Ajankohtaisen kakkosen keskusteluohjelman synnyttämä kohu yllätti sekä toimittajat että keskusteluun osallistuneet. Uusia avauksia ei keskustelussa tullut, mutta arvoilmapiiri on selvästi kärjistynyt. Ratkaiseva murros tapahtui, kun Kokoomus tämän vuoden puoluekokouksessaan päätti tavoitella avioliittolain muuttamista sukupuolineutraaliksi. Saman kannan olivat jo aiemmin sinetöineet vasemmistopuolueet, vihreät ja Rkp. Myös Keskustan puheenjohtaja Kiviniemi ilmoitti kannattavansa hanketta. Avioliiton perusteet eivät kuitenkaan ole suurelle joukolle kansalaisia marginaalikysymys. Hanke koskettaa syvästi yhteiskunnan perusarvoja. Viime päivinä saamani kannustavan palautteen määrä on ollut mykistävä.
Onko keskustelussa sekoitettu väärällä tavalla uskonto ja politiikka? Luterilainen ajatus maallisen ja hengellisen regimentin eli elämänalueen erottamisesta on viisas. Maallisella elämänalueella hallitaan esivallan ja lain avulla, hengellisellä taas vallitsee evankeliumi, armon sanoma. Valtiovallan tehtävä on turvata kirkoille, uskonnollisille yhteisöille ja yksilöille laaja uskonnonvapaus, mutta ei puuttua kirkkojen oppikysymyksiin. Vaikka regimenttejä ei pidä sekoittaa, niitä ei kuitenkaan saa irrottaa toisistaan. Lutherin vertauksessa Jumala hallitsee maallista elämänpiiriä vasemmalla ja hengellistä oikealla kädellään. Jokainen ihminen on kummankin elämänpiirin alainen.
Yhteiskunnallinen päätöksenteko ei ole arvovapaata. Avioliitolle asetetaan laissa useita edellytyksiä; se on mahdollinen kahden eri sukupuolta olevan, täysi-ikäisen ei-lähisukulaisen kesken edellyttäen, että he eivät ole entuudestaan tahoillaan naimisissa. Moniavioisuutta tai lähisukulaisten avioliittoja ei hyväksytä arvojen vuoksi. Avioliittolainsäädäntö sisältää siis useita arvovalintoja, joihin kristillinen ihmiskuva on vaikuttanut merkittävällä tavalla.
Pääministeri Kiviniemi otti osaa keskusteluun varoittamalla sekoittamasta uskontoa ja politiikkaa. Kuitenkin hän samassa haastattelussa itsekin esitti kirkolle vaatimuksen: ”Ihmisten tuomitseminen ei kuulu kirkon sisälle. Itseäni ovat haitanneet juuri nämä tuomitsevat sävyt”. Sekoittiko hän siis uskonnon ja politiikan? Lukuisat kansanedustajat ovat puuttuneet kirkon päätösvallassa olevaan kysymykseen puoltamalla homosuhteiden siunaamista kirkossa. SDP:n puoluesihteeri Jungner määritteli iltapäivälehdessä oman näkemyksensä kirkosta ja kristillisestä uskosta. Useat puolueet ovat julkaisseet kirkkopoliittisia tavoitteitaan. Vihreä Liitto toteaa seurakuntavaaliteeseissään: ”Kannatamme yleistä siviilivihkimistä, ja sitä, että kirkko siunaa kaikkien sitä toivovien liitot.” Kansanedustaja Pekka Haavisto toivoi, että kirkko avaa ovensa myös samaa sukupuolta olevien parien vihkimiselle, vaikka hän itse ei edes kuulu kirkkoon. Kun lakia virallistetusta parisuhteesta käsiteltiin eduskunnassa, monet esitystä puoltavat kansanedustajat siteerasivat Raamattua puoltaakseen omaa kantaansa.
Miksi näitä poliitikkoja tai kokonaisia puolueita ei syytetä uskonnon ja politiikan sekoittamisesta tai kirkon asioihin puuttumisesta? Liberaaleja näkemyksiä puoltaville poliitikoille sallitaan ilman arvostelua vapaus ottaa kantaa kirkolliseen keskusteluun, kun sen sijaan klassiseen kristinuskoon perustuvat mielipiteet tuomitaan ”kirkon äänen kaappaamiseksi” tai ”kirkon tontille tunkeutumiseksi”. Kristillisdemokraattinen puolue ei ole periaatteellisista syistä tehnyt kirkkopoliittista ohjelmaa, mutta vastuunkantajillamme ja jäsenillämme on täysi vapaus ja oikeus ilmaista näkemyksensä kirkon jäseninä. Suuri joukko jäseniämme on myös ehdolla lähestyvissä seurakuntavaaleissa, useimmiten poliittisesti sitoutumattomilla seurakunta-aktiivien listoilla.
Siksi en arkaile kertoa sitä, että kristittynä ja kirkon jäsenenä toivon kirkon tunnustautuvan selkeästi siihen Raamatun ilmoitukseen, jonka perustalle se on syntynyt 2000 vuotta sitten. Toivon sitä, että kirkko keskittyisi ydinsanomaansa syntien sovituksesta ja armosta. Ihminen ei menetä uskonnonvapauden tuomaa oikeuttaan ilmaista henkilökohtaista uskonnollista vakaumustaan tultuaan valituksi kansanedustajaksi tai puoluejohtajaksi. Puolueen tehtävä ei ole määritellä sitä, mikä on syntiä tai miten ihminen pelastuu, mutta jokaisella kristityllä on oikeus kertoa uskonsa perustasta.
Päivi Räsänen
puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja (kd)
Artikkeli on julkaistu Hämeen Sanomissa pääkirjoitussivulla Vierailija-palstalla 29.10.2010.