Suomen ei tule enää antaa uusia sitoumuksia velkaista EU-maiden velkojen hoitamiseksi. Kreikan lainaehtojen väljentämiseen ei tule suostua. Ylivelkaisten maiden ja EU-maiden yhteistyön kannalta on terveempää hoitaa velkakriisit velkajärjestelyjen kautta yhdessä velkaantuneen maan, sitä rahoittavien luottolaitosten ja näiden pankkien kotimaiden kanssa.
On tunnustettava, että aiemmatkin sitoumukset olivat virhe. Suomi on sitoutunut erilaisiin tukipaketteihin ylivelkaantuneille EU-maille tähän mennessä huomattavasti suuremmalla osuudella kuin mikä vastaisi oman maamme luottolaitosten saatavia näistä maista. Tähän mennessä annettujen sitoumusten yhteissumma on samaa luokkaa kuin Suomen julkisen talouden 10,5 miljardin euron kestävyysvaje, jota ryhdytään ensi vaalikausilla paikkaamaan menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla.
Tukipaketit eivät ole köyhille suuntautuvaa kehitysapua, vaan tukea velkojaan periville rahoituslaitoksille. Euroaluetta perustettaessa sovittiin, että jokaisella maalla on vastuu vain omasta julkisesta taloudestaan. Kreikan kriisin puhjettua tästä periaatteesta luovuttiin. Yhteisvastuun illuusio euroalueella on itsessään ristiriitainen. Samaan aikaan, kun huonosta taloudenhoidosta suunnitellaan sanktioita, käytännössä rakennetaan veronmaksajien rahoin mittavia apupaketteja rahaliiton pelastamiseksi. Ehdotukset EU-maiden yhteisestä talouspolitiikasta veisivät lisää valtaa keskitetyille järjestelmille eikä pitkälle vietynä olisi maamme etu. Kristillisdemokraatit torjuvat myös ehdotukset EU-verosta.
Kolumni julkaistu kd-lehdessä 3.3.2011