KANNANOTTO
26.4.2010
Puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd):
Vuosisadan huumekesä estettävä -MDPV luokiteltava huumeeksi ennen kesää
Päihdetyöntekijät ovat varoittaneet, että tulevasta kesästä on vaarassa tulla vuosisadan huumekesä MDPV-huumeen leviämisen vuoksi. Erittäin vaarallisena pidettyä MDPV-huumetta on ollut Suomessa markkinoilla vasta runsaan vuoden. Aineen käyttö on lisääntynyt hyvin nopeasti. Huume on syrjäyttänyt mm. amfetamiinin sen vuoksi, että hinta on erittäin alhainen ja saatavuus runsasta, sillä aineen käyttöä ei valvota. Myyjiä on liikkeellä paljon.
MDPV:tä ei ole luokiteltu virallisesti huumeeksi. Käyttäjiä ei siksi voida rangaista huumausaineen käyttörikoksesta. Huumeen käyttäjät ovat keskustelupalstoilla ihmetelleet itsekin tilannetta, että poliisi ei voi ottaa edes MDPV-jauhepussia pois puhumattakaan syytteen nostamisesta.
Aine on aiheuttanut jo kuolemantapauksia sekä vaikeita psykooseja. Ruotsissa MDPV on jo luokiteltu huumausaineeksi ja asiaa tutkitaan myös Suomessa. Ennakkotietojen mukaan huumeluokittelu tapahtuisi kuitenkin vasta syksyllä. Jos ministeriössä ei reagoida nopeammin, on pelättävissä, että kesän aikana MDPV-käyttö ryöstäytyy käsistä ja aiheuttaa huumekuolemia.