Hajoaako euro kahtia?

Brittiläinen talousasiantuntija David Marsh ennustaa, että euroa hajoaa kohta kahtia. Hän uskoo, että joidenkin maiden velkakriisin vuoksi yhteinen valuutta ei kestä enää kauan paineita. Rahaliitto voi hajota kahteen erilliseen leiriin, lähinnä Etelä-Euroopan maiden käyttämään halvempaan euroon ja kalliimpaan euroon, jota käyttävät Saksan ja Suomen kaltaiset, alhaisen inflaation maat.

Viikko sitten puoluehallituksemme vaatii Suomen hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin sen selvittämiseksi, voidaanko euroalue hallitusti purkaa kahteen osaan. Nämä voisivat olla pohjoinen euro (Neuro) ja eteläinen euro (Seuro). Näin voitaisiin estää heikkojen euromaiden koko yhteisvaluutalle aiheuttama epävarmuus. Kun heikot maat saattavat itse taloutensa kuntoon, voidaan harkita paluuta yhtenäiseen alueeseen.