km ja 60 km Addikseen päin johtavan tien varrella olevissa kaupungeissa sekä muualla Jimman alueen kaupungeissa.
Tilanne on kärjistynyt uhkaavaksi. Valtiota on pyydetty turvaamaan ihmisiä poliisivoimin. Nyt pitäisi kansainvälsiten yhteisöjen ja valtioiden hallitusten vedota Etiopian valtioon (Embassy Tukholmassa), että se turvaisi kansalaistensa elämää ja heidän omaisuuttaan ja pyrkisi nopeasti lopettamaan vihollisuudet.